keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kas, mäyräkoira kunnostautuu taas hermosahana


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minua on jälleen uhkailtu kuonokopalla. Naisihmisen toisinaan kadoksissa oleva huumorintaju on saanut uuden, syvemmän loven narskutellessani oksantynkiä sekä kuivattua että tuoretta ruohoa jo heti aamusta. Tänä aamuna oksensin kaksi kertaa. Kerran lenkkipolulle ja kerran sisään. Syynä edellämainitsemani luonnon ihastuttavat antimet.

Naisihmistä ei naurata. Hän piti minulle lenkin jälkeen puhuttelua siitä, että aivan varmastikaan hän ei jää odottelemaan sitä hetkeä että olen taas ärtyneen vatsani kanssa lääkityksellä vaan rankkoihin toimenpiteisiin ryhdytään ennen sitä. Ainut mitä minä kykenin ajattelemaan oli "Siinähän puhut. Anna ruokaa." Ruohosta ei ole hengenpitimiksi. Oksista vielä vähemmän.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoira ei turhia aikaile. Siinä vaiheessa kun se aamulla lähtee ensimmäiselle lenkilleen ja nostaa kinttunsa taloa vastapäätä olevaa lyhytpylvästä vasten, se ehtii siinä samalla vetäistä puoli paalia ruohoa naamariinsa. Se tietää varsin hyvin, että mainittu huvi on kiellettyä, joten se haukkoo lasittuin katsein ihanaa vihreää kitaansa ääntä nopeammin. Kulmakunta osaa takuulla arvostaa, että sihisen kuin käärme jo heti aamusta kun komennan koiraa ja yritän olla herättämättä autuaita, koirattomia.

On se vaan ihme juttu, että "jätä!"-käsky toimii jopa hiirenraatoihin, mutta ei heinään. Mitä vaihtoehtoja tässä jää käytettäväksi? Joko marssimme hyvässä muodostelmassa pitkin asfalttia koko kesän, poikkeamatta mihinkään edes etäisesti ruohomattoa muistuttavaan sekä vältämme myös heinikkoja tai sitten hankin täplänaamalle kuonokopan joka estää sitä poimimasta kaikkea mahdollista suuhunsa (ja samalla kasvattaa mäyräkoirien mainetta julmina petoina). Siitä on, nimittäin, taas sitten nauru kaukana kun sen herkkä vatsa ärtyy oksentelemisesta ja ollaan mahahaavalääkityksellä, riisivesidieetillä (kirjoitin kolme kertaa "riisiviina" ennen kuin sain sanan oikein. Freudilainen?) ja oksennuksen estotableteilla.

Eräs tuttu koiranomistaja epäili että Alfiella saattaisi olla jokin puutostila kun se vetelee tuota kuivaa heinääkin antaumuksella kitusiinsa. Epäilen puutoksen sijaitsevan umpiluisen kallon sisällä kadoksissa olevan olennaisen ruuvin muodossa. Sitä paitsi, heinän syöminen löystää sitä tavaraa jota se pukkaa ulos toisesta päästä ja sivutuotteena saadaan paitsi sellaisia suolistokaasuja ilmatilaan iltaisin, että kynteni mustuvat ja ripset silmissäni kääntyvät sisäänpäin, mutta myöskään anaalirauhaset eivät toimi kunnolla. Tuplakirous, siis.

Kunpa sille voisikin selittää kattavasti syy- ja seuraussuhteiden olemassaolon: heinä = vesidieetti ja lääkitys = ei kiva.
 

Mäyräkoira ei ole nyt tavattavissa.

8 kommenttia:

  1. Heti kun nurmikolle kasvoi yksi vihreä heinä, Olli söi sen. Sisätiloissa koiralle on aivan turha yrittää tarjota salaattia, vihreät ainekset on syötävä tuoreeltaan, suoraan maasta. Jostain muistan lukeneeni, että koira puhdistaisi suolistoaan syömällä ruohoa. Tiedä sitten, onko se totta. Sen verran Olli on ruohoa syönyt tänä keväänä, että yhden kerran on oksentanut ruohopallon. Onneksi pihalle.

    Koska Alfie näyttää ulkoilevan samoissa maastoissa Ollin kanssa, rohkenemme kysyä, missä päin Alfie asustaa. Olli asuu Herukassa. Toivottavasti joskus satumme yhtä aikaa lenkkipoluille!

    Lopuksi vinkki: Herukka-Saaran talli-Auranmaja -kuntopolulla on kiva ulkoilla ja pääpolulta pääsee välillä vähän pienemmille metsäpoluille. Ehkä tämän jo tiedättekin...

    VastaaPoista
  2. Mä voisin kanssa ryhtyä riisiviinadieetille:) Saisivat ehkä hermotkin pientä lepoa... Voi Alfie! Mitä tuohon voi sanoa, kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonoilta, niin koppa kuin kipeä mahakin. Voisko sen maha tottua ruohoon? Meidän naapurin koirat ovat melkoisia märehtijöitä kaikki kolme, mutta niille ei ainakaan näin aikuisina tule siitä enää mitään sivuvaikutuksia. Silmät kiiluen nämäkin heinää vetelevät, ei auta emännän komennot eikä mikään. Etenkään 13vee corgi-herraan, joka ei enää kuulekaan mitään, tekee ihan mitä huvittaa:) Mihinkään puutostilaan en usko, paitsi siellä aivorakenteissa! Mutta sitä en ymmärrä, mikä siinä ruohossa näitä otuksia niin kiinnostaa?! Ps. Topi ei syö ruohoa, mutta se ei kyllä kuule eikä tottele mitään, jos löytää jonkun raadon...

