Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Tiedän, että ihmiseni on saattanut raportoida päivistä jolloin riittää, että minua on mulkaissut ja olen lopettanut haukkumisen. Sitten on niitä päiviä jolloin silmäykset, tuijottelut, mulkoilut, kulmien alta vilkaisut, merkitsevät kulmakarvojen kohottelut ja suoranaiset leimahtavan äkäiset, syvälle porautuvat katseet eivät minuun tepsi. Eivätkä muuten tepsi sanallisetkaan komennot.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Mäyräkoira on viime päivät kommunikoinut haukkumalla. Luojan kiitos omistusasunnosta ei voi saada häätöä. Mutta pahaa silmää voi kyllä naapureilta ruveta tippumaan meidän suuntaamme jollei mäyräkoira lakkaa kokeilemasta keuhkojensa tilavuutta ja rintakehänsä resonanssia.
Tyhjän haukkuminen ja komentoäänen käyttö ovat siis lisääntyneet eksponentiaalisesti viimeisen viikon aikana. Samoin vaatimukset ja niiden sinnikkäät toistot. Koirapoika tulee seisomaan viereen, katsoo silmiin vaativasti ja haukahtelee. Sitten se kallistaa päätään ja jää kuuntelemaan mitä ihminen vastaa. Ja jos ei vastaa se komentaa uudestaan. Ja vaikka vastaisikin, se komentaa silti, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ihmisen rajoja on saatava kokeilla; se on suorastaan velvoite, kun on murrosikäinen ja käskyjä täytyy saada peruslähtökohtaisesti testata ja kyseenalaistaa.
Kun se on keskittyneenä haukkuaariaansa ja sitä lähestyy toruvasti sormi ojossa komentoaikeissa (koska koiran huomiottajättäminen tässä tilanteessa ei toimi, vaan loputon haukkuminen johtaa ihmisellä todennäköisesti sisäkorvan akuuttiin pullistumaan tai muuhun pseudolääketieteelliseen, mutta vakavalta kuulostavaan syndroomaan tai vihapostiin naapureilta) se kellahtaa välittömästi selälleen, vetää etutassut koukkuun ja kehrää tyytyväisenä äänellä joka kuulostaa siltä kuin lihava kolli kurlaisi. Kiva.
Minulla onkin teille kaksi, ikuisuuskysymys-mallista tiedustelua:
1. miten voi näin pienestä koirasta lähteä noin iso ääni?
(lähinnä siis sellainen, että voisi luulla asunnossa majailevan isommankin verihurtan)
2. miksei se voi vaan vinkua, niin kuin kunnon koirat tekevät? Tai harrastaa ihan sanatonta viestintää?
Terveisin Maria, (kuuroutuva) mäyräkoiran ihminen
 |
| Koira nukkuu jalka kaapissa. Taas. |
Meillä oli tuo vaihe silloin jouluna mökillä, herranpieksut että otti aivoon! Mun laskelmien mukaan hyvin saman ikäisenä siis molemmilla! Mutta sitten se meni ohi ja nyt sormen nostaminen tehoaa taas hyvin:) Tosin seuraus on ihan sama kuin teillä, hih:) Samoin kun otan suihkupullon esille, niin tyyppi heittäytyy selälleen ja ei oo tehnyt mitään pahaa ikinä! Mukavaa iltaa!
VastaaPoistaAnu: hehe, samaa tahtia siis kasvetaan Topin kanssa :) Alfie tuntuu olevan paremmin perillä viikonpäivistä kuin keskivertojamppa, nimittäin kovimmat haukkukimarat se ajoittaa aina aikaiseen viikonloppuaamuun. Ah, autuutta. Ja naapurit kiittää. Myös iltaisin kun kuuluu (muka) epäilyttäviä ääniä, täytyy sen kommentoida lähes jokaista rasahdusta. Noh, ehkä tästä vaiheesta päästään ohi, jossakin vaiheessa :)
VastaaPoistaJuu ja kiitos samoin; mukavaa iltaa sinnekin! :)
VastaaPoistaMaria, kestät noin 15 vuotta, niin homma alkaa helpottaa, hieman :)
VastaaPoistaHau ja wuh!
