torstai 16. kesäkuuta 2011

BARF


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olin kuvitellut, että uusi, jokapäiväinen raakaravintomenyyni pitää sisällään myös luonnon buffetpöydän antimet. Niin kuin esimerkiksi nahat jotka käärme on luonut ja jättänyt syötäväkseni tai ahvenet jotka ovat tulleet rannalle kuivumaan, ihan minua varten.

Ei sitten pitänyt. Ihmiseltä tuli taas kieltoa peliin. On se ihme juttu, että kun haluaisin metsästää oman ruokani ja ihmiseni paasaa nyt luonnonmukaisuuden puolesta, niin herkut jäävät maastoon. En olisi millään halunnut luovuttaa siitä kyyn nahasta, saati kalasta, mutta ihminen oli armoton. Koskas hän ei olisi.

 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

BARF = "bones and raw food" eli "luita ja raakaravintoa"-systeemillä on nyt menty sen puolitoista viikkoa. Hyvältä on vaikuttanut; ruoka sulaa huomattavasti hitaammin kuin nappulat, mikä tarkoittanee sitä, että koira käyttää tehokkaammin hyväkseen syömänsä ravinnon. Jätteen määrä on myös vähentynyt merkittävästi. Vatsa ei ole kipristellyt, pakonomainen ruohonsyönti on vähentynyt huomattavasti ja vaikka annoskoot ovatkin olleet vähän sitä sun tätä (lähinnä tätä eli isohkoja, käsivaralta kuppiin heitettyjä eikä sen kummemmin punnittuja), paino ei ole lähtenyt kasaantumaan fläskiksi koiran vyötärölle, vaan se on edelleen oma, hoikka itsensä vaikka syökin reippaanlaisesti. Alfiella onkin ruoka-annoskokeiluihin sopiva elimistö, koska se lihoo ja laihtuu helposti, joten jo parissa päivässä näkee selvästi mihin suuntaan annettuja ruokamääriä pitää muuttaa.

Ruokavaliosta on siis pudotettu pois viljat, pitkälle prosessoidut ruoka-aineet ja kypsentäminen. Kaikki on raakaa ja mahdollisimman luonnonmukaista. Makupaloistakin tällä hetkellä käytössä ovat ainoastaan naudan mahalaukkupallerot ja hedelmät. Mitään rasvaista (kuten porsaankorvia tms.) se ei ole saanut enää kuukausiin muutenkaan, eikä sen vatsaa haluta nyt niillä kuormittaakaan.

Toki on selvää, että näin lyhyellä aikavälillä ei vielä voi kovin painavia analyyseja tehdä, mutta tällä hetkellä näyttäisi vahvasti siltä, että barffaus sopisi koiralle paremmin kuin mikään aikaisemmin kokeilemamme nappula.

Sisäelimiä, raakaa kananmunaa, lihaa, kalaa ja erilaisia raakoja, soseutettuja kasviksia se siis pääasiassa on nyt saanut tämän barffimuutoksen ajan. Tässä vaiheessa on jo ehditty huomata, että porkkana (jota se suuresti rakastaa) ei sula niin hyvin kuin muut kasvikset, joten sen käyttö on pistetty minimiin. Parsasta on tullut sen uusi herkku ja täytyy olla todella tyytyväinen, että taloudessa asuu koira, jolle maittavat kasvikset/juureksetkin niin hyvin, ettei niitä ole tarvinnut upotella viiliin tai jugurttiin. On tullut myös huomattua, että koira juo vettä aikaisempaa vähemmän, liekö se sitten vatsaoireisiinsa tankannut sitä aiemmin enemmän?

ps. aamuherätys tuli sitten tänään 02:44 kun koira meni nukkumaan makuuhuoneen verhoille, jonne se kuopsutti itselleen pesän ja samalla vetäisi vahingossa lampun nurin. Mikään ei väsytä yhtä varmasti kuin parin tunnin yöuni joka katkeaa siihen, että ensimmäinen ajatus on: "Perkele. Nyt on lasinen lamppu säpäleinä pitkin lattiaa ja pääsee imuroimaan jo ennen kuin silmät ovat auki." Ei ollut rikki, kuin ihmeen kaupalla lamppu säilyi ehjänä, mutta yöunet eivät. 


Naama virneessä kivikossa.

7 kommenttia:

  1. Jeee, tuuletamme Artun kanssa Alfien uudelle ruokavaliolle!!
    Porkkanakin vaan raasteeksi tai soseeksi, kyllä sitten imeytyy vitamiinit paremmin:) Palataan BARF-juttuihin myöhemminkin, nyt on kiire. (PITI siis lähteä blogissani mainostamaan reissuun aamulla, istun yhä toimistolla...)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että ootte siirtynyt kokonaan raakaravinnon puolelle! Siinä kun joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa kuin se että kaataisi joka päivä muutaman kerran nappulaa kuppiin :)

    Milo oli myös yhdessä vaiheessa melkein kokonaan raakaravinnolla mutta virtsakivet alkoivat vaivaamaan. Ell sanoi että liika protsku voi aiheuttaa tämän ja jos ei saa tarpeeksi kalsiumia vai kalkkia niin se aiheuttaa niitä. Nyt en ole varma kumpaa se tarkoitti. Ainakin sanoi että esim kananmunan kuoret sisältää sitä :D

    Me ei siis voida tai en uskalla siirtyä pelkkään raakaravintoon enään jotta noita virtsakiviä ei syntyisi. Kyllä ne varmaan pystyisi ehkäisemään kun vaan antaisi ruoan juuri oikeissa suhteissa..

