Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Miesihmiseni nuuski minua leikin tiimellyksessä ja ihmetteli kun tuoksun bensalta. Naisihmisenikin tuli haistelemaan kaulaani ja totesi, että kyllä, minä tosiaankin haisen bensalta ja että miten se voi olla mahdollista? Hyvinhän se voi olla mahdollista. Hän ei vain muistanut, että löysin yhdellä lenkillä metsäauton jäljet kun se oli käynyt raivaus- ja harvennuspuuhissa puistoissamme. Minä rakastan työkoneita, moottorikelkkoja ja autoja. Piehtaroin renkaanjäljissä aina kun voin, pyöränjäljetkin kelpaavat paremman puutteessa.
Joskus meidän lenkkimme keskeytyy pitkäksi ajaksi siihen, että en suostu liikahtamaan mihinkään työmaan nähdessäni. Tykkään tuijotella lumoutuneena nostokurkia ja isoja työkoneita. Jos minut päästettäisiin aidan sisäpuolelle, juoksisin heittäytymään kaikkiin niihin jälkiin jotka ne jättävät kuraiseen maahan.
Jos jollakin menee kaivuri/traktori/yms. hukkaan, niin minuun voi ottaa yhteyttä asian tiimoilta välittömästi. Minulla on aina aikaa ja halua jäljestää yksi työkone! Onhan niitä kaikenlaisia poliisi- ja pelastuskoiria, miksei siis työmaakoiria?
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Takkutukan kainaloihin on kertynyt sen verran hiekkaa lenkin päätteeksi, että vain vähän liioittelemalla siitä saisi rakennettua pienikoisen hiekkalinnan, kokomallia puutarhatonttu. Tapahtuuko tuon kainalohiekan suhteen jokin omituinen kapillaari-ilmiö, että se kulkeutuu maasta juuri sinne ja pakkautuu kainalovilloihin? Alphonsen oiva keino heittää etutassuja sivulleen (takuulla koominen etenemistyyli, voin kertoa) kostealla tiellä suistaa sen ojasta allikkoon; sen sijaan, että rapa roiskuisi sen mahan alle– jota se epäilemättä moisella juoksutyylillään koettaa välttää – se roiskuukin kylkiin ja kainaloihin. Hiekkaa on ihan älyttömän hankalaa saada sen paksujen villojen seasta pois. Pesu, kuivatus, kampaus ja senkin jälkeen vielä lattialle ropisee hiekanjyvää. Kainaloihin olen paneutunut erityisellä huolella, etteivät ne jää kosteiksi ja ala hautua; hiustenkuivaajaa apuna käyttäen, viileällä ilmalla puhaltaen, niiden kanssa on askarreltu kiitettävän paljon viime päivinä. Koira ottaa hiustenkuivaajan palkintona seisomisestaan suihkussa hievahtamatta, ja mikäs siinä, mutta kun se piehtaroi onnellisena koko sen ajan kun sitä kuivaan ja liikkuvaan maaliin on suhteellisen hankalaa osua.
Eilen pungersimme iltapissalenkille sadeasun päälle. Ohhoh! Poika on kasvanut selästään pituutta melkoisesti, koska puku on nafti (lisäksi pyrstökarvoitus on tuuhentunut viimeisten kuukausien aikana siihen malliin, että takapään aukosta pilkottavat roimasti rehottavat karvahousut ja saavat sen näyttämään kuoreen ahdetulta nakilta jolle on liimattu linnun pörheät pyrstösulat). Mutta voi miten hoikalta se näytti puvussaan kun karvat olivat ihonmyötäisesti puvun alla koko selän pituudelta! Turkki luo illuusion huomattavasti tukevammasta koirasta, mutta puku päällä se näyttää niin sutjakkaalta, että hetken jo harkitsin pienimuotoista lihotuskuuria, mutta sitten totesin sen painon olevan just eikä melkein kohdillaan.
