sunnuntai 21. elokuuta 2011

Yksilökohtainen rotumääritelmä


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Jos ihminen kuorii, pilkkoo ja sokeroi melkein 4 kiloa raparperia pakastimeen tehdäkseen niistä myöhemmin piirakoita ja hilloja, miksi minä en saa maistaa yhtään palaa? Minä kuitenkin kärsivällisesti tarkkailin jokaista minigrippiin pistettyä palaa ja nuoleskelin jatkuvasti huuliani. Ihminen ei heltynyt. Hän ei koskaan anna oksaalihappoa sisältäviä ruoka-aineita minulle, ei vaikka kuinka yrittäisin tekeytyä suloiseksi.

Maailmani on täynnä kieltoja. Onneksi minulla on kuitenkin punaisia viinimarjoja jemmassa jääkaapissa.

Mulla on täällä luu! Kuuleeko kaikki: mä olen takapihalla ja mulla on luu täällä!

Ette tuu tänne kun mä olen täällä kahdestaan luuni kanssa!

Jos teillä ei ole omaa luuta, niin ette valitettavasti saa maistaa yhtään tästäkään. Syökää sitä raparperia, ahneet.

Miten niin 'tule sisälle'?

Menkää vaan ihan keskenänne sisälle.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

ROTU: Pitkäkarvainen mäyräkoira

NIMI: Alphonse Demetrius Jokinen, tunnistaa myös loputtoman määrän erilaisia lempinimiä, nimiväännöksiä ja hellittelynimiä. Yleisimmät näistä ovat Alfie, Alfsson, Aflons ja Malfoy.

KÄYTTÖTARKOITUS: elää perheenjäsenenä, hallitsee omaa aluettaan suvereenisti, puolustaa oikeuttaan maata sängyissä, röhnöttää sohvilla, vahtia naapureita ja liikuttaa ihmisiään kiitettävän pitkillä lenkeillä.

LYHYT HISTORIAOSUUS: seitsensisaruksisen pentueen pienin poika. Eli vallattoman lapsuuden, itsenäistymisvaiheen ja murrosiän, joka edelleen jatkuu. Kehityskaari pienestä pennusta isoksi koiraksi on pitänyt sisällään melkoisen kasvun villistä ja vilkkaasta rauhallisen tasapainoiseksi, ovelaksi ja kekseliääksi.

YLEISVAIKUTELMA: Pätevä. Ihan kaikessa. Monien alojen mestari ja niissä joissa ei ole vielä mestaroinut, niitä ei ole kokeillut. 

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Koko on hyvin suhteellinen ja väljä käsite: mäyräkoira mahtuu sydämeen ja syliin äärettömän vaivattomasti, mutta vie kokonaisen parisängyn leveyden nukkuessaan ja auton takapenkin jalkatilaa myöten (mikäli turvavyössä on riittävästi pituutta). Leveydeltään parimetriselle sohvalle ei myöskään välttämättä mahdu muuta kuin nukkuva mäyräkoira.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: käyttäytyminen monesti suhteettoman rehvakasta ilman mitään näkyvää syytä. Hännän asento on paljastava ja sen nostaminen kohtisuoraan ilmentää mäyräkoiran loputonta itsevarmuutta. Tuntemattomia ihmisiä kohtaan pidättyväinen, ei kuitenkaan arka. Ystävällinen luonne, kotona rauhallinen ja hellyydenkipeä, ulkomaailmassa tarmokas ja innokas tekemään tuttavuutta toisten koirien kanssa, viime aikoina esiintynyt myös suuria luuloja omasta minuudesta (tunnetaan myös nimellä "ylipaisunut ego") ja urosmaista uhoa dominoivia koiria kohtaan.

PÄÄ: mallia kilpasatula.

KALLO-OSA: umpiluinen. Sen sisällä kytee jatkuvasti suuruudenhulluja pohdintoja, ovelia sumutuksia ja kekseliäitä vetoja.

OTSAPENGER: sen takana sijaitsevat aivot, joiden kapasiteetti/neliömetri on hyvässä hyötysuhteessa, ottaen huomioon etteivät ne kooltaan ole kovinkaan suuret. Ajatukset ovat sitäkin suuremmat.

KIRSU: kylmä ja kostea, erityisesti silloin kun se työnnetään arvaamatta nukkuvan ihmisen kaulakuoppaan. Lämmin ja kuiva juuri unesta heränneenä.

KUONO-OSA: riittävän kapea työntymään niihinkin paikkoihin joilla sillä ei olisi mitään asiaa, kuten esim. kuivaruokakaappi tai olka/käsi/läppärilaukku.

HUULET: viivanmallinen suu saa mäyräkoiran näyttämään huvittavan päättäväiseltä ja hymyttömältä.

LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: puruvoima pystyy kaikkeen muuhun paitsi timanttiin tai karkaistuun teräkseen (tosin näistä materiaaleista ei ole käytännön kokemusta, koska mäyräkoira ei ole koskaan saanut pureksittavakseen terästankoja tai timanttisormuksia). Torahampaat eli hyökkäysmallin kulmahampaat puhkovat käteviä reikiä sekä orgaaniseen että epäorgaaniseen materiaaliin. Niillä voi pureksia muistikortteja, lampunjohtoja ja silputa kätevästi myös pahvia. Purenta on mallia leikkaava saksi ja se on omiaan rustoluiden työstöön.

SILMÄT: pistävä mäyräkoiratuijotus on niille ominaisinta. Katse on valpas ja röntgenmäinen läpitunkevuudessaan. Silmät saattavat myös kaventua viiruiksi jolla koira markkeeraa ystävällisyyttä tai laajentua kauhusta esim. nähdessään jotakin hyvin pelottavaa, kuten vaaleanvihreän pölyrätin keskellä pesuhuoneen harmaata kaakelilattiaa.

KORVAT: luppamalliset. Kuulo korvissa on valikoiva. Ihmiskorvalle heikosti havaittavat äänet, kuten naapurin askellus portaissa keskellä yötä ei jää mäyräkoiralta huomaamatta. Myöskään jääkaapin avaaminen toisessa kerroksessa ei jää kuulematta. Sen sijaan oman nimen kuuleminen ja siihen reagoiminen on suoraan verrannollinen mäyräkoiran kiinnostukseen asiaa kohtaan sillä nimenomaisella hetkellä.

KAULA: kykenee kirahvimaiseen kurotukseen yllättävänkin pitkälle, nimenomaan ei-sallittujen esineiden/ruokien/asioiden puoleen.

TUOKSU: puolueettomien tarkkailijoidenkin mukaan mäyräkoira tuoksuu hyvältä. Ominaishaju muistuttaa erehdyttävästi kiinalaista noutoateriaa, tarkemmin eriteltynä mäyräkoira tuoksuu jasmiiniriisiltä. Tuoksu voimakkainta silloin kun koira nukkuu ja tällöin huoneessa tuntuu vahvasti siltä, että joku on keittänyt 10:n litran kattilan riisiä ja asettanut sen kannettomana keskelle huonetta. Tuoksutestaus on tarkistettu viimeksi kun jasmiiniriisiä keitettiin taloudessa ja huomattiin, että se oli täysin yksi yhteen mäyräkoiran ominaishajun kanssa.

RUNKO: yleisvaikutelma hoikka, mutta jäntevä. Lihaksikkaat, väsymättömät jalat ja mäyräkoiran itsensä mielestä aina liian tyhjä vatsa.

HÄNTÄ: viirimäinen, kotona rentona ala-asennossa paitsi leikkien aikana, ulkona niinikään rentona ala-asennossa paitsi ohitustilanteissa häntä nousee useimmiten ylös. Voimakkaasti heiluvaa häntää tavataan kohtaamisissa – erityisesti oman perheen kesken, vaikka viime tapaamisesta olisi kulunut vain n. 2 minuuttia. Aamuisin häntä paukuttaa rytmikkäästi lattiaa ja se heiluu myös kesken unien.

KARVAPEITE: Turkki on rungonmyötäinen, tunnistettavine hapsutuksineen raajojen takaosissa. Väri on mustalaikullinen (edelleen käyn kädenvääntöä itseni kanssa väritermin virallisesta kirjoitusasusta, joka tavallisemmin esiintyy muodossa 'musta laikullinen', mutta jonka väistämättä haluaisin vääntää yhdyssanaksi 'mustalaikullinen' noudattamaan yleistä suomen kielen yhdyssanalakia.)

LIIKKEET: tehokkaat ja määrätietoiset. Liikehdinnällään mäyräkoira ilmentää näkyvästi kulloistakin olotilaansa; kuono maassa, rintakehä matalalla, maata lähes viistäen se siirtyy tutkintamoodiin ja seuraa jälkiä. Rouhea askellus joustavilla liikkeillä puolestaan kertoo, että se on innoissaan päästessään liikekannalle, ja kukonaskellus, rintakehä ulostyöntyneenä ilmentää sen itsevarmuutta. Joskus on myös nähty hiipimistä ja vaivihkaista hivuttautumista eteenpäin ja tällöin tiedetään ettei mäyräkoiralla ole hyvät mielessä.

9 kommenttia:

  1. Jälleen kerran kuvat ja teksti sai nauramaan! :D
    Kuulosti taas liian tutulta :) paitsi että meidän Milo tuoksuu popcornilta eli ei ollenkaan paha ominaistuoksu ainakaan mun mielestä :) Brecin ominaistuoksusta ei vielä oikein ole tietoa.. :D Nyt se on vielä niin pennun tuoksuinen mutta kun se tosta kasvaa niin eiköhän sekin tule selväks miltä neiti tuoksuu :)

    VastaaPoista
  2. Alfiesta taas komeat kuvat, melkoinen hymy pojalla. Ei ihme, että tuollainen hurmuri saa nukkua satiinilakanoissa :)

    VastaaPoista
  3. Aika hieno ja tarkka rotumääritelmä josta monet kohdat sopivat kaikkiin mäyräkoiriin:) Luuletko, että Alfie söisi raparperia jos antaisit?

