Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Erävoitto toisensa jälkeen ihmisestä on hivellyt itsetuntoani. Mutta, kuten aina kaiken hyvän kohdalla; se loppuu joskus. Niin tämäkin.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Koira on ovela ja viekas. Tämä ei tietenkään tullut itselleni minään yllätyksenä, mutta että se on onnnistunut uunottamaan minua viime viikot, siitäkin huolimatta, että olen ollut tietoinen sen kyvystä pieneen manipulointiin.
Viime aikoina mäyräkoirapoika on haronut suuhunsa lenkeillä ties mitä kuonaa. Siinä määrin, että olen epäillyt sen lopullisesti vinksahtaneen päästään. Syy tähän oli hyvinkin yksinkertainen ja kaava selkeni minulle samalla tavalla kuin taivas aukeaa myrskyn jälkeen: aina kun se on napannut jotakin suuhunsa, olen sanonut sille tiukasti 'jätä', tämän jälkeen se on pudottanut suustaan sen mitä ikinä onkaan napannut mukaansa ja olen käyttänyt tuttua positiivista vahvistusta todetessani 'hyvä'. Hetken kuluttua se on ottanut mukaansa jotakin muuta ja edelläkuvattu kaava on toistunut. (Näettekö mihin ollaan menossa?) Jutun juoni on kaikessa yksinkertaisuudessa lähes itkettävän selvä: se on perso kaikelle; ulkoilulle, ruualle, leikille, kiitoksille ja kehuille. Se on siis aina saanut kehut pudottaessaan suustaan ei-toivotun artikkelin. Mitä enemmän se on onkinut maasta roskaa mukaansa, sitä useammin se on saanut kiitoksia jättäessään ne. Kaava on syntynyt, noidankehä on valmis.
Kun lopetin jättämisestä kehumisen, roinan mukaan nappaaminen loppui kuin seinään. Voi pyhä yksinkertaisuus = minä.
 |
| Päivän pähkinä: roikkuuko kuvassa rappusilla: a) pitkäkorvainen rusakko, b) pehmolelu vai c) utelias mäyräkoira? |
Vaikka luulee jo ymmärtävänsä mäyräkoiraa, eikä sen temput enää muka yllätä, niin väärässä sitä on silti :D Tämä osoitti taas mäyräkoiran hallitseman uskomattoman luovuuden mitä tulee siihen kuinka saavutetaan haluttu päämäärä. Uskomattomia koiria :D
VastaaPoistaJuuri noin se menee! Kun itse aloin tajuta mäyräkoiran toimintoketjut (juurikin Alfin iässä meilläkin) epäilin ensin itseäni a) liikaa analysoivaksi b) heikkohermoiseksi c) täysin kykenemättömäksi elämään koiran kanssa! Mutta ajan myötä koiran ketjuttamat asiat ovat olleet ihan ilmeisiä, ja välillä teen täysipäiväistä työtä ketjujen katkomiseksi.
VastaaPoistaTämä on hankalaa, koska haluaisin, että koiralla olisi turvallinen rytmi ja häiriintymätön suolen toimintamahdollisuus... Mutta jos pidän kiinni sovitusta, koira ei tyydy siihen, vaan vaatii enemmän, aiemmin, useammin ja kovemmin. Lenkkiä ja ruokaa!
Kuva-arvoitus sisältää rusakkolepakoksi naamioituneen mäyräkoiran, joka uunottaa ulkomuodollaan paitsi ihmisiään myös vastaantulijoita "Oi kun se on söpö, tämä meidänkin Musti on ihan kiltti..." RRäyhhh! sanoo siihen mäyräkoira, jos Musti sattuu olemaan uros. Ja kiltteys on kadonnut kuin lumi kevätauringossa.
Sunan: älä muuta virka! :) Tuo mäyräkoirien sisäsyntyinen oveluus se vaan jaksaa yllättää mut, kerta toisensa jälkeen :) Mystisiä karvanaamoja, kerta kaikkiaan.... ;)
VastaaPoistaMai: Näinpä! Vaateliaisuutta osataan osoittaa kyllä monin eri tavoin, eniten ehkä rassaa hermoja komentohaukkuyritykset, joilla ihminen pyritään saamaan alistumaan sen tahtoon...
VastaaPoistaOlen huomannut, ettei mäyräkoiran kanssa ilmeisestikään ole mahdollisuutta ylianalysointiin, sillä juuri kun olet tuudittautumassa siihen, että olet saanut palaset koottua ja tiedät, miten se toimii, tuleekin taas yllätysveto takavasemmalta ja kaikki palaset on koottava, eri järjestykseen ja uusiksi :)
Mua vähän hirvittää, että muuttuuko Alfie yltiösosiaalisesta pennusta räyhähengeksi sitten aikuistuttaan; tunnen liiankin monta urosta jolle näin on käynyt, ilman mitään sen kummempaa syytä (esim. huonoja koirakohtaamisia pentuaikana tms.). Aika näyttää, mutta toivon, ettei sen luonne kokisi mitään rajuja muutoksia tässä murkkuiän aikana. Itsepäinenhän se on kuin mikä, mutta sen kanssa nyt eläminen on jokapäiväistä ja siihen on jo saanut tottua ;)
Kuva-arvoituksen tulkinnassa oikein kelpo arvaus =)
Mäyrishän vetää ihmistä höplästä mennen tullen. Tosin näin saattavat tehdä muutkin koirat vaan monet eivät kuitenkaan (meillä oli nuoruudessani Saksan paimenkoiria). Olen nyt kohta 8 vuotta yrittänyt oppia ymmärtämään mäyriksen sielunelämää enkä ainakaan vielä ole täysin oppinut:) Ovat ne sellaisia veijareita. Ja syövät mitä vaan. Ossin ykkösherkku on todennäköisesti jäniksen papanat. En ole sen tarkemmin tutkinut. Eikä muuten tehoa mikään jätä...Valitettavasti. Papanat ahmitaan innolla. Yök. Ja kyllä näiden koirien luonne muuttuu juuri siinä vuoden iässä. Niistä tulee paljon kovempia, itseriittoisempia, tottelemattomampia jne: mäyräkoiria kaikessa ihanuudessaan ja kurjuudessaan. Terveisin Ossi ja M-L
VastaaPoistaMarja-Leena: meillä suhtaudutaan hyvin kahtiajakoisesti nykyään pupun papanoihin; välillä rynnätään syömään niitä ja sitten taas toisinaan kävellään isonkin kasan ohi kuin ei huomattaisi mitään. Ehkä pitkäkorvat ova välillä popsineet jotakin mitä Alfie ei voi sietää, mene ja tiedä ;) Yleisesti ottaen pyrin kiertämään sen kanssa kaukaa papanat, jos suinkin mahdollista, sillä ne vatsavaivat joita Alfiella oli, alkoivat sopivasti juuri silloin kun se oli pistellyt poskeensa suuremman määrän papanoita. En tiedä onko näilla kahdella asialla mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta varmuuden vuoksi yritän olla antamatta sen vedellä naamariinsa pupujen jätöksiä. Ja juu, mikään valtakunnan komento ei pätkääkään auta, jos se haluaa napata niitä suuhunsa ;)
VastaaPoista