Aamullinen arkajalka on hellyydenkipeä otus

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Viimeiset pari päivää miehistöni jäsenet ovat olleet levittäytyneinä ympäri Suomea. Paitsi naisihminen. Se vanginvartijani. Hän onkin saanut tuta nahoissaan muiden poissaolon, koska vahtiviettini maksimaalistuminen saavutetaan aina silloin kun minut jätetään kotivahdiksi vain yksi ihminen laumastani seuranani. Naisihminen on saanut vastaanottaa loputtomia hellyydenosoituksiani ja vaikka hän onkin yrittänyt suhtautua niihin pitkämielisesti, niin jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin eilen illalla myöhään, kun pungersin hänen kainaloonsa nukkumaan ja halusin välttämättä pitää kuonoani hänen suunsa päällä. Hän valitti ettei voi hengittää nenän kautta, koska haisen liikaa illalliseksi nauttimaltani kalalta ja nosti minut omaan petiini.

Olisin ollut loukkaatunut ellen olisi nukahtanut saman tien. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Joskus aikaisin aamulla näkee heti, että koiralla on tulossa huono päivä. Lenkillä se pysähtelee ja pälyilee epäluuloisena ympärilleen, toinen etutassu ilmassa. Koska mäyräkoirilta puuttuu monille muille roduille tuttu miellyttämishalu lähes kokonaan tai osittain, ne eivät myöskään pidättele mielialailmaisujaan ihmisiltä ja tämä tekee niistä, ainakin oman kokemukseni mukaan, helposti luettavia koiria. Siinä missä jotkin paimenkoirat ovat peitelleet esim. kipujaan omistajiltaan, mäyräkoira antaa tulla täyslaidallisen viestejä ihmisen suuntaan.

Kun se roikottaa toista etutassuaan ilmassa, on siihen olemassa kolme eri syytä: se on epävarma, se haluaa hyökätä, se haluaa puolustaa ihmisiään. Loppuosa kehoa kertoo mistä on kulloinkin missäkin kontekstissa kyse.

Nähdessään suuresti halveksimiaan ja vihaamiaan lintuja, se jännittyy etunojaan, niin pitkälle kuin se pääsee yhden tassun varassa. Toinen etutassu on ilmassa. Jos se kohtaa lenkillä aggressiivisen uroksen, se joko välttelee, menee valmiusasentoon lähteäkseen opettamaan muutamia uusia käytöstapoja toiselle tai joskus, erittäin harvoin, se asettuu eteeni ja nostaa toisen etutassunsa ylös, karvat pörhöllään. Siitä tiedän, että se on hetken erehtynyt olemaan pomo ja kuvittelee, että sen tehtävä on suojella minua. Teen korjauksen kaikissa muissa tapauksissa paitsi silloin kun se välttelee toista koiraa. Muu ei ole hyväksyttävää käytöstä. Joskus aamulenkeillä sen valtaa epävarmuus ja tassu roikkuu taas ilmassa. Silloin ovat kaikki maanittelutaitoni tarpeen, lirkutan ja lepertelen yrittäen saada koiran liikahtamaan eteenpäin.

Huolimatta siitä, että suostuttelutaitoni on nykyään kehitetty huippuunsa, mäyräkoira saattaa pysähdellä, pälyillä eteensä ja taakse, istua tuumaustauoille ja pitää kaikkea ympärillään olevaa silmällä. Kun saan sen viimein liikkeelle (kiskaisemalla vihdoinkin oikeasta narusta: "Mennään kotiin ottamaan Dentastix". Onneksi se on äärimmäisen perso.), annan sen kulkea edessä ja odotan siltä merkkiä. Ja se tulee aina, kun mäyräkoira siirtyy toiseen mielentilaan: se pudistaa voimakkaasti ja hartaasti päätään, ikään kuin karistaen huonot energiat pois.

Pään ravistelun jälkeen tiedän, että se on päässyt takaisin lenkkifiiliksiinsä ja komennan sen vierelleni kulkemaan. Sen harkittu valta-asema riistetään siltä sen itse oikeastaan sitä edes huomaamatta. Riittää, että se saa itsevarmuutensa takaisin ja jolkottelee menemään taas tyytyväisenä, vihaamiensa lintujen laulua kuunnellen. 

Nähdessään myös tuttuja narttuja se rauhoittelee itseään nuoleskelemalla suupieliään ja ravistelemalla voimakkaasti päätään ennen kuin se menee tervehtimään niitä. Jos tätä ei tapahtuisi, se saisi heti hammasta niskaansa karmean murinan saattelemana, koska se olisi yli-innokas. Vähitellen se on oppinut käytöstapojen alkeita, joita sen sosiaalisena koirana on ollut hankala sisäistää. Sen mielestä kun vielä toistaiseksi lähes kaikki kohdattavat koirat ovat potentiaalisia ystäviä. Saa nähdä mitä tapahtuu kun tulemme vedenjakajalle, kahden vuoden ikään, jolloin monen mäyräkoirauroksen maailmassa tapahtuu radikaali muutos, eivätkä kaikki toiset koirat enää olekaan ystäviä joita vielä vaan ei olla tavattu.

Sen itsevarmuuden kasvattamisen eteen tehdään jatkuvasti töitä. Sen täytyy kohdata asioita, jotka hetkellisesti pelästyttävät sen, ettei niistä sitten kasva suurempaa mörköä, olkoon ne möröt sitten vaikka keskelle metsää hylätty ruosteinen polkupyörä tai puunoksalla heiluva valkoinen lakana. Mäyräkoiran maailmassa kun arkipäiväinen voi olla kammottavaa ja kuvottava arkipäivää (= hiirenraadot ja muu luonnon tarjoaman noutopöydän ateriavalikoima). Sen omassa, koiran maailmassa, tuulessa juokseva muovipussi on pahempi painajainen kuin hampaat esillä lähestyvä kymmeniä kiloja isompi uroskoira.

Mäyräkoira on löytänyt itselleen istuimen.