lauantai 26. toukokuuta 2012

Leiki! Tai muuten...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Aslan on kasvanut riittävän isoksi että se voi käydä niillä pitkillä lenkeillä joihin minä olen tottunut. Tässä on selvät haittapuolensakin; lenkkien jälkeen se on monesti tosi väsynyt ja haluaa vaipua heti uneen kun tulemme kotiin. Se ei vielä osaa säästellä voimiaan: siinä missä minä kuljen löysällä hihnalla ihmisen vieressä tai vähän hänen takanaan, Aslan paahtaa kuin päätön kana tietä edestakaisin, aina siihen asti kunnes ihminen kyllästyy sen kouhottamiseen ja tokaisee sille: "Vierellä. Oma paikka." 


Aslan kuluttaa kaiken voimansa juoksenteluun ja lisäksi vierellä kulkemisen aikana sen on pinnisteltävä ja hillittävä itsensä ettei se ryntäilisi vaan etenisi tasatahtia kanssani niin ettei hihna ihmisen kädessä kiristy. Tämä väsyttää sen vielä tehokkaammin. Ja sitten kun pääsemme kotiin, se haluaa nukkua. 

Minä viisaana, kokeneena ja vanhempana tiedän ettei kaikkia paukkuja kannata kuluttaa lenkillä, vaan niitä täytyy säästellä siihen kun pääsee kotiin ja löytää lattialta lelunsa. Tultuani kotiin käyn pikaisesti juomassa ja nappaan heti lelun suuhuni jota heiluttelen Aslanin naaman edessä. Välillä se tarttuu täkyyn, mutta monesti se jättää tarttumatta ja tämä ärsyttää minua. Jos haluan leikkiä, oletan että se on vapaaehtoisesti tarjoutumassa seuraksi. 

Joskus saattaa mennä pitkäkin aika ennen kuin saan sen innostumaan ja yleensä siihen on tarvittu se, että olen hakenut pari erilaista lelua joilla olen sitä härnännyt ja jos tämä ei ole auttanut, olen käynyt haukkumassa sen naaman edessä kitapurje väpättäen. Aslanille täytyy joskus sanoa asiat isosti että se uskoo ja jos se ei sanattomia viestejä halua lukea, niin huutamalla sen edessä viesti menee takuulla perille ja se lähtee jahtaamaan minua. Voitaneen tietenkin kiistellä siitä, että onko tämän riittävän ärsyttämisen seurauksena tapahtunut jahtaaminen sitten leikkiä vai yritys kostaa, mutta sehän on vain muotoseikka. Pääasia kuitenkin lienee, että minulla on hauskaa. Tarkoitus pyhittää keinot.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan seisoo avonaisen keittiön ikkunan edessä ja haukkuu. Tunnistan äänestä, että se on sen 'varmuuden vuoksi'-haukkua joka on tasan yhtä rasittavaa kuin 'minä olen paikalla. olen mahtava mäyräkoirauros. kuulkaa huutoni'-haukku, joka puolestaan selvästi kalpenee 'tien toisella puolella menee koira. tien toisella puolella menee koira.'-haukulle joka päättyy niin korkeaan ujellukseen, että vaikutus on lähestulkoon sama kuin vetelisi kynsiään liitutaulua pitkin. 

'Varmuuden vuoksi'-haukku on juuri nimensä veroista: ulkona ei ole näkyvissä mitään mielenkiintoista, mutta on silti parasta haukkua, koska siellä saattaa olla meneillään jotakin. 'Mahtava mäyräkoirauros'-haukku on ihan vain ilmoitusluonteinen asia, joka täytyy vähintään kaksi, kolme kertaa vuorokaudessa kuuluttaa lähitaloille, ettei kukaan vaan unohtaisi että kuka onkaan se uusi kovanaama kulmilla. Toisen nelijalkaisen näkeminen ikkunasta saa Aslanissa aikaan lievän hysterian, samalta varmaan Robinson Crusoesta tuntui Perjantainsa tavattuaan yllättäen, keskellä yksinäisyyttään, koska jos Aslania kuuntelee saattaa saada äänen perusteella vaikutelman että se ei ole ikinä toista koiraa tavannutkaan. 

