Joka itselle kuoppaa kaivaa, siihen toinen sitten pissaa...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kuumuus ei ole koskaan vaivannut minua erityisemmin. Eikä kyllä kylmyyskään. Olen aika sopeutuvainen erilaisiin luonnonolosuhteisiin, märästä maasta en pidä, mutta sade sinällään ei haittaa minua. 

Ihminen kantaa vesipulloa mukanaan kun lähdemme lenkkeilemään, Aslan siitä suurimman osan tosin juo. Se on myös se, joka koirapuistossa kaivaa itselleen syvää kuoppaa maahan saadakseen viileämmän paikan missä maata jos tulee liian kuuma. Itsehän en tällaisesta hifistelystä perusta. Sitten maataan kun ollaan kotona, samalla voi asemoitua vaikka vesikupin lähelle ja hoitaa nestevajaustaan näppärästi. 

Mutta, se mihin meillä on aina tunkua on autossa takapenkkiä viilentävä puhallin jonka eteen linnottaudumme Aslanin kanssa vierekkäin, ja tuuletus käännetään täysille. Siinä sitten makaamme viiksikarvat väpättäen, tukka hulmuten. Viileässä, ilmastoidussa autossa on mukavaa matkustaa.  

Aslanilla on kuuma ja annan sille ensiapua manuaaliviilennyksen merkeissä: nuolen sen naamaa.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Koirapuiston pehmeä, puuhakkeella kuorrutettu ja mullansekainen maa on loistava kuopankaivuupohja. Leikittyään ja juostuaan vähän aikaa Aslan alkaa tarmokkaasti kaivaa itselleen viileämpää paikkaa tai sitten se koettaa siten löytää pikareitin Kiinaan. Niin tai näin, tarpeeksi lämpimänä päivänä kuoppa valmistuu pikavauhtia ja mäyräkoira asettuu ne pohjalle kuumuutta pakoon.  Viimeksi puistossa ollessamme se halusi itselleen kuoppaan tekemistä ja lähti hakemaan sinne risuja ja keppejä (eihän siellä nyt voi vain maata, ilman ajanvietettä), ja Alphonse kävi sillä aikaa pissaamassa sen vastakaivettuun koloon. Tietenkin. Aslan kaivoi tyynesti syvemmän sijan itselleen ja ryömi sinne uudestaan. 


Koirapuistossa oli innokas dreeveriuros joka yritti pomottaa Aslania; juniori on sopiva kohde vanhemmille uroksille, koska se on vielä nuori ja aluksi hieman epävarma siitä, miten sen pitäisi suhtautua niihin: täytyykö sen kunniottaa niitä vai voiko se pistää hanttiin. Ei kuitenkaan mennyt kauaa kun se rupesi tekemään vastahyökkäyksiä kuoppansa pohjalta, kuin kärppä kolostaan. Uroksen tultua liian lähelle se napsautti leukansa kiinni ilmassa, lähellä toisen kuonoa ja kaulaa ja vanhempi uros joutui perääntymään. Sitten dreeveri erehtyi myös yrittämään Alphonsen selkään...seuraukset eivät olleet toivotunlaiset, dreeverin näkökulmasta. 

Aslan ei näytä enää pieneltä pennulta, muttei vielä ihan täysikasvuiseltakaan. Se on kasvussaan saavuttanut 'hulttio'-vaiheen: sillä on voimaa ja ketteryyttä tehdä koiruuksia, muttei vielä riittävästi tahdonvoimaa estääkseen itseään tekemästä niitä, sopiva määrä kekseliäisyyttä toteutukseen, muttei riittävää määrää kykyä kieltäytyä houkutuksista. 

Assosiaatiot ja niiden käsittämättömät syntymekanismit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Mäyräkoiran päivystystehtävät saattavat toisinaan unettaa minua. Joskus tiellä ei ole tarpeeksi liikettä ja silloin katselen mieluummin luomieni sisäpintoja. 

Meillä on kesän ensimmäiset näytelmät tuloillaan ensi viikonloppuna. Ei taas järin hyvin ole menneet treenit: Aslan nostettiin silityslaudalle (kaikkine kaksinetoista kiloineen. Olin varma, että silityslauta niiaa nätisti sen alla...) seisontaharjoituksia varten ja ihan ensitöikseen se yritti hypätä sieltä niskaani. Tämä johtuu ehkä siitä, että meillä oli leikki pahasti kesken tai sitten ihan muuten vain, koska se on Aslan. Ihminen antoi sen takajalkojen luiskahtaakin laudan ulkopuolelle, ihan että se oppisi miten pöydällä tulee käyttäytyä ettei sieltä tipu. Varmuuden vakuudeksi minut asetettiin näyttämään mallia ja jähmetyin paikoilleni kuin fossiili meripihkan sisälle. 


Aslanille uusinta ja sama kuvio toistui. Ehkä sillä ei ole syvyysnäköä kun sitä ei korkeammat paikat pelota. Tai ehkä siltä puuttuu jotakin olennaista. Kuten järki.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

"Pojat, odottakaa. Ei vielä," sanon, kun kyse on ulosmenosta. Alphonse katsoo minua silmiin, odottaa. Aslan yrittää kiivetä pöydälle.

"Pojat, odottakaa. Ei vielä," sanon, kun kyse on vieraasta, joka on tulossa. Alphonse katsoo minua silmiin, odottaa. Aslan yrittää kiivetä pöydälle.

Mitä?  

"Pojat. Tulkaas pois sieltä ikkunasta haukkumasta", komennan kun mäyräkoirat ovat ryhmittyneet avoimen ikkunan laskemaan kuinka moni ohikulkijoista on koira ja ilmoittamalla sitten todellä äänekkäästi, että "Sä olet koira! Sä olet koira! Sä olet koira!!". Ihan siltä varalta ettei kulkija sitä jo ennestään tiennyt. 

Alphonse tulee pois ikkunasta, lakkaa haukkumasta, Aslan yrittää kiivetä ikkunasta pihalle. 

"Alphonse. Alas, hiljaa. Aslan. Alas, hiljaa", käsken kun huutonauru ikkunaa vasten, takajaloilla seisten, on meneillään taas siihen malliin raivokkaasti, että mäyräkoirat ilmeisesti keskenään kisaavat kumpi herjaa kovempaa naapuruston ulkoilevaa isoa uroskoiraa. Alphonse lopettaa ja tulee luokseni. Aslan yrittää kiivetä ikkunasta pihalle.


Mitä?


Analyysi: kun Aslan ei saa tehdä jotakin mitä se haluaisi tehdä, se yrittää kiivetä korkeammalle. Ehkä päästäkseen ihmisen silmien tasolle pitämään palaveria asiasta tai sitten se haluaa paeta ennen kuin sen elämää rajoitetaan lisää. 

