torstai 9. kesäkuuta 2011

Hellettä ja selviytymiskeinoja

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Öisin on kuuma. Nukutaan ikkunat auki ja pöytätuuletin päällä. Eilen asetuin sängylle juuri sopivaan kulmaan, niin että tuuletin puhalsi minut nopeasti tainnoksiin. Huomasin myös, että peräpään kääntäminen keinotekoiselle tuulelle viilentää mukavasti villahousuja. (Ihminen toivoo, ettei minulla olisi ilmavaivoja kun nukun takalisto tuuletinta kohti, koska tuuletinavusteisesti hajujen leviäminen kuumassa huoneessa tapahtuu valoa nopeammin.)


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Helle hellii Suomea. Hyvä näin. Mutta se hellii nyt sen verran rankasti, että lenkeillä sekä ihminen että koira toivovat välillä tuulta ja varjoa. Pitkät lenkit on tehty aamuisin ja myöhään illalla, kun linnutkin nuokkuvat puissaan kuumuuden tuupertamina. Mutta ihan kauheasti ei sekään aamulla ole auttanut; aurinko tiristää somasti puiden lomasta ja iholla puolestaan voisi tiristää kananmunan, jos toisenkin.

Koiralle on kuitenkin helpotusta tiedossa: sille varataan juomapulloon vettä mukaan ja sen kaulaan kietaistaan litimäräksi kasteltu, vaaleansininen bandana-huivi ja läähätys vähenee lähes olemattomiin. Ihminen suojaa päänsä samanlaisella huivilla (viisastuneena edelliskesän auringonpistoksesta) ja tekstiilikaksoset käyvät lenkillä. Se joka meille nauraa, on ite!

Minun pieni.

4 kommenttia:

  1. Meillä kokeiltiin heti huivi-temppua! Taitaa mäyräkoira olla niin tohelo, että se vaan juoksee itsensä henkihieväriin, oli kylmä liina kaulassa tai ei... :D Huomenna uudestaan, eiköhän se siittä! Rentouttavaa vloppua!

    VastaaPoista
  2. Ansku: huivi toimii kyllä hyvin hellesäässä :) Onneksi Alfie menee heti varjoon, eikä makaile auringossa kun vähänkin lämpimämpi sää.

    VastaaPoista
  3. Piti oikein googlen kuvahaulla katsoa mikä on bandana-huivi. Täytyypä kokeilla Ellillekin, sama kai millainen se huivi on kunhan viilentää mukavasti. Kasteleeko myös ihminen huivinsa litimäräksi ennen lenkkiä ;)
    Elli hömelöinen änkeää itsensä vaikka aurinkoon pötkölleen, sitä pitää välillä pakosti siirtää varjoon.

    VastaaPoista
  4. Ellieli: ihminen ei ole (vielä toistaiseksi) kastellut huiviaan, mutta lähellä se on ollut! :) Mustat, paksut hiukset ja kova auringonpaiste on vähän sellainen yhdistelmä, jolla hakee vaikeuksia ellei tajua suojata päätään ;) Tämä nähtiin mm. viime kesänä kun sain auringonpistoksen vaikken edes kauaa istunut ilta-auringossa ilman päähinettä. Olo oli kammottava...

    Meillä on bandana-huiveja monia eri värejä ja Alfielle valitsin vaaleansinisen...en viitsinyt nöyryyttää (heh) sitä vaaleanpunaisellakaan ;)

    VastaaPoista