Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Tahtojen taisto ja henkien voimainmittelö; siinäpä pähkinänkuoritettuna eilinen pisin lenkki.
Aamulenkki on yleensä jouheva ja liikun nopeasti eteenpäin: minua houkuttaa kotona odottava aamuruoka, eikä minulla ole aikaa jäädä tienposkeen tupseksimaan.
Iltapäivälenkkiä varten olen säästänyt paukkuja ja paikoitellen esiintyy lieviä mielipide-eroja siitä, miten ja millä vauhdilla minun tulisi edetä.
Iltalenkki on riehuntalenkki vaihtelevassa maastossa, pitäen sisällään paljon juoksua ja piehtarointia kelkanjäljissä: minua houkuttaa kotona odottava iltaruoka, eikä minulla ole aikaa jäädä tienposkeen tupeksimaan.
Päivän pisin, eli iltapäivälenkki, on siis se kompastuskivi jossa ihmiseni ja itseni erot tulevat räikeimmin esille. Hänen on hyvin vaikeaa ymmärtää sitä tosiasiaa, että koska minua ei odota kotona ruoka, ei minulla näin ollen ole myöskään tarvetta kiitää lumen halki. Saatan aivan hyvin jäädä ihailemaan maisemia.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Olen ollut haistavinani palaneen käryä, koska viimeaikojen lenkit ovat sujuneet mallikkaassa ja hyvässä muodostelmassa, koiran kipittäessä joko vierellä tai lakisääteiset pari metriään edellä, vetämättä. Eilen palaneen käryn alkuperä selvisi; koira jurnutti paikoillaan n. kymmenen minuuttia, koska reittivalinta ei herraa miellyttänyt. Maanittelin, kehotin, houkuttelin ja käskin sitä liikkeelle, mutta se oli turhaa niin kauan kunnes se itse oli valmis tassuttelemaan eteenpäin.
Olisin tämän kuluneen ajan voinut vaikka konsultoida eksyneitä turisteja tai pistää pystyyn pienimuotoisen nuotion makkaranpaistoa varten, mutta sen sijaan seisoskelin koiran kanssa ja katselin, että miten kauan sillä kestää ennen kuin se antaa periksi. Nökötimme keskellä tietä elävänä tilataiteena, koira katseli maisemia ja minä katselin savun hiljaista nousua korvistani. Kun se sitten viimein sai itsensä liikkeelle, se loi minuun mäyräkoiramaisen 'mikä tässä nyt kesti näin kauan'-katseensa, joka kyllä oli taas kaiken huippu.
Sujuvaa eteneminen ei vielä tämänkään jälkeen ollut, vaan pakollisia pysähdyksiä ja istumalakkoja nähtiin muutamia kertoja. Ohikulkevat autot saivat poikkeuksellisen paljon huomiota osakseen, samoin taivaan linnut; koira väisteli katsetta ja leikki kuuroa.
Ihmettelin aikani, että mistä kummasta johtuu niskurointi reitillä, jota se viimeksi edellisenä päivänä jolkotti menemään ilman ylimääräisiä kommervenkkejä ja totaalikieltäytymisiä, mutta sitten tajusin, että olimme menossa eri suuntaan samaa tietä pitkin kuin eilen. Sillehän tuntuu olevan täysin käsittämätön ja mahdoton konsepti kaksisuuntainen tie.
Jos joskus löydän näiden fiksaatioiden alkulähteille, käyn nyhtämässä ne irti omin käsin.
 |
| Itsepäisyyden ilmentymä. |
Käsittämätöntä on mäyräkoiran ajatuksen juoksu :D
VastaaPoistaTosin tällaista en ole kyllä meillä huomannut, että tietä voi kulkea vain yhteen suuntaan... Olisipa jännä tietää, että mitähän siellä koiran pienessä päässä oikein liikkuu.
Tuo tahtojen taisto kuulostaakin jo enemmän tutulta. Meillä tätä on koettu naurettavuuteen asti, kylässäkin. Minä kökötän ulko-oven edessä ja komennan koiraa valjaiden pukuun ja Pinja ei ole huomaavinaankaan. Ensin se katselee muualle, haistelee mattoa ja lopulta jopa nuolee ovea, muttei varmastikaan ole huomavinaan mitä siltä vaaditaan. Pisimmillään taisi mennä vartti ennen kuin voitin tämän kilpailun :D
Alf, Alf, sinä ihastutat ja vihastutat;)
VastaaPoistaEikä emäntääsi auta yhtään, jos sanon, että olisipa meilläkin yksi päivän lenkeistä hitaanpuoleinen ja nuuskimiselle pyhitetty. En nimittäin pysty lenkittämään koiraan niin montaa kertaa päivässä, ettei sillä olisi vauhdista päätellen jo lenkillä mielessä siihen saumattomana tapahtumaketjuna liittyvä ruoka! Ja kotiin palattua (siis vaikka tekisimme tuhat lenkkiä päivässä) alkaa hillitön ruuankerjuu-pallon kanssa talon päästä päähän reuhaaminen ja murina ja ärinä. Siis murina pallolle, ei minulle.