Aina on olemassa tietenkin se vaihtoehto, että se on puoleksi apina, kuten olemme hiljaa itseksemme epäilleetkin alusta alkaen. 

Mäyräkoirat Hailuodolla

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan pääsi ensimmäistä kertaa Hailuotoon. Paikka oli menestys, se tykkäsi kaikesta, lauttamatkastakin, halusi kannelle ja syliin, merta tuijottamaan.  Merestä se piti erityisesti, se otti siihen kovasti kontaktia. Itsehän pidän enemmän maasta jalkojeni alla.  

Kiersimme paikkoja läpi. Meitä Aslanin kanssa kiinnosti tosi paljon muiden turistien tekemiset, erityisesti jos näillä oli koiria mukanaan. Aslan on ihan älyttömän utelias. Ei sillä ettenkö itse olisi, mutta on vienyt sen vielä pidemmälle, se haluaisi tervehtiä ihan kaikkia. Emme olisi vieläkään lautalla paluumatkalla, jos se olisi saanut käydä tervehtimiskierroksensa perusteellisesti läpi. 

Olen maakrapu. Tämän pidemmälle en halua mennä mereen. Minä keksin lukemattomia tapoja viettää aikaani maalla. Vedessä en keksisi yhtään. Sitä paitsi, siellä kastuu. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

  Aslan löysi itselleen uuden elementin: veden. Aluksi se haistoi, sitten se maistoi ja sen jälkeen se heittäytyi selälleen mereen piehtaroimaan.

  Onneksi Aslan oli hihnassaan, se nimittäin lähti ryntäämään syvemmälle ja teki sukelluksia, aivan kuin se ei olisikaan ensimmäistä kertaa ollut vedessä. Se halusi pitää päätään pinnan alla ja kyntää pohjan hiekkaa kuonollaan, hinkata siihen selkänsä ja kummatkin kylkensä vuorotellen. 

  Vedestä nousikin sitten esiin pieni, hiekkainen merihirviö joka rapisteli hiekkakasoja ympärilleen pitkin päivää. Suurin osa niistä löytynee kuitenkin autosta. Alphonse katseli Aslanin touhuja vähän ihmeissään, mitä ilmeisemmin sen mielestä meressä rypeminen oli suuresti yliarvostettua.

   Mäyräkoira ei ole koskaan ns. vapaalla, vaan partiointi - ja vartiointitehtäviä voi aivan hyvin suorittaa aina kulkiessaan ulkona.

  Puisia polkuja pitkin oli hyvä edetä välillä. Mikkihiiret kyllä onnistuivat merkkaamaankin polkujen risteyskohtia jos silmä vältti, erityisesti Aslan on kunnostautunut salapissassa ja kykenee suorittamaan sen lennosta, niin ovelissa asennoissa ettei ihminen aina edes ehdi huomata, ennen kuin on liian myöhäistä. 

   Kaikesta päätellen, mäyräkoirilla oli hauska päivä...

   ...painimisen jälkeen retkeily on seuraavaksi paras aktiviteetti. Ja nyt tuli sekin selville, että Aslanilla ei varmasti mökillä lopu tekeminen ihan heti kesken kun järvi on siinä mukavasti rannan jatkeena. 

Hyvää Juhannusta!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Teen juhannustaikoja. Taion Aslanin näkymättömäksi ja kuulumattomaksi sekä erityisesti liikkumattomaksi. Se taas pomppasi aamulla päälleni ja aamulenkillä yritti töniä minua jatkuvasti ojaan kun en jaksanut lähteä mukaan sen vouhotuksiin. Kukaan ei jaksa. Ja ihminenkin vain nauroi sille kun se paahtoi menemään kuin raiteilta suistumaisillaan oleva höyryveturi, suussaan korsi ja kukka. 

Loppui se nauru sitten kun Aslan yritti syödä kaksi ampiaista. 

Aslan tähyää Juhannusta. Sen mustat korvakarvat taittavat syvänpunaiseen auringossa. Se on niin trendikäs, liukuvärjäyksineen.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Tämäkin Juhannus on varmasti sateinen, kuten kaikki kymmenen edellistäkin. Voitaneen siis jo oikeastaan puhua juhannussäästä, koska ilmiö on ainakin näillä korkeuksilla toistuva. Emme kuitenkaan anna tämän haitata, koska olemme siihen jo turtuneet. Mäyräkoirat saavat pitkät lenkkinsä ja Aslan saa rakentaa taas rauhassa majaa sohvalle ja kun se on valmis, Alphonsekin kaivautuu sen uumeniin nukkumaan.  

Toivomme kaikille mukavaa ja juuri sellaista Juhannusta minkälaiseksi sen toivoisikin muodostuvan! Toivottavasti vettä ei nyt kumminkaan ihan vaakatasossa tosota tulemaan, kyllä vähempikin riittää.

Satoi tai paistoi, mäyräkoirilla on aina omat leikkinsä ja velmuilunsa. Ja ei, kukaan ei ole vääntänyt Aslanin takajalkoja sijoiltaan, vaikka se ehkä ensikatsomalta siltä näyttääkin. Selkärangattomuutensa lisäksi sillä ei ehkä ole lonkassaan/lantiossaan ollenkaan luita, narut vaan. 

BARF, Vol II

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen kenttälounaalla ulkona, takapihalla. Työstössä naudan rustoluuta. 

Aslan on lännen nopein luunsyöjä, mutta se on saanut jo syödä itse koska on oppinut maltillisemmaksi. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

BARF= Bones and Raw Food tai Biologically Appropriate Raw Food eli luita ja raakaravintoa, on ruokavalio jota meillä kumpikin koirista noudattaa. Alphonse on nyt ollut täysbarffilla vuoden, joten ajattelin, että on hyvä tehdä pieni koonta ja tilannekatsaus siihen, miten se on voinut. Alunperin barffaukseen antoi sysäyksen sen toistuvat vatsaongelmat (gastriitti) ja nyt pidemmällä aikavälillä näkee konkreettisesti miten täydellinen ruokaremontti on siihen vaikuttanut. 


Täysbarffauksen kiistaton valtti teolliseen ruokaan verrattuna ovat raaka-aineet: tiedän tarkalleen, mitä koirani syövät. Jos jostakin tulee oireita, pystyn heti sanomaan mikä on ollut se ainesosa johon ne mahdollisesti reagoivat negatiivisesti. Ruoka on lisäksi kotimaista ja säilöntäaineetonta. Olen koirien syömisten suhteen ruokanatsi: ruokavalio on hiottu sellaiseksi, että se on mahdollisimman optimaalinen kummallekin, jotakin on otettu vuoden aikana menyyseen lisää, jotakin pudotettu pois, että se toimisi mahdollisimman sujuvasti.  

