maanantai 4. huhtikuuta 2011

Mäyläkoila lenkkeilee

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Rapasinfonia jatkuu; ulos, pesulle, ulos pesulle, ulos pesulle. Viikonloppuni rytmitys koostui kuralenkeistä, pesuhuonevisiiteistä ja pitkistä nokosista, joita ei enää oikein voi mittansa mukaisesti tituleerata pelkiksi nokoksiksi; ihan täysverisiä nukkumisia ne olivat. Väliin mahtui leikkituokioita, mutta lähinnä juoksin tai nukuin. Hyvä näin.

ps. ne kevyemmillä aivokapasiteeteilla varustetut urpot ja toukohousut jotka kivittävät katulamppuja sillä seurauksella että meikäkoiran lenkkipolulla on lasinsirpaleita, voitteko ystävällisesti lopettaa? Samaiset urpot ja toukohousut voisivat myös jättää särkemättä kaljapulloja maahan. Varokaa! Minulla on vihainen ihminen mukanani! Hänen haukkunsa ei tee haavaa, mutta kuuluu kyllä kauas ja pitkään!

 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aamulenkillä pieni ihminen käveli äitinsä perässä koiran ohi ja henkäisi niin kuuluvasti, että käännyin hymyillen katsomaan. Kuraisia pieniä kasvoja koristi häikäisevä hymy ja pieni ihminen huudahti ihastuneesti: "Mäyläkoila! Kato äiti, iiiiiihana mäyläkoila! MÄYLÄKOILA!!"

Mäyläkoila itse käveli, lähes yhtä ihastuneena, tienpenkan kurassa ja ravassa karvakaulustaan myöten. Maanantaiaamun pienet ilot löytyvät ohikiitävistä hetkistä. Tälläkin kertaa.





5 kommenttia:

  1. Meilläkin päivän rytmi on löytynyt: ensin ulos lenkille, sitten sisään suihkuun ja kun karva on kuivunut, aloitetaan alusta. Tienreunat on "kivasti" rapaisia, kakkaisia ja roskaisia niin että emäntää ihan oksettaa.

    VastaaPoista
  2. Että nuo pienet ihmiset osaavat olla liikuttavia ja mäyläkoila oli valmaan kanssa otettu.

    Itse muistan ehkä noin viitisentoista vuotta sitten isossa city-marketissa Espoossa kun tyttäreni näki ensimmäistä kertaa eläessään mustaihoisen perheen ja varoiksi vielä osoitti sormellaan ja huusi kovaäänisesti mitään pahaa tarkoittamatta: "kato äiti neekeri". Onneksi oltiin menossa rullaportaita alaspäin ja he ylöspäin mutta taas tuli kasvatuksellisia opastuksia kuten ihmisiä ei saa osotella jne. Jälkeen päin hymyilyttää mutta silloin ei hurjasti. Mäyläkoila huuto ei voi kuin hymyilyttää:)M-L

    VastaaPoista
  3. Raparallia se on täälläkin. Lähes karvaton mäyräkoiran versiokin on lenkin jälkeen niin kurainen, että suihkussa käynti on välttämätöntä. Voin vain kuvitella mitä se on hippiversion kanssa.

    Voi ne lasinsirut :( Niitä tosiaan saa taas alkaa varomaan kun maa paljastuu. Tänään jo pelästyin, että mahtoiko koira astua siruun, kun pesuhuoneen lattialle ilmestyi verisiä tassunjälkiä lenkin jälkeen. Tarkempien tutkimuksien jälkeen totesin, että kyse oli onneksi vain anturoiden kulumisesta, jota paljastunut asfaltti näin oudokseltaan aiheuttaa. Mutta ne, jotka niitä siruja jättävät jälkeensä kaduille, saisivat minun puolestani edes kerran kokea sen tuskan, kun oma jalka tai vielä pahempaa, lemmikin jalka ne sirut maasta poimii ikävin seurauksin. Mäyräkoiran kokoisen otuksen nyt juuri ja juuri jaksaa kotiin kantaa, mutta jos kyseessä olisi reippaasti toistakymmenta kiloa painava otus, voi taksikyyti kotiin olla ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
  4. Ihana juttu.
    Kerran yksi pikkulapsi huusi Pyryn nähdessään "Äiti, äiti, mä tiedän mikä koila toi on. Se on MYYLÄKOILA." Ja lapsen naama oli yhtä aurinkoa.

