Aslan on vielä tosi pentu ja sillä on pentumaiset kujeet. Se ottaa ilon irti kaikesta, mistä saa ja siitäkin mistä se ei saisi, se ottaa vaikka väkisin. Sinällään ihailtava tapa katsoa maailmaa, mutta välillä se joutuu törmäyskurssille ja hankauksiin tämän tapansa kanssa mitä ihmisiin tulee. Ihmiset eivät oikein arvosta sitä kun se ottaa ilon irti ihmistenkin tavaroista...
Aslanilla on muutamia tapoja, joiden soisin muuttuvan tai katoavan siltä kokonaan, nämä tavat liittyvät joko epäsuorasti tai suorasti minuun. Aamuisin minä tykkään herätä hitaasti. Vihaan sitä, että Aslan ottaa vauhtia ja hyppää päälleni kun olen saanut vasta toisen silmän auki tai että Aslan piehtaroi selällään, naama naurussa ja vispaa hännällä niin että minun tekee mieli ehkä ihan vähän purra sitä. Arvokas herääminen, sen haluaisin aamulla kokea; käydä toivottamassa hyvät huomenet ihmisille rauhallisesti, sen sijaan, että minun pitää etutassulla läpsiä Aslanin naamaa kauemmaksi.
Hyvin tavallinen on se kuvio, että kun naisihminen on aamukahvinkeitossaan, Aslan lyöttäytyy seuraani sohvalle (vaikken sitä erityisemmin edes haluaisikaan) ja alkaa sisustaa itselleen majaa sohvatyynyistä. Tämä majanrakennusmeininki ei sinällään haittaa minua, viihdyn hyvin itsekin koloissa joita Aslan rakentaa tyynyistä, mutta se, mikä tässä ärsyttää on Aslanin tapa iloisesti heiluttaa häntäänsä puuhastellessaan jotakin. Varsinkin kun se monesti peruuttaa suoraan minua kohti ja häntä läiskii pitkin naamaani. Siihen tarvitaan suhteellisen pelottava murina, että se tajuaa etäännyttää peräpeilinsä kuononi edestä. Miten joku voikin aina olla noin rasittavan hyväntuulinen?
Aslanilla on muutamia tapoja, joiden soisin muuttuvan tai katoavan siltä kokonaan, nämä tavat liittyvät joko epäsuorasti tai suorasti minuun. Aamuisin minä tykkään herätä hitaasti. Vihaan sitä, että Aslan ottaa vauhtia ja hyppää päälleni kun olen saanut vasta toisen silmän auki tai että Aslan piehtaroi selällään, naama naurussa ja vispaa hännällä niin että minun tekee mieli ehkä ihan vähän purra sitä. Arvokas herääminen, sen haluaisin aamulla kokea; käydä toivottamassa hyvät huomenet ihmisille rauhallisesti, sen sijaan, että minun pitää etutassulla läpsiä Aslanin naamaa kauemmaksi.
Hyvin tavallinen on se kuvio, että kun naisihminen on aamukahvinkeitossaan, Aslan lyöttäytyy seuraani sohvalle (vaikken sitä erityisemmin edes haluaisikaan) ja alkaa sisustaa itselleen majaa sohvatyynyistä. Tämä majanrakennusmeininki ei sinällään haittaa minua, viihdyn hyvin itsekin koloissa joita Aslan rakentaa tyynyistä, mutta se, mikä tässä ärsyttää on Aslanin tapa iloisesti heiluttaa häntäänsä puuhastellessaan jotakin. Varsinkin kun se monesti peruuttaa suoraan minua kohti ja häntä läiskii pitkin naamaani. Siihen tarvitaan suhteellisen pelottava murina, että se tajuaa etäännyttää peräpeilinsä kuononi edestä. Miten joku voikin aina olla noin rasittavan hyväntuulinen?
 |
| Odotan ovella vieraita. En tiedä mitä Aslan odottaa, ehkä ruokaa. Sitä se yleensä odottaa. |
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Aslan, Aslan, Aslan...perheen pienin aiheuttaa silloin tällöin päänvaivaa sinnikkyydellään johon se yleensä yhdistää äänekkyyden. Yhdistelmä saa taatusti huomiota perheen muilta jäseniltä.
