Sateinen maanantai

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tänä aamuna, kesken lenkkimme, sadekuuro yllätti meidät. Ihmiseni on joskus yllättävien harhojen vallassa säiden suhteen: vaikka taivas onkin tumma ja täynnä uhkaavaa pilvimassa, hän jättää sadevarusteet kotiin. Näin tälläkin kertaa ja jouduimme pikaisesti valitsemaan lyhyemmän vaihtoehtoreitin takaisin kotiin kun aamusade satoi päällemme. Kuljemme kyseistä reittiä vain silloin kun on lunta, koska se vie pitkin pyöräteitä ja kumpikin meistä yleensä pitää enemmän metsäreiteistä ja kuntopoluista. Tätä valitsemaamme reittiä kulkevat kuitenkin monet koirat päivittäin ja nytkin kohtasimme muutamia karvaisia kavereita omistajineen.

Etenin innokkaasti maata nuuskien ja ihmiseni näki, että olin päässyt jonkin erityisen mielenkiintoisen jäljille. Moista hännän heilutusta aiheuttaa yleensä vain kaksi asiaa: ruoka tai jäniksen/rusakon jäljet. Ihminen bongasikin kaksi siistiä, lähekkäin olevaa kasaa isomman koiran nappuloita, jotka näyttivät olevan osittain piilotetut tien vierustan soran sekaan. Saattaahan olla, että kyseessä oli jonkin koirakon vahingossa tiputtamat einekset, mutta ruokakasat vaikuttivat epäilyttäviltä. Viime aikojen koiramyrkytystapausten valossa ihmiseni korjasi kasat kakkapussiin ja vei roskikseen. En ehtinyt maistaa yhtäkään nappulaa.

 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Sadesää. Mäyräkoira ei enää juurikaan vastustele lenkkeilyä silloin kun sade huuhtoo niskaa, mutta kyllä se joka kerran pysähtyy ulko-ovella ja katselee epätoivoisena ympärilleen, kuin etsien katseellaan paikkaa johon ei sataisi.

Sen sateenkestävyyttä on lisätty viemällä sitä lenkille sen lempipaikkoihin silloin kun vettä tulee taivaalta ja yritetty tehdä lenkit niin mukaviksi kuin mahdollista, että syksyn sateiden aikaan vaivannutta totaalikieltäytymistä ei enää jouduttaisi kokemaan. Toistaiseksi tulokset ovat olleet yllättävän hyviä.

Itsehän varauduin varustuksella, joka alkuun tuntui olevan hätävarjelun liioittelun herkillä rajapinnoilla, kun puin sadeviitan ja lähes polveen asti ulottuvat kumisaappaat (jotka painoivat jalassa tonnin ja olo oli muutenkin viittoineen hobittimainen), mutta tunnin kuluttua olin valintaani tyytyväinen; vettä satoi tihenevällä vauhdilla eikä kevyemmillä varusteilla olisi pärjännyt kuivana kotiin asti. Aamulla olin jättänyt sadekamppeet kotiin, koska hetkittäinen ylioptimismi sai epäilemään, että netin sadetutkat eivät sittenkään olisi pitäneet paikkaansa. Pitivät ne ja olin vettynyt. 

Aurinkoisemman ajan tunnelmia.