Mäyräkoira ja testosteroni

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Eilen pitkällä lenkillä minä pistin kesken kaiken jarrut päälle. Kokovartalojumitus ihmetytti ihmistä, koska totaalikieltäytymistä ei ole tapahtunut pitkään aikaan, eikä ihminen nähnyt siihen mitään näkyvää syytäkään reitillä. (Se johtuu siitä, että ihmisen aistit ovat vajavaiset. Minä tiesin paremmin.) Hän houkutteli minua eteenpäin, työnsi jopa takapuolestakin, mutten suostunut liikahtamaankaan. Istuin maassa ja katselin häntä silmiin tiiviisti, mutta telepatia ei taaskaan toiminut, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jämähtää paikoilleni.

Kesti hetken ja sitten ihminen näki sen, mistä häntä olin yrittänyt varoittaa. Kauempana juoksi menemään vapaana oleva iso, musta koira: omatoimimatkailija, joka oli lähtenyt ilmeisesti luvattomalle kotiseutukierrokselle pihastaan. Olin haistanut sen jo matkan päästä, mutta koska olimme itse tuulensuunnan kannalta sillä tavalla otollisessa paikassa, ettei hajumme kantautunut lajitoveria kohden, se ei huomannut meitä. Koira oli ennestään meille tuntematon, mutta otaksuttavasti se asui alueella, koska se ylitti tiet suojateitä pitkin ja näytti tuntevan reitin jota se kulki. Kun se oli hävinnyt näkyvistä, minä suostuin välittömästi jatkamaan matkaa.

Jonkun tässä huushollissa täytyy pitää ihmistä silmällä ettei hän kävele suoraan pedon suuhun.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira kävi viime viikonloppuna elämänsä ensimmäisen kerran koirapuistossa. Pehmeänä laskuna uuteen maailmaan toimi kokenut koirapuistokävijä: oma veli. Poikien jälleennäkeminen noudatteli samaa kaavaa kuin aikaisemminkin; intoa ja riemua oli vaikka muille jakaa, mutta sitä ei jaettu, koska kahdestaan oli kivempi painia ja juosta. Itsepintaisilta selkäänkiipeämisiltäkään ei tällä kertaa vältytty. Alfie oli siis se, joka kiipesi, käskytyksestä huolimatta. Kuulo oli jätetty visiitin ajaksi varmaan talteen: kotiin.

Puistossa ollut terrieriuros katseli veljesten touhuja hetken kauempaa ja yritti sitten vuorostaan kiivetä Alfien selkään, mutta mäyräkoira raivostui moisesta julkeudesta ja kärppämäisen nopeasti painoi terrierin maahan ja otti niskasta otteen hampaillaan. Eleitä saatteli pahankuuloinen varoitusmurina. Hierarkiatarkastuksen jälkeen koirat olivat taas sulassa sovussa, mutta veljekset olivat mieluiten kahdestaan, tepastelivat hännät pystyssä ja varsinkin Alfie aavistuksen liian rehvakkaana. Sitä joutui vähän pitämään silmällä, etteivät sen eleet olisi johtaneet mihinkään kahakkaan.

Viime viikolla jonkinlaisia viitteitä testosteronimäärän kohoamisesta oli nähtävissä kun kohtasimme lenkillä dobberimix-uroksen. Koirat mittailivat toisiaan hetken, Alfien kehonkieli kertoi valppaudesta, mutta ei dominoinnista, ennen kuin toinen uros ärähti sille. Se vastasi välittömästi ja huomattavasti uhmakkaampana kuin mitä dobberi itseasiassa alunperin oli ollut. Edelleenkään Alfie ei ole aloitteentekijä, muttei myöskään anna periksi niin helposti kuin aikaisemmin. Siinä missä se ennen oli sammutuspuuhissa vedellä, se nykyään vastaa tuleen tulella entistä herkemmin.

Mäyräkoiraa ei tavoitettu kommentointia varten. Ainut varmistamaton kuulohavainto saatiin keskeltä sänkyä, koiran itse kyhäämästä pesästä, josta kantautuva tasainen tuhina paljasti puhutellun olevan syvässä unessa.

Myöhemmin samana iltana peitosta kuoriutui esiin maatuska.