"Ei olla koskaan nähty kameraa."
"Ei ollakaan."
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Olen täälläkin manannut sitä, miten koirien remmirähjääminen on pitkälti minun syytäni, kun ikuisesti tavoittelemani kylmänviileä zen-tila jää vain haaveeksi silloin kun lenkillä kohdataan vieraita uroksia. Asumme nimittäin alueella jossa lähes joka toinen vastaantulija on koira. Että kohtaamisia on jatkuvasti. Joka lenkillä. Joka päivä. Mihin kellonaikaan tahansa. Voitte uskoa, että pitkillä lenkeillä näitä kohtaamisia on useita ja räyhähengen valtaamia mäyräkoiria kaksin kappalein vierelläni. Automaattisesti pinna kiristyy sekä koirilla että minulla itselläni, ja peli on saman tien menetetty.
Olen huomannut, että paras keino on joko passivoitua tyystin (hah! Näpeille niitä koirankouluttajia jotka nyt kiivaasti ja yksissä henkilöin päätään pudistelevat) tai reagoida ääntä nopeammin, telepaattisesti ja mielellään myös telekineettisesti siirtämällä ajatuksen voimalla mäyräkoirat komentonsa alle. Ja koska tämähän ei ole mikään helppo silmänkääntötemppu, tarkoittaa se siis sitä, että ihmisellä pitää olla silmät selässäänkin, että näköhavainto lähestyvästä vihollisesta saadaan ennen kuin se jää kiinni mäyräkoirien aistihaaveihin. Ajoitus on nimittäin kaikki kaikessa, hidastelu puolestaan paholaisesta. Mitä nopeammin aktio (harmittomasti eteenpäin kävelevä vieras uros) ja reaktio (uroksen näkemisestä räyhähengen valtaan joutuvat mäyräkoirat) -ketju saadaan katkaistua, sen paremmin kaksikko kuuntelee käskyjä.
Aika velho täytyy kuitenkin olla, jos meinaa huomata vieraat koirat mäyräkoiria nopeammin - jotka kuitenkin pystyvät haistamaan seinien läpi, että joku kurja ruoja syö juustoa ja mäyräkoirille ei taaskaan ole annettu mitään. Ja entä se passivoituminen sitten? Noh, se on juurikin sitä, että ignooraa tyystin vastaantulevaa koiraa. Tämä on testattua tavaraa: jos en edes katso vierasta koiraa päin, omat koirani pysyvät pykälän, pari rauhallisempana. Tämähän on siis ihan klassista huomiotta jättämistä, koomista vaan, että tässä tapauksessa sitä ei tee koira, vaan ihminen. Pitäisikö minunkin saada kuivattua mahalaukkua palkaksi aina kun ohitan vieraan koiran huomaamatta sitä? Käykö suklaa?
Aika velho täytyy kuitenkin olla, jos meinaa huomata vieraat koirat mäyräkoiria nopeammin - jotka kuitenkin pystyvät haistamaan seinien läpi, että joku kurja ruoja syö juustoa ja mäyräkoirille ei taaskaan ole annettu mitään. Ja entä se passivoituminen sitten? Noh, se on juurikin sitä, että ignooraa tyystin vastaantulevaa koiraa. Tämä on testattua tavaraa: jos en edes katso vierasta koiraa päin, omat koirani pysyvät pykälän, pari rauhallisempana. Tämähän on siis ihan klassista huomiotta jättämistä, koomista vaan, että tässä tapauksessa sitä ei tee koira, vaan ihminen. Pitäisikö minunkin saada kuivattua mahalaukkua palkaksi aina kun ohitan vieraan koiran huomaamatta sitä? Käykö suklaa?
Olli ei räyhää, mutta helposti häiriintyy muista liikkujista. Mies oli eilen illalla koiran kanssa iltalenkillä (itse poden vielä flunssaa) ja heidän takanaan oli kävellyt kaksi mummoa. Koiran kävelystä ei tullut mitään, kun oli koko ajan tarkistanut, että vieläkö mummot seuraavat heitä. Miestä ei mummojen seuraaminen häirinnyt :D Olivat päästäneet mummot ohi ja sitten koiran oli pitänyt lähteä vetämään, etteivät mummot pääse karkuun. Voi taivas noita koiran aivoituksia. Mitä väsyneempi koira on eli mitä pidemmällä ollaan lenkillä sitä varmemmin koira alkaa käyttäytyä arvaamattomasti. Saattaa esimerkiksi lähteä suinpäin meidän ohi ajaneen pyöräilijän perään. Onneksi mopoja ei enää pyöräteillä kulje, jos ei oteta lukuun satunnaisia imbesillejä.