Puvun pukeminen oli siitä mielenkiintoinen operaatio, että koira oli täysin venkoilematta koko ajan. Edellisen kerran kun sitä on puettu, karkailu, estely, jahtaaminen ja tuskanhiki olivat jokakertainen lieveilmiö. Nyt piti tarkistaa pari kertaa, että onko se pyörtynyt kauhusta kun se makasi raatona paikoillaan vaikka ähelsin sen ylisuuria etutassuja ahtaista resoreista sisään ja varoin kannuskynsiä, jotka kieltämättä ovat harmilliset kapistukset pukeutumisessa. Ainoastaan yhden kerran se käänsi päänsä ja tuijotti rukoilevasti silmiini, kuin kysyen, että mistä sitä rankaistaan puvulla. Ressukka. Mutta olimme loppupeleissä tyytyväisiä kun tulimme kotiin ja selvisimme pelkällä tassujen putsauksella, erityisesti kun lenkin aikana oli alkanut sataakin.
ps. puku päällä kävimme lähikaupassa illalla ja sinne on n. 600 metriä matkaa edestakaisin. Aikaa tähän matkaan meni, puvun takia, melkein tunti. Siitä huomasi taas selvästi miksei pukua ylipäänsä kovinkaan usein pidetä päällä. Koira kävelee kuin puujaloilla ja sillä näyttää hermo olevan joka hetki pettämäisillään sen takia, että se syvästi vihaa vaatetustaan. Täytyy varmasti investoida johonkin kietaisumalliin, koska tuon lahkeellisen version kanssa - niin käytännöllinen kuin se onkin - menee ikä ja terveys siirryttäessä pisteestä a pisteeseen b. Pitäisi varmasti ottaa kalenterilla aikaa jos vetäisimme sen kanssa pitkän päivälenkin.
Lyhytkarvaisella Ollillakin hiekkaa kertyy kainaloihin, joten voimme vaan kuvitella, paljonko hiekkaa on Alfien kainaloissa. Märällä kelillä ulkoilu on ehkä pahinta, mitä Olli tietää. Ja meilläkin on sadekelin kävelytyyli: sipsutellen ja jalkoja sivuille heittäen. Aivan kuin koira kävelisi kynsillään.
VastaaPoistaKokovartalopuku ei taida olla koiralle oikein mieluinen. Ollillakin oli kokovartaloinen fleecepuku, mutta ulkoilusta ei tullut tönkköjaloilla mitään. Leikkasin puvusta takaosan pois ja nyt ollaan menty kaksi talvea puolikkaalla puvulla. Terveisiä vaan Hurtta-suunnittelijoille, että voisivat ehkä testata pukuja mäyräkoiralla, tuolla koiramaailman ronkelimmalla puvunkäyttäjällä.
Olli: Alfiella on Hurtan sadeasu ja ongelma on lähinnä siinä, että kangas ei jousta sitten pätkääkään. Eilen leikkasin resorit pois kaikista lahkeista, ja nyt puku on helpompi pukea ja tuntuu, että jaloillakin olisi hieman enemmän liikkumatilaa. Mutta kaukana hyvästä se on. Pitäisi tosiaan suunnittelijoiden paneutua enemmän koiran kehon vaatimiin tarpeisiin asuissa; miten vaikeaa se nyt voi olla suunnitella jokin malli joka oikeasti toimisi?
VastaaPoistaJa kyllä, taatusti ronkelein puvunkäyttäjärotu ;)
Mäyräkoiravastainen mielipiteeni (perustuu kokemukseen); jos mäyläkoila yhden syksyn/talven/kevään venkoilee puvun kanssa, päivänä minä hyvänsä se lopettaa tuonkin ihmisten vedätyksen. Viime syksynä sain vetää sadepuvun kanssa jumittavaa koiraa perässäni, komensin vähän väliä pysymään vierellä, koska taaksepäin jumittaminen on yhtä ärsyttävää ja hallitsevaa kuin edessä kiskominenkin. No, sitten tuli talvi, fleecet yms jutut. Tänä keväänä ensimmäisellä rapa-sadekelillä puimme taas sadeasun. Eikä mitään jumitusta! Kun menimme pihalle, koira aikoi ensin jäädä oven eteen seisomaan patsaana. En edes vilkaissut taakseni, koska osasin odottaa tuota testiä. Kyllä se sieltä tuli perässä, teputteli nätisti koko lenkin mun vieressä, ja kotiin tullessa ei tarvinnut suihkutella kuin jalat.
