Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Jos ihminen on hermostunut, minä olen hermostunut. Jos ihminen on rentona, minä olen rentona. Yksinkertainen matemaattinen kaava, jonka ihminen on oppinut sisäistämään näiden kuukausien aikana. Eilen mätsäreissä ihminen ei pingottanut ollenkaan, joten minun ei tarvinnut hermoilla minkään suhteen.
Tänään minä olen varastanut kenkiä tuulikaapista ja ihminen on hermostunut minuun. Minä olen varastanut sitä enemmän mitä kiukkuisempi hän on ollut. Näin se menee, se yksinkertainen kaava. Ihmisen muistikapasiteetti ei ole hänen vahvin ominaisuutensa.
 |
| Eetu. Maailman paras veli. (Anteeksi, muut sisarukset.) |
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Kaikille näyttelytreeneihin osallistumista suunnitteleville: kannattaa ehdottomasti mennä. Jos olisitte nähneet mikä meillä oli alkutilanne, olisitte epäilemättä ajatelleet kuten minäkin, että "sutta ja sekundaahan sieltä on tulossa tuolla meiningillä". On hankalaa yrittää mielikuvitella yhtä kaoottista alkua kenellekään muulle. Kun koira hyppii ilmaan valtavia pomppuja ja kiljuu innosta kurkku suorana, on alkuasetelma hieman kallellaan väärään suuntaan. Puuttui ainoastaan se, että koira olisi pyörtynyt onnesta. Eikä se ollut kovin kaukana sekään.
Ilmaisin huolenaiheeni muutamia kertoja ääneen treenien vetäjällekin, sen minkä naurultani sain sanottua (ei oltu todellakaan verenmaku suussa ja ryppyotsaisuudella mukana), mutta hän lohdutteli, että alku on monesti hankalaa ja hyvä siitä tulee. Harmittaa ainoastaan ettei jo aikaisemmin aloitettu, monet pienet pennutkin osasivat todella hienosti esiintyä ja keskittyä.
Edelleenkään Alfie ei erityisemmin pidä näyttelypannasta, vaan ravistelee välillä päätään kun se on kaulassa, mutta eiköhän sekin lopu, ajan myötä. Pääasia, että koira viihtyy ja tottuu olemaan tilanteessa jossa on jos jonkinlaista rotunsa edustajaa läsnä, eikä kaikkia todellakaan pääse tervehtimään. Ja hyvinhän tuo näytti viihtyvän mätsäreissäkin kun häntä heilui kehässä juostessa, eivätkä muut koirat haitanneet keskittymistä. Alunperinkin lähdettiin hakemaan kokemuksia, sekä handlerille että koiralle ja katsomaan millä mielellä mäyräkoira suhtautuu koko touhuun. Selväähän on, että jos sitä olisi pitänyt pakottaa, homma olisi tyrehtynyt siihen, mutta ainakin eilisen perusteella näyttäisi siltä, että homma ei ole ollenkaan pöllömpää sen mielestä.
Kaikki eivät tosin olleet eilisissä mätsäreissä positiivisella mielellä mukana, paikalla oli ihmisiä, jotka kovaan ääneen totesivat, etteivät voi sietää mäyräkoiria. (Mitähäh? Onko sellaisiakin vääräuskoisia olemassa?!) Ehkä siellä siis osa oli hieman eri fiiliksillä mukana kuin me, mutta haittasiko se meitä? Ei. Meillä oli kivaa (saimme aikaan keskenämme Eetun isännän kanssa hysteerisen naururemakan kun pähkäilimme mitä saattaisi tapahtua jos mäyräkoiraveljekset esitettäisiin osana parikilpailua. Siinä missä muut koirakaksikot juoksisivat kevyttä ravia kehää ympäri, mäyriskaksikko painisi tiensä ringin läpi ja juoksisi eteenpäin takajaloillaan, etenemismuotona hyväksi havaittu kengurupomppu), mäyräkoiraveljeksillä oli keskenään kivaa ja oli mukavaa saada tuomarilta suullista palautetta siitä minkälaisena hän koki Alfien.
Varmasti mennään uudestaan ja kun tähtäimessä ovat kuitenkin ne näyttelyt, niin lisäharjoitus ei todellakaan ole pahiteeksi. Ei minulle eikä koiralle. Treeneissäkin aiotaan edelleen käydä, jospa sitä oppisi tuota handlaustakin hieman. Nythän se menee enempi vähempi mutu-pohjalta ja olisi mukavaa osata esittää koira mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellähän meillä lähinnä mäyräkoira esittää itse itsensä ja minä pitelen hihnaa ja nostan sen pöydälle ja sieltä alas.
 |
| Mitä nyt tapahtuu? Onko jotakin äksöniä tuloillaan vai menenkö nukkumaan? Vaihtoehdot ovat siinä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti