Innokkaat, impulsiiviset ja innovatiiviset

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen pistänyt Aslania ruotuun vaihtelevalla menestyksellä. Se yrittää välillä kammeta itseään, sekä konkreettisesti että abstraktisti, niskan päälle ja sehän ei sovi pirtaani. 

Eilen koulutin sitä huolella. Se pelästyi ja juoksi ihmisen jalkojen luo, josta se sylivauva nostetiin syliin 'turvaan'. Sanon 'turvaan', koska oikeasti sillä ei ollut mitään hätää, vähän tiukempi kurinpalautus ainoastaan, mutta kun se on olevinaan välillä niin herkkä ja Heikoin Lenkki puolestaan niin toivottoman hellämielinen, että sieltä se sitten taas lälläslieruili, sylistä. Tosimiehet eivät syliin kiipeä. Eivätkä kantele jos vähän saavatkin takaisin kalavelkoja joita tässä on nyt aika mukavasti kertynyt. Niin. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Nämä päiväkirjamerkinnäthän eivät koskaan ole sisältäneet rautaista treeniasiaa enemmän kuin ainoastaan viitteellisesti ja viihteellisesti. Se ehkä kertookin, että mitään kovin tavoitteellista ja korkealle tähtäävää toimintaa treenauksen puitteissa ole - lukuunottamatta näyttelyjä ja nyt sitten Mejää. Perustottistelu on aika minimissä, mutta toki se on, tavalla tai toisella, jokapäiväistä kun taloudessa asuu kaksi innokasta, impulsiivista ja innovatiivista mäyräkoiraa. Että ei täällä nyt sentään ihan pellossa eletä. 

Perustottelevaisuus on mielenkiintoisen haastavaa silloin kun siitä sellaista tekee. Haastavaa nimenomaan ihmiselle - ja miksei suorittajillekin, varsinkin kun käskytyksiin ja komentoihin ja niiden läpiviemiseen liittyy vuorottelu. Helpomminkin tämän asian voisi tietenkin tehdä, mutta piilo-opetussuunnitelmaani kuuluu, että samalla kun käskyt opitaan, saadaan myös impulssikontrolliharjotteita käytyä läpi. Ja mikään määrä pidempää pinnaa ja hermojen hallintaa nuuskamuikkuskaksikolle ei ole todellakaan pahitteeksi! 

Jokainen harjoitus alkaa sanoilla "Pojat! Aslan, odota. Alphonse, tänne." Tai päinvastoin, vuorotteluperiaatteella kun mennään, on kummankin vuoro välillä olla ensimmäinen. Toinen siis istuu ja odottaa (kiltisi, höntyilemättä mihinkään suuntaan) kun toinen suorittaa. Näin teoriassa. Käytännössä onnistumisprosentti vaihtelee; hyvinä päivinä kaikki menee kuin kuvitteellisen oppikirjan mukaan ja sitten on päiviä jolloin vallalla on täydellinen anarkia. Silloin treenaamista vältetään, väkisin vääntämisestä ei saa kuin harmaita hiuksia ja murjottavia koiria. Tai toinen vaihtoehto on se, että koirat saavat hepulin, hyppivät syliin yhtä aikaa ja nuolevat naamaa. Mäyräkoiran kieli sieraimessa ja toinen koira yrittämässä irrottaa korvakoruja on se, mitä pyritään välttämään kesken treenien. Aina siinä ei onnistuta. 

Työn alla on milloin mitäkin tottelevaisuuteen liittyvää. Eihän noista kahdesta koskaan mitään tottelevaisuusvalioita tule tai saa, niiden mielenkiinto on siihen hommaan liian haurasta ja maailma täynnä valloittavia asioita, ainakin huomattavasti valloittavampia kuin luoksetulo ihmisen oikealle puolelle ja jalkojen kiertäminen takaa vasemmalle, nilkan viereen istumaan ja sitten katsekontrollinen hakeminen. Vuorotellen. Ja kun se toinen saa ne herkutkin aikaisemmin. Ja lintukin lentää ikkunan takana. Ja nälkäkin kurnii ja onkohan se kissakin taas ulkona kun lähdetään lenkille?

Mutta, pääasia, että onnistumisia tulee, koirat tykkäävät suorittaa ja ihmisen kädet haisevat jatkuvasti kuivatulle mahalaukulle. 

Aslan, temppusirkuksen sokaton käsikranaatti.