Meillä toimii ruokalista, joka kiertää viikosta viikkoon: 
maanantaina sikanautaa, kasvissosetta, kummallekin raaka kananmuna, kalaöljyä, illalla lihaisia rustoluita eli luuateria 
tiistaina lohta ja kasvissosetta (mikäli tarvetta ilmenee), illalla luuateria
keskiviikkona sisäelimiä (broilerin kivipiiraa, maksaa, jne), kasvissosetta, rypsiöljyä, illalla luuateria 
torstaina kalkkunan jauhelihaa tai broilerin/sian sydämiä (sydämet luetaan lihaksi), (Aslanille kasvuvaiheessaan lisäksi jotakin rasvaisempaa jauhelihaa, koska sekä kalkkuna että erityisesti sydämet ovat vähärasvaisia) kasvissosetta, öljyä, illalla luuateria 
perjantaina Alphonselle kalkkunaa ja/tai sikanautaa, Aslanille sikanautaa ja naudan mahalaukkua (mahalaukku luetaan sisäelimeksi, mutta koska siinä ei ole maksaa - jota saa antaa vain kerran viikossa - voi mahalaukkua antaa muulloinkin, kuin varsinaisena sisäelinpäivänä), kasvissosetta, öljyä, illalla luuateria (joskus myös jauhettuna, kuten esim. poroa luineen, lihoineen ja rustoineen)
lauantaina sikanautaa, kasvissosetta, öljyä, illalla luuateria
sunnuntaina jauhelihaa (kalkkunaa tai sikanautaa), kasvissosetta, öljyä, illalla luuateria. Vaihtoehtoisesti voi pitää paastopäivän, mutta Aslan on paastolle vielä liian nuori, hoikka ja nälkäinen, joten paastot saavat odottaa. 


Broilerin jauhelihaa meillä ei valitettavasti voida syödä, koska vatsat menevät siitä kuralle. Broilerin siipi sen sijaan käy mainiosti (kuten myös broilerin sisäelimet ja sydämet, varsinaista broilerin jauhelihaa markkeeraa sen lähisukulainen kalkkuna), olkoonkin, että se on Aslanille hieman liian kevyttä tällä hetkellä ja mieluummin syötän sille naudan rustoluuta. Kunhan sen kasvu loppuu, annoskoot rustataan uusiksi ja katsellaan mikä on sen päivittäinen tarve ja energiankulutus. Koirat lenkkeilevät joka päivä suhteellisen paljon, joten mitään kovin kevyttä apetta ne eivät voi syödä. 


Pyrin siihen, että Alphonse ja Aslan saavat vähintään viittä eri eläintä joka viikko. Vähärasvaisten ruokien (esim. sian- ja broilerinsydänten) kanssa Aslan saa aina lisäksi rasvaisempaa lihaa. Lihaisissa rustoluissa suosin luita jossa liha-luu-prosentti on optimaalisin, eli 50-50. Näitä ovat mm. broilerin siivet ja naudan rustoluut. Luut ja muu ruoka syödään huoneenlämpöisinä. Öljyissä vuorotellaan lohiöljyn ja jonkin muun öljyn kanssa. Kalapäivänä öljyä ei tarvitse erikseen lisätä. Päivittäisannos on teelusikallinen, enempää koirat eivät tarvitse.

Jokainen päivä kuppiin laitetaan kasviksia kuiduksi, että koirien vatsa toimii; lohipäivinä kasvikset saatetaan jättää pois, koska kala pitää vatsan toiminnassa ilmankin. Kuituannoksen lisäksi koirat tietenkin saavat vitamiineja kasviksista, eikä ole tarvetta antaa purkista mitään hivenaine- tai vitamiinilisää. Tosin  olen antanut lisäsinkkiä ja piimaata kuuriluonteisesti, muutenhan koirien elimistö kykenee irrottamaan esim. luusta vitamiineja, jotakin mihin ihmiselimistö ei pysty. Kasvissoseen pohjan teen yleensä salaatista ja kesäkurpitsasta, johon sitten lisään tarpeen mukaan sitä mitä jääkaapista löytyy. Pyrin antamaan kasvikset tuoreina, enkä suosi niissä ihmisruuaksi tarkoitettuja pakasteita, koska monet valmiit kasvispakasteet sisältävät esikypsennettyjä vihanneksia enkä missään nimessä halua sekoittaa Alphonsen vatsan herkkää tasapainoa tarjoamalla sille sekä kypsennettyä että raakaa ruokaa sekaisin. Eri asia ovat tietenkin nimenomaan raakakasvispakasteet, joita voin huoletta antaa. 


Rajoituksiakin raakaruokavaliossa on: 
koirien EI-lista: maan alla kasvavat juurekset (porkkana on poikkeus, mutta se ei tunnu sopivan kummallekaan kovin hyvin, joten sitä en enää anna), koisokasvit, paprika, avokado, tomaatti, herneet ja pavut, viinirypäleet ja luonnollisesti myös rusinat, sipuli (paitsi valkosipuli jota ei tosin Alphonsen maha ole ainakaan viime kokemuksen mukaan kestänyt) sekä kaikki oksaalihappoa sisältävät, kuten esim. raparperi ja pinaatti. 

Marjoja, pähkinöitä, siemeniä, satunnaisia hedelmiä menee tietenkin myös, mutta Aslanin kanssa on oltava tarkempi, mitään kovin makeaa hedelmää se ei voi syödä tai sen korvissa alkaa elää hiiva. Happamat hedelmät ja marjat ovat siis Aslanin juttu, banaanista se ei tosin saa mitään oireita. Hapanmaitotuotteet, jotka eivät edes täysbarffiin kuulu, ovat kiellettyjen listalla: niistä menee Alphonsen vatsa löysälle ja Aslan saa hiivaa. Viljat, missään muodossa, eivät myöskään kuulu täysbarffaukseen, eikä niitä meillä annetakaan. Ei siis edes Yrjölän puuroa, koska paitsi viljojen antaminen, ruuan kypsentäminenkään ei kuulu täysbarffaukseen. Kaikki annettu ruoka on siis raakaa.

Mikä on sitten muuttunut barffauksen aikana? No, ainakin se, että Alphonsea ei ole tarvinnut käyttää eläinlääkärillä. Edellisen kerran se kävi kun Aslan tuli taloon viime syksynä. Silloin se oli syönyt jotakin joka ei sopinut sen vatsalle, mutta häiriö oli tilapäinen ja ohimenevä. Sen vatsan happoisuutta säädellään nykyisin täysin ruokavaliolla, ei lääkkeillä. Tämä on kai se suurin muutos ja silmämääräisesti barffaus on vaikuttanut positiivisesti tietenkin turkin kiiltoon ja hilseettömyyteen. Alphonsen kynnet ovat muuttuneet vahvemmiksi ja sen raikastunut hengitys ovat asioita joita ei mitenkään voi vähätellä, koska ne kertovat koiran hyvinvoinnista.

Aslanissa on myös tapahtunut suuri muutos. Sen turkki hilseili todella paljon kun se vielä pikkupentuna söi nappulaa (= kun epäilin kykyäni barffata sitä, ja ihan suotta). Lisäksi sen hiivatasapaino kehossa heilahteli, nappularuualla ulosteen määrä sai epäilemään ettei ruoka ehtinyt ollenkaan imeytyä, mutta ruokaremontti poisti kaikki nämä ongelmat. Barffatessa on helppoa nähdä mitkä ruoka-aineet aiheuttavat sille hiivaoireita ja niitä vain yksinkertaisesti vältetään. Sen kropassa ei ole mitään höttöistä, vaikka sillä tietenkin on pennuille tyypillisesti vielä vähän liian suuri nahka ympärillään. 


Minulla on barffauksessa on muutama sääntö joita noudatan:


1.koirat eivät osaa käyttää tulitikkuja yms., joten ne eivät luonnossa kypsentäisi ruokaansa. 
2.koirat eivät laidunna luonnossa, joten ne eivät syö viljaa.
3.koirat eivät (tietääkseni) osaa lypsää lehmiä, joten luonnossa ne eivät myöskään syö maitotuotteitakaan.
4.annoskoot ovat jotakin aivan muuta kuin mitä nappularuokakoot. Näppituntuma on paras: jos vyötärö näkyy, kylkiluut tuntuvat, päivittäisannos on sopiva.
5.lihaisat rustoluut on tarkoitettu kokonaiseksi ateriaksi. Putki- ja muut ajanvieteluut eivät. Luissa kannattaa suosia niitä, joiden liha/luu-suhde on hyvä. Kasvikset ja jauheliha/kala/sisäelimet annetaan yhdellä aterialla ja luut toisella aterialla että kaikki ravinteet imeytyisivät mahdollisimman hyvin. Sisäelimet ja kananmuna annetaan aina eri päivinä.
6.kasvissose on tarpeen, jos syöttää päivittäin luita, muuten koiran vatsa saattaa mennä liian kovalle. Minusta on edesvastuutonta antaa aloitteleville barffaajille neuvoja, etteivät koirat tarvitse kasviksia. Peruslähtökohta on se, että koira tarvitsee kuituja ja jos se ei syö viljaa, jostakin niiden kuitujen on tultava tai se menee täysin ummelle. 


Kasvissoseen määrä vaihtelee tapauskohtaisesti, kokeilemalla oppii: jos koiran maha menee toistuvasti löysälle, se saa liikaa kasviksia. (Huomioitavaa tosin on, että vaihdettaessa barffaukseen teollisesta ruuasta, koiran vatsa saattaa mennä löysälle useiksi päiviksi kun elimistö puhdistuu.) Itse teen niin, että jos koirilla on ilta-aterianaan iso rustoluukimpale/kuono, laitan jo aamuruokaan enemmän kasvissosetta. Jos taas illalla ne syövät kevyempää broilerinsiipeä, kasvissosetta on aamulla vähemmän. 


Barffaus ei ole raketti- eikä salatiedettä, vaikka siitä halutaan joskus tehdä sellaista ja saada se kuulostamaan jotenkin pelottavalta ja monimutkaiselta. Se ei ole myöskään trendi-ilmiö. Taannoinen lehtien uutisointi asiasta huvitti, kun barffauksen sanottiin olevan muoti-ilmiö; teollista koiranruokaa on ollut myynnissä vasta muutamia kymmeniä vuosia, sen sijaan vuosituhansien ajan koirat ovat syöneet raakaravintoa. En ehkä kutsuisi sitä trendiksi.


Barffaus on kalliimpaa kuin nappuloiden syöttäminen, siitä ei pääse mihinkään. Tietenkin jos metsästää itse ja omistaa ison pakastimen, pääsee halvemmalla. Lemmikkikaupoissa pakastealtaat ovat kaltaisteni cityihmisten metsä: siellä lihapuolella valikoima on hyvä ja voisi olettaa, että jokaiselle koiralle löytyy jotakin, allergisellekin. Jauhelihavalikoimissa on mm. hevosta, sikaa, nautaa, sikanautaa, kalkkunaa ja broileria. Luumurskeista jauhelihaa on ainakin sikanautana, nautana, broilerina, porona ja kalkkunana niille jotka eivät halua syöttää kokonaisia rustoluita korilleen tai jos koirat eivät jostakin syystä voi pureksia niitä. Myös kasvispakasteita löytyy valmiina pötköinä, jos soseita ei halua väsätä itse. Rustoluuvalikoima pitää sisällään suurin piirtein samoja luita kuin mitä jauhelihanakin löytyy, sillä erotuksella, että myös hirvenluita on saatavilla, mutta hirven jauhelihaa en ole ainakaan paikallisissa liikkeissä koskaan nähnyt. 


Siinä vaiheessa kun barffaus oli vasta itämässä ajatuksena ja mainitsin siitä jollekin päivystävälle eläinlääkärille (Alphonsella gastriitti, jälleen kerran) tämä totesi, että "sitten te tulette tänne poistattamaan vierasesinettä koiralta...". Barffauksesta puhuttaessa olen monta kertaa kuullut toisilta koiranomistajilta lauseita, joissa esiintyy jossakin vaiheessa varmat tärpit "kuolema" ja "barffaus", esimerkiksi seuraavanlaisessa yhdistelmässä: "mun kaverin/mummon/veljenkaimantyttären koira kuoli suolitukokseen. Se barffasi."   Ko. lauseet saavat monet ihmiset luopumaan ajatuksesta, koska riittävän ja todenperäisen informaation saaminen asiasta saattaa tuntua hankalalta. Vähintään soisi, että aloitteleva barffaaja voisi kysyä kokeneemmilta konkreettisia neuvoja. 


Aina voi tietenkin laskettaa koiralleen esim. koirien barffaukseen erikoistuneella luontaishoitajalla juuri oman koiransa ravintotarpeet, jos pelkää, että menyy menee pieleen. Me olemme menneet eteenpäin maalaisjärjellä, tutkimalla asioita ja tekemällä päättelyjä. Tästäkin huolimatta, ohjeita, kauhukuvia ja -visiota uhmaten olemme barffanneet menestyksekkäästi vuoden. Kumpikin koira on hengissä ja terveinä, Alphonse lisäksi terveempänä kuin aikaisemmin, teollisella ruokavaliolla ollessaan. Ihan kauhean pieleen ei siis ole voinut touhu mennä. 


ps. postauksessa yhäti esiintyvät ylimääräiset rivivälit kappalejaossa eivät ole minun luomiani vaan bloggerin omaehtoinen 'haist' ite'-sovellus, joka kytkeytyy automaattisesti päälle heti kun yritän kirjoittaa postausta. 

