sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Luodolla

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minähän tunnetusti rakastan tuulta, joten ihmiset veivät minut eilen retkeilemään paikkaan jossa varmasti tuulee! Luodolle. Villi tuuli, joka puhalsi joka suunnasta yhtä aikaa oli mielestäni ihanaa; juoksin sitä päin, seisoin meressä silmät kiinni, kuono kohti ulpalta puhaltavaa puhuria, korvat lepattaen. Minusta tulisi hyvä luotokoira. 

Meri. Täynnä ihania tuoksuja.

Tuolla se on, meri. Sinne, siis.

Tuuli. Mikä loistava keksintö!
Lautalla jännitti. Kovasti kolinaa, ryminää ja moottoreiden pauhua. Oli pakko jatkuvasti tarkkailla ettei se kelluva kuljetusväline vain uppoa keskelle merta.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mielenkiintoinen elementti tämä suolainen vesi. Haisee erilaiselta kuin järvivesi. Haisee selvästi Ruotsilta. 

Hetkinen. Nämä aallothan ovat märkiä!

Persvillani kastuivat. Kiitos, riittää.
Parempi pysytellä kuivalla maalla.
Majakka ja...perävaunu?

Täällä on lokkeja. Täällä on kaloja. Täällä on kalalokkejakin. Viihtyisin.

Mäyräkoira oli omassa elementissään koko päivän. Luoto oli jättimenestys, mutta koirapuisto ei niinkään: siellä meinasi karkkariuroksesta tulla kintaat kun mäyräkoiralla hitsasi kiinni. Mäyräkoira on nyt erityistarkkailussa.
 

11 kommenttia:

  1. Moro Alfie! Olen nyt saapunut kotiini. Sulla tuntuu olevan näitä aatoksia ja metk... eikun tekemisiä joka lähtöön. Ihailen!

    Nimestäni huolimatta, en vielä tiedä pidänkö tuulesta, tuiskusta tai tuiverruksesta. Sä kyllä näytit komeelta lepattavine korvinesi. Mun korvat on vähän isot, mutta en silti haluu kuulla Dumbo vitsejä, näin vinkiks. Joo, persvillat kannattaa säilyttää kuivina :)

    VastaaPoista
  2. Myrsky! :) Katottiin jo sun uusia kuvia, ihana vesseli! =) Kyllä se pää siitä kasvaa, että korvat ovat suhteessa kalloon ;) Ja nahkakin täyttyy, Alfiellakin oli noin. viisi numeroa liian iso kuori ympärillään ja nyt ihan tiiviisti menee luita pitkin, juu, lihaksia on vähän välissä, onneksi :)

    Kokeilepa tuulta, Alfie voi lämpimästi suositella sitä; mitä kovempi Myrskytuuli, sen hauskempaa on ulkoilla. Pakkastuuli käy myös oikein hyvin (paitsi ihmisille). Ja koska nimi on monesti enne, niin...ehkäpä sustakin tulee Myrskyävien ilmojen suosija :D

    VastaaPoista
  3. Ihana on ollut mäyräkoiran luodon tuoksuissa kulkea... taidetaanpa tehdä samanlainen tempaus jossain välissä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Olli: Jeps, kivaa oli, sekä ihmisillä että koiralla :) Pikkasen liian kylmä tuuli meille turkittomille, mutta ei kuitenkaan jäädytty :) Kannattaa kyllä mennä :)

    VastaaPoista
  5. No nyt on sitten Alfiekin todistettavasti heittänyt talviturkkinsa. Persvillat kastuivat-kuva kuvastaa hyvin Alfien tunnelmaa kastumisesta. Luodolla oli varmasti kivaa, itse pidän kyllä lämpimästä kesätuulesta enemmän kuin talven kylmistä.

    VastaaPoista
  6. Ihania retkeilypaikkoja siellä teilläpäin. Sekä koirille, että ihmisille. Ja tuulen tuiverrushan on vallan mainiota. Ei sen puoleen. Olisihan meilläkin tuo kivikkoinen Porkkalan kärki. Se on tosi hieno paikka. Taidanpa tehdä sinne kaverini ja Ossin kanssa joku päivä pienen retken. Hmmm Jätetään hautumaan. Terveiset Kirkkonummelta M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia olet napannut, koiralla on ollut varmasti hauskaa :) Ollin tapaan täytyy meidänkin kyllä tänä kesänä käydä luodolla retkeilemässä, sitä en olekaan tainnut koskaan tehdä eli kiitos vinkkauksesta :)

    VastaaPoista
  8. No hei!