    Ossikin muuten oli seitsenpäisestä pentueesta. Onkohan se yleinen vai harvinainen pentuekoko? Ossin pentueessa oli tosin vain 1 narttu.Joten pentue oli melkein seitsemän veljestä:) Terveiset M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Voi miten hauska kuvasarja, taas! Luun syönti ulkona näyttäis sielläkin kuuluvan niihin elämän pieniin iloihin.

    Koiran tuoksu on mielenkiintoinen asia. (Paitsi tietysti märän koiran tuok-eiku löyhkä! Siinä ei ole mitään mielenkiintoista. :)) Jasmiiniriisi on hauska assosiaatio! Rilla tuoksuu mun mielestä vaahtokarkeilta ja kuusen havuilta. Pepin tuoksulle en meinaa millään keksiä "nimeä". (Ja nyt on iskenyt niin GAAMEE nuha ja nenä on niin tukossa, että mikään ei tuoksu millekään).

    VastaaPoista
  5. Että mä nauroin noille sun kuvilles ja jutuilles. Oot sä vaan semmonen roolimalli ja esikuva että oksat pois. Pidä vaan luustas kiinni!

    VastaaPoista
  6. Alfie: Jopas on ihmiselläsi ollut melkoinen raparperisaalis, eikä yhtään palaa irronnut sulle. Voi ressukkaa.
    -joo, joo kuului ihan tänne asti: olet takapihalla ja sulla on luu
    -OK, ei tulla, ei
    -ei ole omaa luuta, lähdenkin tästä sitten raparperipuskalle
    -niin, niin, tule vaan sisälle, täällä on herkkuja
    -pöh, no ei sitten. Ei väkisin eikä väsyttämällä. Jää sitten yksin ulos

    Maria: Kylläpä oli taas hauska kuvasarja ja -tekstit, oli ihan pakko vastata Alfielle. Ja tuo mäyräkoiramääritys. Ei voinut kuin nauraa. Mäyräkoira ON ilmeikäs, ja sillä on asiaa!

    VastaaPoista
  7. En kykene tämän jälkeen muuta kuin olemaan hengästynyt lukemastani ja sanomaan "Taitava " ;D))
    Siis molemmat, Alfons ja emäntänsä.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat ja aivan mainio teksti! Kantsisko laittaa Mäyräkoira lehdelle jotta julkaisisivat?!

    VastaaPoista
  9. Veera & co: kiva kun tykkäsit :) Mä olen kuullut muualtakin, että mäyräkoirat tuoksuvat poppareille!=) Breci, tietty, tuoksuu hienolta pikkuneidiltä ;) On se vaan pennun tuoksu jotakin ylimaallista :)


    Olli: satiinilakanat ovat ilmiselvä menestys ;) Pahus vaan kun tyynyltä löytyy aina yksi, karvaisempi, pää (enkä nyt puhu omastani), kuten tänä aamuna kun Alfie pääsi aamu-unille vähäksi aikaa ihmisten keskelle ja niskaan hönkiminen alkoi heti, kun tokihan sitä nyt mäykyn täytyy päänsä saada pielukselle ;)


    Marja-Leena: siis Alfie alkaa lipoa huuliaan heti kun näkee raparperia, vaikkei olekaan koskaan saanut maistaa; ilmeisesti tuoksuu just niin ihanan happamalta, että kelpais sillekin, joka suu ei totisesti ole tuohesta! =)

    ps. yksi narttu oli vain Alfienkin sisaruksissa, ihan äijäylivoimalla siis mentiin :)

    annamari: kokeilepa keittää jasmiiniriisiä, jos vaikka sieltä löytyisi se tuoksuyhteys tai sitten poppari, jonka Veera tuossa ylempänä jo mainitsikin ;) Toivottavasti nuha on jo hellittänyt!


    Myrsky: luusta pidetään kiinni, kaikilla hampailla! :) Täytyykin vähän ryhdistäytyä tässä, että juniorimmat vaan opi huonoja tapoja ;)


    Ellieli: kiva että viihdytti :) Mäyräkoiralla on tosiaan monen monta ilmettä ja sitä naamaa naurussa on kyllä hauska katsella ja samoin kyllä kaikenlaisia nyrpääntymisiäkin, kun mikään ei tunnu haavoittuvan yhtä helposti kuin mäyräkoiran ego! :D


    Mai: tässä nyt kyllä punastuu...kiitos :) Aflons, tietty, on taitavampi, koska on ovelampi ;)


    Sheriffit: kiitos :)Saattaisivat mäykkylehdessä pudistella päätään huvittuneesti hymyillen, että "taas näitä hurahtaneita koiraihmisiä" Juu-u, myönnän! :D

    VastaaPoista