VastaaPoistaSama oli fleecepuvun kanssa talvella. Pukeminen on aina sujunut hyvin. Aluksi sen kanssa ulkona ravisteltiin ja venkoiltiin, pyörittiin lumessa selällään jne. En leikellyt pukua, en vienyt koiraa nakuna pakkaseen, enkä antanut periksi. Jotkut asiat meilläkin alkavat sujua pitkällä pinnalla :) Mutta uskon, että joka mäyriksen kropalle ei nuo kalliit merkkipuvutkaan sovi. Ainakin rintapiikki on aika ahtaassa joissakin puvuissa, ei ihme että koira ravistelee. Voin vaan kuvitella miltä tuntuisi ulkoilla takissa, joka kiristää etumuksesta, tekis mieli kiemurrella ulos sellaisesta panssarista.
Meidän Hurtan sadeasussa ei ole resoreja. Lahkeensuut on väljät, mutta niissä on sellaiset tarranauhat, joilla voi suun kiristää sopivaksi. Jos unohtuu liian hölläksi, mäyräkoiran lyhyt tassu vetäytyy kyllä välittömästi puvun sisään, ja sitten se ei voi ottaa enää askeltakaan.
Jos kerran kainalot on muillakin erityiset hiekkamontut, eipä ihme että herkkähipiäisen Artun kainalot on niin huonossa kuosissa aina näillä keleillä. Ja kyllä kesällä hiekkarannalla nelistämisenkin jälkeen. Mutta kun siellä on niin kivaa...
Mai: tästä on kokemusta sen verran, että puvun pukemisen kanssa venkoilu oli yllättäen loppunut kuin seinään...vielä odotellaan sitä itse lenkkeilyä ilman hannausta, kun päällä on vaatetta! :D
VastaaPoistaMeillä katsottiin parhaaksi leikata tosiaan sadepuvun resorit veke, etutassuja oli lähestulkoon mahdotonta saada mahtumaan niistä sisälle, vaikka olikin jo aukaissut hieman saumaa. Miten voikin mäyräkoiralla olla niin eriparia nuo etu- ja takatassut!? :) Nyt sujahtaa jalat hyvin puvun uumeniin ja lahkeet ovat ihan passelin pituiset, eivät valu anturan alle, joten se on pelastus :) Onhan se kiva kun ei tarvitse kuin tassut pesaista, sen sijaan, että pitäisi kaltata koko mahanalus.
Alfiella ei ole kovinkaan prominentti ja ulostyöntyvä tuo rintapiikki, ainakaan vielä. Eikä myöskään rintakehä ja toivon kovasti ettei se siitä kasvaisikaan kummoisesti. En oikein ymmärrä sitä jalostusperiaatetta, että pitäisi saada rintakehä raahaamaan maata; ainakaan käyttölinjaiseksi ei sellaisesta mäyräkoirasta ole, eihän se mahdu luoliin tai kykene muutenkaan toimimaan maastossa jos etumus raahaa maata. Joskus olen nähnyt kuvia mäyräkoirista (luonnossa en sellaisiin ole törmännyt), jossa rintakehä on valtava tynnyri. Ei voi olla pidemmän päälle hyväksi selälle valtava kuormitus edessä...
Olenkohan ymmärtänyt oikein, että nuo kainalovaivat ovat monesti nimenomaan lyhytkarvaisten koirien (rodusta riippumatta) ongelma? Näin suoralta kädeltä tiedän itse asiassa muutamiakin lyhytkarvaisia, joilla kainalot kukkivat; sekä labbiksia että kääpiöpinsereitä, kuin myös mäykkyjäkin. Vissiin se pidempi karva sitten suojaa jonkin verran enemmän sitä kainalon herkkää ihoa?
Noh, meillä lähti just mäyräkoiraherra pitkälle metsälenkille miehen kanssa, joten taas saadaan suihkutella parin tunnin päästä kainaloita ja mahaa. Toivotaan paljon aurinkoa tuleville päiville, että maasto ja tiet kuivuvat! :)