Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Tänä aamuna lenkillä meitä kohtasi lohduton näky: orava murhapuuhissa. Pörröhännällä oli käpäliensä välissä ja puoleksi suussaan pieni oravanpoikanen joka oli vielä elossa.
Ihmiseni saa henkisiä haavoja moisesta näystä (kyllä, urbaanin ihmisen vieraantuminen luonnosta saattaa aiheuttaa sen) ja hän jo suunnitteli pelastuspartio Bernard ja Biancan perustamista, mutta orava kiipesi männynrunkoa pitkin ja vei saaliin mukanaan. Ihmiseni jäi katselemaan avuttomana kannibaalia uhrinsa kanssa, muttei halunnut jäädä pidemmäksi aikaa todistamaan verityötä, vaan komensi minut mukaansa ja lähdimme paikalta.
Minua ei sanottavasti edes hätkäyttänyt oravan näkeminen siinä parin metrin päässä puuhiinsa keskittyneenä, enemmän minua kiinnosti ihmiseni reaktio ja katsoinkin häntä hämmästyneenä kun hän vetäisi kiivaasti henkeä joutuessaan todistamaan raakaa tekoa. Hänen suustaan pääsi myös korkeamman oktaavin "Eiiiiiiii!", joka pelästytti oravan puuhun. Tämä ehkä heilautti minua hieman tasapainosta, koska en tehnyt elettäkään rynnätäkseni oravan perään vaan jäin ihmettelemään sitä pääni kallellaan. Normaalitilanteessa olisin ajanut suippokorvan puuhun ja jäänyt väijymään sitä rungon viereen.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Alphonsessa elää pieni puutarhuri. Se nimittäin rakastaa kedon kukkia. Keväällä kun ensimmäiset kukat ilmestyivät tienvieruksille, lenkkimme pitenivät ajallisesti koska koiran täytyi saada käydä nuuskimassa tarkasti lähes jokainen se eteen tullut kukkiva kasvi.
Sillä on selkeät suosikkinsa, joiden kohdalla se haluaa aina saada pysähtyä ja nuuskutella niiden sulotuoksuja: kissankellot, horsmat, punaiset apilankukat ja pienet fuksianväriset kukat, joiden nimeä en tiedä, mutta joita se ei yksinkertaisesti voi ohittaa haistelematta niitä hartaasti. Kovat jätkät voivat ihastella kukkia.
Kukat ovatkin huomattavasti paremman tuoksuisia kuin ympärillämme jatkuvasti leijuva Eau de Horribilis, eli hyttysmyrkky. Joka päivä kipitämme vihollisalueen läpi ja joka päivä, karkottimesta huolimatta, viholliset ampaisevat kimppuumme. Nyt kun helle on saapunut takaisin ja auringolle tulee paljastettua laajempia ihoalueita, on hyttysmyrkyn löyhkä entistä piinaavampi. Minäkin haistelisin mieluummin kukkia.
ps. harmitti tänä aamuna kun mukana ei ollut kameraa, jolla olisi saanut napsittua kuvia Alfiesta keskellä kukkapeltoa kun sen pään ympärillä oli hieman alle kymmenen sinisiipeä lepattamassa. Hippilapsi heinämaalla olisi ollut ikuistettavan arvoinen tilanne.
Perhoset pitävät puutarhurista. Puutarhuri yrittää syödä perhoset. Luonnon kiertokulku, näin se menee: oravat syövät toisiaan, koirat kauniita sinisiipiä.
 |
| Mäyräkoiran nanosekunnissa vaihtuvat ilmeet ja mielialat: rauhallisen alistuva... |
 |
| ja silmänräpäystä myöhemmin valpas. |
Kivaa nimipäivää sulle, Maria!
VastaaPoistaToivottavasti meidänkin äippä osaa kasvattaa musta yhtä hyvän mustin kun Alfie-kamu on.
Täällä ilmottautuu myös helposti henkisiä haavoja saava kukkaistäti. Gaamean näyn jouduit kohtaamaan! :( Luonnonkiertokulku on välillä niin brutaalia. Sen kanssa on huomattavasti helpompi elää ilman konkreettisia näköhavaintoja!
VastaaPoistaMeillä molemmat pennut jahtaavat myös innoissaan kaikkia mahdollisia öttiäisiä. Eikä siinä mitään, sen kun jahtaavat muuten, mutta entäs kun saavat kiinni jonkun pimpparin? Ei hauska juttu ollenkaan, huoh...
Ihanat kuvat alfiesta! Vitsi mikä söpöläinen! ♥
Mainiot kuvat kukkaislapsesta. Näinhän se valitettavasti on, että luonnossa sattuu moninaisia murhenäytelmiä. Voin hyvin kuvitella oravien syövän toisiaan. Ne ovat ihan pikku petoja. Nyt kun meidän ympäristössä ovat oravat vähentyneet (tärppämmekö?) niin pikkulinnut lisääntyneet:) Aikaisemmin oravia oli sen verta paljon että melkein harkitsin miten niitä saisi vähennettyä... Alfielle terveisiä! M-L ja Ossi
VastaaPoistaLapsia huijataan. Saduissa oravat ovat söpöjä pörröhäntiä, mutta todellisuudessa ne purevat todella kipeästi ja ne syövät oravanpoikaset sekä rosvoavat linnunpesät. :'(
VastaaPoistaNäytin isännälle Alfien kuvan ja ihastui. :D Miltä kasvattajalta herra muuten on?
Ihanaa kesää sinne!
Voi oravapoikasparkaa.
VastaaPoistaKovat jätkät ne vasta kukkia nuuskivatkin. Minäkin haistelisin mieluummin kukkaistuoksuja, kielo ja seireeni (syreeni) ovat lempituoksujani. Mutta niin vain meilläkin lemuaa Eau De Horribilis, ei maha mittää, se kait kuuluu kesään. Ja ajatellaanpa positiivisesti: ompahan linnuillakin syötävää ;D
Ihania kuvia taas pojasta!
VastaaPoistaKokeilkaa OFFin Punkki ja mäkäräsuojaa! Meilläpäin ainakin tehoaa hyttysiin paremmin kun tavallinen hyttyskarkote. Ollaan myös suihkautettu välillä Nellin ja Fanninkin selkään, jotta ovat saaneet olla rauhassa verenimijöiltä. (Ja tehoaa muuten myös paarmoihin!)
VastaaPoistaMyrsky: ohhoh, en koskaan muista nimppariani :) Kiitos :)
VastaaPoistaVarmasti äippäsi osaa kasvattaa susta kelpo miähen, onhan kokemusta jo takana vankasti =)
Annamari: älä muuta virka, mitä ei näe, sitä ei tarvi ajatella (ainakaan tässä asiassa)
Alma: mitämitä, onko teillä humppatukka harkinnassa? :)
Ellieli: linnuilla riittää kyllä tänä kesänä purtavaa ;)
Paloma: poika kiittää kehuista :)
Nelli ja Fanni: juu, kiitos muistutuksesta, täytyy ostaa kun nuo meikäläisenkin silmät tuli melkein jo syötyä. Alfie vihaa OFF'ia, mutta ei voi mitään, pistän sitä sinnikkäästi joka aamu ja olen kanssa vähän alaselkäänkin laittanut kanssa.
Kommentit jäivät nyt vähän lyhykäisiksi, mutta palataan pian :)
Saattaapa hyvinkin olla. ;) Mulla on ollut alusta asti selvää että meille tulee kaksi koiraa, mutta isäntää on vähän pitänyt pehmittää.
VastaaPoista