perjantai 27. toukokuuta 2011

Aamullinen arkajalka on hellyydenkipeä otus


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Viimeiset pari päivää miehistöni jäsenet ovat olleet levittäytyneinä ympäri Suomea. Paitsi naisihminen. Se vanginvartijani. Hän onkin saanut tuta nahoissaan muiden poissaolon, koska vahtiviettini maksimaalistuminen saavutetaan aina silloin kun minut jätetään kotivahdiksi vain yksi ihminen laumastani seuranani. Naisihminen on saanut vastaanottaa loputtomia hellyydenosoituksiani ja vaikka hän onkin yrittänyt suhtautua niihin pitkämielisesti, niin jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin eilen illalla myöhään, kun pungersin hänen kainaloonsa nukkumaan ja halusin välttämättä pitää kuonoani hänen suunsa päällä. Hän valitti ettei voi hengittää nenän kautta, koska haisen liikaa illalliseksi nauttimaltani kalalta ja nosti minut omaan petiini.

Olisin ollut loukkaatunut ellen olisi nukahtanut saman tien. 


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Joskus aikaisin aamulla näkee heti, että koiralla on tulossa huono päivä. Lenkillä se pysähtelee ja pälyilee epäluuloisena ympärilleen, toinen etutassu ilmassa. Koska mäyräkoirilta puuttuu monille muille roduille tuttu miellyttämishalu lähes kokonaan tai osittain, ne eivät myöskään pidättele mielialailmaisujaan ihmisiltä ja tämä tekee niistä, ainakin oman kokemukseni mukaan, helposti luettavia koiria. Siinä missä jotkin paimenkoirat ovat peitelleet esim. kipujaan omistajiltaan, mäyräkoira antaa tulla täyslaidallisen viestejä ihmisen suuntaan.

Kun se roikottaa toista etutassuaan ilmassa, on siihen olemassa kolme eri syytä: se on epävarma, se haluaa hyökätä, se haluaa puolustaa ihmisiään. Loppuosa kehoa kertoo mistä on kulloinkin missäkin kontekstissa kyse.

Nähdessään suuresti halveksimiaan ja vihaamiaan lintuja, se jännittyy etunojaan, niin pitkälle kuin se pääsee yhden tassun varassa. Toinen etutassu on ilmassa. Jos se kohtaa lenkillä aggressiivisen uroksen, se joko välttelee, menee valmiusasentoon lähteäkseen opettamaan muutamia uusia käytöstapoja toiselle tai joskus, erittäin harvoin, se asettuu eteeni ja nostaa toisen etutassunsa ylös, karvat pörhöllään. Siitä tiedän, että se on hetken erehtynyt olemaan pomo ja kuvittelee, että sen tehtävä on suojella minua. Teen korjauksen kaikissa muissa tapauksissa paitsi silloin kun se välttelee toista koiraa. Muu ei ole hyväksyttävää käytöstä. Joskus aamulenkeillä sen valtaa epävarmuus ja tassu roikkuu taas ilmassa. Silloin ovat kaikki maanittelutaitoni tarpeen, lirkutan ja lepertelen yrittäen saada koiran liikahtamaan eteenpäin.

Huolimatta siitä, että suostuttelutaitoni on nykyään kehitetty huippuunsa, mäyräkoira saattaa pysähdellä, pälyillä eteensä ja taakse, istua tuumaustauoille ja pitää kaikkea ympärillään olevaa silmällä. Kun saan sen viimein liikkeelle (kiskaisemalla vihdoinkin oikeasta narusta: "Mennään kotiin ottamaan Dentastix". Onneksi se on äärimmäisen perso.), annan sen kulkea edessä ja odotan siltä merkkiä. Ja se tulee aina, kun mäyräkoira siirtyy toiseen mielentilaan: se pudistaa voimakkaasti ja hartaasti päätään, ikään kuin karistaen huonot energiat pois.