    Nyt on semmoista, että olen saattanut jäädä AIVAN koukkuun näihin mäyräkoiran tarinoihin, hih! Päätin siis ilmoittautua täällä kommenttiloorassakin, että stalkkaan teitä päivittäin ;D. Itse olen myös mäyräkoiran ihminen (ja kahden westien + yhden enkeli-westien, sniif). Meille westie-ihmisille on riittänyt nyt jo reilut kaksi kuukautta ihmeteltävää kääpiökarkkarimme touhuissa. Hän on siis Peppi 4 kk ja todella hauska tapaus. Omaa tahtoa riittää vaikka muille jakaa! Hän on väritykseltään laikukas riista ja väri on jo ehtinyt saada monenmoista kommenttia. Ekan rokotuksen antanut eläinlääkäri ei ollut koskaan kuullut laikullisesta mäyräkoiran väristä (?). Sitten eräänä päivänä lenkillä vieras täti-ihminen huuteli jo kaukaa, että onko sillä värivirhe ja saitteko sen halvemmalla(?!?). Hmm..no itsekkin ollaan tosiaan oltu miehen kanssa ihmeissämme mäykky-neidin turkista. Karkeaa karvaa ei ole juuri nimeksikään, ainakaan vielä ja nahka on todella sen n. 5 numeroa liian iso, hih!

    Suurella innolla seuraan teidän mäyräkoiraelämää ja ihailen antaumusta, jolla olet paneutunut koirankoulutukseen ja muuhun hyvinvointiin! Good job! (sehän ei todellakaan ole tässä maailmassa itsestäänselvää, vaikka TIETYSTI pitäisi!)

    Rapsutuksia Alfielle, jos mäyräkoira on tavattavissa ;DDD

    Ps. Olen oikealta nimimerkiltäni annamari, mutta blogger ei ole viimeaikoina päästänyt kirjautumaan, joten siksi nyymeilen..

    Pps. Oletko törmännyt blogiin nimeltä "Suden hetki"? Kannattaa tutustua! Erittäin hyvin kirjoitettu Hysky-blogi-suosittelen!

    http://sudenhetki.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Ellieli: sama juttu mulla; kesätuuli on ehkä vähän inhimillisempää kuin pakkaspuhuri ;) Mäyräkoira ei ollut mikään kauhea innokas merifani, kalat ja lokit se olis kyllä halunnut ottaa sieltä, mitenkäs muuten ;)


    Marja-Leena: luodolla oli kyllä kivaa, jos pitää karusta ja kivikkoisesta maisemasta :) Kannatan muutenkin kovasti kaikenlaista retkeilyä koiran kanssa, vaihtelu tunnetusti virkistää ja piristää ja jos samalla voi ihailla kauniita maisemia, niin mikäs sen mukavampaa.

    Sunan: kiitos :) Juu, siellä kannattaa kyllä käydä, kunhan ottaa ensin selvää lautta-aikatauluista ettei tule ylläreitä ;) Meillä meinaa joskus tulla =)

    Annamari: heipä hei! :) Tosi kiva kuulla että olet viihtynyt sivuilla! :) En muuten olekaan koskaan nähnyt luonnossa laikukasta riistaväritystä. (Pistä sinäkin blogi pystyyn ja laita kuvia meille muille ihastelevaksi :) Vai että värivirhe, hehhe...mä olen joskus kuullut ihan mäyräkoiranomistajatalkin, että "siis onks toikin mäyräkoira?!" kun Alfien kanssa ollaan oltu lenkillä...noh, eikö se pitkä selkä anna jotakin viitettä asiasta? Eipä tuo kauheasti dandielta, dreeveriltä, corgilta tai muultakaan pitkäselkäiseltä mun mielestä näytä, eikä kyllä pitäisi näyttää varsinkaan toisen mäykyn omistajan silmiinkään! :D

    Kiitos mukavista sanoista ja tervetuloa vaan seuraamaan meidän toilailuja :)

    ps. käynpä vilkaisemassa tuota sun maitsemaas blogia...koirajutut kun kiinnostavat aina.

    VastaaPoista
  10. Hei taas!

    Kun enpä taida omata bloggaus-ainesta, niin päätinpä laittaa sulle s-postilla kuvia meidän värivirheestä ;D

    nim. karvalapsistaan ylpeä äiti (annamari)

    VastaaPoista
  11. Annamari: kiitos kuvista, pistin mailia takaisin :) Ihana tuo teidän tyttö =)

    VastaaPoista