Anteeksi, mutta voisiko joku ystävällisesti irrottaa takiaisen, joka tarttui ulkoillessa hanuriini kiinni?
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Kotitottistelun jälkeen toinen koira on hieman paineistunut ja toinen kuolaa suu vaahdossa. Kuivatut naudan mahalaukkupalat palkkana tekivät taas odotetusti kauppansa ja Aslan kävi, ylen ystävällisesti, pyyhkäisemässä vaahtovanan suupielestään housujeni lahkeeseen. Teko oli ilmiselvästi tahallinen ja harkittu.
Alphonse vääntäytyi ihmeellisille kierroksille treenien aikana - ja tuli jälleen kerran huomattua, että joskus sillä loksahtaa tietty moodi päälle, jonka aikana se autuaasti unohtaa oman nimensä ja vastaa myös Aslanille esitettyihin komentoihin. Tämä ilmiö on sukua sille jännittyneelle odotustilalle, joka sen valtaa juuri ennen ruokailua. Kumpikin mäyrä istuu kuuliaisesti, silmät porautuneina ihmisen silmiin, kunnes yhtäkkiä Alphonsen silmiin tulee haikalamainen, lasittunut katse, joka saa sen näyttämään siltä kuin sen aivokäyrä vetäisi äkillisesti suoraa viivaa. Se on niin fokusoitunut odottamaan lupaa syödä, että katsoo melkein kieroon, ihan kuin etsisi vastausta elämän tarkoitukseen syvältä sisältään. Sitä koskaan löytämättä.
Tottishetken aikana tämä samainen lasittunut katse asettui sen naamalle ja sen korvat löivät lukkoon. Aslan ei herpaantunut hetkeksikään (se on riittävän vatsaorientoitunut ja palkkamotivoitunut ), mutta lyhyempikestoinen harjoitus olisi ollut parempi.
Treenaus päätettiin kuitenkin duurivoittoisesti: temppusarja, jonka kumpikin osaa etu- ja takaperin vaikka unissaan, päättää aina kaiken treenauksen ja koirille jää positiiviset fiilikset. Ja se, jos mikä, on tärkeää.
ps. erikseen on mainittava, että kaiken tottishääräilyn palkintona lenkeillä kohdatut isot, karvaiset urokset (eli siis viholliset) saivat osakseen yhden pienen haukun, joka ei äitynyt sen kummemmaksi (Alphonse) ja yhden murahduksen (Aslan), vaikka kaksikko olikin flexit lukitsemattomina etenemässä napakkaa ravia ja toiset urokset kääntyivät sivutieltä niiden eteen. "Pojat! Tänne!"-komento sai mäyrät jättämään uroksille pörhistelyn sikseen, kääntymään ja palaamaan kumpainenkin jalkani viereen odottamaan lisäohjeita. Olkoon vaan lyhytaikainen ilo, mutta ilo se on sellainenkin.
Alphonse vääntäytyi ihmeellisille kierroksille treenien aikana - ja tuli jälleen kerran huomattua, että joskus sillä loksahtaa tietty moodi päälle, jonka aikana se autuaasti unohtaa oman nimensä ja vastaa myös Aslanille esitettyihin komentoihin. Tämä ilmiö on sukua sille jännittyneelle odotustilalle, joka sen valtaa juuri ennen ruokailua. Kumpikin mäyrä istuu kuuliaisesti, silmät porautuneina ihmisen silmiin, kunnes yhtäkkiä Alphonsen silmiin tulee haikalamainen, lasittunut katse, joka saa sen näyttämään siltä kuin sen aivokäyrä vetäisi äkillisesti suoraa viivaa. Se on niin fokusoitunut odottamaan lupaa syödä, että katsoo melkein kieroon, ihan kuin etsisi vastausta elämän tarkoitukseen syvältä sisältään. Sitä koskaan löytämättä.
Tottishetken aikana tämä samainen lasittunut katse asettui sen naamalle ja sen korvat löivät lukkoon. Aslan ei herpaantunut hetkeksikään (se on riittävän vatsaorientoitunut ja palkkamotivoitunut ), mutta lyhyempikestoinen harjoitus olisi ollut parempi.
Treenaus päätettiin kuitenkin duurivoittoisesti: temppusarja, jonka kumpikin osaa etu- ja takaperin vaikka unissaan, päättää aina kaiken treenauksen ja koirille jää positiiviset fiilikset. Ja se, jos mikä, on tärkeää.
ps. erikseen on mainittava, että kaiken tottishääräilyn palkintona lenkeillä kohdatut isot, karvaiset urokset (eli siis viholliset) saivat osakseen yhden pienen haukun, joka ei äitynyt sen kummemmaksi (Alphonse) ja yhden murahduksen (Aslan), vaikka kaksikko olikin flexit lukitsemattomina etenemässä napakkaa ravia ja toiset urokset kääntyivät sivutieltä niiden eteen. "Pojat! Tänne!"-komento sai mäyrät jättämään uroksille pörhistelyn sikseen, kääntymään ja palaamaan kumpainenkin jalkani viereen odottamaan lisäohjeita. Olkoon vaan lyhytaikainen ilo, mutta ilo se on sellainenkin.
On se kiva, ku välillä totellaan :) Siskon avomies on sellanen "cesar milan"..Raisa nöyristelee sen edessä vaan pelkästä katseesta ja taas sai huomata kuin vähäsestä tarttee koiraa puhutella. Raisan kohdalla karjuminen on yhtä tyhjän kanssa tai etes kielto. Kun läpsäsee käet yhteen niin koira jää tuijottamaan sua ja on just silleen "En varmasti tee nuin enää ikinä. Olen tosi pieni ja viaton luontokappale". Ehkä sitä on tullu itse laiskaksi, ku sortuu siihen puhutteluun enemmin eikä jaksa aina korjata käytöstä. Hyi meitä! Kasvavat vielä mehtiläisiksi tuolla menolla. Elmeri on nyt muutenki hiljanen ja tottelee hyvin...yleensä.
VastaaPoistaMeillä jos ehtivät kerätä riittävästi momentumia kun kohtaavat vieraan uroksen, niin sitä prosessia on tosi vaikeaa pysäyttää, kun korvat lyövät kumpaisellakin lukkoon. Jos siinä ihminen ehtii väliin ennen kuin ensimmäinen vihje pörhistelyn alkamisesta nähdään, niin homma menee sutjakkaamin ohi. Olenkin yrittänyt nyt pysyä tarkempana kuin mäyräkoirat itse (tämä on haastavaa ;), että saan pysäytettyä uhon ennen kuin se edes alkaa.
Poista