Aslanin sisäinen kello (tai sitten on opiskellut kellotaulua iltapuhteikseen) piippaa nimittäin jokaikinen ilta 17:45-18:15. Aivan sama onko se vasta tullut lenkiltä, nukkumassa, leikkimässä; näillä asioilla ei ole mitään merkitystä sen kanssa, että aina samaan aikaan se istuu eteiseen, oven eteen ja päästää ilmoille vinkunaa ja volinaa.
Alphonsella ei ole ollut koskaan kellofiksaatiota riesanaan ( = meidän ihmisten riesana), sille on herttaisen yhdentekevää mitä kello on, jos sen tarvitsee päästä ulos, mutta Aslan haluaa tiettyihin aikoihin käydä tarkistuskierroksella, että naapurustossa on kaikki ok. Kukaan ei tiedä missä vaiheessa tai miksi tämä aikasidos on syntynyt, mutta se on olemassa ja siitä tuntuu olevan vaikeaa päästä eroon.
Jos jättää vinkunan huomioimatta, Aslan nostaa asteittain äänensä volyymia (eikä se lähtökohtaisesti edes ole kovin hiljainen, joten...) ja käy nousemassa takajaloilleen ihmisten jalkoja vasten. Sitä ei niin vain ohiteta ja jätetä huomioimatta. Yleensä sille tulee sanottua, ettei sen iltalenkin aika ole vielä, erityisesti siitäkään syystä, että se on tullut vasta iltapäivän lenkiltään kotiin. Joskus se tyytyy tähän ja menee nukkumaan, toisinaan se jatkaa piippaustaan niin kauan, että se viedään ulos, koska sen vaientamiseksi ei ole mitään tehtävissä. Kyllähän se pusertaa muutaman tipan pissaa, edes näöksi ja pitäväksi syyksi, mutta ei se sillä ketään sumuta.
Jos jättää vinkunan huomioimatta, Aslan nostaa asteittain äänensä volyymia (eikä se lähtökohtaisesti edes ole kovin hiljainen, joten...) ja käy nousemassa takajaloilleen ihmisten jalkoja vasten. Sitä ei niin vain ohiteta ja jätetä huomioimatta. Yleensä sille tulee sanottua, ettei sen iltalenkin aika ole vielä, erityisesti siitäkään syystä, että se on tullut vasta iltapäivän lenkiltään kotiin. Joskus se tyytyy tähän ja menee nukkumaan, toisinaan se jatkaa piippaustaan niin kauan, että se viedään ulos, koska sen vaientamiseksi ei ole mitään tehtävissä. Kyllähän se pusertaa muutaman tipan pissaa, edes näöksi ja pitäväksi syyksi, mutta ei se sillä ketään sumuta.
 |
Moi. Viittiks käydä avaan ton ulko-oven mulle. Kello alkaa oleen melkein kuusi. Pitäs päästä käväseen ulkona.
|
Voi Aslan, Aslan:) Onhan se pakko olla joku JUTTU, joka on aiheuttanut sinulle tuon vakavan kellofiksaation. Kerropa se emännällesi.
VastaaPoistaOssin kellofiksaatio liittyy mieheni hyvin epäsäännöllisiin töistä tuloaikoihin, jotka vaihtelevat n. 16.30-18.30. Yleensä tuossa puoli kuuden aikoihin Ossi aloittaa odottelun eli parkkeeraa itsensä eteishallin matolle. Koetapa selvittää mikä jutska Aslanin aikataulutuksella oikein onkaan Terveisiä M-L ja Ossi
Juu, jokin koukku tuossa jutussa on, vielä ei ole kylläkään päästy selville, että mikä, tarkalleen ottaen ;) Tämä päivystys tapahtuu siinä vaiheessa kun kaikki ovat jo kotona, joten siitäkään ei voi olla kyse.
PoistaHupsista, siellä on toinen kello-koira. Muistot Artun aiempien vuosien (hih, ihan kuin niitä olis hurjan monta :) kellokoneistosta alkaa melkein lievästi ahdistaa tuon tarinasi myötä. Kokeilin kaikkea:
VastaaPoista-kielto (vinkuna taukosi 2-3 sekunniksi)
-huomioimattomuus - aktiivinen sellainen! (koira jaksoi, ihminen ei)
-annoin iltaruuan aikaisemmin, ennen lenkkiä, ettei koiran pohjaton vatsa olisi syynä lenkki-ruokailu-hyväolo -ketjutuksen luomiseen
Aika teki tehtävänsä, talvella ja sateella koiran kello menee onneksi syvälle farkkujen taskuun - ainakin joskus.
