lauantai 30. huhtikuuta 2011

Villiä ja Vauhdikasta Vappua!


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Mäyräkoiranvastainen koalitio eli perheen kolmijäseninen roomalaistyyppinen tribunaali on avoimessa diktaturiassaan päättänyt että runsaudensarvessa, eli jääkaapissa, esiintyy vakavia puutteita mäyräkoiran ateriointiin keskittyvissä artikkeleissa. Vapun kunniaksi saan lohta vaikka minun tekisi mieli jotakin neliraajaisempaa einestä, kuten esim. poroa.

Lohi on hyvää, kieltämättä, mutta tällä hetkellä minua kiinnostaisi aivan erityisesti marokkolaisen keittiön kohtaaminen Pohjolan kanssa; tahdon couscousini kypsänä, poroni raakana ja granaattiomenamehuni kylmänä, kiitos.

Olin havaitsevinani, että minulle on myös varattu ydinluu. Heitän mielikuvitusvoltit ja ylävitoset innostuksesta ja tiedän, että pääsen takapihalle askartelemaan luuni kanssa. Saattaa olla, että siinä kuluu tovi kun työstän herkkuani.

Ruokapitoinen Vappu on iloinen asia! Kaikille villiä ja hulvatonta Vappua, iästä, rodusta ja sukupuolesta riippumatta!

 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
 
Mäyräkoira odottaa Vappua. Ja toivoo sen saapuvan ruuan muodossa.


7 kommenttia:

  1. Hyvää ja maistuvaa vappua odotetaan täälläkin. Ollin herkkulistaan voidaan lisätä riisi, varsinkin riisikattilan nuoleminen on mieluista puuhaa. Valitettavasti hiilihydraattipelkoisen ja ekologisen emännän mielestä riisi ei ole skandinaavin ruokaa. Mäyräkoira on asiasta aivan eri mieltä.

    Mukavaa ja kaikin puolin kohtuullista vappua teillekin!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa ja koiran kannalta toivottavasti makoisaa vappua sinne suunnalle! ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana pönötys-kerjäysasento joka jo katseellaan kertoo, että jotain hyvää tulossa:) Kaunis parketti. Onko se Merbauta? Meillä oli sitä koko edellisen asuntomme lattia. Pidän tummasta parketista ja tuokin vain parani vuosi vuodelta kun se aina vaan tummeni... Hyvää vappua Marja-Leena ja Ossi.

    VastaaPoista
  4. Olli: meillä siirryttiin jokunen vuosi sitten täysjyväriisiin, mutta totta, ekologista lähiruokaahan se ei ole, samaa mieltä. Joskus miettinyt sitä teoriaa jota jotkut kannattavat, että ihmisen tulisi syödä vain oman maansa ruokaa joihin meillä on vuosituhansiset perinteet ja elimistö niihin adaptoitunut. Tämän mukaanhan pohjoisessa elävien ei tulisi nauttia sitrushedelmiä, riisiä etc. ollenkaan, vaan elää marjoilla, sienillä yms. oman alueemme luonnonantimilla. Muutamia tätä noudattavia ihmisiä tiedän, mutta itse en ole valmis luopumaan banaanista ja sitrushedelmistä, ainakaan vielä :) Ja kiitos samoin vapuntoivotuksista :)


    Sunan: Kiitos samoin! :) Koira sai jo ydinluutaan jäystää ulkona ja meinasi, ettei aio tulla sisälle ollenkaan tänä päivänä :)


    Marja-Leena: Alfie on pönötysasentojen mestari, tiukka tuijotus silmiin, jos jotakin hyvää on tiedossa ja sitten jos palvelu ei pelaa riittävän nopeasti voi heittäytyä selälleen ja tekeytyä äärimmäisen suloikseksi, ketku! :D

    Juu, merbauta on parkett, hyvin kuvista tunnistettu :) Mäkin pidän kovasti tuosta tummemmasta väristä nyt kun se on ollut lattioilla viitisen vuotta, aluksi oli huomattavasti vaaleampi, mutta nyt ikääntyessään tummunut ja punertunut sellaiseksi miksi se on tarkoitutettukin. Aika hankala se on lattiamateriaalina kyllä siinä mielessä, että jokaikinen koirankarva ja leivänmuru näkyy, mutta tuleepahan siivottua useammin. Vaikka kyllähän ne vaaleastakin lattiasta loistaa, tosin :) Ja kiitos, kivat vaput teillekin sinne! :)

    VastaaPoista
  5. Nautinnollista ja herkullista vappua teille kaikille!

    Alfie, olet muruseni...

    VastaaPoista
  6. Ruokaisaan vappuun uskotaan meilläkin :)
    Kiukuttelu sapuskan kanssa laantui jo eilen, ja nyt elän toivossa, että mäyräkoira ei kehittele uusia tapoja koetella emäntäänsä.
    Alfonsille ja perheelle kivaa vappupäivää :)

    VastaaPoista
  7. Nettimartta: kiitos samoin ja Alfielta iso pusu, ihmiseltä lämmin hali! :)


    Mai: kiitos samoin, mukavaa vappua teillekin :) Mäyräkoirat keksivät jatkuvasti uusia tapoja koetella ihmisten huumorintajua :D

    VastaaPoista