VastaaPoistaMäyräkoirat eivät yleensä pidä siitä, että joku/jokin seuraa niitä, tämän olen huomannut. En tiedä liittyykö se niiden metsästäjävaistoihin, mutta selän takana kulkeminen ei sovi saalistajan luonnolle ;)
PoistaAslanilla on joskus tapana lähteä juoksemaan, iloisesti häntäänsä heilutellen (totta kai), lenkkeilijän vierellä jos joku pyyhältää koirien ohi. Monet hymyt on saanut aikaiseksi juoksijoilta, kun tuijottaa niitä silmiin naama naurussa ja juoksee vähän matkaa vierellä :) Alphonse ei moiseen alentuisi.
Jännä tuo venkoiluherkkyys pitkällä lenkillä mitä tulee Olliin - meillä se on nimittäin just päinvastoin. Mitä pidempi lenkki, sitä rentoutuneemmat koirat, eli viimeiset kilometrit mennään nätisti vierellä, hännät rentoina ja vaan keskitytään etenemiseen (paitsi silloin kun vähän ennen kotia Aslan ottaa aina kaikki tehot irti ja esittää riemukkaita temppujaan, jotka ovat riemukkaita ainoastaan sen omasta mielestä...). Lyhyellä lenkillä meillä esiintyy mm. poukkoilua, ihmisen jalkojen edestä juoksemista tien puolelta toiselle, mikä on _ehdottoman_kiellettyä ja painiotteluita keskellä tietä. Siis sitä perinteistä energianpurkua ja tottelevaisuusharjoitukset kotona ennen lenkkiä eivät ole auttaneet asiaa sitten pätkääkään. Että ihan suosiolla vedetään noita pitkiä lenkkejä, niin palavat ne ylimääräiset hörhöenergiat niille poluille ;)
Täällä satunnaisia imbesillejä on lenkkipoluillakin...kulkevat mopoilla ja mahdollisimman leveästi pyöräilevät rinnakkain, vaikka vieressä menisi pyörätie. Ja puhun siis ihan tuosta kuntopolusta...joskus on asiasta tullut mainittua melkoisen värikkäästi, kun missään ei saa kulkea rauhassa koirien kanssa. Lähdenkö kiertämään koirapuistoaitausta, ettei tarvi väistellä mopoja ja pyöräilijöitä? Olen totaalisen kypsä.
Jos oikein tarkkaan ajattelen, niin enemmän olet kyllä suklaasi ansainnut. Kuivatulla mahalaukulla tuskin sinua voi palkita tai lahjoa. Niinpä, ihminen, lauman vastaava, hänen osansa on olla esimerkki ja tiennäyttäjä. Vaan onpa se vaikea tehtävä. Kyllä ihminen jää altavastaajaksi, kun on kaksi koiraa toteuttamassa noita kohtaamisia haluamallaan tavalla. Miksi ne räyhäävät? Puolustaakseen ihmistään? Vai miksi?
VastaaPoistaIhania ovat nuo sinun remmirähjäsi. ♥
Aslan on epävarma vieraista koirista ja rähjää sen takia jo valmiiksi. Eivät murise, ellei sitten ole todellista tarvetta siihen, mutta haukkuvat kuin järjeltään nyrjähtäneet. Alphonse on vielä paljon herkempi vastaanottamaan energioita kuin Aslan, joten reagoi yleensä toisten aloitteisiin. Eli siis minun itseni ja Aslanin.
