torstai 3. maaliskuuta 2011

Kuriton kersa, vol II


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tällä hetkellä elän elämääni vahvasti negaatioiden kautta: en kuuntele, en tottele, en mene, en tule, en. Ihmisen kanssa vastahankausta on havaittavissa tämän uuden omaksumani elämänfilosofian kanssa. Hänen mielestään tällainen periaatevastustaminen on hyvin typerää. Minun mielestäni tämä on oiva keino näyttää mistä se kana todellisuudessa pissii. Minä haluan vapauden toteuttaa itseäni, vaikka sitten vastustamisen kautta. Tämä ei sovi ihmisilleni. He ovat jämäköittäneet otettaan. Ainut heikompi lenkki on naisihmiseni, koska hän osoittaa liiallista pehmeyttä ja hellämielisyyttä. Ja komentoketjuhan, tunnetusti, on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. *lisää tähän räkäinen nauru*



Otteita ihmisen päiväkirjasta:


Jos Alphonsella olisi intiaaninimi, olisi erittäin todennäköistä ettei se olisi mikään Dances-with-Wolves-tyyppinen ratkaisu, vaan lähinnä jotakin senkaltaista kuin I'm-quite-apt-to-ignore-whatever-it-is-you-may-be-saying-hence-you-may-want-to-call-me-deaf-by-will(olen-hyvin-taipuvainen-olemaan-reagoimatta-mihinkään-mitä-sanot-joten-voinet-kutsua-minua-kuuroksi-omasta-halustani). Lenkkikäytöksessä jo aiemmin tapahtunut petraus on ottanut aimo harppauksen taaksepäin ja on kurinpalautuksen aika. Levottomuuden maksimointi lenkeillä on johtanut siihen, että ulkoilu tapahtuu niin tiukan valvonnan alla, ettei koira saa kohta edes henkeä vetää ilman lupaa.

Viimeaikojen löysäily koulutuspuolella on johtanut anarkiaan; koira jumittaa ohitustilanteessa paikoillaan vielä senkin jälkeen kun lajitoveri on kadonnut horisontin taakse ja päästää suustaan surkean volinan, jolla se ilmeikkäästi kertoo kulmakunnalle, että täällä sen oikeuksia taas poljetaan.

Lenkeillä onkin nyt otettu luulot ja ohjat koiralta pois; istuttu, seisottu, menty maahan jne. käskystä, jouduttu tapittamaan silmiin ennen kuin mihinkään suuntaan on päästy etenemään, heti kun epämääräinen hinkuvinku ja päätön hötköily on alkanut. Alfie tietää, että ilman katsekontaktia mitään ei tapahdu, joten se pyrkii välttelemään sitä viimeiseen asti ja tuijottelee taivaalle, metsään, tiehen, autoihin, mihin tahansa muualle kuin ihmistensä silmiin. Uutuutena on korvani tuijottaminen, ne muutamat strategiset sentit silmien ohi.

Omaa syytähän tämäkin tietenkin on. Koiraa on lällytelty aivan liikaa taas viime aikoina ja sehän on ainoastaan loistava ponnahduslauta itsenäisyyspyrkimyksille joita se mielessään jatkuvasti hautoo. (-> Monien muiden suunnitelemiensa lisäksi, joihin liittyy läheisesti maailmanvalloitus.)

Ja sitten mennään metsään, siis ihan konkreettisesti, ja koira käyttäytyy kuin mallioppilas. Mutta kun niitä lenkkejä ei voi rajoittaa koskemaan vain metsäalueita, kun pyöräteilläkin on osattava edes alkeelliset käyttäytymissäännöt. Tiedän ja tunnustan olevani suhteellisen pehmeä kasvattaja, huomattavasti järeämpää otetta kaivataan murkkuikäisen koirapojan kanssa, mutta ilmeisesti tarvitsisin akuuttia aivojen vaihtoa, että saisin tässä asiassa kasvatettua itselleni niin teräksisen selkärangan etteivät koiran kosteat mantelisilmät jatkuvasti soittelisi joitakin hopeatiukuja sisälläni. Kirosana (hyvistä aikeista huolimatta.)


10 kommenttia:

  1. Maria, pienen koirapojan hyvä emäntä. Sääntö numero 1: Älä soimaa itseäsi. Sääntö numero 2: Älä odota tuloksia heti. 3: valmistaudu takapakkeihin kunnes koirasi täyttää 2+ vuotta, ja vielä sen jälkeenkin..