Pään ravistelun jälkeen tiedän, että se on päässyt takaisin lenkkifiiliksiinsä ja komennan sen vierelleni kulkemaan. Sen harkittu valta-asema riistetään siltä sen itse oikeastaan sitä edes huomaamatta. Riittää, että se saa itsevarmuutensa takaisin ja jolkottelee menemään taas tyytyväisenä, vihaamiensa lintujen laulua kuunnellen. 

Nähdessään myös tuttuja narttuja se rauhoittelee itseään nuoleskelemalla suupieliään ja ravistelemalla voimakkaasti päätään ennen kuin se menee tervehtimään niitä. Jos tätä ei tapahtuisi, se saisi heti hammasta niskaansa karmean murinan saattelemana, koska se olisi yli-innokas. Vähitellen se on oppinut käytöstapojen alkeita, joita sen sosiaalisena koirana on ollut hankala sisäistää. Sen mielestä kun vielä toistaiseksi lähes kaikki kohdattavat koirat ovat potentiaalisia ystäviä. Saa nähdä mitä tapahtuu kun tulemme vedenjakajalle, kahden vuoden ikään, jolloin monen mäyräkoirauroksen maailmassa tapahtuu radikaali muutos, eivätkä kaikki toiset koirat enää olekaan ystäviä joita vielä vaan ei olla tavattu.

Sen itsevarmuuden kasvattamisen eteen tehdään jatkuvasti töitä. Sen täytyy kohdata asioita, jotka hetkellisesti pelästyttävät sen, ettei niistä sitten kasva suurempaa mörköä, olkoon ne möröt sitten vaikka keskelle metsää hylätty ruosteinen polkupyörä tai puunoksalla heiluva valkoinen lakana. Mäyräkoiran maailmassa kun arkipäiväinen voi olla kammottavaa ja kuvottava arkipäivää (= hiirenraadot ja muu luonnon tarjoaman noutopöydän ateriavalikoima). Sen omassa, koiran maailmassa, tuulessa juokseva muovipussi on pahempi painajainen kuin hampaat esillä lähestyvä kymmeniä kiloja isompi uroskoira.

Mäyräkoira on löytänyt itselleen istuimen.



10 kommenttia:

  1. Hyvä Alfie, nostan aina etutassun ilmaan, kun haistan saaliin tuoksun. Siili, orava tai kissa ovat tavanomaiset saaliseläimeni. Tosin ihminen estää saalistamisen pitämällä kiinni narusta, jonka toinen pää on kiinnitetty minuun. Aika ala-arvoista kahlehtia ihmisen paras ystävä joka ainoalla lenkillä.

    Minä en myöskään saa tervehtiä juuri ketään. Tietyt tutut koirat ovat asia erikseen, mutta outoja koiria kohtaan emäntäni on epäluuloinen. Ehkä se johtuu siitä, että räksytin tällä viikolla yhdellä aamulenkillä kultaiselle noutajalle, kahdelle pikkukoiralle ja rotweilerille. Mitäpä olivat liikkeellä samaan aikaan...

    terveisin mäyräkoira Olli, lyhytkarvainen versio

    VastaaPoista
  2. Ehkä sinä pystyt sekunnin sadasosan verran ymmärtämään sitten, mistä on kyse, kun kiristelen hermojani koiran kanssa, joka on takertunut minuun hereillä olonsa jokaisena hetkenä. Nyt eletään taas sitä vaihetta, ja se johtuu omasta mokastani. Vaikustusta voi olla pitkäksi venähtäneellä lomareissullakin, nyt on menty takapakkia oikein kunnolla. Koira ei tee yhtään mitään ilman minua! Ja minun kanssanikin vain haluaa olla lähellä. Mitä tahansa teenkin sen kanssa, se pyytää sitä lisää. Huippuna oli, kun se pudotti lelunsa sohvalta, ja mitään ajattelematta nostin sen takaisin. Hetken kuluttua lelu oli taas lattialla, koira tuijotti minua kiinteästi ja värisi!!! Se on aina ennen innolla hakenut lelunsa, enkä ole koskaan ennen sitä nostanutkaan! Tämä vain yksi esimerkki, miten se "omistaa" minut.