    VastaaPoista
  3. Aihehan tekstissä on tietysti inhottava ja vakava, mutta silti ei voitu kuin räkättää miehen kanssa kippurassa, kun luin tätä hänelle. Terveisin nimimerkki koirani söi juuri kevään ensimmäisen hiiren raadon, kivasti narskui hampaissa tuo kuivahtanut otus, kun emäntä kailotti vieressä irti-käskyä kuinkas muutenkaan kuin kuuroille korville.

    Ps. En osaa antaa yhtään neuvoa kuinka tästä tilanteesta päästäisiin eroon. Mutta jos sen keksit niin kerro mielellään minullekin kuinka koira voi lopettaa jonkun suuren herkun nautiskelun :D

    VastaaPoista
  4. Auts! Toivottavasti heinien suhteen löytyy yhteinensävel ja sopu. Kivaahan se ei ole.
    Nim. Kokemusta on

    VastaaPoista
  5. Voi, voi, kun näyttää Alfiella olevan samat kujeet kuin henkisellä isoisällään Pyryllä. Heinää meni kuin lampaalla. Joo, ja kaikki niljakkeet kelpasivat, mukaan lukien toisten koirien shitit. Ei auttaneet käskyt eikä komennot sen paremmin kuin vitamiinit.

    Äippä, anna pusu!

    VastaaPoista
  6. Olli: jep, koirahan tosiaan puhdistaa elimistöään syömällä ruohoa, meillä se vaan menee vähän liiallisuuksiin (ylläri, ylläri). Joka aamu otetaan pienet putsausoksut (siis sitä vaaleaa vaahtoa jonka mukana nousee ylös vain heinää), mutta nyt pari kertaa on tavara tullut ylös sappinesteen kanssa, mikä ei ennakoi mitään hyvää. Sulamatonta oksanpalaa ja kaikenlaista tikkua sieltä sitten löytyy.

    ps. sattuiskohan Ollin lähiemännällä olemaan jotakin sähköpostiosoitetta johon voisi viskata viestiä? =) En ainakaan blogista löytänyt, vai olenko ainoastaan puusilimä? :D


    Anu: riisiviinadieetti alkaa kohta täälläkin kuulostaa hyvältä ellei tuo heinän syönti lopu ja sassiin! :D Ainakaan vielä ei ole mitään viitteitä siitä, että maha tottuisi kun sappinestelerva on jo lentänyt sen pari kertaa :/ Juuri näinhän se edellinenkin vatsan limakalvon ärtyminen alkoi...muutamia puhdistusoksennuksia ja sitten alkoi tulla sappinestettä (sitä keltaista, sameaa liejua) ja sen jälkeen ei enää ruoka pysynyt sisällä.

    Puutostila on tosiaan päässä. Olen vakuuttunut siitä ;)


    Sunan: heh, itseäkin välillä hieman naurattaa tämä touhu ja varsinkin se, että Alfiella pitää _aina_ olla jokin kotkotus meneillään =) Eilen onnistui nappaamaan jotakin sellaista suuhunsa joka vahvasti näytti hiirenraadolta, vilahti suuhun niin nopeasti etten ehtinyt sanoa mitään...ja näytti siltä kuin olisi kielellä olisi ollut silmä. Yäk. Hampaissa rouskui, luita varmaan. Toinenkin yäk.

    Sheriffit: onneksi en ole yksin ongelmani kanssa, vaikka eihän se nyt ketään sen kummemmin ja sinällään auta että kohtalotovereita löytyy! :D Mutta kaikki kohtalotoverit tuntuvat olevan mäyräkoiria! :D Kas, kas...se koiramaailman itsepäisin rotu... ;)


    Nettimartta: no niin, juurikin näin; kaikki mielenkiintoinen poskeen vain ja sitten pusuttelemaan! :) Mikä siinä on, että täytyy syödä kaikenlainen moska tuolta teidenposkilta?

    VastaaPoista
  7. Meidän toinen hoitokoira, hurjan harmaa hirvikoiranarttu, on myös ruohosyöppö. Ilmeisesti oksuja ei tule kuitenkaan niin paljon suhteessa ruohon määrään. Koiran omistaja itseasiassa suunnitteli tänä keväänä toteuttavansa pitkäaikaisen suunnitelmansa ja istuttavansa ruohomättään ruukkuun ruokakippojen viereen!! Ei kuulemma tarvitse sitten talvella koiran kaivaa kuollutta heinää hangesta.. :D

    VastaaPoista
  8. Alma: Heh, tuo ruohomättään istutus vois olla hyvä idea, kun niitä heiniä nyt napaansa kuitenkin pitää vedellä ;) Ehkä täälläkin pitäisi laittaa ympärivuotiset rairuohot itämään =)

    VastaaPoista