Miten hemmotella koiraa?

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Helposti. Kaikki tavat otetaan vastaan, itsestäänselvyytenä.

Olen sängyssäsi. Varastan unesi.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kampaamalla, ei harjaamalla. Kävipä niin, että Musta Aukko, tuo maailmankaikkeuden pahis, joka mystisesti vaihtaa talouden sisällä paikkaansa, imaisten syövereihinsä milloin mitäkin (kaikki kahvit, sukat likapyykkikorista, rahat tililtä), oli vieraillut koiran tarvikelaatikossa ja anastanut sieltä sekä kynsisakset että harjan.

Aivan ensimmäiseksi epäilin koiran itsensä olleen asialla, kas kun niin somasti ja sopivasti juuri nuo sen julmetusti vihaamat sakset olivat häviksissä, mutta ne löytyivät viimein sen lelujen seasta. Harja, sen sijaan, oli kadonnut jonnekin mistä sitä ei enää tavoitettu. Ja koiran viirihäntä oli ihan solmussa ja ryönässä, korvakarvoissakin jugurttia. Suttusyöjä-läppäkorvan perussettiä, siis. En löytänyt mitään muuta välinettä siihen hätään (= esteettiseen kauhistukseen ja siihen, että nurkat olivat täynnä harjaamattoman koiran karvoja) kuin tiheäpiikkisen kamman ja selvitin sotkuisen karvaston sen avulla. Mutta, ah! ja oih! kampaaminen onkin koirasta vallan ihanaa. Se menee suorastaan veltoksi kun sitä kampaa, kääntyilee ja hyrisee, ojentelee tassujaan ja kaulaansa ja antaa selvittää hännänkin solmut silmää räpäyttämättä.

Eli meillä hemmotellaan koiraa kampaamalla sitä. Makupalat ovat nyt niin last season.