Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Eilen iltalenkilläni tapasin kokonaista kaksi pitkäselkää. On huomioitavaa, että pitkäselkäisten koirarotujen suosio näyttää kasvavan, koska tälläkin meidän alueellamme asuu jo muutama corgi, dreeveri ja useita mäyräkoiria eri koko- ja karvamuunnoksilla.
Kohtasin mukavanoloisen dreeveriherran jonka kanssa tein pikaisesti tuttavuutta ja vaikka hänellä olisikin ollut halua pidempään leikkihetkeen, jatkoimme valitettavasti matkaa pienen karhupainin jälkeen. Heti kohta tämän uuden tuttavuuden jälkeen törmäsin viehkoon, lyhytkarvaiseen kääpiömäyräkoiraneitiin, jonka pienuus hämmensi minua ja yritin leikkiä hänen kanssaan mahdollisimman varovaisesti. Kumoan tässä nyt samalla sen ikiväittämän etteivät koirat muka tajua lajitovereittensa kokoeroa! Tämähän ei pidä paikkaansa, siinä on suuri ero miten leikin itseäni monta kertaa isomman koiran kuin pienikokoisemman kanssa. Otteet ja intensiteetti ovat samat, mutta olen paljon varovaisempi pienten kavereitten kanssa. Isojen kanssa revittelen estottomasti.
Tämä mäyräkoiraneiti painoi 4.7 kiloa, saman verran kuin minä 3.5 kuukauden ikäisenä, joten oli selvä etten voinut hypätä hänen kaulaansa samalla tavalla miten painin hyvien kavereitteni kanssa, joilla on painoa n. 35-38 kiloa.
Kohtaaminen oli mukava, en olisi millään halunnut jatkaa kotiinpäin ja naisihmiseni huokaili ihastuneena miten nätti tapaamamme mäyräkoiraneiti oli. Hän on niin helppo tapaus, yksi vilkaisu pieneen naamaan ja illalla lauseissa vilahtelivat sanat "toinen koira" ja "pentukuume". Todella kypsää kauraa, tämä ihminen.
ps. Tämän päivän pisin lenkki oli hyvä. Nuuskuttelin hyvän matkaa pientareita, nostelin vasenta koipeani kaikelle nostamisen arvoiselle jonka joku oli jo merkinnyt ennen minua ja tutkin tarkasti lumen alta paljastunutta ruohoa. (Tiedoksi muille mäyräkoirille: se ei ollenkaan syömäkelvotonta, vaikka ihmiset yrittävät teille niin vakuuttaakin!) Tein tätä enemmän, vähemmän tarkasti neljän kilometrin matkan ajan. Tässä vaiheessa naisihminen oli jo kääntymässä kotia kohti kun löysin itsestäni kokonaan uuden vaihteen. Neljä kilometriä meni alkulämmittelyyn, loppumatkan otin tehot irti. Harmikseni minun oli kuitenkin todettava, että loppumatka oli ainoastaan kaksi kilometriä, mutta ne viiletin kuin siivillä. Pitäähän Ferrarikin öljytä ensin hyvin ennen kuin sillä revittelee. Mäyräkoirilla sama juttu.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Tänään huvitti tämä:
http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Koiraihmiset+tulkaa+j%C3%A4rkiinne/1135259784399
Kolumni ei onnistunut herättämään sisäistä perkelettäni, päinvastoin. Huvitti suuresti, eikä vähiten sen takia, että epäilen toimittajan lukeneen muutamaa koirablogia jossa koiraa inhimillistetään siihen malliin rankalla kädellä että koiralle on annettu oma ääni. Ja se koira älähtää johon sanansäilä kalahtaa. Not.
 |
| Lenkin uuvuttama vampyyrikoira on unohtanut vetää torahampaansa takaisin sisään. |
Hui, miten pelottava vampyyrikoira...
VastaaPoistaHauska kolumni:) Tunnistin itseni paikka paikoin.
VastaaPoistaAlfie on niin ihana! Mua nauratti tuo alemman kuvan teksti tyhjästä uunista:)
Meidän Topi painaa muuten 5.3kg. Syy miksi tiedän sen, ei ole varsin hauska. Topi sai nimittäin viime ke-to yönä jonkinlaisen sairaskohtauksen. Loppuviikko menikin sitten lääkärissä. Torstaina sillä oli koko vasemman puoleinen kroppa hermostollisesti pois pelistä, ei reagoinut silmällä uhkausvasteisiin, ei korvalla siihen, että sitä kutitettiin sisäpuolelta saksien kärjillä, ei siihen, että sen selkää/peffaa tökittiin neulalla eikä siihen että sen takatassu käännettiin väärin päin, ikään kuin jalkapöytä pöytää vasten. Siihen jäi... Aivan kauhea viikko takana!
Topi on kuitenkin toipunut. Neurologin tutkimuksessa pe iltana ainoastaan jalan hermot eivät olleet vielä kunnossa, kaikki muu oli palautunut. Neurologi sanoi, että tervettä koiraa ei tutkita, menkää kotiin, eläkää normaalia elämää ja tulkaa takaisin, jos jotain uutta ilmenee. Näin teemme! Kohtaus jäi siis arvoitukseksi, oliko kyseessä sitten epileptinen kohtaus vai mikä, toivottavasti se ei toistu enää ikinä... Vähän turhan tarkkaan jouduin torstaina miettimään, joutuuko Topista luopumaan. Itkin koko päivän siellä eläinlääkärissä, mihinkään muuhun ei pystynyt...