Joskus luun syömisessä pitää ottaa tanakka haara-asento voidakseen kohdistaa mahdollisimman paljon voimaa einekseen. Leuat saavat työskennellä tosissaan ruuan kimpussa ja niskalihakset vahvistuvat. Huomatkaa hännän asento: sillä on vain yksi viesti takana ruokailevalle Aslanille: "Pysy omalla tontillasi."

Taistelutoverit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Väijy. Peruuta nurkan taakse ja kurkista varovasti. Varo heiluttamasta häntääsi niin paljon, että se paukuttaa joko seinään tai lattiaan, älä pidä ylimääräistä ääntä.

Ota vihollinen tähtäimeesi, tarkkaile miten se käyskentelee pahaa aavistamattomana, nuuskii lattiaa, heiluttelee häntäänsä huolettomana, tönii kuonollaan lelujaan. Älä tunne sääliä sitä kohtaan vaikka tiedätkin hyökkääväsi sen kimppuun piakkoin.

Varo! Sillä on tarkat korvat, se nostaa kuononsa ylöspäin, jähmettyy paikoilleen ja vain sieraimet liikkuvat. Se haistaa ilmasta vaaran, kääntää päätään hitaasti puolelta toiselle, silmät viiruiksi kaventuneena. Se työskentelee kiivaasti, se yrittää hahmottaa vaaran laatua. 

Peruuta enemmän taaksepäin, älä näyttäydy, nyt on se kriittinen hetki jolloin voit jäädä kiinni, jos koskaan. Vihollisesi on varuillaan, asetu nopeasti kylkiasentoon makuulle, sulje silmäsi ja hengitä varoen. Teeskentele nukkuvaa kun vihollinen lähestyy sinua epäluuloisesti. Raota varovaisesti silmäluomiasi ja totea, että se on nostanut sekä häntänsä että päänsä ylös ja lähestyy sinua rehvakkaana.

Odota, että se on kosketusetäisyydellä, lähitaistelumahdollisuuden päässä sinusta. Malta mielesi olla nousematta liian aikaisin, houkuttele se lähemmäksi.  

Hyökkää!

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan on nukahtanut pää hellyttävästi Alphonsen toisen etutassun päällä.

Ylläolevan kuvan idyllistä huolimatta, totuus on toisen(kin)lainen. Vain hetkeä aikaisemmin pukarit olivat taistelleet niin railakkaasti, että ihmistuomarointi oli ollut välttämätöntä: syynä laittomat eleet Aslanin puolelta, kuten hännästä pureminen ja nyhtäminen.

Aslan on kyllä taitava kaivamaan verta kuonostaan, se härnää Alphonsea niin kauan, että pitkämielinen koira hermostuu sen touhuun ja käy palauttamassa sen takaisin omalle paikalleen, ruotuun. Onneksi Aslania on äärimmäisen helppo lukea, se katsahtaa Alphonsea tietyllä tavalla (ennen kuin edes jää tuijottamaan uhmaavasti) ja jos ihminen ehtii hihkaista väliin "jätä!", tilanne raukeaa siihen. Joskus homma pääsee tosin eskaloitumaan siihen pisteeseen, että Alphonsen häntä joutuu tulilinjalle, kun Aslan painaa enonsa maahan ja massaylivoimallaan pitää pinteessä. Silloin saatetaan tarvitaan ihmistä palauttamaan rauha taloon, jos sitä ei muuten synny. Raja milloin asioihin puututaan on hiuksenhieno, sen vain aistii ilmasta milloin on syytä puhaltaa peli poikki.

Lopputulos on kuvassa. Pienempi haluaa kiinni vanhempaan turvallisille päiväunille. Läheisyys on tärkeää, oleellista; rajutkin taistelut tarvitsevat lopetuksen jossa vastapuolet ovat sopineet kaiken eivätkä jätä hampaankoloon mitään. Ainakaan paljoa. Ainakaan sillä nimenomaisella hetkellä.

Taistelutoverit välirauhan aikana.

Huono päivystyspaikka

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minulla on Aslanin lelu. Se rakastaa näitä palloleluja jossa on kuminauha. Kiskoo niitä perässään, juoksee niiden kanssa ympäri taloa, hakee viereensä mennessään nukkumaan. Silloin kun se ei huomaa, minä leikin niillä. Jos se huomaa, se hakee ne heti pois, vaikkei edes itse haluaisi sillä hetkellä leikkiä. Se on tarkka tavaroista. Omistaan, ei muiden. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

 Aslanilla on valitettava epäonni näyttää vähän syylliseltä
 silloinkin kun se ei ole tehnyt mitään tuomittavaa. 

Pieni Aslan jätti luppakorvansa takaoven ja kynnyksen väliin kun tuuli työnsi oven kiinni (se oli määrännyt itsensä vartiointitehtäviin takaovelle, kun grillissä paistui pihvejä patiolla). Aluksi ei kuulunut mitään, mutta vaistoni sanoi, että jotakin tapahtui, vaikka oli ihan hiljaista. Ja kun huusin sen nimeä, se päästi hätääntyneen itkun, joka viilsi sydämestä ja sai epäilemään, että jotakin pahempaa oli sattunut. Työnsin oven auki, nappasin Aslanin syliin ja tarkistin että siinä olivat kaikki osat tallella. Olin jo ihan varma, että sillä oli ollut tassu oven välissä.  


Korva on kunnossa, eikä se arista korvanlehteään yhtään. Kuulokin niin tallella kuin nyt junnuilla yleensä on. Täytyy muistaa, että läpiveto ei ole hyvä idea tällä tuulella ja näillä mäyräkoirilla jotka päivystävät avonaisella takaovella.

Heräämisiä ja kellonaikoja

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan on vielä tosi pentu ja sillä on pentumaiset kujeet. Se ottaa ilon irti kaikesta, mistä saa ja siitäkin mistä se ei saisi, se ottaa vaikka väkisin. Sinällään ihailtava tapa katsoa maailmaa, mutta välillä se joutuu törmäyskurssille ja hankauksiin tämän tapansa kanssa mitä ihmisiin tulee. Ihmiset eivät oikein arvosta sitä kun se ottaa ilon irti ihmistenkin tavaroista...


Aslanilla on muutamia tapoja, joiden soisin muuttuvan tai katoavan siltä kokonaan, nämä tavat liittyvät joko epäsuorasti tai suorasti minuun. Aamuisin minä tykkään herätä hitaasti. Vihaan sitä, että Aslan ottaa vauhtia ja hyppää päälleni kun olen saanut vasta toisen silmän auki tai että Aslan piehtaroi selällään, naama naurussa ja vispaa hännällä niin että minun tekee mieli ehkä ihan vähän purra sitä. Arvokas herääminen, sen haluaisin aamulla kokea; käydä toivottamassa hyvät huomenet ihmisille rauhallisesti, sen sijaan, että minun pitää etutassulla läpsiä Aslanin naamaa kauemmaksi. 


