Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Yleiset ohjeet ihmisen pitämiseen tyytyväisenä:
*anna hänen nukkua aamulla pidempään kuin tavallisesti
*juoksuta ja lenkitä hänet näännyksiin päivittäin (nyrkkisääntönä lähdetään 3½ tunnin päivittäisestä lenkkimäärästä vaihtelevassa maastossa, asfalttia välttäen, pitämällä hänet heinämaalla ja kuntopoluilla tai pururadoilla, anna hänen myös pysähtyä ihailemaan joutsenia äläkä yritä tehdä hyökkäyksiä lintujen suuntaan tappomielialalla)
*älä kisko tai vedä mihinkään suuntaan
*kävele nätisti vierellä, kunnes sinulle annetaan lupa ottaa tehot irti ja juosta, vastusta halua syödä joka toinen eteesi osunut purkka
*paistattele takapihalla päivää hänen kanssaan ja yritä olla merkkaamatta nurmikkoa (hyvä on, tässä en vielä ole onnistunut ihan sataprosenttisesti)
Ja kas, sinulla on käsissäsi hyvin tyytyväinen ihminen joka on päivettynyt, virkeä ja hyväntuulinen.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Huomasin eilen, ettei mäyräkoira ole välttämättä koskaan tutustunut sateenvarjoon. Se, miten tällainen arkipäiväisen esineen näyttäminen on jäänyt tekemättä, on itsellenikin arvoitus. Ehkä emme viime syksynä koskaan sitten olleet rankkasateiden aikaan lenkillä, joten tarvetta varjon kuljettamiselle ei ilmennyt.
Osasin odottaa nurjamielistä suhtautumista kyseiseen sateensuojaan ja olin oikeassa. Kunnon Grimmin veljesten henkeen *** sirottelin vastustamatonta herkkua, lihamakaronilaatikkoa (käsillä siis järeämmät aseet, kuivalihalla ei tästä olisi selvitty), lattialle ja laskin avatun varjon niiden taakse. Mäyräkoiran vatsa ohitti pelon ja se tuli hakemaan herkkunsa varjon alta. Mutta heti kun se oli saanut kahmittua Pohjattomaan Pötsiinsä makupalansa, se perääntyi haukkuen raivoisasti ja muristen. Olin, tietenkin, hajasijoittanut itsenikin varjon alle lattialle, makaronilaatikot kainalossa (näettekö vision silmissänne?) ja muina henkilöinä makailin siellä. Koira näytti täsmälleen siltä, että se ei tiennyt pitäisikö sen yrittää voittaa itsensä ja tulla pelastamaan minut kauhean, mustan varjon alta vai muuten vain tulla tappamaan karmea rumilus (varjo, ei minua, siis).
Aina kun se uskaltautui varjon viereen, tai jopa peräti sen alle, se sai palkintonsa. Pidensin aikaa sulkemalla herkut kämmeneeni ja se joutui seisomaan varjon alla nuolemassa ruokaa nyrkistäni. Sen häntä ei mennyt koipien väliin kertaakaan, mutta oli sen verran ala-asennossa, että nostelin sitä ylöspäin niin kauan kunnes koirapoika sai lisää itsevarmuutta. Veikkaan, että harjoituksia jatketaan tänään, mikäli historia itseään toistaa. Ihan näin nopeasti ei pelon yli olla päästy, luulen ma.
Mutta kyllä tässä on jo toivoa, että pääsemme sateenvarjolenkeille ilman että koira tappaa varjon ennen kuin sitä edes saa auki.
*** Paha noita pudottelemassa piparkakunmurusia houkutellakseen Hannun ja Kertun uuniin
 |
| Asiaan vihkiytymätön saattaisi luulla, että kuvassa kohdataan Karmea Sateenvarjo, mutta ei. Siinä syödään herkkua. Perinteinen hullunkiilto silmissä. |
Outoja ovat nuo märispoikien pelot. Ossi "pelkää" oikeastaan vain imuria ja tuota vihaa on ollut vaikea kitkeä pois. Oikeastaan ei ole muuta ratkaisua kuin vaihtaa Ossin kerrosta ja imuroida sitä toista kerrosta koiran ollessa toisessa kerroksessa. Lähes kaikkea ollaan koetettu... Imurinviha on vain aika kyltymätön... Terveisin Ossi ja M-L
VastaaPoistaHauska kertomus! :) Pitäisiköhän meidänkin treenailla tutustumista the evil sateenvarjoon, ei ole nimittäin meidänkään koira sellaista koskaan kohdannut. Tämä on kyllä sellainen tilanne, johon voisin kuvitella itseni helposti. Ja sen jälkeen tuleekin mieleen, että kaikkea sitä täytyykin koiran eteen tehdä :D
VastaaPoistaMarja-Leena: jep, mäyräkoiramaisella jääräpäisyydellä ja tunteen palolla suhtaudutaan niihin vihankohteisiinkin, tietty! :D
VastaaPoistaSunan: heh, sitä joutuu välillä vääntymään vaikka mihin noiden koirien kanssa, mutta minkäs teet; pakkohan sitä on yrittää, kun sitten vaihtoehto saattaa olla se, että kuuntelee koko koiran elämän ajan sen hullua haukkua aina kun jossakin vilahtaa sateenvarjo :D Juu, tee vaan testi miten teillä suhtaudutaan varjoon ja kerro sitten miten meni :) Mielenkiinnolla odottelen josko siellä olisi samanlainen vastaanotto kuin täällä :D
Jääräpäisten koirien reaktiosta osa on pelkoa, mutta uskoisin, että myös hallinnan ottamista omiin tassuihin. Olen tehnyt selväksi, että MINÄ imuroin, ja koira menee petilleen, jos ei osaa olla imurin kanssa samalla lattialla hyökkäilemättä. Toimii :) Imuri on myös ruvennut pitämään hirveää ääntä, ja kun kiskon sitä perässäni, tulee itsellekin sellainen olo, että tässähän se lauman johtaja taas taluttaa yhtä otusta, jonka on syytä käyttäytyä nätisti ;))
VastaaPoistaEhkä koira näkee tilanteen toisin, kuka tietää.
Sain käsiini kirjan "Koiran silmin". Se odottaa monen muun mielenkiintoisen teoksen pinossa vuoroaan, mutta pikainen silmäily osoitti, että koirista voisimme oppia paljon enemmänkin.
Jatka vaan mainiota sateenvarjokoulutusta, tuntuu loogiselta ja vahvistaa sinun asemaasi koiran kanssa. Minä kiskon imuria täällä huoneesta toiseen...
Mai: vilkaisin kanssa kaupassa tuota "Koiran silmin"-kirjaa ja varmasti se tulee hankittua, mielenkiintoiselta näytti. Heh, kisko sinä imuria perässäsi siellä niin minä auon edestakaisin sateenvarjoa täällä :D
VastaaPoista