keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ankeuttaja pilaa Alphonsen lenkit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Ihmisellä ilmenee ihan kauheasti kaikenlaista turhanaikaista, ja toisinaan raivostuttavaakin, häiriökäyttäytymistä lenkeillä. Kesken lenkin meidän täytyy Aslanin kanssa välillä istua ja katsoa silmiin, kävellä tietyllä puolella tietä ja suorittaa omituisia rituaaleja joiden läpivieminen ei ainakaan edesauta matkanteossa: meidän oletetaan kykenevän mm. kulkemaan rinnakkain, (edistämättä), peräkkäin (tuuppimatta toisiamme) ja ihmisen perässä vierekkäin (nujakoimatta/painimatta). Kaiken lisäksi syyttävä ihmissormi osoittelee minua, että hidastan matkaa haistelemalla kukkia ja miettimällä eri lounasvaihtoehtoja tapaamieni sorsien, rusakkojen ja oravien välillä. Minusta itsestäni sen sijaan tuntuu, että olen se ainut järjellinen ja looginen osa tätä koneistoa, joka nauttii ulkoilusta ja etenee systemaattisesti. Ihminen harhautuu komentamaan kesken kaiken mukavan, koska on luonteeltaan ankeuttaja ja Aslanin kohdalla puolestaan sanat 'looginen' ja 'systemaattinen' ovat ainoastaan heppoista sanahelinää. 

Kesken matkan meidän täytyy pysähdellä ennen tien ylittämistä, emme saa vetää, emmekä voi kääntyä risteyksistä mihin haluamme, puhumattakaan, että maasta saisimme einestää mitään löytämäämme (esim. suklaata, myyriä jne.). Nämä osoitukset ihmisen umpimielisyydestä ja itsekkyydestä niistävät ilolta sen terävimmän kärjen ja saavat ajatuksissani hakeutumaan koiraeläintä kohdanneen vakavan perisynnin äärelle: kuka keksi domestikoida villin ja vapaan koiran esi-isän, suden? Kuka kurja se oli joka halusi pannoittaa pedon, kahlita sen sielun ja alistaa sen tahtoonsa?

Esittämiäni toiveita siitä, että olisi ehdottoman tärkeää kyetä käymään lenkeillä myös ilman ihmisvastusta, ei ole otettu todesta, huomioon tai kuulevaan korvaan. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että ihminen voisi yksinään jäädä kotiin harjoittamaan tätä kummallista etenimistaktiikkaansa joka on tuhansien turhien komentojen sävyttämää. Me Aslanin kanssa kävisimme sillä aikaa kartoittamassa rajaloukkaukset ja toteamassa törkeät reviiriylitykset tiluksillamme. Olemme täyden toimintavalmiuden omaava mäyräkoiraiskujoukko, joka on täysin kykenevä toimimaan ilman epäjohdonmukaista esimiesohjaustakin. Hyvä johtaja osaa delegoida vastuuta myös alaisilleen. Meidän johtajamme eivät. Meidän johtajamme ovat mäyräkoiran oikeuksia polkevia tyranneja.


"Moi, böönat. Kiinnostaiskos kilpajuoksu? Voisitte tulla tälle puolelle aitausta ja saisitte kaksi innokasta mäyräkoiraa peräänne. Tositarkoituksella."


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Koira tarvitsee perusaskellukseensa ravin, että sen lihaskunto pysyy hyvänä. Alphonse, lyhytselkäisempänä ja matalajalkaisempana, ravaa vieressä hyvin, eikä ihmisen itsensä tarvi edetä välttämättä kiitolaukkaa, mutta Aslan on kehittänyt omituisen pikakävelyversion (kuinkas muuten), joka ei ole ravia vaan nopeutettua kävelyvauhtia ja se kykenee tikuttamaan kuin pieni singer tällä tavalla. "Aslan, ravia!"-komento on opetettu sille jo pienempänä kun se kehitti tämän kummallisen etenemismuodon itselleen. Pikakävellessään se näyttää erehdyttävästi samalta kuin maratonkävelijä jonka lantio liikkuu irtonaisesti. 

Aslanille on hyvin ominaista se, että siltä puuttuu hyvin monessa asiassa se kuuluisa ja usein peräänkuulutettu 'kultainen keskitie'. Se on kääntänyt vipunsa lähes aina ääriasentoon: joko se kävelee lantiotaan letkeästi keinuttaen tai sitten se laukkaa eteenpäin kuin tuli hännän alla. Sen pysyttäminen ravausvauhdissa on monesti säätämisen takana. 


Päästessään täyteen vauhtiin mäyräkoira on hämmästyttävän nopea ja herättää aina hämmästelyä ja ihmetystä koirapuistossa muiden koiraihmisten keskuudessa, niiden, joilla on pitkäkoipisia koiria itsellään.


Aslanin (takimmaisena) jykevät reisilihakset saavat sen näyttämään takaapäin pitkäkarvaiselta bulldogilta...Alphonse, puolestaan, lentää kevyesti mättäiden yli, ryteikköjen halki ja tallatun maan poikki.

Kaksikko paahtaa menemään koirapuistossa. Alphonse toimii kuten vetolelu: Aslan kiskaisee hännästä, että saa Alphonsen välittömästi peräänsä ja taas mennään. Kun mäyräkoirat ovat saaneet tarpeekseen juoksemisesta, Alphonse yleensä hakeutuu koirapuiston portin eteen istumaan ja tuijottaa intensiivisesti autoa. Tätä elekieltä ei ole vaikeaa lukea: puolitoista tuntia juoksemista on riittänyt, sohva kutsuu. Koirakonstaapelin työ on uuvuttavaa. 