    VastaaPoista
  5. Olli: sieltä lumen alta paljastuu kaikenlaista ikävää, yäk. Mäyräkoira menee ja tutkii, kuono pitkällä, häntä heiluen ja ihmisensä syynää tarkasti, ettei siellä ole lasia tai muuta arveluttavaa. Kuivuispa nuo tiet nyt pikaisesti! Ja siivoaisipa joku nuo tienreunustat ja lakaisi hiekotuksen pois (vai toivonko liikoja?)


    Marja-Leena: Lapset ovat sellaisia totuudentorvia, että sieltä suustahan tulee aina se autenttinen ja spontaani reaktio kun suodatus ei vielä toimi. Niin hyvässä kuin pahassa :) Muistan kun poika oli pieni, niin täytyi joskus olla hieman varpaillaan ja jo valmiiksi tuskanhiki otsalla kun se halusi rehellisesti ja kovaan ääneen (tietenkin) kertoa huomioistaan ja mielipiteistään :)


    Idatoi: olin talvella niin tyytyväinen hippiversioon kun tarkeni säällä kuin säällä, mutta nyt tuleekin sitten ne humppatukan miinuspuolet esiin ja varmasti sitten kesällä kun se meinaa tukehtua kuumuuteen paksun turkkinsa sisällä.

    Lasipalat, joo-o...niitä riittää, puhumattakaan kaikesta muusta ylläristä mitä tuolta lumen alta alkaa tulla esiin :/ Ja Pipsa-parka...ikävä lieveilmiö kevään tullessa tuo tassujen joutuminen koville!:( Nuo pikkukivet asfaltilla eivät kyllä sanottavasti auta asiaa, kunpa lakaisisivat ne jo pois pian.

    Jep, mäyriksen saa tosiaan kannettua kotiin, vaikka pitkän matkan päästä saattaa sekin tiukkaa tehdä, mutta nostapa samalla tavalla jokin mastiffi kainaloosi jos se loukkaa lasiin tassunsa. Hmph. Jokakeväinen homma tuo lasin väistely; ennen puhkoin niissä pyöräkumeja, mutta nyt saa sitten koiran kanssa olla varpaillaan :/

    Hei, se Pipsan onnittelupostaus, siis mullahan on taas unohtunut, tietenkin, koko homma! :( Yritän saada kuvat tänään koneelle ja onnitellaan Pipsaa jälkijunassa, kun halutaan kumminkin kanssa laittaa kuvallinen onnittelu tulemaan! Sori, kun ollaan myöhässä...



    Nettimartta: Lapset ovat kyllä yleensä suht ihastuneita kun näkevät pienen koiran :) Mä olen kanssa kuullut, että moni pikkuihminen sanoisi myyräkoiraksi mäykkyä, mutta omalle kohdalle ei ole vielä osunut. Ihan aikuisia ihmisiä olen kyllä tavannut, jotka tulevat kysymään, että minkä rotuinen Alfie on :) Sanovat sitten kun kuulevat, että se on niin erikoisen värinen, etteivät voineet olla varmoja, että se on mäyräkoira ja muutaman kerran tullut vielä loppukaneetiksi, että "mä en tiennyt että niitä on tollasia pitkäkarvaisiakin olemassa!" Ilmeisesti tosiaan lyhkäreitä ja karkkareita on niin paljon enemmän, että humppatukkia näkee harvemmin :)

    VastaaPoista