Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Ulkona on tosi paljon nuuskittavaa. Lumiaura on teitä vetäessään rouhinut näkyviin ruohikkoa tien reunoilta ja pitkäkorvaisten jäniseläinten papanoita on paljastunut. Näkyviin on tullut myös muovinkappaleita, käpyjä, roskia, katkenneita aurauskeppejä ja muuta mukavaa. Näistä ja monista muista aarteista johtuen sana jonka useimmiten lenkillä kuulen on "jätä". Meillä on ihmisen kanssa erimielisyyksiä siitä, että mitä kaikkea voin mukaani noukkia. Hänen mielestään ei ole turvallista pureskella ihan kaikkea minkä silmäni havaitsevat ja nenäni tunnistaa, mutta eilen huomasin jonkun murennelleen keksiä tielle ja ne palaset minä kyllä sisäistin ennen kuin hän ehti huomata mistä on kyse. Jouduinkin sitten lyhyeen hihnaan ja marssimaan vierellä koko loppumatkan. Riiputin mielenosoituksellisesti vähän häntääni.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Kun talvesta ja kylmyydestä on nyt tullut riittävästi marmatettua, voikin sujuvasti siirtyä päivittelemään sitä, miten paljon paremmalta vastasatanut lumi näyttää ennen lukuisten koirien vierailua ulkoilmassa. Keltainen lumi ei ole kaunista katsottavaa, eikä myöskään lukuiset läjät jätöksiä jotka jätetään tienposkiin lojumaan.
Lumen värjääntymisellehän nyt ei ole mitään tehtävissä, mutta ne sontakasat! Täällä meillä päin on riittävästi kakkaroskiksia lenkkipolkujen ja pyöräteiden varsilla, mutta niitä tyhjennetään todella harvoin ja monesti niiden eteen on kasattu melkoiset lumivallit kun teitä on aurattu, joten niiden harvojen luo pääsy jotka eivät pursuile ulos asti, on näppärästi estetty auraushenkilöstön toimesta. Ilahduttavaa (kyllä, tästäkin asiasta koiraihminen voi ilahtua!) oli huomata jonkun tyypin systemaattisesti auranneen roskisten edustan vapaaksi, mutta tällä hetkellä ko. hemmo on ilmeisesti joko lomalla tai ilahduttaa jotakin toista asuinaluetta, sillä roskisten edessä on monesti parimetrinen kerros lunta.
Minä en henkilökohtaisesti ja terveyssyistä päästä koiraa pissailemaan ihan joka paikkaan; en kauppojen kulmille, lasten päiväkotien nurkille, pulkkamäkeen, toisten ihmisten portienpieliin tms. Valitettavan moni, ja nimenomaan isojen koirien omistajat, päästävät. Tässähän toiminnassa on jokin logiikka, ja sen toiminnan nimi on laiskuus. Ajatus siitä, että lapset ryömivät ja pulkkailevat koiranpissassa on äärimmäisen vastenmielinen. Sitten yleisönosastokirjoitukset ovat täynnä "vihataan yhdessä koiranomistajia"-kirjoituksia, ja monesti, valitettavasti, ihan syystä.
Frank Zappaa lainaten: "Watch out where the huskies go, and don't you eat that yellow snow"
 |
| Olen tullut ulkoilemasta ja mietin seuraavaa liikettäni: joko menen päiväunille tai sitten kuritan leluni henkihieveriin. Toisaalta, talossa on kolme joutavaa ihmistä...varmasti joku heistä haluaa tulla jahdatuksi ja kiinni joutuessaan haluaa ehdottomasti rapsuttaa minua vatsasta...hmm... |
Jeps, keltainen lumi ei ole mikään kaunistus. Ihan pikkiriikkisen vaivaa kun näkee, niin ne saa piiloon - minä nimittäin potkaisen sopivassa kohdassa hieman lunta päälle niin keltaiset jäljet katoavat. Voisipa niille ruskeillekin jäljille tehdä saman (siis kyllä ne häviäisivät mutta kun lumi sulaa niin siellä ne kikkareet taas ovat).
VastaaPoistaHei, Kaunis Nelli :) Juu, samaa teen minäkin, monesti, mutta nyt näyttää siltä, että keltaisuus on syövyttänyt lumet paikoitellen pois, joten lumien sulamista odotellessa; mitä kaameuksia sieltä taas paljastuukaan.
VastaaPoistaArttu on tänä talvena aloittanut urakalla kakkojen koemaistelun. Kielto auttaa, mutta yleensä se ehtii ennen sitä jo lipaista muutaman kerran minun kauhukseni. Mikään muu ei lenkillä sitten kiinnostakaan kuin koirien hajut.
VastaaPoistaRivitalossa ei ole myös fiksua antaa koiransa nostaa koipea naapurin oven kohdalla. Meidänkin talossa olen ainut, jolla on koira, enkä taatusti tunnusta omikseni niitä keltaisia läiskiä, jotka on meidän etuoven lähelle, käytävän varteen ilmestyneet. Toisaalta ne voivat olla kenen tai minkä tahansa tulostamaa nestettä... Ovemme taakse ilmestyy muutenkin mitä kummallisempia esineitä, joiden on tarkoitus erittäin huonolla huumorintajulla viitata koirani rotuun!
