Näyttelytreenausta

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Eilen piti kävellä ringissä vierellä ja seisoa pöydällä. Hampaita katsotiin; yritin purra leukojani mahdollisimman tiukasti yhteen, mutta suostuin sitten viimein raottamaan kitaani. Minua kehuttiin rauhalliseksi pöydällä. Itse lähinnä tunsin jännitystä ja kun ihmiseni nosti minut alas, pöydän pintaan jäivät hikiset tassunjäljet; oli se sen verran kuumottava hetki, ihan muuta kuin silityslauta kotona, jolla seison jo kuin vanha tekijä.

Illan kohokohdat: veli ja makkarapaloja. Tässä nimenomaisessa järjestyksessä.

Illan tunnelmanpilaajat: ihmiset, jotka eivät antaneet minun leikkiä yhdessä veljeni kanssa koko aikaa. Makkaraa oli myös liian vähän.

 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Eilen käytiin ensimmäisissä näyttelytreeneissä. Paikalla olleet muut mäyräkoirat eivät juurikaan koirapoikaa kiinnostaneet, sillä harjoituksissa oli jotakin vielä parempaa, paras palkinto, mikä mäyräkoiran kohdalle voi sattua: sen oma veli.

Kun pojat näkivät ja haistoivat toisensa, peli oli sitä myöten selvä; jälleennäkemisen riemu ylitti kaikki mahdolliset ennakoimiset ja varautumiset siitä, että mäyräkoira ryntäilee päättömänä kanana nähdessään lauman muita koiria. Muut koirat eivät kiinnostaneet. Veljestapaamisessa nähtiin kaipaavaa itkua, kiskontaa, yleistä häiriköintiä, hyppimistä ja niin aitoa iloa, että se olisi sulattanut kyllä paatuneimmankin sydämen. Pojat ottivat kaiken irti toistensa näkemisestä ja siinä missä muut kävelivät nätisti, nämä kaksi pomppivat takajaloillaan päästäkseen mahdollisimman nopeasti toistensa luo.

Ulkonäöllisesti veljekset ovat kuin yö ja päivä: toinen roteva, musta punaisin merkein, turkki pitkä ja kihara ja toisella niukempi, suora karva, laikut ja huomattavasti kevyempi ja sirompi rakenne. Mutta turkkinsa sisällä ne olivat samanlaiset; luonteet, ilmeet ja äänet niin yhteneväiset, ettei sukulaisuussuhteesta olisi voinut erehtyä. Iloisia, sosiaalisia vesseleitä molemmat ja kummallakin ilmeni samanlainen, vakava tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö sekä kuulon alentuminen heti kun näkivät toisensa.

Harjoiteltiin kävelyä, pujottelua, pöydällä seisomista ja yritettiin hillitä veljeksiä. Koiraherrojen oli vaikeaa keskittyä muuhun kuin toisiinsa kun edes makupaloilla ei saanut riittävää harhautusta aikaiseksi. Näimme jo mielessämme vision siitä mitä näyttelyistä tulee kun pojat menevät yhtä aikaa kehään. Ja mitäänhän siitä ei tule elleivät saa purkaa energiaansa yhdessä ennen varsinaista koitosta. Sen energiamäärän purkautumiseen, joka noiden veljesten tapaamisessa ilmaan vapautuu, voisi käyttää hyödyksi esimerkiksi ekosähkönä. Sillä saatettaisiin voida pyörittää myös muutamaa vesivoimalaa.

Mutta kaiken kaikkiaan hyvä kokemus, tunnelma oli leppoisa ja kannustava. Tilaisuus avasi näyttelyneitsyille asioita ja loppuvaiheessa treenejä veljeksetkin oltiin saatu sen verran kuosiin, että kävely onnistui ja pöydälläkin seistiin mallikkaasti, noin ensikertalaiseksi.

Mäyräkoira on nyt vähän väsynyt.