Päivitystauon loppu

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olemme käyneet Aslanin kanssa kaksi kertaa eläinlääkärillä. Aslan murisi varottavasti eläinlääkärille jo ennen kuin tämä edes ehti pentuun koskea. Asenne kohdillaan. Ensimmäisellä kerralla pienempi sai rokotuspiikkinsä ja minä kävin pikatutkimuksessa reistailevan vatsani kanssa. Tämä sattui siihen aikaan kun kaikki ihmiseni olivat flunssassa ja minulla taas tämä perinteinen vatsahappojen ylösnoususta johtuva oksentelu. Ainut, joka ei ollut kipeä, oli Aslan.

Asiaan tuli korjaus kun Aslan tuli hieman huonovointiseksi rokotteesta. Huonovointisuus manifestoitui siten, että autossa Aslan okseni suoraan naisihmisen päälle ja minun niskaani. Oksentelua kestikin pari päivää, joten yrjöilimme Aslanin kanssa rintarinnan. Pienempää ei naisihminen kuitenkaan pistänyt täyspaastolle, kuten oli minut laittanut, vaan ainoastaan kevennetylle ruualle. Mikä vääryys! Punkero pääsi vähemmällä!

Seuraavalla käyntikerralla Aslan sai lisää rokotetta ja minä lähdin vain henkiseksi turvaksi ja tueksi mukaan. Tällä kerralla rokote vaihdettiin eikä pahoinvointia ilmennyt. Eläinlääkärin naaman Aslan nuoli eikä murissut enää kenellekään. Minä olin helpottunut ettei minua tutkittu. Kukaan ei ollut flunssassakaan. Selvisimme vähin traumoin. (Satuin tulemaan opettaneeksi siinä samalla Aslanille miten saksanpaimenkoiriin tulee suhtautua = murisemalla vihaisesti ja haukkumalla raivokkaasti. Ihan vaan siltä varalta jos se sitä ei jo tiennyt. Nopea poika, hyvin oppi! Ihmiseni eivät olleet tyytyväisiä.)

Itsenäisyyspäivänä meillä keitettiin maastonakkisoppaa kun ihanaiset lyhytkarvaiset tyttöystäväni Impi (ruskea keltaisin merkein) ja Ansa (punainen) tulivat kylään. Otimme sellaiset leikkituokiot, että Aslan kaatui niiltä sijoiltaan nukkumaan kun tytöt (valitettavasti) joutuivat lähtemään kotiinsa. 

Ihan ensinäkemältä ei uskoisi että Aslan on kuvassa vasta nelikuukautinen...eikä se kyllä käyttäytynytkään niin vaan kiipeili tyttöjen selkään aina kun jonkun silmä vältti. 

Impi vanhimpana ja joukon ehdottomana pomona ei aina halua osallistua meidän nuorempien tolskaamiseen. Impistä oli sitä vastoin mukavaa kun se sai kovasti huomiota ihmisiltä. Me muut emme juurikaan ehtineet kaksijalkaisia huomioida. Meillä meni kaikki huomio toisiimme. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Tarkoitus ei ollut olla näin pitkällä blogitauolla, mutta tilanne korjaantuu nyt taas kun palaamme takaisin ruotuun. Taukomme aikana mitään erityisen merkittävää raportointia vaativaa ei ole tapahtunut; Aslan on kasvanut kovasti ja painonsa puolesta saavuttaa Alphonsen piakkoin. Neljä ja puolikuinen pikkunakki painaa yli 7 kiloa ja ego sillä on vähintään painoarvoltaan kaksinkertainen. Rokotukset on otettu ja viimeksi eläinlääkäri totesikin, että: "Näyttelytuomarina sanoisin, että aivan liian iso, mutta eläinlääkärinä sanon, että hyvännäköinen, terve ja terhakka koira." Kasvu varmasti hidastuu piakkoin, nyt todennäköisesti vain eletään kasvuspurtin aikaa, mutta epäilemättä Aslanista tulee isompikokoinen kuin Alphonsesta.

12-viikkoisesta asti Aslan on tarmokkaasti nostanut ulkona takajalkaansa, joten vitsa on nuorena väännetty, isomman mallia seuraten, tietty. Äänenmurros pennulla on jo tullut ja ensimmäiset maitohampaat poistuneet reservistä. Tuntuu, että aika menee nopeammin kuin silloin kun Alfie oli pentu, mutta tämähän on puhdasta harhaa ja johtunee vain siitä, että toisella kerralla ja näin pian edellisen pentuiän jälkeen, kaikki tuntuu tapahtuvan nopeammissa sykleissä.

