Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Aslanissa on juorukellon vikaa. Se on heti esittämässä puolivirallisia valituksiaan, jos jokin sen elämässä on rutussa. Jos olen vallannut sen sohvannurkan (meillä on omamme), se päästää reklamaation suustaan, joka erehdyttävästi kuulostaa valitusvirreltä. Tai jos en halua sitä nukkumaan iholle, se itkee surkeasti.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Kello on 04:28 perjantaiaamuna. Unen läpi kuulen rukoilevaa, loppumatonta vinkunaa alakerrasta. Se toimii minulla samalla tavalla kuin vauvan itku: herättää takuuvarmasti ja on noustava ylös ottamaan selvää mistä on kyse. Mietin siinä vielä puoleksi unessa, puoleksi hereillä, että "Mitä se on eilen syönyt? Onko sen maha kuralla? Tuohan kuulostaa ihan siltä, että se vinkuu ulos..." Nämä yöunet ovat tässä, joten nousen ylös.
Aslan istuu portaiden edessä, tuijottaa surkeana silmiin. "Ei, sillä ei ole hätä ulos, muuten se juoksisi jo ovea kohti." Väsyttää, ihmettelen syytä itkulle, kaikki näyttää olevan hyvin. Alphonse makaa selällään keskellä petiä, syvässä unessa. Aslan katsoo silmiini, surullisen koiran surullinen itku. Sitten ymmärrän. Alphonse ei ole päästänyt sitä pedille. Ja minut on herätetty tämän takia. Kello ei ole vielä edes viisi ja minut on herätetty, koska Aslan haluaa välttämättä nukkua pedillä, Alphonsen kainalossa.
"Alphonse. Päästä se Aslan sinne pedille." Minut on nostettu ylös kesken unieni korjaamaan huutava vääryys, toimimaan erotuomarina aamuyön pimeinä tunteina. Alphonse nostaa hämmentyneenä päätään, siirtää sentin takajalkojaan, häntäänsä ei ollenkaan. Sentin. Mutta se on ratkaiseva sentti, se on riittävästi, Aslan kiipeää nopeasti kuin kärppä enonsa viereen, painaa päänsä tämän kaulaa vasten.
Minä olen tehnyt osani, voin mennä nukkumaan. Paitsi ettei enää nukuta. Avaan läppärin, keitän kahvin, kerron teille miksen nuku.
Aslanin kirsu.
Ihana tapaus tuo Aslan! Vaikka kello olikin vasta viisi, niin kyllä tuo ihan aito hätätapaus oli, ihan selvästi...
VastaaPoistaJoo, näitä hätätapauksia on nyt ollut tässä harva se yö...miten lienee, vieläköhän sitä sitten kun Aslan on jo vanha ja harmaa juostaan kerrosten väliä oikomassa vääryyksiä aamuyöllä? :D Toivottavasti vaihe on ohimenevä...pitäisi vaan olla kuuntelematta ja välittämättä, mutta herkkäuninen kärsii...ja se surkea itkukin, miten siitä voi olla välittämättä kun toinen on niin liikuttava? :)
PoistaNiin tuttua, niin liikuttavaa ja niin mäyräkoiramaista ;)
VastaaPoistaOlen herännyt Artun nyyhkytykseen, kun Basse on vallannut pedin. Samaistuin kertomukseesi aivan täysillä. Mutta nukkuva kirsu on suloinen, kaiken vaivan arvoinen <3
Smack to The Kirsu x 2. Ratkaise yhtälö :)
Heh, arvasin, että tiedät ;) Aika surkeaa on kuultava kun mäyräkoiran oikeuksia on poljettu - ihan kuin olisi suuremmastakin surusta kyse :) Mutta minkäs teet, kaksi kun niitä on, niin aina on jotakin meneillään ja vielä kun ovat niin samanikäisiä, niin kujeetkin ovat suhteellisen yhteneväiset :)
PoistaSmack takaisin, kummallekin, tuplana! :)
Hih hih, voin kuvitella, miten Alphonse nauraa tukkansa takana, että "Aslan on NIIN mamo..." vaan onpa se kuopuskin jo keksinyt, millä saa haluamansa; hälyyttämällä matten apuun! Ps: tiedän niin tuon tunteen, että olis todellakin voinut nukkua vielä - mä kun aktivoidun heti mäykyn hypätessä sängystä, koska nuorempana se lähti sängystä yöllä vain ollessaan kipeä. Nykyään mäyräkoira käyttää herkistymistäni lähinnä öisiin makupalasessioihin...Ps2: voisin vannoa kommentoineeni edellistä postausta, se hävisi varmaan jonnekin bittiavaruuteen, pöh. Terkkuja pojille! T. Laura ja Mauri
VastaaPoistaAlphonsen naamasta näkee _aivan_ selvästi mitä se ajattelee siitä kun Aslan itkeskelee! :D Se ilme on nähty meinaan suhteellisen monta kertaa ja samoin se ylimielinen ja itseriittoinen katse kun se tekee jotakin sellaista minkä tietää ärsyttävän Aslania! :) Kyllä ne vaan osaavat, heh.
PoistaSehän se mullakin on tuo sängystä nouseminen itkun kuullessani, että osa siitä tulee just siitä kun Alphonse nuorempana poti vatsaansa. Sitä oli riennettävä alakertaan kellonajasta välittämättä tai oli oksennukset ja ripulit pitkin lattioita. Aina ei ehtinyt.
Käynpä katsomassa ettei kommenttisi ole pudonnut suoraan roskakoriin, kuten joskus on käynyt joillekin kommenteille. Bittiavaruuteen on joskus yksi jos toinenkin jorina hukkunut, valitettavasti.
Nonni, siellähän se kommentti lymyili, roskapostissa, mutta kun yritin julkaista sitä, se lennähti sinne surullisenkuuluisaan oblivioniin eli bittiavaruuteen. Blogger.... :/
Poista