Olen melkein jo pakannut Artulle kahden kuukauden kamppeet mukaan (eikös sun ehdotus ollutkin että haukkuva vaihtuu tuijottavaan kahdeksi KUUKAUDEKSI... ;)
VastaaPoistaJuu, ei komentavakaan koira ihan helpoin ole. Arttu on sitäkin kokeillut, mutta sai niin välittömän palautteen, että lopetti. Nyt sitten tuijottelulla pyrkii samaan. Kovuuden alla on herkkä sydän, josta kertoo tämän päivän postauksemme loppuosa...
Kaikki menee ohi joskus. Paitsi tuijotus, se pysyy. Jatkuvalla kieltämisellä sekin saatiin hetkeksi pois, mutta turhautuneena koira kokeilee, saako sillä toimintaa ihmiseen. Saahan sillä, savua ja katkua, mutta se on taas eri lukunsa, eikä johda mihinkään.
Äläkä missään nimessä toivo vinkumista. Jos vaikka toteutuu. Ottaa hermoon, kun koira vinkuu ovella, autossa, lenkilläkin jos pysähdyn... Joskus paljon ja joskus harvoin ei yhtään. Teennäinen ohut kurkusta nouseva haiku on niiiiiiin ärsyttävää, etten voi sanoin kuvata.
1. Iso ääni syntyy ilmeisesti ison egon ansiosta.
VastaaPoista2. Eipä se vinku-vonkukaan mitään herkkua korville ole. Siis ihmisen korville. Läppäkorva ei välitä.
Pyrde: ne ovat pikkumurheita nämä haukkumiset isommassa mittakaavassa, mutta täytyy kyllä myöntää, että kuuloelimiä koetellaan kiitettävästi! :D Alfie pitää tarkasti silmällä mitä teen ja ajoittaa komentonsa sen mukaan (heti kun istun alas, keskityn johonkin jne.jne.), osoittaa kyllä tilannetajua ja oveluutta, hehe. Mutta se ääni...ei ihan pikkupihinällä komenna, kuten varmaan arvaat/tiedätkin ;)
VastaaPoistaJuu, Mai, kylläpä se varmasti on niin, että kaikki menee aikanaan ohi, ja meillä harjoitetaan isäntäväkeen kyllä tuijotustekniikkaakin, ei vaan varmasti ihan kuvailemallasi intensiteetillä. Meillä ei ehditä haukkumiselta ;)
VastaaPoistaMeillä Alfie ei tykkää autoilusta, joten se on ainut paikka missä se vinkuu aluksi, mutta luovuttaa sitten kun hoksaa, ettei paikka olekaan niin paha ja ettei pääse karkuun vaikka kuinka vinkuisi. Ovella se vinkuu ainoastaan silloin kun tietää kaverinsa, seinänaapurien ison uroskoiran olevan ulkona; ne ovat nykyään ihan parhaat kaverit keskenään :)
Tuo herkkispuoli mäyriäisessä onkin se kaikista ihanin puoli, jotenkin niin vastakohtien koira :)
Olli: näin minäkin luulen. Läppäkorvaa itseään ei ilmeisesti äänenkäyttö satu korviin, mutta kaikuvassa asunnossa se kyllä kajahtelee mukavasti seinistä ja erityisesti kun Alfie haukkuu rappusilla, niin melkolailla tuplaantuu tuo volyymi ja resonanssi.
VastaaPoistaJuu, mulla ei ole kokemusta vinkuvasta koirasta, siksipä onkin hyvä heitellä näitä puolivillaisia toiveita ;) Varmasti repeää korvat siinäkin puuhassa, ihan samalla tavalla kuin haukkumisenkin kanssa.