8 kommenttia:

  1. Kyllä on vauhdikasta menoa ja mäyris ON yllättävän nopea. Isoja tyttöjä:) Täällä meilläkin päin Ossin parhaimmat kaverit ovat kultsu, labbis ja beauceron ja aina kun törmäämme, Ossi vähän hämmentyy isoista tytöistä:)Ihanat kuvat. Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina itseäkin meinaa hämmästyttää miten lujaa noilla lyhyillä jaloilla vaan pääsee ja varsinkin Alphonsen kohdalla tuntuu ettei se väsy ollenkaan. Aslan, sen sijaan, juoksee niin käsittämättömän lujaa, että kompastuu välillä jalkoihinsa kun eteen tulee fyysinen este: jalat eivät liiku niin lujaa kuin mitä mieli haluaisi :) Tällä juoksutyylillä se myös väsähtää nopeammin kuin Alphonse.

      Isot tytöt ovat mäyräkoiraherrojen mieleen, näin se on nähtävä :) Ossille rapsut! :)

      Poista
  2. Häiriytyneet ihmiset on totta vieköön pahimpia, ainakin lenkillä! Meitäkin huvittaa todella vähän ruveta vilkuilemaan ihmistä silmiin tai ruveta istumaan, kun hyvät tuoksut lentää kuonoon, pitkän ja tylsän päivän jälkeen. Iskemme tassunjälkemme siihen adressiin, jonka mukaan ihmiset voivat jäädä kotiin, jos kerran lenkkeily on niin vastenmielistä. Pärjäämme oikein hyvin keskenämme, osaamme kääntyä oikeista risteyksistä, ja sitten muutamasta muustakin, joiden suuntaan ei ihmisen kanssa pääse koskaan. -AB-

    Kultainen keskitie ;/ Sitä ei mäyräkoira tunne, olet oikeassa. On vain täysin sammunut koira, tai liekeissä milloin mistäkin haluamastaan asiasta. Kiitävät, liitävät kuvat on taas mainioita :)
    Letkeitä lenkkejä teille sinne, kun kesä on parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat joskus vastahakoisia lähtemään esim. sinne missä on tehty käärmehavaintoja viimeisten sadan vuoden sisällä (köh, köh;) ja juuri sinne halajaa mäyräkoira, tutkimattomia polkuja kulkemaan :) Kaikenlainen rämerämpiminen ja vesakkovaellus on poissuljettua silloin kun jalkineet eivät ole sopivat ja ehdoton kielto napsahtaa päälle juuri sillä hetkellä kun jokin ihana haju (=rusakko/jänis) kantautuu mäyräkoiran sieraimeen sieltä kielletyltä suunnalta. Näin se aina menee :)

      Mäyräkoira on kyllä vähän sellainen ääripää-koira. Aina kallellaan sataprosenttisesti johonkin suuntaan, monesti juuri siihen suuntaan mihin ihminen ei ;)

      Ihania lenkkejä ja päiviä sinnekin :) Pojille pusut :)

      Poista
  3. Onkohan nämä ominaisuudet mäyräkoira ominaisuuksia? Sillä, kyllä todellakin, täälläkin oli havaittavissa omituista askellusta Raisalla. Se oli sellaista vartalon vatkaamiskävelyä :D Siltä se näytti, ravaamista harjoiteltiin tovi ja nyt se onnistuu ihan itekseen. Itse tarvii kävellä vaan reippaasti niin ravi onnistuu. Elmerin askellaji on ollut aina ravi...nykyisen terveyden laidan takia siirtyy laukkaamaan peräpäällä vaikka vauhti ei hurmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen täytyy olla jokin pitkäselkäisten juttu, tosin meillä ei Alphonse liiku omituisesti venkoilemalla, enkä ole nähnyt yhdenkään muunkaan mäyriäisen niin etenevän...ehkä Raisa ja Aslan ovat kehittäneet tämän kummallisen tyylin muista poikkeuksena :) Ravin harjoittaminen auttaa meillä just tasan hetken - vatkaamiskävely (mikä oivallisesti kuvaava termi tuo onkaan :) jatkuu aina hetkisen kuluttua ellei Aslanilla ole kiire edetä. Yleensä sillä on, mutta kuumalla ilmalla vatkataan eteenpäin :)

      Alphonsenkin askellaji on aina ollut ravi, sinällään helppo koira, etenee tasaisesti.

      Poista
  4. Alphonse, sää se kyllä jaksat varsin pitkämielisesti tota Ville Vallatonta kattella, siitä hatun nostot sulle! Konstaapelin hommat on tosiaan hiuka voimille ottavii, mut jonku niitäki pitää hoitaa ko muut perheenjäsenet on mitä on. Siitä huolimatta aurinkoista viikonloppua teille kummallekki, ankeuttajista huolimatta! t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Mauri-setä,
      Aslaniin kasvaa kiinni ajan myötä...ikään kuin se olisi oman itsen jatke, se villimpi, kurittomampi ja rajumpi jatke. Se on hyvä kanssavelmuilija, oikea käsi, adjutantti ja yhdenmiehen ratsuväki kun tarve vaatii. On se työläskin. Ja äänekäs, voi hyvä tavaton sentään miten äänekäs se joskus onkaan, mutta eipä tuota vesseliä ilmankaan haluaisi enää olla.
      Pidetään itsemme miehinä. Jonkun täytyy sekin tehdä.
      t. Alphonse, se nuorempi konstaapeli

      Poista