Tänään käytiin ekaa kertaa metsälenkillä. Kylläpä oli nautinnollista, vaikka välillä oli polveen saakka lunta ja välillä vettä ja välillä litisevää sammalikkoa. Tasan kerran sain auttaa Topia ottamalla sen syliin, kun tyyppi olisi joutunut muuten uimaan:) On ne sinnikkäitä otuksia!
Nukuin yhden yön Topin kanssa kodinhoitohuoneen lattialla uuden kohtauksen pelossa ja jotta olisin osannut eläinlääkärille kertoa, millainen se on. No mitään ei onneksi tullut, mutta mulla oli kaulaa vasten patjalla erityisen onnellinen mäyräkoirapoika kerällä. Koko yö meni siihen, että tyyppi huokaili onnellisena öidensä saamaa käännettä ja nuoli aina välillä mun naamaa. Topi olisi varmasti halunnut moisen järjestelyn jatkuvan:)
Milloin Alfielle tuleekaan vuosi täyteen? Toukokuussa?
Mukavaa viikkoa teille!
Jaahas, odotin tämän kirjoittaja/toimittajan jutulta nasevaa hauskuuttaa. Mutta pettymys oli suuri. Juttu jäi latteaksi ja iva ei ollut hersyvää.
VastaaPoistaParempi olla mielikuvitusrikas koiran(mäyrä)omistaja kuin tympeällä muka-huumorilla varustettu toimittaja. Jesh!
Terkkuja vampyyrihampaiselle oikeasti-hauskalle Alfielle!
Hmm.Käväisin lukemassa kolumnin eikä minunkaan sisäinen piruni päässyt lainkaan valloilleen. Ja täytyy tunnustaa, että Ossille olen mami tai äiti:) No minkäs teet kun jälkikasvu nosti kytkintä ja tulee vain viikonlopuiksi kotiin:) Pitkäselät - lähinnä mäyrikset ovat nostaneet suosiotaan viime vuosina varmaan hurjasti.
VastaaPoistaKyllä mielestäni koirat tajuavat aika pitkälle mitä ne saavat tehdä. Ossikin tajuaa, että naapurimme vik-vik-koiria (pieniä ja räyhääviä uros kääpiösnautsereita) ei saa purra vaikka mieli tekisi vähän kurittaa niitä.. Parempi rarkaisu on juosta karkuun tai pyrkiä syliin jotta pääsee tilanteesta pois. Siis silloin kun nämä sattuvat tulemaan vastaan... Terveisin Ossi ja Marja-Leena
Olli: On juu, monesti jää irvistys päälle ja näyttää hurrrrjan pelottavalta ;)
VastaaPoistaAnu: Voi ei! Tuohan on ollut ihan kauheaa, olet varmasti ollut tosi paniikissa! Epäilikö elli, että vaiva olisi saattanut siis johtua jostakin neurologisesta? Se on aina todella pelottavaa, jos koiralla ei ole syväkiputuntoa. Onko mahdollista, että Topilla olisi vain hermo jäänyt pinteeseen jossakin kohtaa vai aiheuttaako epileptinen kohtaus tuontyyppistä reagoimattomuutta? Otattiko elli Topista röntgenkuvat?
Toivottavasti vaiva ei uusi vaan olisi ollut taas yksi niistä selittämättömistä jutuista, joita saattaa tapahtua, mutta jotka eivät vaadi mitään jatkotoimenpiteitä!
Ihan kauhealta tuntuu ajatella, että olet joutunut miettimään luopumista vaikka varmasti tuossa tilanteessa pitää käydä sekin vaihtoehto läpi.
Sujuvaa, tasaista eloa teille, ilman mitään kremppoja ja kohtauksia! Topiherralle paljon tsemppirapsutuksia täältä! :)
Juu, Alfie täyttää toukokuussa vuoden :) Topillahan synttärit ovat tulleet ja menneet jo, juhlitteko? :)
Nettimartta: Jeps, mun mielestä toimittaja ampui hiukan maalin ohi ja haulitkin levisivät minne sattuu...jotenkin noiden useiden koirien pahoinpitelytapausten takia joista on uutisoitu viime aikoina tuollainen huumori ei uppoa ihan niin syvälle kuin sen on tarkoitus upota. Toimittajan vaalima sarkasmi jäi vähän vajavaiseksi, vaikka kyllähän minäkin itseni tunnistin tekstistä ja oikein hyvin tunnistinkin ;) Vampyyri-Alfie kiittää terkuista ja hyrisee tyytyväisenä =)
Marja-Leena: äiti minäkin olen, koira oppi sen nimen nopeasti, enkä ole nähnyt mitään syytä ruveta sitä keinotekoisesti muuttamaan :) Koirat ovat fiksuja olentoja, niiden umpiluisen pään sisällä uinuu enemmän ideoita (osa niistä toivottoman toteuttamiskelvotonta tavaraa) ja ajatuksia joista meillä ei ole aavistustakaan ;)