    Nyt harkitsen, kertoisinko blogissani mokani... joka ei muiden koiraperheiden mielestä edes ole moka, mutta ne mun kasvatusperiaatteet, joihin koira on tottunut...

    VastaaPoista
  3. Olli: olen samaa mieltä kanssasi tuosta kahlitsemisesta. Minusta on törkeää, etten voi saalistaa itse omaa ruokaani, kaikki hauskuushan olisi juuri siinä, että ruoka potkisi hieman vastaan.

    Hyvä ystäväni on sekaroituinen paimenkoira ja häneltä puuttuu tämä riistavietti kokonaan. Eilen hän oli kohdannut tien yli menevän sorsapoikueen ja katsellut kyllästyneenä muualle. Pelkkä ajatuskin saa minulta veden kielelle. Minulta sitten puuttuu taas kokonaan paimennusvietti, jota hänellä on. Ensimmäistä kertaa elämässään nähdessään lampaita hän automaattisesti alkoi paimentaa niitä ruotuun ja ohjailla, vaikkei hänellä mitään koulutusta siihen olenkaan. Minä olisin, hyvin suurella todennäköisyydellä, joko yrittänyt kiivaasti ystävystä niiden kanssa tai sitten valikoinut joukosta heikoimman iltapalaksi :)



    Mai: pystyn ymmärtämään paremmin kuin arvaatkaan mistä puhut...joskus tullut huomattua tuttujen koirien kanssa, että tietyt jutut jotka toisilla (huom! eivät ole mäyräkoiria, mikä selittää jo jotakin) koirilla menevät läpi, eivät koskaan jäisi Alfielta huomaamatta ja hyödyntämättä, ihmistä vastaan. Sen kanssa on oltava niin älyttömän johdonmukainen ja vähän kun lipsut, niin sen kyllä näkee välittömästi koiran käytöksessä. Tämä on muutenkin herkkää aikaa, mokat ja selvät virheet kostautuvat kyllä sitten myöhemmin, jos nyt ei ole tarkkana.

    Jos tuon pojan saa aikuiseksi ilman että sitä onnistuu pilaamaan, niin mä kyllä vakaasti uskon, että sen jälkeen minkään rotuisen koiran ottaminen ei olisi vaikeaa. Mäyräkoiran kasvattaminen ja kouluttaminen on vähän kuin koiranomistajan korkeakoulu: jos saat itsepäisen pässinpään tietämään oikean paikkansa perheessä, tottelemaan ja käyttäytymään muutenkin järjellisyyden rajoissa, olet totisesti saavuttanut jotakin!:) Kun miellyttämishalua ei juurikaan ole, koiran motivoiminen on välillä työn ja tuskan takana...joskus katselen vähän kateellisena esim. paimenkoirien ja noutajien toimintaa omistajiensa kanssa. Mäyräkoira istuu vieressä "hohhoijaa, miten te viitsitte"-ilmeellä eikä selvästikään voi käsittää kuinka jotkut koirat ovat kuin ihmisen mieli. Mutta, sitten taas toisaalta, tämä oli kyllä hyvin tiedossa ja nimenomaan haluttiin koira, joka on itsenäinen ajattelija ja jossa on haastetta. Sitä saa mitä tilaa.

    Mieleen tuli Cesar Millanin usein toistama lause: "et välttämättä saa koiraa jonka haluat, mutta saat koiran jonka tarvitset". Näinhän se tuntuisi menevän, ainakin meillä. Oma kärsivällisyys on kummasti kasvanut tässä ohessa eikä se ole huono asia sekään :)

    Tuo moka, johon viittaat, ja vaikken tiedäkään mistä on kyse, niin pystyn täysin relatoitumaan ajatukseesi sen takana...mulla on kanssa erinäisiä sellaisia juttuja, jotka muiden mielestä eivät olisi mitään, mutta mäyräkoiran kanssa ovat hyvin paljon juuri sellaisia asioita, jotka ovat määrääviä tekijöitä siinä mihin suuntaan se lähtee kasvamaan. Joillekin toisille koirille niillä ei olisi mitään painoarvoa, eivätkä varmaankaan monet koiranomistajat näkisi niitä minään, mutta tuon karvanaaman kanssa tilanne on toinen...