Aslan on tavannut koirakavereita, tosin vanhemmat koirat eivät kauheasti välitä tyypistä joka tunkee koko ajan iholle vaan haluaisivat keskittyä leikkimään Alphonsen kanssa. Aslania on vain aika hankala jättää huomioimatta ja ohittaa leikeissä kun se pyrkii aina olemaan joko tapahtumien keskikohdassa tai sitten suvereenisti luomassa kaaosta. Aslan on myös mestari pelottelemaan muita pentuja...hieman nolottaa kun kulmakunnan uudet pikkukoirat menevät kylkimyyryä ja häntä koipien välissä pihamme ohi jossa seisoo tanakasti Aslan, häntä pystyssä, syvällä kurkkuäänellä muristen.

Pojat käyvät yhdessä lyhennetyillä lenkeillä ja vaikka ryhmämuodostelmassa marssiminen välillä hakeekin muotoaan (lähinnä sen takia, että Aslan haluaisi pistää painiksi kesken matkaa) on parannusta tapahtunut melkoisesti viime aikoina. Aslan osaa jo suurimman osan komennoista joita ulkoillessa käytetään. Siinä missä Alfie pentuna jumitteli ja jarrutteli, Aslan painaltaa eteenpäin kuin citymaasturi, neliveto päällä. Jos meillä pitäisi käydä lenkit pennun ehdoilla, joutuisimme Alfien kanssa juoksemaan koko ajan, joten Aslania täytyy jatkuvasti vähän jarrutella ettei lumessa eteneminen kävisi liian raskaaksi.

Alphonse pitää edelleen tiukasti silmällä pentua, ettei sille vaan tapahdu mitään ulkona. Jos se itse menee edellä ja vastaan tulee tuntemattomia koiria, se palaa heti Aslanin viereen ja seisoo siinä häntä pystyssä vartioimassa pienempää. Joitakin koiria se varottaa jo kauempaa etteivät nämä vaan tule ryöstämään siltä sen pentua. Ihan turhaa yrittää vakuutella sille, että aika harva vanhempi koira haluaisi ottaa ristikseen hampaita tekevää, puruvimmaista junioria, että Alfie saa kyllä varmasti pitää pentunsa itse...

Johtuen Aslanin jatkuvasta vauhdikkaasta elämäntyylistä (loputon painimaraton) se onkin saanut jo melkoiset lihakset jalkoihinsa. Siinä missä Alfie vielä samanikäisenä oli laiha rimpula, on Aslan lähinnä mallia 'itäsaksalainen kuulantyöntäjä'. Sillä on valtavat tassut, vankka runko ja pitkä selkä. Se on aina innoissaan, tarmokas ja valmis leikkimään. Häntää se heiluttaa ihan kaikelle: ihmisilleen, ruualle, juomalle, Alfielle, unilleen. Tällä hetkellä poikien lyhyehkö ikäero tuntuu hyvältä ratkaisulta, koska paljon vanhempi koira ei varmasti viitsisi pysytellä pennun vauhdissa, mutta koska Alfie itsekin on niin nuori, siinä riittää virtaa ja vastusta Aslanille.

Alphonse kouluttaa Aslania jatkuvasti. Silloin kun pieni ohimennessään upottaa hampaansa jonkun ihmisensä lahkeeseen, Alfie ryntää paikalle ja nappaa pentua niskasta kiinni. Se myös haukkuu raivokkaasti kun Aslan kiskoo verhoista tai riipii tyynyjä. Mutta se on myös usein hyvin avuliaana, esim. silloin kun rappusten lapsiporttia ei ole lukittu vaan ainoastaan työnnetty kiinni ja Alphonse käy avuliaasti avaamassa sen Aslanille kun pienempi vinkuu portin edessä yläkertaan pääsyä odottaen. Tämän jälkeen Alfie itse hyppää sohvalle tyytyväisenä nukkumaan kun on saanut vinkumisen loppumaan ja ihminen käy kalastamassa rappusilla häntä heiluen koikkelehtivan pennun kainaloonsa.

Pojat. Huomatkaa Aslanin ruokottomat tassukarvat joille näytettiin saksia vasta kuvanottohetken jälkeen. Tassut sinällään ovat mallia leipälapio. Niillä myös pääsee tosi lujaa.