Vitsit vähissä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Talouteen tuli uusi televisio. Ihmisille siitä on enemmän iloa, mutta pakkauslaatikosta, puolestaan, on minulle se suurin hyöty. Siitä voi tehdä itselleen majan (kunhan on ensin laajentanut oviaukkoa ja tehnyt pari takaovea lisää), sitä voi käyttää leikkialustana (sen päällä voi liukua kyljellään kun ottaa huoneen toisesta päästä vauhtia), siitä voi riipiä pahvisuikaleita irti (kyseinen toimi pienentää merkittävästi laatikon pinta-alaa, eikä se ole oikein hyvä asia) ja sen päällä voi nukkua päiväunia. Aivan mielettömän monikäyttöinen lelu! Toivon, etteivät ihmiset vie sitä pahvinkeräykseen vaan antavat minun työstää sitä niin pitkään ettei siitä ole enää mitään jäljellä; tämä hetki saattaa, valitettavasti, koittaa nopeammin kuin olen osannut ennakoidakaan.

ps. Olin vähän pettynyt, etten saanut pahvilaatikon sisällä olevia isoja styroxpaloja käyttööni. Ihmisillä ei ole käsitystäkään miten moneen käyttöön ne olisivat mielikuvitukseni alla taipuneet.

pps. Katselin eilen uudesta televisiosta eläinohjelmaa. Lajitoverit ruudussa eivät sanottavasti kiinnostaneet, kunnes olivat pistäneet kissan kuvaan. Ärsyttävä maukuminen nosti niskavillani pystyyn ja naisihmiseni napsautti äänen pois päältä juuri sillä sekunnilla kun vedin syvään henkeä ja valmistauduin päästämään valtavan haukun ilmoille. Tiedän, että hän huomasi poskieni pullistuvan pahaenteisesti kun keräsin niihin ilmaa saadakseni isomman haukun aikaiseksi. Minun täytyy oppia säätelemään ylikorostuneita eleitäni.

Pahvisen majani ikkuna-aukko valmistuu kätevillä työkaluilla, joita kannan jatkuvasti mukanani: hampaillani.

 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Allekirjoittanut kärsi migreenittyyppisestä päänkivistyksestä, -vihlonnasta ja tasaisesta jomotuksesta viikonlopun yli. (Note to self: kirkas auringonpaiste ja laajat lumikentät yhdistelmänä eivät paranna päänsärkyä. Aurinkolasit saattaisivat auttaa, sitä paitsi kärpäsen silmiä malliltaan muistuttavien talvipleksien takana voi hyvin irvistellä särkynsä kanssa niin etteivät vastaantulijat huomaa.)

Ilmapuntarina toimiva koira, joka ratsastaa suhteellisen sujuvasti ihmisensä mieliala-aalloilla hoksasi heti, kun ilmassa oli selvää matalapainetta. Mitä enemmän päätä särki, sitä useammin raivostuttava komentohaukku napsahti päälle. Mihin katosi se karvainen sairaanhoitaja/terapeutti, joka on monesti niittaantunut kylkeen kiinni hyrisemään kun ihmisensä on viikonloppuaamuisin ollut väsynyt?

Pitkän lenkin päälle kaaduin hetkeksi sohvalle pitelemään päätäni kasassa ja koira villiinnytti itsensä täysin. Se murisi leluilleen, juoksi niiden kanssa ympäri taloa kuin päätön kana ja yritti saada minua ryhdistäytymään. Tätä ei tietenkään tapahtunut, koska 24/7 jatkunut päänsärky ja oksettava olo oli kiitettävästi vienyt liiat mehut. Raitis ulkoilma on yleensä oireisiin auttanut, mutta tällä kerta sen tuoma helpotus oli varsin hetkellinen. Eikä koira ole tuntenut armoa.

Käännekohta tapahtui myöhäisen iltapäivän pitkän lenkin jälkeen, kun uuvuin lattiatasoon makaamaan ja koira kävi murisemassa lelunsa kanssa korvaani. Se heilutti häntäänsä kasvojani vasten, töni kuonollaan ja kun ei saanut minuun mitään liikettä, se huokaisi niin ylidramaattisen pitkään ja värisevästi, että oli pakko nauraa ääneen. Tämä ilmeisesti riitti sille, koska se tuli heti kainalooni makaamaan ja painoi pienen, karvaisen naamansa poskeani vasten. Tässä asennossa me viihdyimme niin kauan, että toisesta kyljestäni katosi tunto. Tervetuloa takaisin, läppäkorvainen Florence Nightingale.

ps. Eilisaamun aikainen herääminen ilman päänsärkyä, levänneenä ja iloisena tuntui ennenaikaiselta joululahjalta. Koirakin näytti tyytyväiseltä kun sen ihminen ei aloittanut aamua sadattelulla. Ehkä on taas muutenkin skarpattava tuon noitumisen kanssa. Koira on saattanut viimeisen parin päivän aikana luulla, että sen etunimi on vaihtunut yleisimmin käyttämäkseni kirosanaksi. Ruokonta kielenkäyttöä, myönnän, mutta nonstop-päänsärky vaan avaa aina automaattisesti kirosanakanavani.

Tuuletusaukko. Ja kuono.