Meillä Topi myös vinkuu!!! Ja ulvoo... Ei kestä esim. lenkillä hetkeäkään sitä, että pysähdyn juttelemaan jonkun ilman koiraa ulkoilevan ihmisen kanssa. Tuo yks kääpiö saattaa kaiken jutustelun päälle hinkua ja vinkua, että nyt olis niinko mentävä...
VastaaPoistaUlvoi ensimmäisen puoli vuotta myös autossa taukoamatta, vaikka matkusti sinne ja tänne ihan joka päivä. Sitten otin suihkupullon näkyvälle paikalle keskikonsolin päälle, jotta varmasti näkyi takapenkille hänen koppiinsa, niin johan loppui.
Komentelee myös mua välillä haukkuen, etenkin jos syön yksin jotakin... Siitä ollaan onneksi päästy melkein eroon, kun kiellän sitä jo tuijottamisvaiheessa sanomalla "ihan hiljaa". Tuossa tilanteessa huomiotta jättäminen ei toimi, silloin alkaa komentohaukku. Kyllä noista ääntä lähtee tilanteessa kuin tilanteessa!
Olen miettinyt, että liittyykö se mitenkään siihen, että ovat myös keskimääräistä osallistuvampia koiria, Topi on ainakin aina mukana kaikessa (tiellä), mitä talossa tapahtuu! Sille ei vain ole vaihtoehto, että sitä ei joku rapina/kolina/oven avaus kiinnostaisi, vaan tyyppi on aina ekana paikalla. Sitten jo pitää vinkua, että hänkin haluaa nähdä, mistä ääni tulee, mikä sen aiheuttaa, voiko sen syödä... Ei tuntemani muut koirat ole yhtään niin kiinnostuneita ihmisten tekemisistä!
Yleisesti olen huomannut, että Topi pysyy ruodussa sitä paremmin, mitä vähemmän sitä välillä turhaan lällyttää ja huomioi. Toisin sanoen, kun se norkoilee koko ajan jaloissa, olen sellaisissa tilanteissa pääosin huomioimatta sitä. Sitten silityshetket ovat asia erikseen. Esim. kun se on ensimmäisenä tunkemassa päätään roskakaapin oven väliin, kun teen ruokaa, murahdan sille vain enkä sano mitään, se tehoaa paljon paremmin kuin että kieltäisin sitä sanallisesti. Ainakin joskus, jos tähtien asento on oikea:)
Sekava sepustus, mutta pointtina oli, että tuo otus on äänekkäin, jonka kanssa olen ollut tekemisissä:)
Anu: no niin, pitkä vastaus katosi taas bittiavaruuteen, tietenkin. Mutta pääpiirteissään pointtini oli se, että meillä auttaa jos sattuu katsomaan Alfieen päin silloin kun se vielä suunnittelee aloittavansa haukkumista ja ehtii kieltää ennen kuin äännähdys pääsee sen suun ohi. Siitä kyllä näkee aina kun se on sillä tuulella, että sitä huvittaisi komentaa ;) Mutta ajoitus on tärkeä, muuten se jää ihastuneena kuuntelemaan omaa ääntään, hehe.
VastaaPoistaUteliaita otuksia ovat, nuo mäyriäiset. Meilläkin ensimmäisenä aina menossa katsomaan, että mitä tapahtuu, kuka tulee, onko minulle jotakin! :D
No se voi olla juuri tuo, että katson Topia oikealla hetkellä, kun se vasta suunnittelee avaavansa viehättävän äänensä:) Osasit kirjoittaa sen niin paljon selkeämmin! Niistä todella näkee, milloin on komentaminen mielessä:) Ottavat ihan tietyn pään asennon ja Topi ainakin seisoo melkein takakenossa, valmiina sylkemään ison haukahduksen suustaan ulos:)
VastaaPoista