Hyvin tavallinen on se kuvio, että kun naisihminen on aamukahvinkeitossaan, Aslan lyöttäytyy seuraani sohvalle (vaikken sitä erityisemmin edes haluaisikaan) ja alkaa sisustaa itselleen majaa sohvatyynyistä. Tämä majanrakennusmeininki ei sinällään haittaa minua, viihdyn hyvin itsekin koloissa joita Aslan rakentaa tyynyistä, mutta se, mikä tässä ärsyttää on Aslanin tapa iloisesti heiluttaa häntäänsä puuhastellessaan jotakin. Varsinkin kun se monesti peruuttaa suoraan minua kohti ja häntä läiskii pitkin naamaani. Siihen tarvitaan suhteellisen pelottava murina, että se tajuaa etäännyttää peräpeilinsä kuononi edestä. Miten joku voikin aina olla noin rasittavan hyväntuulinen?

Odotan ovella vieraita. En tiedä mitä Aslan odottaa, ehkä ruokaa. Sitä se yleensä odottaa. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan, Aslan, Aslan...perheen pienin aiheuttaa silloin tällöin päänvaivaa sinnikkyydellään johon se yleensä yhdistää äänekkyyden. Yhdistelmä saa taatusti huomiota perheen muilta jäseniltä. 

Aslanin sisäinen kello (tai sitten on opiskellut kellotaulua iltapuhteikseen) piippaa nimittäin jokaikinen ilta 17:45-18:15. Aivan sama onko se vasta tullut lenkiltä, nukkumassa, leikkimässä; näillä asioilla ei ole mitään merkitystä sen kanssa, että aina samaan aikaan se istuu eteiseen, oven eteen ja päästää ilmoille vinkunaa ja volinaa. 

Alphonsella ei ole ollut koskaan kellofiksaatiota riesanaan ( = meidän ihmisten riesana), sille on herttaisen yhdentekevää mitä kello on, jos sen tarvitsee päästä ulos, mutta Aslan haluaa tiettyihin aikoihin käydä tarkistuskierroksella, että naapurustossa on kaikki ok. Kukaan ei tiedä missä vaiheessa tai miksi tämä aikasidos on syntynyt, mutta se on olemassa ja siitä tuntuu olevan vaikeaa päästä eroon. 


Jos jättää vinkunan huomioimatta, Aslan nostaa asteittain äänensä volyymia (eikä se lähtökohtaisesti edes ole kovin hiljainen, joten...) ja käy nousemassa takajaloilleen ihmisten jalkoja vasten. Sitä ei niin vain ohiteta ja jätetä huomioimatta. Yleensä sille tulee sanottua, ettei sen iltalenkin aika ole vielä, erityisesti siitäkään syystä, että se on tullut vasta iltapäivän lenkiltään kotiin. Joskus se tyytyy tähän ja menee nukkumaan, toisinaan se jatkaa piippaustaan niin kauan, että se viedään ulos, koska sen vaientamiseksi ei ole mitään tehtävissä. Kyllähän se pusertaa muutaman tipan pissaa, edes näöksi ja pitäväksi syyksi, mutta ei se sillä ketään sumuta. 

Moi. Viittiks käydä avaan ton ulko-oven mulle. Kello alkaa oleen melkein kuusi. Pitäs päästä käväseen ulkona.

Unilla

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Nukun yleensä kyljelläni, kiepillä tai pää painettuna etutassuja vasten, kun taas toisaalla...

...nähdään jälleen kerran asento, jossa kaveri on vääntyneenä mutkalle: takapää lättänänä lattiaa vasten, keskivartalo kierteellä ja yläkroppa kylkiasennossa. Kysymys kuuluu: onko kuvan koiralla ollenkaan selkärankaa? En ole varma. Naisihminen ei kykene katselemaan moista kieroutta vaan käy korjaamassa Aslanin asennon jos näkee sen vetelevän sikeitä korkkiruuvina. Aslania ei haittaa, se on tottunut eikä edes välttämättä herää jos sen koipia vähän siirtää.  

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Leikit jäävät kesken kun alkaa nukuttaa; niiltä sijoilta kaadutaan maahan ja siihen nukahdetaan niin pitkäksi aikaa, että taas jaksaa. Aslanin täytyy saada yleensä pitää Alphonsesta kiinni, edes vähän; tassukosketuskin lasketaan. 

Aslan on väsynyt. Aslan ei jaksa poseerata.

Lenkkipoliisi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan keekoilee ja kukkoilee lenkillä. En arvosta. Sitä paitsi, sillä on rasittava tapa aina tönäistä minua juostessaan ohi. Ihminen ei näe kaikkea sitä mitä se puuhaa, koska se osaa söpöstellä juuri oikeissa kohdissa. En arvosta sitäkään. 

Aslan kykenee tuijottamaan ihmistä herkeämättä vaikka kuinka pitkään. Tästä taidosta on tosi paljon hyötyä silloin kun asetumme ihmisen kummallekin puolelle tuijottamaan leipää hänen kädessään ja vaikka minä herpaannun käskystä, Aslan ei välttämättä. Se on sisäistänyt tuon toljottamisen tosi hyvin. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Lenkeillä tapahtuu aina kolmivaiheinen ilmiö siinä miten eteneminen toteutuu: 1. kopea ja korskea, 2. nöyrä ja nuhteeton sekä 3. villi ja vallaton. Ensin lähdetään liikkeelle rinta rottingille työnnettynä, korskeana ja terhakkaasti askeltaen (koirat, en minä) ja mäyräkoirakaksikko on haasteellisesti hallittavissa, koska ne haluavat pysähtyä jokaisen ruohonkorren vierelle jättämään voitonmerkkinsä ja kuulo on jo ehtinyt heikentyä (vrt. auton arvo alenee heti kun se ajetaan autoliikkeestä ulos. Mäyräkoirien kuulo alenee välittömästi kun ne astuvat ovesta ulos.).

Seuraava vaihe on sitä, että koirat tassuttelevat kiltisti nilkkojeni vierellä joko kumpainenkin omalla puolellaan tai sitten vaihtoehtoisesti vierekkäin. Yleensä pidän molemmat samalla puolella, koska Aslan tarvitsee kummallekin puolelleen ns. blokkerin joka vaikeuttaa sen pikasyöksyjä lintujen perään vesakkoon. Eli Aslan kulkee joukon keskellä. Kakkosvaiheen aikana kaikki kulkevat sulassa sovussa, linnut laulavat ja karavaani etenee tasaisen rivakkaa vauhtia. 