    VastaaPoista
  4. No jos mäyriksen kasvattaminen on korkeakoulu niin ilmankos me ei olla läpäisty:) No ei me oikein olla panostettukaan tuohon "koulutukseen" kun mun mielestä mäyräkoiraa ei oikein voi kouluttaa.Saahan sen sisäsiistiksi ja tekemään tiettyjä asioita mutta siihen sen tottelevaisuus ainakin meillä sitten loppuukin. Temppujen tekeminen onkin sitten eri juttu kun se on hauskaa:) Tosin tassua Ossi ei anna,koska minun mielestä se on jotenkin koiraa alentavaa.En tiedä miksi. Minä muutoin olen kuullut sanottavan, että mäyräkoiran ei saa antaa tehdä kertaakaan sellaista mitä se ei saa jatkossakaan tehdä. Oli muuten Ossin kasvattaja joka on kasvattanut kymmeniä mäyräkoirapentueita ja omistaa itse 6 mäyristä ainakin. No on Ossi nukkunut kolme kertaa sängyssämme kun oli vieras vierashuoneessa. Muutenhan olisi vieras joutunut jakamaan sänkynsä:) kun se on muutoin "Ossin" sänky.Terveiset Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  5. Marja-Leena: Mä olen vähän eri mieltä tuosta koulutettavuudesta...kyllähän sekin on kouluttamista, että koira tietää mitä "ei" tarkoittaa tai "ei koske", "tule"jne. Jos mäyräkoiraa ei pystyisi kouluttamaan, niin kaikki mäykyt eläisivät kuin pellossa ja valta-asema perheissä olisi kokonaan siirtynyt niiden - vähemmän asiantunteviin - tassuihin.

    Mä lähden siitä olettamuksesta, että koira saa mennä sohvalle (meillä Alfie saa oleskella yhdellä sohvalla, mutta esim. olkkarin toiselle sohvalle sillä ei ole asiaa kuin kutsuttaessa jossakin erityistilanteessa, eikä se sille sohvalle omatoimisesti koskaan menekään) kotona, muttei välttämättä kyläpaikassa ja "alas"-komennolla se tulee pois sieltä. Tämähän ei tarkoita sitä etteikö se saattaisi yrittää hypätä sohvalle uudestaan, kokeillakseen miten rajoja voi venyttää kun ollaan sen oman reviirin ulkopuolella, mutta loppupeleissä se kyllä uskoo käskyä.

    Temppujen opettamisesta on sen hauskuuden lisäksi sekin hyöty, että jokainen opittu temppu lisää ihan sitä perusarkitottelevaisuuttakin :) Ja tietenkin kasvattaa koiran keskittymiskykyä. Alfien hötkyillessä ja liihottaessa ympäriinsä silloin kun sen pitäisi keskittyä johonkin muuhun asiaan, saa sen aina rauhoittumaan enemmän kun pyytää sitä istumaan, menemään maahan, kierimään, kumartamaan jne. Se hetkellinen fokusointi johonkin pyydettyyn toimii laukaisevana tekijänä silloin kun se on rauhaton.

    Meillä on tuo nukkuminen tosiaan hoidettu sillä tavalla, että sängyssä voidaan ottaa nokosia ihmisten luvalla, mutta eipä tuo poika siellä edes yötä haluaisi viettää, kun tulee kuumaa ja ahdasta. Mäyräkoira kun vie järjettömän tilan välillä nukkuessaan, pienestä koostaan huolimatta :D Muutaman kerran Alfie on hypännyt sänkyyn omatoimisesti, mutta kiellon jälkeen sekin loppui kokonaan.