PoistaEivät sinällään puolusta ihmisiään, en ainakaan sen tyyppistä reagointia ole koskaan nähnyt, paitsi ehkä Alphonsella ihan nuorena, kun asettui selkeästi eteeni seisomaan häntä pystyssä, mutta se jäi pois, kun tajusi, että homma kyllä menee toisinpäin, eli ihminen puolustaa, ei mäyräkoira ;)
Alphonse kyllä puolustaa Aslania ja vartioi nuorempaa tarkasti. On käynyt antamassa samalla mitalla takaisin, jos joku koira on alistanut Aslania (ellei kyseessä ole ollut leikattu uros, koska niihin suhtautuu kuten narttuihin) ja käynyt ihan konkreettisesti karkottamassa vieraat urokset Aslanin läheltä. On siis myös herkempi reagoimaan jos Aslania hirvittää tuntematon koira, joten alkaa Aslanin esimerkistä varoitella, että "tänne ette tule!".
Melkoista häröilyä välillä siis...ja mitkään makupalat tai temput eivät koiria kiinnosta pätkääkään kun vieras uros on tulossa vastaan.
Tämä asia onkin ollut meillä päivän puheen- ja ajattelemisen aihe. Olen miettinyt, jännitänkö hartioitani, huokaisenko ääneen tai reagoinko jotenkin muuten niin, etten sitä itse huomaa, mutta Mirkku aistii sen ja alkaa rähistä. Olen tarkkaillut itseäni, mutten tiedä, mitä teen väärin. Sen kyllä tiedän, että vika on minussa.
VastaaPoistaMeitä valuvikaisia on siis useampiakin.
Suosittelen namipussin hankkimista taskuun (vasemmassa taskussa koirien, oikeassa ohjaajan namit). Onnistuneesta suorituksesta palkat kaikille!:D
Nii-in...samaa miettinyt itsekin ja yrittänyt saada itseni kiinni reagoimasta negatiivisesti, että osaisin varoa niitä viestejä joita koirille lähetän. Yllättävän hankalaa. Kyllä tässä pitää tehdä syväanalyysia omasta käytöksestään, koska ihan varmasti se on jostakin pikkujutusta kiinni, jota en vain olen hoksannut.
PoistaJees, ja jos ottaa mukaan palkkaa itselleen ja koirille, on syytä pitää mielessä, että missä taskussa on kumpaisetkin herkut...aika huono juttu olisi se, että nappaisi suun täydeltä kuivattua naudan mahalaukkua...voi kuvotus ;)
Ihanaa Maria, osaan niin astua saappaisiisi tai muihin jalkumeihin kelin mukaan, tässä remmirähjäasiassa. Ja kylläpä se lämmittää sydäntäni (vahingoniloako? Ei, ainoastaan samaistumista ) kun muillakin näitä rähjääjiä asuu. Meillähän on varmasti kaikista mäyriäistä suurin rähjä,Kaneli. Ei väliä sillä onko vastaantulija narttu tai uros tai se hermafrodiitti josta ei tiedä kumpi on,chihuahua vai irlanninsusikoira tai ehkäpä keskari villis, meteli on sanoinkuvaamaton ja kuurouttava sekä häpeää aiheuttava. Yritä siinä sitten katsella taivaalle tahi varpaisiisi ja olla kuin et olisikaan. Toinen tempoo hihnassa ja haukkuu räkä suupielistä lentäen. Tai sitten, kuten eilen illalla viimeisellä pissa lenkillä. Oli jo pimeää ja vastaan tuli saksanpaimenkoira ja Kaneli ei inahtanutkaan, käveli vaan rennosti ohi. Kohta tuli kaksi podengoa eikä jätkä reagoinut mitenkään. Mitä häh, miten siinä sitten asetat omat nappulasi järkevään ja hedelmälliseen koulutusasentoon kun et voi ikinä tietää milloin se räjähtää ja milloin ei. Olenkin päättänyt olla reagoimatta vastaantuleviin koiriin ja kävelelmään vaan muina naisina ohi välittämättä punaisesta paholaisesta joka tempoo ja räkii joka suuntaan. (onnistuu n. kerran kahdestakymmenestä ohituksesta) Mutta saman olen huomannut, että jos minä en reagoi vastaantulevaan koiraan jää Kanelinkin reaktio joko vähäiseksi tai kokonaan pois. Ja ehdottomasti mullekin sitä suklaata.