Kolmas vaihe pitää sisällään kiihdytyksiä ja jarrutuksia, loikkia, väijyjä ja painiyrityksiä (jälleen koirien, ei minun). Tämä vaihe on se, mikä lataa - ei suinkaan väsytä - Aslanin. Kakkosvaiheen kiltisti ja nätisti eteneminen on se, mikä sen voimia eniten kuluttaa. Tässä vaiheessa yleensä Alphonse, tehdäkseen selvän pesäeron perheen junioriin, jättäytyy taakse ja jää nuuskimaan puskia. 

Kurinpidollisista toimenpiteistä vastaa lenkkien aikana ihminen. Ei Alphonse. Paitsi tänään. En tiedä mitä selkäni takana tapahtui, ensin kumpainenkin tassutteli tyytyväisenä pari askelta takanani ja sitten yhtäkkiä Alphonse olikin kiivennyt Aslanin selkään, ja yritti sinne useita kertoja uudestaan. Ehkä Aslan oli taas katsonut sitä ärsyttävästi. Tätä tapahtuu silloin tällöin; Aslan vilkaisee sivusilmällä Alphonsea ja vanhempi raivostuu sille heti. En tiedä mikä siinä silmäyksessä on vikana, mutta Aslan saa aina selkäsaunan silloin. 

Sain lenkin aikana Alphonsen monta kertaa kiinni katselemasta Aslania siihen malliin, että "odotas kun päästään kotiin..." Ja Aslan, se pieni, ei tehnyt yhtään mitään provosoidakseen. Paitsi ehkä se katsoi ärsyttävästi. 

Aslanin nukkuma-asennot ovat moninaiset. Tämä on mallia 'luu ulkona'.

Koirapuistolöytö

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Mitä sanoit, minne mennään? 

Ihmisistä on joskus yllättäväkin hyöty, he osaavat (ja tajuavat) lukea karttaa ja löydämme kivan paikan, jossa voimme Aslanin kanssa harjoittaa taas "hajota ja hallitse"-ideologiaamme. Koirapuistot ovat tehtyjä vallan näyttämisen ja sen käyttämisen välineiksi. Ihmiset ovat eri mieltä ja raivostuttavasti puuttuvat asiaan joka kerta kun väläyttelen vallanhaluista puolta itsestäni. He eivät ehkä ymmärrä asiaa koko sen laajuudessaan; minulla on myös vastuu Aslanin kouluttamisesta. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Olemme löytäneet uuden koirapuiston, vain kävelymatkan päässä kotoa. Tämä tieto on ilahduttanut erityisesti mäyräkoirakaksikkoa, tosin nämä teletapit taitavat nyt luulla, että jokainen uloslähtö tarkoittaa automaattisesti koirapuistoon suuntaamista. Ennen puistoihin on pitänyt mennä autolla, mutta nyt pääsee jalkaisinkin, siksipä virheolettamus.

Matkaa kyseiseen koirapuistoon tulee edestakaisin 8.7 kilometriä. Aitauksessa kun kaksikko juoksee, telmii, riekkuu ja ajaa toisia - tai toisiaan - takaa tunnin, puolitoista, ja sen jälkeen tassuttelee kotiin, voitaneen sanoa mäyräkoiria liikutetun hyvänlaisesti. Varsinkin kun pohjalla on joka-aamuinen tunnin aamulenkki.

Eipä siinä että pienimmässäkään olisi näkynyt viime kerralla mitään väsymisen merkkejä takaisintulomatkalla kotiin, päinvastoin. Sen oli pitänyt haukkua uroksia pystyyn Alphonsen taustajoukkona, juosta pitkin metsäkaistaletta, painia maassa ja yrittää kiivetä toisten koirien selkiin. Se oli suorittanut täyden päiväohjelmansa ja topakasti se ravasi takaisin kotiin. 

Alphonse otti rennosti loppuillan, mutta Aslan kävi nokosten jälkeen kokeilemassa ovella, että saako se sitä itse auki tai auttaako jos vähän vinkuu oven edessä vaativaan sävyyn. Epäilemättä se olisi halunnut suunnata takaisin puistoon, häntä iloisesti vispaten. 

                             Naapurikyttääjä, numero 1. Alphonse.

                                 Naapurikyttääjä, numero 2. Aslan.


Tuuleen huutajat, liikenteenlaskijat, kotoa asti kommentoivat mäyräkoirat pitävät itsestäänselvyytenä, että naapurusto haluaa kuulla mitä sanottavaa niillä on, ikkunasta käsin. Enpä menisi tekemään asiasta gallupia.

Mäyräkoirasimulaatio

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Harjoitan joogaa. Tämän asanan nimi on Roadkill.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Jos tätä blogia lukevat sellaisetkin ihmiset, jotka vasta harkitsevat mäyräkoiran hankintaa, ajattelin, että mäyräkoirasimulaatio saattaisi edesauttaa päätöksen syntymisessä. Voin vain, tietenkin, puhua omasta puolestani, kahden mäyräkoirauroksen ihmisenä (emme käytä sanaa 'omistaja' etteivät koirat nouse kapinaan. Orjuus on meillä kiellettyä.) ja esitellä simulaatioharjoituksia omiin kokemuksiini nojautuen. Harjoituksissa voi käyttää hyväksi vapaata assosiaatiota joka antaa erilaisille suoritteille uudenlaista syvyyttä.

Ensimmäinen harjoitus: pentusimulaatio

Jäljitelläksesi mäyräkoirapennun saapumista taloon voit yöllä ajastaa kellon soimaan viiden minuutin välein vastaamaan tilannetta jossa pentu herättelee sinua. Tämän lisäksi nouse ylös keskellä yötä ja mene ulos seisomaan. Pudottele pikkukiviä taskustasi maahan ja kerää ne kakkapusseihin. Yritä ajoittaa harjoituksesi talviaikaan jolloin hanki on syvin tai jäinen räntäkeli pahin, kuvittele lisäksi, että koska on aivan liian kylmä, pentu ei ehkä halua asioida ulkona, varaudu siis toistamaan kuviota useita kertoja yössä. Tee harjoituksia viikko toisensa perään. Herää aamuisin pirteänä. 

Raasta lempikirjoja kirjahyllystäsi, revi niistä kannet irti, kastele sivuja vedellä ja pyöritä niistä pieniä palloja joita sitten viskelet ympäri huoneita. Heitä sekaan muutama kallis korkokenkä joita olet hakannut kirveellä todenmukaisen työstöjäljen aikaansaamiseksi. Älä kuvittele etteivätkö pennun pienet maitohampaat saisi tuhoa aikaiseksi. Saavat ne. 


