Jänikset ja rusakot, ne suloiset töpöhännät

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tiedättekö kun koirat hinkkaavat itseään erinäisiin hajuihin ulkona, peittääkseen oman ominaistuoksunsa ja harhauttaakseen sillä näin saalistaan? Monet lajitovereistanihan hinkuttavat turkkiaan esim. linnunjätöksiin tai muuhun ns. sheibeliksi luokiteltavaan orgaaniseen ainekseen. Minähän olen alusta asti kiehnännyt renkaanjäljissä (auto tai pyörä, molempi parempi) tai talvella moottorikelkan jättämällä ladulla.

Ihmiseni ovat vasta nyt oivaltaneet, että haluan naamioitua ajoneuvoksi johtaakseni saaliini harhaan. Olen citykoira, mitenkäs muuten?

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Eilisellä iltalenkillä mies ja Alphonse olivat kohdanneet jäniksen. Tämän on huomionarvoista siksi, että jänikset ja rusakot eivät ole koskaan aikaisemmin nostaneet karvanaaman (jälkimmäistä siis kutsumme karvanaamaksi tässäkin yhteydessä. Edellinen on ajanut sänkensä.) pulssia yhtään lyöntiä nopeammaksi, ei edes silloin kun on ohitettu vast'ikään toiseen hiippakuntaan vaihtanut eli autuaimmille porkkanapelloille muuttanut töpöhäntä, mutta tällä kertaa kävi toisin.

Mäyräkoirahan on ollut lähinnä kiinnostunut siivekkäästä riistasta ja julistanut yhdenmiehensodan pikkutirppejä vastaan (västäräkit erityisesti vihan kohteena), sekä suoranaisia raivontunteita ovat nostattaneet varikset, harakat ja uutuutena nyt myös korpit. Sorsia se, sen sijaan, jaksaisi tuijotella loputtomiin ja kumma kyllä viimeksi kohtaamamme pari koiraspuolista sorsaa eivät olleet moksiskaan sen läsnäolosta. Ehkä niillä on jokin keskinäinen salainen sopimus, jonka olemassaolosta minulla ei ole sen tarkempaa tietoa. Tai sitten sorsat olivat mahdollisesti nauttineet jotakin rauhoittavaa ainetta, koska torkahtelivat mäyräkoiran seistessä parin metrin päässä passissa. Mäyräkoiran häntä heilui iloisesti, eikä sen eleissä ollut mitään saalistukseen viittaavaakaan.

Jänikset ja rusakot ovat saaneet rauhassa lisääntyä ja pyrkiä täyttämään kulmakunnan metsiä ja pöpelikköjä. Kiitettävästi niitä onkin siunaantunut ja kooltaan ovat sen verran isoja tapauksia, että vellikellon soidessa ovat takuulla olleet kaikki kuulolla.

Eilen mäyräkoira ei ollut varsinaisesti nähnyt jänistä, sillä mies oli tehnyt silmähavainnon ja mäyräkoira teki ainostaan lopullisen nenävarmistuksen asiasta. Se oli napannut ilmavainun pitkäkorvasta ja rynnännyt jäljen perään kuin lämpöhakuinen ohjus. Mies ei valitettavasti ollut varautunut varusteidensa puolesta ryntäämään suinpäin märkään ryteikköön, joten kovin pitkää matkaa ei koira ollut päässyt jälkeä seuraamaan.

Mutta tapahtuneesta voimme päätellä seuraavaa: se on sittenkin metsästysrotuinen tuo koira. Jossakin vaiheessa oli hieman hakusessa että haluaako koira ainoastaan jäljittää ihmisiä ja kiinnostavatko sitä ollenkaan neljällä raajalla kulkevat olennot. Kiinnostaa sitä, mutta emme siltikään aio metsälle sen kanssa. Mäyräkoira saa toteuttaa rauhanomaisemmin keinoin viettejään.

Voisin kyllä houkutella pupun porkkanalla lemmikiksi, en pataan. Miehen mielestä tosin se kuuluisi houkutella porkkanalla suoraan uuniin. Mäyräkoira ja mies saavat pitää haaveensa, mutta valitettavasti täällä ei enemmistön ääni tässä asiassa ratkaise. Demokratia. Mitä se on?

Miesihmisen pää on katkaistu kuvaa varten. Valitamme.

ps. kävimme tänään lenkillä täsmälleen niillä sijoilla jossa pitkäkorva oli kohdattu. Mäyräkoira löysi jäljen, villiintyi ja kadotti kuulonsa. Se etsi jänöä samalla intensiteetillä kuin millä lehmä odottaa uutta navettaa. Emme kohdanneet jänistä, mutta koira kävi kovilla kierroksilla vielä pitkään.