VastaaPoistaSusa :) Joskus on tosiaan noita tilanteita, joissa ei tunnu olevan sinällään mitään logiikkaa, että vastaan tulee just sellainen koira, joka kyllä yleensä irrottaa raivohaukut, mutta kaksikko käveleekin tyynesti ohi. Ja kun tilannetta sitten analysoi ja miettii, on tullut huomanneeksi, että sitä itse on ollut niin omissa ajatuksissaan, ettei ole oikein noteerannut koko ohitusta...ja senhän ne koirat ovat sitten tietenkin vaistonneet, että kun ihminen ei välitä, niin kait meidänkään sitten tarvi :) Kunpa tämän voisikin toistaa kerta toisensa perään, mutta eipä vaan ole onnistunut. Kyllä se mulla ainakin menee niin, että koska peruslähtökohta on se, että vieraat urokset saavat kuulla kunniansa, niin nähdessäni sellaisen lähestyvän muuttuu koko olemukseni koska tiedän mitä odottaa...tämä sitten viestiin suoraan omille koirilleni, että nyt on tulossa tilanne, joka vaatii ehdottomasti mäyräkoirien panosta. Hmph. Kyllä pitäisi kyetä itsensä kouluttamaan paremmin, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty!
PoistaSukulaispojille terkut ja rapsutukset :)
Mäkin luotan isoego-kulmakunnankovinjacoolein-Aimon kanssa tuohon huomioimattomuuten. Herran kertoessa vastaantulijoille olemassaolostaan, on mun ihan turha lähteä mukaan huutokisaan, häviän varmasti. Meillä mennäänkin niin, että kun vastaantulijoita alkaa näkyä (Aimo onneksi aloittaa rähjäämisen vasta kohdalla) ja Aimolla nousee irokeesi selässä pystyyn, alkaa myös mun lässytyn ja kehuminen - niin kauan kun poika malttaa pysytellä vierellä. Ensimmäinen räsähdyksen jälkeen olenkin hiljaa siihen asti, että käytös on taas toivotunlaista. Kunpa vaan olisi mahdollisuus treenata näitä Aimon kanssa useamminkin kuin kerran-pari kuukaudessa vanhemmilla vieraillessa.
VastaaPoistaMua hämmentää kuitenkin tosi usein, että saan älyttömästi kylmänviileänarvostelevia katseita vastaan tulijoilta, "tuo tyttö se ei sitten tee mitään koiransa rähjäämiselle!!" Oma ideologiani kun näissä jutuissa on, että jokainen kouluttaakoon koiransa omilla keinoillaan, kunhan koiraan ei satu tai se ei kärsi.
ps. Kiitos kalkkunavinkistä, se lienee meillä uusi pääjuttu, ainakin toistaiseksi on tuntunut huomattavasti paremmalta mahalle!
Kyllä on täälläkin vastaanotettu noita kummallisia, pitkiä katseita toisilta koiranomistajilta, mutta minkäs teet. Joskus on tehnyt mieli sanoakin jotakin kun itsellä on muutenkin pinna kireällä, mutta olen onnistunut olemaan viisaasti hiljaa ;) En kuitenkaan kertaakaan muuta omaa reittiäni vaikka vastaan kävelisi norsu, enkä suostu menemään mihinkään pusikoihin odottelemaan, että se akita/paimenkoira/dobberi/mikälie menee ensin ohi, ettei vastaantulijan sielu mene säröille siitä, että mäyräkoirat rähjäävät. Ikinä en myöskään jää seisomaan paikoilleni ohitustilanteissa ja näin palkitse mäyräkoiria haukkumisesta, vaan aina mennään ohi.
