torstai 21. kesäkuuta 2012

Hyvää Juhannusta!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:


Teen juhannustaikoja. Taion Aslanin näkymättömäksi ja kuulumattomaksi sekä erityisesti liikkumattomaksi. Se taas pomppasi aamulla päälleni ja aamulenkillä yritti töniä minua jatkuvasti ojaan kun en jaksanut lähteä mukaan sen vouhotuksiin. Kukaan ei jaksa. Ja ihminenkin vain nauroi sille kun se paahtoi menemään kuin raiteilta suistumaisillaan oleva höyryveturi, suussaan korsi ja kukka. 

Loppui se nauru sitten kun Aslan yritti syödä kaksi ampiaista. 

Aslan tähyää Juhannusta. Sen mustat korvakarvat taittavat syvänpunaiseen auringossa. Se on niin trendikäs, liukuvärjäyksineen.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Tämäkin Juhannus on varmasti sateinen, kuten kaikki kymmenen edellistäkin. Voitaneen siis jo oikeastaan puhua juhannussäästä, koska ilmiö on ainakin näillä korkeuksilla toistuva. Emme kuitenkaan anna tämän haitata, koska olemme siihen jo turtuneet. Mäyräkoirat saavat pitkät lenkkinsä ja Aslan saa rakentaa taas rauhassa majaa sohvalle ja kun se on valmis, Alphonsekin kaivautuu sen uumeniin nukkumaan.  

Toivomme kaikille mukavaa ja juuri sellaista Juhannusta minkälaiseksi sen toivoisikin muodostuvan! Toivottavasti vettä ei nyt kumminkaan ihan vaakatasossa tosota tulemaan, kyllä vähempikin riittää.

Satoi tai paistoi, mäyräkoirilla on aina omat leikkinsä ja velmuilunsa. Ja ei, kukaan ei ole vääntänyt Aslanin takajalkoja sijoiltaan, vaikka se ehkä ensikatsomalta siltä näyttääkin. Selkärangattomuutensa lisäksi sillä ei ehkä ole lonkassaan/lantiossaan ollenkaan luita, narut vaan. 

12 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja viihtysää juhannusta teille kaikille!

    Noi Aslanin jalat on kyllä legendaariset :)

    VastaaPoista
  2. Samoin teille, kiitos :) Aslanin kintut on tehty spagetista. Hyvin keitetystä spagetista ;)

    VastaaPoista
  3. Aslan tekee selvästi joogaharjoituksia. Kyseinen liike on nimeltään "venyttelevä koira" ja ihan totta, ei se ihan helppo ole. Kun osaa, on helppo olla hyvä.

    Oikein mukavaa juhannusta ja kyllä se vaan on luvannut aurinkoisia ilmoja. Ei nyt kuitenkaan lämmintä, sehän olisi jo liikaa vaadittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että joogakoirilla olisi tuota mielenhallintaakin vähän eri tavalla, mutta ilmeisesti näin ei ole keissin laita ;) Juu, aurinko näkyy paistavan, ei vettä. Olenko, kenties, joutunut huomaamattani väärälle paikkakunnalle? Pitäiskö tässä olla ihan pettynyt jos ei saadakaan jokakesäistä rajumyrskyä Jussiksi? ;)

      Poista
  4. Tulinpa täten tännekin toivottamaan koko teidän laumalle oikein hyvää juhannusta, ja Alphonselle vara-pärettä tuon liukuvärjätyn spagettikoiven kanssa :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan :) Pärettä tarvittais, kyllä. Just tuossa vähän aikaa sitten Aslan sai kauhean paniikkihepulin kun hirveä ruohonleikkuri otettiin esiin. Ei sillä, että se sinällään sitä konetta pelkäisi, vaan sitä, että mitä se tekee ihmiselle joka sillä ruohoa ajaa matalaksi. Meinasi mennä jo Alphonsellakin hermot kun pienempi huusi ikkunassa ja hyppi takaovea vasten (yritti kääntää suullaan kahvasta...tosi kiva kun on senkin keksinyt) että olisi päässyt miestä pelastamaan koneen tuhovoiman alta. Siis viimeksi painalsi ovesta ulos ja miehen ja koneen väliin, suojeluhommiin. Voi hyvää päivää sentään.

