(Mäkäräisten) puremia ja (hius) murtuma

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

"Alphonse! Kato tänne, otetaan kuva!"

"Ai minne?"

"Mihin piti kattoo?"

"Ai jaa. Joo."

 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Otsikon sulkeisiin jätetyt täsmäsanat olivat tarpeen, sillä "puremia ja murtuma" olisi ollut aavistuksen liian raflaava otsikko ja olisi saattanut lukijoiden silmissä muodostaa erheelisen kuvan: koira osallisena koiratappelussa tai ihminen kapakkatappelussa. Mutta ihan näin draamattisista tapahtumista ei kuitenkaan ole ollut kyse: ainoastaan lähikontaktista mäkäräisten ja ovenkarmin kanssa.

Oletteko nähneet miltä näyttävät silmät kun niiden kimppuun on hyökännyt yhtä miestä vaille komppaniallinen mäkäräisiä? Minä olen, jo melkein viikon ajan katsoessani aamulla peiliin. Siinä, missä yläluomet ovat olleet, on kaksi turvonnutta ilmatyynyalusta ja ripsien rajaa reunustaa tulipunainen paukamien helminauha. Turvotuksen saa onneksi laskemaan painamalla pakastetta keittiöpyyhkeeseen käärittynä luomia vasten ja paukamat voi oivallisesti meikata piiloon. Mutta näky on siistimättä vähintäänkin karu. (Olen melko varma, että jossakin kauhuleffassa on käytetty tehosteena autenttisia mäkäräisten pureksimia ihmisiä.)

En ymmärrä miksi hyönteisten piti hyökätä juuri silmiin, kun laajempaakin ja paksumpi-ihoista aluetta olisi ollut tarjolla. Luomissa on viheliäisen ohut iho ja jälki on sen mukaista.

Hyttyset puolestaan ovat avuliaasti viimeistelleet sen, mitä mäkäräiset ovat niille jättäneet ja olen vakuuttunut, että tämänkesäinen supersukupolvi lentäviä vampyyreja on lähes immuuni hyttysmyrkkyjä kohtaan. Se on niille ehkä hidaste, muttei este. Olen yrittänyt suojata sekä itseni että koiran (Alfielle valjaisiin hyttysmyrdeä) aamulenkeillä, mutta meitä kumpaakin on varotoimenpiteistä huolimatta kupattu säälittömästi: koiraa mahan alta ja minua kaikkialta.

Ja se hiusmurtuma? Varpaani. Minulla ja vasemman jalan pikkuvarpaallani on pitkä yhteinen tapaturmahistoria ja voisin puuduttaa teidät hengiltä kuvailemalla jokaisen epäonnista uloketta kohdanneen vaurion, mutta sen sijaan totean vain, että ensimmäisen kerran mursin varpaani pahasti vuonna 1989 ja siitä lähtien sitä on yritetty ottaa lähes vuosittain tahattomasti hengiltä. Sitä on vahingossa hakattu sängynjalkoihin, kynnyksiin, ovenkarmeihin, betoniporsaaseen, se on rappusissa kompastellessa jäänyt pinon alimmaiseksi jne. jne. Sillä nyt vaan on käsittämättömän huono tuuri. Tällä kertaa löin sen ovenkarmiin, edellinen kerta sattui täsmälleen näihin aikoihin vuosi sitten ja jouduin teippaamaan sen pitkäksi aikaa lenkkeillessäni. Nyt pääsin vähemmällä, mutta kiitettävän karmealta se on kyllä näyttänyt viime päivät mustelmineen.

Huusin vertahyytävästi kun paukautin sen makuuhuoneen ovenkarmiin viedessäni puhtaita pyykkejä vaatehuoneeseen ja koira juoksi välittömästi yläkertaan katsomaan, että kuka tappaa ja ketä, ja voisiko se kenties osallistua vähintään peijaisiin. Se tuijotti minua hetken hölmistyneenä kun hypin yhdellä jalalla ja päätti sitten, ettei sen apua tarvittu tällä kertaa. Varpaan hoitamiseen se on kuitenkin aktiivisesti yrittänyt osallistua nuolaisemalla sitä aina ohimennessään.