Kas, mäyräkoira kunnostautuu taas hermosahana

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minua on jälleen uhkailtu kuonokopalla. Naisihmisen toisinaan kadoksissa oleva huumorintaju on saanut uuden, syvemmän loven narskutellessani oksantynkiä sekä kuivattua että tuoretta ruohoa jo heti aamusta. Tänä aamuna oksensin kaksi kertaa. Kerran lenkkipolulle ja kerran sisään. Syynä edellämainitsemani luonnon ihastuttavat antimet.

Naisihmistä ei naurata. Hän piti minulle lenkin jälkeen puhuttelua siitä, että aivan varmastikaan hän ei jää odottelemaan sitä hetkeä että olen taas ärtyneen vatsani kanssa lääkityksellä vaan rankkoihin toimenpiteisiin ryhdytään ennen sitä. Ainut mitä minä kykenin ajattelemaan oli "Siinähän puhut. Anna ruokaa." Ruohosta ei ole hengenpitimiksi. Oksista vielä vähemmän.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira ei turhia aikaile. Siinä vaiheessa kun se aamulla lähtee ensimmäiselle lenkilleen ja nostaa kinttunsa taloa vastapäätä olevaa lyhytpylvästä vasten, se ehtii siinä samalla vetäistä puoli paalia ruohoa naamariinsa. Se tietää varsin hyvin, että mainittu huvi on kiellettyä, joten se haukkoo lasittuin katsein ihanaa vihreää kitaansa ääntä nopeammin. Kulmakunta osaa takuulla arvostaa, että sihisen kuin käärme jo heti aamusta kun komennan koiraa ja yritän olla herättämättä autuaita, koirattomia.

On se vaan ihme juttu, että "jätä!"-käsky toimii jopa hiirenraatoihin, mutta ei heinään. Mitä vaihtoehtoja tässä jää käytettäväksi? Joko marssimme hyvässä muodostelmassa pitkin asfalttia koko kesän, poikkeamatta mihinkään edes etäisesti ruohomattoa muistuttavaan sekä vältämme myös heinikkoja tai sitten hankin täplänaamalle kuonokopan joka estää sitä poimimasta kaikkea mahdollista suuhunsa (ja samalla kasvattaa mäyräkoirien mainetta julmina petoina). Siitä on, nimittäin, taas sitten nauru kaukana kun sen herkkä vatsa ärtyy oksentelemisesta ja ollaan mahahaavalääkityksellä, riisivesidieetillä (kirjoitin kolme kertaa "riisiviina" ennen kuin sain sanan oikein. Freudilainen?) ja oksennuksen estotableteilla.

Eräs tuttu koiranomistaja epäili että Alfiella saattaisi olla jokin puutostila kun se vetelee tuota kuivaa heinääkin antaumuksella kitusiinsa. Epäilen puutoksen sijaitsevan umpiluisen kallon sisällä kadoksissa olevan olennaisen ruuvin muodossa. Sitä paitsi, heinän syöminen löystää sitä tavaraa jota se pukkaa ulos toisesta päästä ja sivutuotteena saadaan paitsi sellaisia suolistokaasuja ilmatilaan iltaisin, että kynteni mustuvat ja ripset silmissäni kääntyvät sisäänpäin, mutta myöskään anaalirauhaset eivät toimi kunnolla. Tuplakirous, siis.

Kunpa sille voisikin selittää kattavasti syy- ja seuraussuhteiden olemassaolon: heinä = vesidieetti ja lääkitys = ei kiva.

 

Mäyräkoira ei ole nyt tavattavissa.