    VastaaPoista
  6. No täytyy tunnustaa että taas meillä on ehkä ihan eri tulkinnat sanaparille "hyvin koulutettu" koira. Ei meidän Ossi nyt ehkä niin pellossa elä kuin mitä voisi mun kirjoituksista välillä ymmärtää.Meillähän oli minun ollessa nuori kaksi saksan paimenkoiraa joista se ensimmäinen oli huippuunsa koulutettu (tosin ensimmäisen omistajan ansiota). Toma kun tuli meille 2-vuotiaana. Ehkä siksi sanon, että mäyräkoiraa ei "voi" kouluttaa enkä ole niin kauheasti yrittänytkään. Kyllä Ossikin nyt perusasioita osaa. Istu, sivulle, maahan,irti, kuuluisan EI.sanan, hiljaa, kierrä ja monen monta muuta pikkujuttua mutta silti minun mielestäni mäyristä ei oikein voi kouluttaa:) Meillä on Maria vaan asioista eri tulkinta:)Tännetulonkin Ossi osaa mutta se on komento mitä olisi turha käyttää Ossin ollessa irti ja peuran tai kauriin pyyhkiessä ohi lähietäisyydeltä. "Metsästyskoira" mikä metsästyskoira vaikka oikeasti ei olekaan..
    Terveisin Marja-Leena

    VastaaPoista
  7. Marja-Leena: no niin, mä ajattelinkin, että me tulkitaan jotenkin eri tavalla tuo koulutus jo terminä :) Mulle se pitää sisällään perustottelevaisuuskoulutuksen, temput, koulutuksen sitten mihin tahansa lajiin mitä harrastaa; oli se sitten toko, jälki, metsästys, näyttelytreenaus jne.jne.

    Ja sitten taas kasvatus mulle merkitsee yleisiä normeja ja sääntöjä joita koiralla on: ei käyttäydytä aggressiivisesti toisia koiria kohtaan, ei väläytellä hampaita ohikuljikoille, ei pissata sisälle jne.

    Täytyisi varmasti ruveta kirjoittamaan selkeämmin noita juttuja tai ainakin perustella jo heti ensikädessä paremmin, ettei tulisi väärinymmärryksiä =)

    VastaaPoista
  8. Meilläkin joskus tapahtuu pientä epävarmuutta lenkkeillessä. Vieläkin jotkin äänet saavat Ellin pysäämään, linnunliverrykset eivät päiväsaikaan enää aiheuta reagointia, mutta toisinaan aamuaikaisella lenkillä saavat aikaan ihmettelyä (pysäilyä). Pikkulinnuista Ellikin pitää...mielellään päivällispöydässä;)

    Kaikki vieraat koirat otetaan vastaan madellen jos niitä päästään lähietäisyydeltä nuuskimaan. Muuten yritetään kiskoa toisen koiran suuntaan; yritän tosin saada tämän taipumuksen kiskottua pois Elliltä. Hihnassa ei vedetä muutenkaan lenkillä ollessa! Tosin itse olen väliin niin uppoutunut omiin ajatuksiini, etten aina huomaa kun Elli vetää.

    VastaaPoista
  9. Ellieli: aamulla koira tuntuu olevan monesti herkemmessä tilassa yön jälkeen kun aistit eivät vielä ehkä ole niin tottuneet ja turrat tuoksuihin ja ääniin ulkona.

    Meillä on päästy pari kertaa ohittamaan toinen koira sen kummemmin venkoilematta, mutta niitä paria kertaa vastaakin sitten sata vähemmän onnistunutta ohitusta ;) Mäyräkoiran mielestä tämä on epäilemättä ihan kelpo suhdeluku, Omistaja esittää eriävän mielipiteensä :)

    VastaaPoista
  10. Niin ja toisinaan kuljemme niin aikaisin (lue: aamuyöllä) että muita ihmisiä ja koiruuksia ei ole vielä "pilaamassa" haisteltavaa ilmaa. Suhdeluku pitää varmaan meilläkin paikkansa. Tai en ole ihan varma niistä paristakaan onnistuneesta kerrasta :)

    VastaaPoista