Sunan: Mä en vain voi käsittää mikä kumma noissa teissä on, että yhteen ja samaan suuntaan pitäisi kulkea!? :D Alfiella on kaikenlaisia kummallisia (sen omasta mielestä varmasti täysin loogisia) pieniä omituisuuksia, joita lievässä tapauksessa voisi sanoa persoonallisuudeksi, mutta jotka voivat olla hyvin rasittavia luonteenpiirteitä! :D
VastaaPoistaNauratti tuo kertomasi Pinjan käytöksestä; niin tuttua, niin tuttua :D Just tuo väistely ja oheistoiminnan keksiminen on hyvin tyypillistä täälläkin :D
Mai: Nyt kun meillä on jokin aika sitten siirrytty tuohon ensin lenkki-sitten ruoka-systeemiin (kun täällä ollaan jo olevinaan niin isoa poikaa, heh), niin kummasti loppulenkistä löytyy uusi vaihde jos koira alkaa jumittaa, kun mainitsee, että mennään kotiin syömään ;) Mutta se myöhäisen iltapäivän lenkki kun ruokaa ei ole tiedossa, on aina sellaista tahtojen taistelua välillä, koira kun hyvin tietää ettei murkinaa ole luvassa. Argh. Noh, viimeksi tokaisin sille tällaisessa jumitustilanteessa (kas kun pyörätiellä oli leikkiviä lapsia jotka olivat olevinaan niin mielenkiintoisia, että koira liimasi berberinsä maahan eikä suostunut liikkumaan), että "lähdetääs kotiinpäin ja otetaan Pyramidi". Jo tuli koiraan eloa ja sain jopa pistettyä juoksuksi :) Eikä se muisti voi kauhean lyhyt olla, koska puolen tunnin kuluttua kun oltiin kotona, niin koira parkkeerasi itsensä sen kaapin eteen jossa Pyramidia säilytetään ja tuijotti vuoroin kaappia ja vuoroin mua :) Pakko varmaan ruveta houkuttelemaan sitä tuolla lelulla, että päästään sujuvasti asiassa eteenpäin =)
Alfiehan on vain kasvamassa isoksi urokseksi jolla on niin sanotusti oma tahto:) Meillä tälläisenä lumitalvena kun ei ole kuin yksi lenkkivaihtoehto niin ei todellakaan ole kysymystä mihin suuntaan lähdetään - postilaatikolle päin:) :) Metsän tarjoama vaihtoehdo ei houkuta metrisine hankineen. Siitä ei ole tosiaan yksikään urhoollinen koiranomistaja kahlannut:) Ossin lenkki sujuu hyvin samalla rutiinilla: talolta poispäin hirveää vauhtia ja takaisinpäin niin hitaasti kuin ikinä. Jos on hyvä ilma niin Ossi voi istahtaa tielle ja istua ja tuijotella siinä juuri niin kauan kuin sen antaa istua. Kesäiltana puoli tuntia istumista ei ole mikään ihme. Miehellä kestää pinna tähän - minulla ei. Terveisin Ossi ja M-L
VastaaPoistaMarja-Leena: jos tuo tahto tuosta vielä kasvaa niin ei hyvä heilu! :D Kyllä taas hymyilytti kun äsken kauppareissulla näin lyhkärinartun joka oli kanssa mäykky ja jolla oli täsmälleen samanlaiset elkeet kuin niin monella muullakin mäyriäisellä näyttää olevan ;) Jumitusta tienposkessa ja pukkihyppelyä lumihangessa, tuli oikein kotoisa olo, erityisesti siinä vaiheessa kun huomasin omistajan tuskastuneen ilmeen :D
VastaaPoistaYmmärrän hyvin ettei sulla pinna välttämättä kestä puolen tunnin istahtelusessioita, mullakaan ei aina. Joskus ei haittaa, varsinkaan siinä tapauksessa kun itse pysähtyy juttelemaan jonkun kanssa tielle ja koira ei ala ikinä vetää kotiinpäin tai minnekään muuallekaan, vaan istua pönöttää kaikessa rauhassa ja ihailee maisemia sen aikaa kun vaihdan kuulumisia:)
Mistä saa ostaa istuvia mäyräkoiria ;))) Mulle ei sattunut sellaista, ei tosiaan.
VastaaPoistaMutta tuo Pyramidi-keksintö oli mainio! Tuottakoon se tulosta ja lisävauhtia lenkkeihinne!
Mai: meillä on nyt uusi sielunvihollinen johon edes Pyramidin taika ei yllä: loska. Voi ihmisen käsi tuota meininkiä taas lenkillä kun olisi pitänyt ylittää tie ja siellä oli vettä ja loskaa! Mäyräkoira käytti kaikki hallitsemansa akrobaattiliikkeet yrittäessään väistellä märkää, tassujaan se nosteli taas näytösponin tyyliin ja oli selvästi järkyttynyt ja tyrmistynyt! :D
VastaaPoistaJa siitä istumisesta: päätti sitten - valtavassa viisaudessaan - kotipihalla ettei haluakaan vielä sisään. Ja tälläsi hanurinsa maahan, juurikin öljyläikän päälle joka oli jostakin autosta valunut. Argh. Ja jotta vaikutus olisi ollut maksimaalinen, levitti vielä häntäsäkin siihen. Tupla-argh.