Tulkoon nyt kuitenkin tiettäväksi, että Arttu pissaa vasta, kun pääsemme pois pihasta, ylitämme tien ja menemme pyörätielle. Tietty sekin nostaisi nyt koipensa jo valmiiksi merkattuun kohtaan, mutta sitä ennen ei edes yrittänyt oma-aloitteisesti. Pihaan pissaaminen oli sille ihan kauhea rangaistus.
Oma takapiha on eri juttu, sinne on näillä pakkasilla ihan pakko päästää iltamyöhään ja aamullakin joskus. Mutta oman puskan juuressa se ei lumen sulaessa haittaa. Etupihalla sen sijaan ne keltaiset juovat oikein huutaa ja olemme varmaan "merkittyjä naapureita" sen vuoksi. Syyttä.
Sori tämä "haiskahtava" kommentti... ;)
Koirilla näyttää olevan tapana jättää merkkinsä samaan kohtaan. Pyörätien varrella on useita isoja keltaisia lumipalloja. Aloitamme pikkulenkit aina metsän kautta, silloin isot tarpeet tulee tehdyksi kuusen juurelle tai muualle ei-viralliselle maalle. Emme myöskään ymmärrä, miten kakkapussin kuljettaminen mukana on niin vaikeaa. Meillä on fleksiin sidottu pussi aina mukana.
VastaaPoistaTuo Frank Zappan lainaus oli mainio! Ja ihan olet oikeassa tässä jokavuotisessa kakkakeskustelussa. Ei sen nyt luulisi olevan iso vaiva kerätä ne kakit pussiin asuinalueella ja pistää roskiin jos sellainen koiran kakalle tarkoitettu roskis oikeasti on lähettyvillä. Minun täytyy tunnustaa että Ossin kakkoja en keräile mutta me asummekin AIVAN pöpelikössä ja lähimpään naapuriinkin on 600 metriä joten Ossi saa vapaasti kakkia tuohon "meidän" tielle. Autolla sitä ei aja kukaan muu kuin meidän perhe mutta kävelytienä käyttää muutama muu -lähinnä koiranulkoiluttaja.
VastaaPoistaMai: sama täällä, valitettavasti. Tai meillä lähinnä siten, että Alfie yrittää napata mukaansa sellaisen kivan, paksun, jäätyneen pötkön. Sitten karjaisen ja se lopettaa kyllä heti. Eikä se koske kaikkiin jätöksiin, ainoastaan sellaisiin jotka voisivat ikään kuin toimittaa suussa kannettavan oksan virkaa. Yök.
VastaaPoistaOlli: viimeksi kun kävin Alfien kanssa lähikaupassa, niin huomasin, että pyörätielle oli jätetty järkyttäviä kasoja. Siis keskelle pyörätietä, lisäksi pitkin matkaa oli isompia kasoja koiranjätöksiä hajotettu sinne tänne. Varmasti tosi kivaa vetää lasta pulkalla tuon miinakentän läpi.
VastaaPoistaMeillä päin asuu todella paljon koiria ja olisi enemmän kuin fiksua jos ihmiset hoitaisivat koiriensa jätökset roskiin. Mutta ollaan huomattu, että mitä isompi hurtta, sitä varmemmin jätökset on jätetty paikoilleen, vaikka sitten keskelle tietä :/
Marja-Leena: heh, biisi on osuva, kyllä :) Juu, ei mekään metsästä korjata jätöksiä, paitsi silloin olen sen napannut pussiin, jos torttu on väännetty keskelle polkua, kuten on joskus käynyt ;) Mutta täällä keskellä asutusta näky on tosi kamala kun tienposket on täynnä läjiä...
VastaaPoistaJuu, vaikka me asumme maalla, niin keräämme Pyry-mäykyn jötkäleet pussiin, jos ne ovat jonkun postilaatikon lähellä tai lasten leikkipuiston lähellä. Naapurit tätä kovasti ihmettelevät. Mutta yritän paikata omituista mainettamme selittämällä, että ennen asuimme kaupungissa ja siellä jätösten kerääminen oli normi. Ainakin meillä.
VastaaPoistaMaria, tää sun blogis on siis niin hauska, ja on nautinto lukea Alfien kuulumisia. Kiitos!
Nettimartta: Kiitos kiitoksista! :) Ihanaa kuulla, että tykkäät teksteistä :)
VastaaPoistaJätösten kerääminen on kyllä huomaavaisuutta muita kohtaan ja samalla ehkä vähentää mahdollisuutta kaikenlaisten tautien leviämiselle, ainakin luulisin näin. Täällä meillä tosiaan pienempien koirien omistajat tuntuvat aika hyvin keräävänkin jätökset, mutta sitten tuolla ulkona lojuu noita lapsen pään kokoisia läjiä...ei kiva.
ps. Pyrdelle paljon rapsutuksia :)