Aslanilla on usein asiaa naapurustolle. Se tekee kaikille tiettäväksi päivänsä kulun ja seisoo tanakasti takajaloillaan ikkunaa vasten, karvainen pää ulos työntyen. Pikkulasten näkeminen kirvoittaa siitä riemunkiljahdukset ja armottomat hännänheilutukset, välillä se katselee ohikulkevia ihmisiä aivan hiljaa, päätään kallistellen kuin heitä arvioiden. Harvoin se on silti ikkunassa hiljaa, kyllä sen ainakin yksi, pakollinen kommentti on heitetettävä ennen kuin joku kieltää sitä.

Ja ihan parastahan on tietenkin jos se saa Alphonsen villittyä liittymään huutokuoroon. Miten voikin noin pienistä koirista lähteä noin järjettömän kova ääni? Tässä on kyllä joitakin fysiikan lakeja kumottu. Aivan varmasti. 

Alphonse tykkää autoilemisesta.

Aslan ei tykkää autoilemisesta. 

ps. Eilisellä iltapäivän lenkillä Aslania pisti ampiainen tai mehiläinen silmäkulmaan. Ja vasta pari päivää sitten ärähdin sille kun huomasin, että se tassujensa välissä pallotteli ampiaista asfaltilla. Olin ensialkuun varma, että käärme oli purrut sitä (käärmefobiani voi vallan mainiosti, kiitos vaan kysymästä), mutta niin liukkaita nekään pirulaiset eivät ole että silmää nopeammin tiellä liikkuisivat. 


Aslanin silmät muurautuivat umpeen, kyytabletti helpotti ja jäinen pussi keittojuureksia silmäkulman päällä laski turvotuksen (tosin se teki kaikkensa saadakseen samalla nakertaa pussista eineksiä kun pitelin sitä sen naaman päällä). Ihmiset säikähtivät, Aslan itse ei ollut millänsäkään. 



15 kommenttia:

  1. Voi Aslanin silmää. Ja oppiko se mitään? Todennäköisesti ei. Nuo erilaiset haukut mäyriksellä ovat hauskoja. Ne tunnistaa niin selvästi. Ossilla on lisäksi ainakin raivohaukku ja täysin tunnistettava KYYhaukku. Pojille terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää, upposiko oppi päähän, toivottavasti. Alfiella on kanssa enemmän variaatioita haukuissaan, Aslanin repertuaari on vielä vaillinainen kun se on niin pieni ;) Mahtava ääni siitä kyllä tulee...ja tunnistan heti kumpi pojista on äänessä kun Aslanilla on vielä vähän korkeampi ääni ja erilainen tapa ilmoittaa itsestään :)

      Poista
    2. Ollilla on siilihaukku ja silloin tulee kotiväkeen liikettä.

      Poista
  2. Huomasitko tämän päivän Kalevasta lukijan kuvan kyykäärmeestä, joka oli luikerrellut Ritaharjussa? Mekin monesti ollaan pururadalla ulkoilemassa, joten saa olla metsässä tarkkana noiden käärmeiden kanssa.

    Ollikin osaa säästellä lenkillä voimiaan, koska Alphonsen tavoin käy juomassa ja hakee sitten lelun painikaveriksi. Joskus tuntuu, että lenkin aikana energian määrä on vaan kasvanut, mutta sehän on ilmeisesti vain säästyneitä voimavaroja, joita jätetään jemmaan varmuuden vuoksi. Eiköhän Aslankin tämän huomaa!

    Varmuuden vuoksi ei vanhempi mäyräkoira enää jaksa haukkua, mutta jokaiselle ohikulkevalle koiralle (kerran vuorokaudessa) haukutaan senkin edestä. Muille liikkujille Olli haukkuu satunnaisesti. Tietenkin hyvin kasvatettu koira olisi hiljaa (niin kuin hyvin kasvatetut lapsetkin), mutta eihän mäyräkoira edes hyvinkasvatettuna toimi ihmisen mielen mukaan. Kuten ei lapsetkaan toimi vanhempiensa mielen mukaan.

    Pojat senkun vaan komistuvat ja tietenkin harmaa charmantti vain korostaa koirien ylväitä piirteitä. Kumma juttu, että sama harmaa ei toimi naisihmisellä samalla tavalla?