Katsele hävitystä tyynenä ja tee joko meditaatio- tai mielenhallintaharjoituksia. Kuvittele itsesi turvapaikkaasi jossa mikään ei voi sinua ärsyttää. 

Toinen harjoitus: lenkkisimulaatio

Sido kaksi n. kymmenen kilon painoa (siitäkin huolimatta, että olet ehkä ajatellut hankkia esim. kaniinimäyräkoiran, joka on huomattavasti kevyempi. Usko minua, kuolleeksi heittäytyvä paino hihnan päässä tuntuu vähintään kymmeneltä kilolta.) narun päähän ja kisko niitä kummassakin kädessäsi mutavellien läpi kovassa rankkasateessa, huudellen vastatuuleen vuorotellen kummallekin puolelle "No niin, alkakaas tulla, mennään jo! Ei, ei, ei älä ota sitä! Jätä se, jätä! Älä syö sitä hiirtä/myyrää/käärmettä/vesipuhvelin vasaa (tai mikä tahansa omavalintainen eläin riippuen maantieteellisestä sijainnistasi)!" 

Kuvittele tilanne että koirasi ovat syöneet jotakin sopimatonta ja vääntävät kilvan tulosteita tästä ateriasta tienpenkoille. Mielikuvittele tässä itsellesi kaksi pitkäkarvaista mäyräkoiraa ja huomioi, että löysä, ulostuleva tuote jää enimmäksi osin näppärästi peräpään tuuheaan karvoitukseen kiinni eikä sinun tarvitse yrittää pussittaa sitä maasta. 

Kolmas harjoitus: siisteyden ylläpitosimulaatio

Aina käydessäsi ulkona, ota sieltä mukaan pari kourallista hiekkaa (keväällä ja kesällä) ja kylvä ne sisällä lattialle. Syksyisin kostuta lattioita vedellä, jäljitelläksesi koirien läpimärkiä turkkeja ja tassuja. Talvella vesi lattialla simuloi sulavaa lunta. Erityisesti rapakausina (suurin osa vuotta), varaa aina mukaasi mutaa, kuraa ja rapaa. Levitä anteliaasti lattioille ja mahdollisesti sohville. Älä unohda käsitellä myös autoasi. 

Pyydä koirallisia sukulaisia/ystäviä keräämään sinulle mahdollisimman paljon irtokarvoja muovipussiin josta voit sitten ammentaa karvoja kaikkialle asuinympäristöösi. Toista karvakäsittely jokaisen lattianpesun jälkeen, älä unohda ripotella karvoja niihinkin paikkoihin mistä viimeksi niitä osaisit odottaa löytäväsi, kuten esim. jääkaappiin. Keväisin, karvanlähtöaikaan, toista harjoitus pari kertaa päivässä. Muista sijoittaa karvoja autoosi ja vaatteisiisi, erityisesti juhlavaatteisiisi, varsinkin jos ne ovat tummia/mustia. Tehosta harjoitusta unohtamalla että vaatteesi ovat karvoilla kuorrutetut havaitaksesi asian siinä vaiheessa kun olet jo myöhässä eikä sinulla ole aikaa puhdistaa niitä. Jos irtokarvoja ei ole tähän harjoitukseen saatavilla, imurin pölypussin tyhjentäminen käy myös hyvin korvaavasta materiaalista jonka sijoitat kaikkiin edellämainittuihin paikkoihin. 

Neljäs harjoitus: koulutussimulaatio

Kuvittele tilanne, että kaikki mitä sanot kaikuu kuuroille korville. Jokainen käskysi saa aikaan joko välinpitämättömän tuhahduksen tai tyhjän tuijotuksen, pahimmassa tapauksessa se aiheuttaa vastarintaa jossa toteutetaan suvereenin omapäisesti juuri käskysi vastakohtaa = seis on mene, istu on seiso, hiljaa on hauku. 

Tehostaaksesi harjoituksen realistisuutta, pyydä puolisoasi/ystävääsi/sukulaistasi tekemään juuri päinvastoin kuin sanot ja toista harjoitusta niin kauan että päätäsi särkee. Tämän jälkeen palaa tavoittelemaan ensimmäisen harjoituksen (pentusimulaation) zen-tilan saavuttamiseen tähtäävää toimintaa. 

Viides harjoitus: sanastosimulaatio


Elääksesi mäyräkoirien kanssa, sinun on hyvä hallita sanastoa, joka tulee olemaan kokopäivätoimisessa käytössäsi. Tee harjoituksia peilin edessä, saadaksesi tarkkailla ilmeitäsi, joiden on hyvä vastata sanoja riittävän todentuntuisen tuloksen saamiseksi. Kiinnitä huomiota myös äänenpainoihisi. 
a) "Mitä ihmettä täällä on tapahtunut???" (painotus sanalla 'ihmettä', sanotaan pontevasti, kauhistuneesti, viittauksena johonkin mitä koira/koirat ovat saaneet aikaiseksi. Unohda koulutusoppaat jossa sanotaan ettei hävityksen kauhistukseen kannata kiinnittää mitään huomiota, anna virran viedä ja heittäydy tunteen mukaan saadaksesi kaiken irti harjoituksesta. Tositilanteessa voit sitten mykistyä kauhusta tarvittaessa.)
b) "Ei voi olla totta!" (painotus sanalla 'voi', edelleen kiinnittäisin huomiota artikulaatioon sekä kunnolliseen fraseeraukseen, lauseella on tehoa jos se kumpuaa riittävän syvältä ja on äänenpainoltaan vakuuttavan yksiselitteinen.)
c) "Ja kenen nerokas idea tämä on ollut? (huomaa vaikuttava ja asetetta haasteellisempi kaksoispainotus sanoilla 'kenen' ja 'tämä'. Suosittelisin yhteen lauseeseen vain maksimissaan kahta painotusta ettei teho koe inflaatiota.) 


Kun olet mielestäsi harjaantunut riittävän uskottavaksi sanastossa, voit kokeilla sitä läheisiisi. Myös vieraat koirat käyvät harjoitusalustaksi, näin saat myös paremman kaikupohjan treenaamiseesi.


Kuudes harjoitus: realiteettisimulaatio

Kaikkien edellä mainittujen harjoitusten viimeinen osio pitää sisällään sen, että tiedostat kaiken sanotun ja silti kuvittelet elämääsi mäyräkoiran, joka on uskollisin ystäväsi, lempeä kumppanisi, omapäinen itsepäisyyteen asti, omanarvontuntoinen ja ylpeä, ei ehkä aina se yhteistyöhaluisin, mutta rakastettava kaikkine luonteenpiirteineen. Tiedosta, että elämä ilman mäyräkoiraa on tarkoituksetonta, päämäärätöntä ja vailla riittävää haasteellisuutta. 

                                  Onnittelemme loistavasta rotuvalinnasta!