    Zemppiä teille barffaukseen! :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa ja uskomatonta että lamppu säilyi ehjänä. Voisin kuvitella, että monet kasvikset ovat itsessään sen verran nestepitoisia, että koira tarvitsee vähemmän nestettä. En osaa sanoa. Ossihan sai ennen pääsääntöisesti lihaa mutta se tuntuu olevan sille(kin)? allerginen. Aniharvojen koirien elimistö muutoin pitää ainakaan vehnästä.

    Vielä muuten tuosta liikkumisesta. Eihän hyväkuntoista mäyristä lenkillä saa väsytettyä. Peuran tai kauriin perässä eli ajossa se väsyy noin neljässä tunnissa. Siksi tosi mäyräkoiraa käyttävillä ajometsästäjillä on tähän tarkoitukseen eli ajometsästykseen varattuna yleensä kaksi kappaletta. Terveisin Marja-Leena ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Minä saan samankaltaisia herätyksiä ajokoiralapsi Sedulta. Ei hyvä. Se on uupumaton kaveri.

    VastaaPoista
  5. Mai: kiitos kannastustuuletuksesta! :D Juu, kaikki kasvikset ja juurekset tarjoillaan soseutettuna, mutta porkkana vai jättää sulamatta siihen malliin kuin muut...tiedä sitten miksi? Noh, onhan noita korvaaviakin vihanneksia, harmi vaan kun porkkana on just se herkku, josta Alfie pitää eniten kun vihreästä safkasta on kyse. Tosin parsa on nyt ollut tosi pop myös :)


    Veera & co.: Jeps, ollaan tähän asti oltu tyytyväisiä :) Ne kananmunankuore, joo...en ole vielä keksinyt millä saisin jauhettua ne ihan hienoksi, pitäisi varmaan ostaa mortteli kun sellaista ei talossa ole. Mut kermaviili ajaa käsittääkseni saman asian, on vaan ollut taas työn ja tuskan takana löytää laktoosittomia tuotteita jotka eivät ole rasvattomia! Sama ongelma itellä, kun haluttais syödä täysrasvaista, mutta laktoosi-intolerantikollepa niitä ei juurikaan ole olemassa. Jos pilkkovat laktoosin, ottavat myös rasvat pois. Ihme homma...

    Mut, ei mielellään virtsakiviä, kiitos :/ Voi Milo-parkaa, että oli sellaiset saanut tuon ruokavalion takia :( Vielä on vähän miettimistä noiden oikeiden mittasuhteiden kanssa, mutta eipä ole ainakaan koira lihonut, joten ilmeisesti annoskoot ovat olleet ok. Toivottavasti liha-kasvis-suhdekin.

    Marja-Leena: juu, ihme oli ettei lamppu ollut säpäleinä! :D Harmillista tuo Ossin allergia...nykyään tosi monella koiralla on, johtunevatko sitten ihmisten ja eläinten allergiat liian prosessoidusta ruuasta, lisäaineista, maaperän köyhtymisestä ja kaikenlaisten myrkkyjen lisääntymisestä, torjunta-aineista...hmph.

    Raisa & co. :Meillä on viime päivinä olleet lenkit vähän lyhyempiä, ja jo heti on löytynyt tarmoa öisin :( Nuo koiralapset ovat sitten virkeitä ja ehtiväisiä tapauksia! :D

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Eksyin näille teidän sivuille barfin perässä. Kermaviili ja muut maitotuotteet eivät kuitenkaan taida riittää koiralle kalkin lähteiksi.

    Tarkoituksenahan on korjata kalsium/fosforisuhdetta ja siihen maitotuotteiden kalsium ei piisaa. Jos ei syötä luita, vaihtoehdoiksi jäävät "teollinen" kalsiumvalmiste (esim. meillä käytössä Kalkkirekku, joka on pelkkää kalsiumkarbonaattia) tai ne kananmunankuoret, jotka pestyinä ja kuivattuina jauhautuvat morttelissa kunhan sitkeästi yrittää. Monissa koirien kivennäisvalmisteissa on mukana sitä fosforia ja sitä en ainakaan itse halua ruokaan lisäillä.

    Ainakin meillä (koirat shelttejä) isommat munankuoripalaset tulevat läpi sulamatta.

    Onnittelut ruokavalion muutoksesta :-)

    t. Sheltit ja emäntä

    VastaaPoista
  7. Hei shelttien emäntä :) Kalkkia menee Alfielle purkista (juurikin tuota mainitsemaasi Kalkkirekkua), luita menee myös. Barf-ruokavalio on nyt tasapainotettu niin hyvin kuin se on mahdollista, mutta edelleen ollaan vatsan kanssa tarkkoina.

    VastaaPoista