    Terkut,
    Aikku&Olli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä noita käärmeitä! Viime vuonna keväällä kun elliltämme kyselin kyytablettien käytöstä pureman kohdatessa koiraa sanoi lekuri heti, että käärme puraisee todennäköisesti kun on jussina jossakin saaressa, että eipä niitä niin usein näin kaupungissa näe...jep, siihen mennessä olin kohdannut yhdet luodut nahat, yhden luurangon, mies ja Alfie olivat nähneet yhden kyynpoikasen ja muutama viikko eteenpäin näin kaksi kyytä ihan parinkymmenen metrin säteellä toisistaan. Ja kaikki tämä meidän vakiolenkkipolulla (kuntopolulla), että se siitä teoriasta missä kyitä todennäköisemmin tapaa.

      Odotan kovasti sitä hetkeä ettei ihan kaikelle tarvi räjähtää ikkunasta käsin, vielä sellaista päivää ei ole koittanut ;) Aslan on huomattavasti herkempi haukkuja kuin Alphonse, mutta vanhempi reagoi herkemmin tiettyihin ärsykkeisiin sitten taas puolestaan kuin mitä Aslan. Pienemmällä haukkuminen on monesti epävarmuutta kun ei oikein vielä tiedä, että miten pitäisi reagoida mihinkin asiaan :)

      Olen samaa mieltä tuosta harmaasta väristä :) Sehän toimii (ihmis)miehilläkin pikanttina lisänä, mutta ei naisilla. Selkeä epäkohta tässäkin asiassa... ;)

      Poista
  3. Nuo haukku-kuvaukset pitää täsmälleen paikkaa myös Maurin kohdalla, se päästää "Mahtava mäyräkoirauros"-haukun myös joka kerta, kun hypätään tuossa meidän kääntöpaikalla kaverin autosta ulos, ihan selkeästi juuri sillä tarkoituksella, että "mäyräkoira is back, ettäs tiedätte joka iikka!". Ja mäyräkoiran haukku ei tosiaan ole mitään pienen koiran kimitystä, miltei poikkeuksetta meilläkin on luultu että oven takana on iso koira...jos Maurilta kysytään, niin näin tietysti onkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvittavaa on kun jossakin kaukaisuudessa haukkuu koira, niin mäyräkoiran haukun tunnistaa takuuvarmasti aina! :) Se on täsmälleen samanlainen kaikilla ja silloin kun kyseessä on "Olen täällä, kuuleeko kaikki vai otetaanko uusiksi?!"-uroshaukku, niin aina rupeaa hymyilyttämään, kun tietää, että siellä taas mäyriäisherra uhoaa :)

      Tänään koirapuistossa oli mäykkynarttu joka ilmoitti samalla tavalla muille koirille olemassaolostaan ja kuullessani haukun ei tarvinnut arvuutella mikä rotu oli kyseessä :)

      Poista
  4. Hei Alphonse! Kirjoitat aivan ihanaa, valloittavaa blogia! Joka päivä ja monta kertaa käyn kyttäämässä jos sinusta kuuluisi jotain. Emäntäni nauraa joskus aivan kippurassa ja on myös hulluna sivuihisi. Laittaako muuten emäntäsi teille jotain punkkikarkotetta? Meillä äippä on ihmetyksestä ymmyrkäisenä mitä laittaisi, löysi viime kesänä viisi tai kuusi, oli peräti varpaan välissäkin ja löytyi aivan vahingossa, meillä oli semmonen ampulli joka levitettiin selkärankaa pitkin karvan juureen, vaan eipä auttanu! Rahulan rehussa suosittelivat semmosta suihketta jota suihkutetaan n. 3-4 päivän välein, hinta 25 € oiskohan ollu n. 250 ml, oli jotain luontaisöljyä, emäntä harkitsee ja kyselee vielä! Kivoja aurinkoisia lenkkejä toivottaen Riitu, se lyhytkarvainen versio mäykystä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Riitu! :) Kiitos kauniista sanoista :) Tosi kiva kuulla, että olet viihtynyt meidän seurassa, vaikka päivitystauko olikin valitettavan pitkä viimeksi. Nyt olemme yrittäneet ryhdistäytyä näiden postauksiemme kanssa ;)

      Punkkikarkotetta ei olla vielä tänä vuonna laitettu, olen vähän taipuvainen monien muiden lailla jättämään laittamatta. Tuo luontaisöljy kiinnostaisi kovasti...pitänee ottaa asiasta selvä kun meillähän pojat muutenkin elävät hyvin luomusti, niin sopisi mainiosti :)

      Kummallakaan ei ole koskaan ollut punkkeja, en sitten tiedä, että pitääkö se olettamus paikansa, että barffaaville koirille ei tulisi niin helposti punkkeja? Näin olen monesti kuullut, tiedä sitten onko siinä mitään perää. Tässähän se tulee testattua tietenkin kesän aikana...perästä kuuluu ;)

      Poista
  5. Aslan on vielä niin nuori, mutta eiköhän se joskus opi säästelemään voimiaan. Toivottavasti, Alfien kannalta katsottuna.