Kyllähän se tiedossa on, että kun mäyräkoira saa jotakin päähänsä, niin sitä on perinjuurin vaikeaa enää poistaa sieltä päästä ;) Mutta mitkä ovat nämä kummallisten fiksaatioiden syntymekanismit ja mistä tarpeesta niitä kumpuaa, se onkin toinen juttu. Muista senkin ajan kun Alphonse suostui kulkemaan tiettyjä teitä vain tiettyyn suuntaan...sekin vaihe meni ohi, mutta kaikessa ärsyttävyydessään se oli kyllä tosi koominen :D
PoistaVoi hyvät hyssykät, on se mainio tuo Aslan. Hän tunnollisena nuorena koirapoikana muistuttaa omasta mielestään tärkeästä asiasta, se on varmaan saanut sen käsityksen, että se rakas naisihminen tarvitsee raitista ilmaa aina klo 18 aikoihin.
VastaaPoistaMinä puolestani yllätyn aina uudestaan ja uudestaan nähdessäni tämän kaksikon täällä, ikinä en muualla olen nähnyt tämän värisiä mäykkyjä. Ihkuja ♥
Hehe, sen täytyy olla jotakin sellaista, että on sisäistänyt tunnollisesti lenkkitarpeen ja haluaa tehdä selväksi, että vajetta liikuntapuolella on vielä havaittavissa ;) Sitä on nimittäin aika haasteellista saada takaisin sisälle, määrätietoisesti se lähtisi tassuttelemaan eteenpäin ja häntä heiluu vimmatusti :)
PoistaMäyräkoirakaksikko kiittelee kovasti kehuista! :)
Aslan on samanlainen herääjä kun meidän noutaja oli nuorempana; yksi kesäinen aamu tämä 30kg nuorikko alkoi heittelemään kirjaimellisesti kuperkeikkoja minun sängyssäni klo 05, niin että lensin puoliunessa sängystä lattialle. Heräsin seinän ja sängyn välissä lattialta siihen, että kaksi pitkätukkaa kurkkii sängyn laidalta ihmetellen, että "mitäs siellä lattialla teet"..sillon ei kamalasti naurattanut, mutta nykyään jo kyllä - se koira oli NIIN täynnä riemua vain siitä ilosta joka aamu, että on taas uusi päivä! :-))
VastaaPoistaMaurilla on myös kellofiksaatio ja paha sellainen, melko tarkkaan klo 20.30 sen täytyy päästä kiertämään iltapissalenkki, vaikka oltaisiin juuri tunti sitten tultu kotiin. Siihen ei auta itku, uhkailu eikä lahjonta - niinkuin teilläkin, nopeammin siitä pääsee ohi sillä että vie koiran tämän toiveiden mukaan lenkille. Sitten saa olla rauhassa.
Se on kyllä liikuttavaa nähdä miten toiset nauttivat niin kovasti jokaisesta alkavasta päivästä! :) Meillä Aslan on ihan käsittämättömän hyväntuulinen veijari, aina heiluu iloisesti häntä - silloin jos hyräilee jotakin biisiä, sen häntä vispaa tahtia mukana, unenkin läpi <3
PoistaTuo kellofiksaatio on kummallinen ja mäkin olen päätynyt siihen, että ihan sama onko se viisasta antaa koiralle periksi kun se vinkuu oven edessä, omia hermojaan säästää kun käy viemässä vinkujan tarkistamaan tilanteen. Joskus ne on ne hermot tärkeämmät kuin koiran koulutus ;)
Onhan se kieltämättä vähemmän arvokas herääminen kun toinen hyppää innoissaan päälle tai vispaa häntää toisen silmien edessä. Vähemmästäkin ärsyyntyy.
VastaaPoistaMe liputetaan tuon raitisilman ja liikunnan tarpeen puolesta ;)
Jep, Alphonse on sellainen hidas ja rauhallinen herääjä - ja ottaahan se hermoon kun toinen on sitten täysin päinvastainen :) Joskus alkaa naurattaa aamulla kun avaa silmänsä ja kuulee miten Aslan lähtee etsimään Alphonsea (jos siis sattuvat nukkumaan eri huoneissa) ja tassut napsuttavat rytmikkäästi lattiaa. Sitten on hetki hiljaista ja alkaa kuulua armoton hännän paukutus lattiaa vasten (Aslan) ja sen jälkeen pieni tauko ja murinaa (Alphonse) :D
Poista