      Alphonsehan meillä rakastaa kaikkia koneita. Ihan parasta on talvella lähteä kelkan jäljille, eli moottorikelkkalatua, kun siellä saattaa olla sattumia; konerasvaa, polttoainetta, mitä tahansa ihanaa ja koneisiin liittyvää joihin voi yrittää hinkata itseään ;) Alphonsehan pentuna hinkkasi itseään polkupyöriinkin kun luuli, että niissäkin on moottori :D

      Poista
    2. Piti vielä tulla kommentoimaan, että Mira osasi avata ovet myös, se oli mökillä varsin kätevää koska se päästi koirat omatoimisesti pihalle, mutta kotona piti aina katsoa tarkkaan että ovi menee takalukkoon....kerran se unohtui ja koirat tulikin sitten mua meidän kääntöpaikalla vastaan, missä juuri autoin kaveria lastaamaan autoaan. Aslan on kyllä mahdoton taikuri, toivottavasti tuo ovien kahvoissa hyppely jää unhoon pian - ei varmaan auta suositella tabascon tms sively kahvaan, tämä koira varmaan vaan innostuisi siitä entisestään :-) Mauri on aina ollut kova autofani, pitäähän nyt tosimiehen moottoreista tykätä :-)

      Poista
    3. Noutaja onkin just soppelin kokoinen tuohon hommaan, onneksi meillä tappijalat eivät ihan ylety niin hyvin tuohon kahvaan :) Vaatii suunnitelmallisuutta ja kovasti harjoitusta ennen kuin oven aukaiseminen onnistuisi, saa nähdä riittääkö Aslanin kärsivällisyys. Veikkaan: ei :)

      Jep, toistaiseksi mikään maute yms. ei ole karkottanut Aslania, eivät ole edes hidateita :) Etikkaa pojat inhoavat ja kun Aslan harrasti tiiviisti mainoslehtisten pahoinpitelyä pistin kerran etikkaan kasteltua paperia pari kappaletta lehtien päälle nähdäkseni mitä tapahtuisi...noh, etikkapaperit oli kuljetettu nätisti takaoven eteen ja sen jälkeen käyty mainoslehtisten kimppuun keittiössä. Eli se siitä teorista sitten :D

      Poista
  5. Komiat on liukuvärjäykset ja joogavenytykset! Pitkää pinnaa vaatii pienen osapuolen huoltaminen ja tavoille opettaminen... :)

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinna on välillä koetuksella, kaikilla, mutta eiköhän tuosta teinistä saada kunnon kuuliainen koirakansalainen. Ehkä ;) Hyvät jussinloput sinnekin :)

      Poista
  6. Mites, onnistuiko Alfie juhannustaioissaan? Epäilenpä että pieleen meni ;D
    Meidän ilmansuunnassa, joka on siis täällä länsirannikolla, hieman etelämpänä kuin te ;) pitäisi kuulemma olla selkeää (siis sateetonta) tänään juhannusaattona ja huomenna juhannuspäivänä. Sen sijaan juhannuspäivän iltana ja sunnuntaina saataisiin taas sadekuuroja. Tämä riittäisi kyllä mulle sopivaksi juhannussääksi, riittää että aatto on sateeton.

    Mä oon aina niin myyty tuosta Aslanin asennosta. Miten voikin koira ja vielä poikakoira maata noin ;D Aslanin jooga taitaa olla selkeästi kallellaan Alfien suuntaan. Mitähän sitä siinä suunnitellaan seuraavaksi enon pään menoksi ;)
    Hahahaa, en voinut olla nauramatta, kun luin tuolta kommentistasi, että Aslan hinkkasi itseään polkupyörään :DDD

    Hyvää juhannusta myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Alphonse epäonnistui surkeasti taiossaan, mikäli mahdollista, Aslan on ollut entistä villimpi :D Täällä olikin yllättävän hyvät ja lämpimät jussikelit, ihan kummallista, ekaa kertaa vuosiin :) Päivä siis paistaa tosiaan risukasaankin välillä ;)

      Jees, Aslan venyy ja paukkuu niin käsittämättömiin asentoihin että menen aina korjaamaan joskus niitä sen korkkiruuvivirityksiä, kun en voi katsella toista niin mutkalla :)

      Alphonse on aina kovasti arvostanut moottoreita :) Ihan hulluna on tosiaan kaikenlaiseen öljyyn, bensaan, rasvaan mitä koneista tippuu ja niihin haluaa hinkata itseään jos näkee maassa. Nyt uutena juttuna on pihka. Arvaa olenko ollut tyytyväinen kun rintakarvoista löytyy pihkaa, mutta ilmeisesti tuoksu on liian hyvä vastustettavaksi ja onhan se hyvän tuoksuista, tuo aito luonnontuote. Näiden luonnollisten aromien lisäksi Alphonse on aina kovasti arvostanut mm. hammastahnan tuoksua, hajuvesiä, hiustuotteita ;) Aslan ei niistä välitä, mutta Alphonse parkkeeraa itsensä monesti vessan ovelle kun näkee mun suihkuttavan hiuksiini jätettävää hoitosuihketta :)

      Poista