    Oli kyllä taas mahtavat kuvaukset koirien haukuista, ei niitä voinut nauramatta lukea. Mutta niin totta!

    Noita amppareita mäkin vähän pelkään. Ellillä on tapana leikitellä ulkona kaikenlaisten ötököiden kanssa, mm. muurahaisten ja kovakuoriaisten. Vaan kuinkahan mahtaa käydä, jos se alkaa amppareita huisputtelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alfie on huvittava kun se on niin perinjuurin närkästynyt välillä kun Aslan ei jaksa leikkiä! :D Joskus kun tullaan ulkoa, niin Aslan sammuu jo tuulikaapissa ja Alphonse on selvästi tympääntynyt tästä asiasta :)

      Mä olen systemaattisesti kieltänyt Alfieta leikkimästä hyönteisten kanssa ihan siitä asti kun se pienenä pipanana tuli kotiin, koska eihän se tee eroa perhosen ja ampiaisen välillä, mutta Aslan, Aslan on oma lukunsa, se menee ja tekee mitä sattuu välillä tuolla ulkona eikä niitä koiria voi muutenkaan 24/7 vahtia. Jos jotakin oli pakko pistää, niin tietenkin se oli Aslan. Aika hurja se reaktio siihen pistoon kuitenkin oli; pidämme peukkuja että Elli-neiti säästyy!

      Poista
  6. Ai, sua Aslan sanotaan ympäristön tarkkailijaks ja mua haukutaan haukkuherkäksi! Joo, meijän perheissä on selkeesti erilainen arvomaailma. Meijän perheessä se näyttäis olevan syvältä, aivan periferiasta. Voinks mä muuttaa teille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslan on mielestään tarkkailija, ihmisten mielestä vähän rasittava ;) Se on sellainen rivitalokyttääjä, ettei paremmasta väliä.

      Tänään huvittava reaktio Alfielta ulkona, itku pääsi kun näki lastenvaunut. Alfie kun on niin silmittömän ihastunut suvun nuorimpaan jäseneen, jota haluaisi kovasti hoitaa ja kun näki vaunut, ilmeisesti oletti, että juuri se ihana vauva joka meillä käy kylässä, on siellä :) Oli kyllä aika liikuttavaa :)

      Poista
  7. Aslan-parka! Pörriäisten pistokset eivät ole ikinä mukavia! Onneksi omat karvaturvat ovat vielä "pistämättömiä", kyyn puremia pelkään kaikkein eniten, varsinkin kun kyypakkauksen kortisonia ei kyynpuremiin edes suositella, ampiaisten pistoihin se taas on suositeltava hoitotapa.. Toivottavasti herra toipuu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pelkään kanssa kärmeksiä, lähes hysteriaan asti. Ja kun niitä luikeroita täällä aika tasaisesti on näkynyt tuolla lenkkipolulla, niin lievästi sanottuna vauhkona välillä liikun siellä koirien kanssa...täytyy toivoa, ettei kohdata yhtään nyt tänä kesänä. Viime kesänä kohdattiin, mutta ketään ei purtu...

      Aslan on toipunut täysin. Pari tuntia meni kyytabletin ottamisesta alkaen että turvotus laski. Oli se vaan tosi reipas poika; silmät ihan ummessa, mutta oli muuten täysin oma itsensä :) Juu, kyyn puremiin suositellaan vain siinä tapauksessa, että kestää tosiaan pitkään ennen kuin pääsee ellille, mutta mielellään ei pitäisi niitä tabletteja antaa ollenkaan. Harhaanjohtavasti mun mielestä käärmepakkauskin on vain ampiaisen/mehiläisen pistoihin, eikä käärmeen puremiiin.

      Poista