PoistaMahtavaa, jos kalkkuna toimii! :) Pidän peukkuja, että närästysongelma jää Letulta kokonaan pois!
ps.Mulla on just lämpenemässä maksaa ja mahalaukkua koirille...voi taivas mikä hajuyhdistelmä. Hengittelen suun kautta kun annostelen ;)
Humppatukkaukot on kyllä aika mahdottomia, kun ne menee tuossa tilanteessa niin omaan "zoneensa", että Mauri ei kyllä näe eikä kuule mitään - siinä on turha heilutella mitään makupaloja ilmassa. Ainoa, mikä Maurin kanssa auttaa, on se, että vedän sen kunnolla sivuun ja vaadin huomion esim tukistamalla pienesti tyyliin "HALOO, TÄÄLLÄ MAA, KUULEEKO MÄYRÄKOIRA" - silloin Maukka yleensä havahtuu kuplastaan, tuijottaen hetken aikaa minua sokeasti ennenkuin se tokenee "tapan-tapan-tapan -moodistaan." En tosiaan edelleenkään kyllä tiedä, mitä tekisin jos mulla olis kaksi samanlaista riekkupelleä hihnan päässä....joten ei tästä varmaan paljon lohtua ollut, mutta myötätuntoni on omistajan puolella! :-) t. Laura ja Mauri
VastaaPoistaTuo 'zone' on kyllä aina se pahin mahdollinen juttu, kun kaikki muut ulkopuoliset ärsykkeet blokataan pois, paitsi se 'vihollinen' :/
PoistaMonesti olen ajatellut, että jos nuo olisivat edes vähän pitkäkoipisempia versioita, niin saattaisi päästä vähän helpommalla, saada se tarvittava katsekontakti luotua iisimmin, mutta kun tyypit ovat siellä maanrajassa, niin siinä pitäisi mahalleen itse heittäytyä, että saisi sen raivopään katseen kiinnitettyä omiin silmiinsä ja näin purettua tilannetta. Noh, emme lannistu, kyllä tähän jokin ratkaisu saadaan aikaiseksi jossakin vaiheessa. Ihminen menee ehkä itse ohituskurssille ;)
Kyl varmaan se suklaa tehoaisi - siis ihmiseen. Itse olen jo luovuttanut tämän remmirähjäämisen kanssa. Täällä nyt ei aina tule vastaan koiria ja jos se koira on natttu, niin eihän silloin tietenkään rähjätä. Itse olen jo luovuttanut, kun ei ole olemassa mitään, jolle Ossi ei rähjäisi. Täysikuu, vastaantulevat pyörät, keppikävelijät, kepittä kävelijät. muut uroskoirat, fillarit. Lista on loputon. Autoille Ossi ei ole rähjännyt moneen vuoteen eikä yrittänyt hyökkäillä niiden kimppuun. Poikkeuksena tietysti pihaan ajavat autot:) Minulla ei auttaisi edes suklaa:) Terveisii M-L ja Ossi.
VastaaPoistaMulla tehoaa suklaa ihan mihin vaan ;)
PoistaRähjääminen eri aistiärsykkeille ulkona on hankala juttu. Eikä sen poiskouluttaminen ole mikään pikkutemppu. Meillä Alphonse joskus pienenä pentuna räjähteli auroille talvella, mutta se jäi onneksi pois - kumpaisenkin kanssa olen yrittänyt altistaa mahdollisimman paljolle jo aikaisin, ettei tulisi niitä tilanteita että ryntäävät perään (mitä nyt Aslan tosiaan tykkää joskus juosta muutamia metrejä kuntoilijoiden vierellä hymy naamalla, mutta se on sen omaa huumoria ja ihmisten mielestä suloista ;).
Onnekseni eivät ole niin kiinnostuneita muista ihmisistä, että tarvitsisi pääsääntöisesti esim. pistää flexejä lukkoon ja ottaa vierelle kun vastaan tulee lapsia. Koirat etenevät omalla puolellaan tietä, eivätkä välitä, kun eivät muutenkaan ole sellaisia, joita nyt vieraat ihmiset ihan kauheasti kiinnostaisivat. Joskus kyllä näkee, että jos vanhemmat tulevat vastaan pienten lasten kanssa, niin rupevat jo kaukaa tekemään jonkinlaisia väistömanöövereitä kun hoksaavat koirat, joten silloin otan pojat vierelleni, vaikka tiedän, ettei omistani ole mitään vaaraa. Mutta, jos se helpottaa tilannetta, niin miksen sitä tekisi. Ei ole kiva ulkoilla jos pitää pelätä vastaantulevia koiria, vaikka olisivatkin ihmisille täysin harmittomia mäyräkoirapoikia ;)