    Alph: Voin kertoa sinulle mikä mättää. Jos sulle ei tule finnejä nekkuun tai festarikuumetta tai tarvetta kiskoa tyttöjä letistä (jaa, tuo taitaa tulla...) niin kaikesta huolimatta olet Teini! Jäitä hattuun ja housuihin vaan, kyllä te vielä emännän kanssa juttuun tulette. Hän ei vielä tiedä, että hänen koulutustaitonsa eivät tule ilmi tässä vaiheessa, koska Korvasi suodattavat kaiken opitun näkymättömiin. Mutta kärsivällinen Opettaja tulee palkituksi, kun sinulla aivosolut asettuu kun ikää karttuu, ja niihin iskostettu (kärsivällisesti) oppi putkahtaa pintaan.
    Näin on. Vaikka meillä asuuksin varsin pehmeä mäyräkoira, jääräpäisyyttä siinä on omalla tavallaan riittänyt ja asiat on alkaneet mennä ihan kivasti uomilleen. Niin teilläkin :)

    VastaaPoista
  2. nauraa tuolle intiaani nimelle :) ihana

    VastaaPoista
  3. Jaksan kerta toisensa jälkeen päivitellä, kuinka Alfiessa kiteytyy mäyräkoiran perusluonne. Se tuntuu käytökseltään olevan jonkinlainen rodun kantaisä :D Samalla kiitän luojaani, ettei Pipsa järjestä nykyisin enää kovin usein junttatilanteita jossa mittelöisivät emännän ja koiran tahdonvoimat. Taitaapa olla niin, että Pipsa on ainakin toistaiseksi alistunut kohtaloonsa, tai sitten se kerää voimia ja viekkautta seuraavaan vallankaappaus operaatioon :) Ken tietää, se tästä elämästä taitaa mielenkiintoista tehdäkin.

    VastaaPoista
  4. Eli samoissa mennään kuin meilläkin lenkkeilyn suhteen Riitun kans:(

    VastaaPoista
  5. Yleensä sitä kovuutta ei palkita vaan sitkeyttä. Tosin mäyräkoira osaa monta kertaa olla se sitkeämpi veijari. Meillä kotona oli minun nuoruudessani saksan paimenkoiria ja uros oli tottelevainen kuin mikä (tosin tuli meille kaksivuotiaana eli oli valmiiksi koulutettu) ja naaraasta ei koskaan tullut mitään tottelevaisuusvaliota. Ossin suhteen olen tehnyt pienen luovutuksen. Eli se tekee kaikkea jos sitä sattuu huvittamaan. Miksikähän luulet ettei se pääse koskaan irti? Olen sitä mieltä että ne jotka sanovat että heillä on tottelevainen mäyris huijaavat:) M-L ja vastahakoinen Ossi

    VastaaPoista
  6. Mai: kiitos ihanasta kannustuksesta :) Vaikkakin tiedän, että lopussa yleensä kiitos seisoo (tai järki), niin välillä meinaa usko loppua tuon teinin kanssa. Itsepäisyys ja oveluus on jäätävä kombinaatio :D Pehmeä on Alfiekin, vaikka aluksi näytti siltä, että se ei sitä olisi. Se on valloittava persoona, ja yleensä aina hyväntuulinen koira, mutta silloin kun se on täynnä koiruuksia, se myös on sitä ;)

    VastaaPoista
  7. Paloma: heh, kiitos :) Muutama muukin vaihtoehto nimelle on varastossa ja joka päivä niitä tulee lisää ;)

    VastaaPoista
  8. Idatoi: arvaas kuinka paljon nauroin tuolle rodun kantaisälle! :D :D Joskus tullut itsellekin mieleen, että mitenkä sitä onkin onnistunut saamaan tuollaisen klassisen koulukirjaesimerkin kasvatettavakseen, mutta päivääkään en vaihtaisi pois! :) Se on niin suloinen karvanaama, vaikka joskus soitteleekin niitä viimeisiä hermonsäikeitä oikein urakalla! :D

    Tuntuu välillä, että kaikki vastaantulevat koirat ovat niin mallikkaita yksilöitä ja sitten itse ulkoiluttaa villiminkkiä joka haahuilee miten sattuu...sen sijaan tuntemani mäyrisneidot ovat hyväkäytöksisiä typyjä :) Toivottavasti meilläkin päästään joskus siihen pisteeseen, ettei tarvitse kuin tehdä pieni korjausliike ja koira tottelee heti =)

    VastaaPoista
  9. Marja-Leena: ei voi Alfietakaan irti päästää tai ainakaan näissä meidän maisemissa sitä en tee. Saa sitten nähdä kesällä vanhempien mökillä, että miten käy. Se on kyllä metsän ympäröimä ja siellä on jos jonkinlaista mesikämmentä tavattu, etten kyllä tiedä uskaltaako sielläkään. Alfie kyllä tulee luokse, jos sille sanoo "otatko herkun" (kas, mäyris on perso herkuille :), mutta tositilanteessa en ole testannut jos pääsee jäljelle, että tuleeko pyynnöstä vai meneekö sen sileän tien. Jos sillä on koirakaveri mukana, niin silloin se ei livistä, mutta jos se on yksin, tilanne saattaa olla eri...

    VastaaPoista
  10. Tuula: Se on rasittavaa, kun pitää koko ajan olla silmät selässäkin koiran venkoillessa lenkeillä. Meillä ainakin täytyy koko ajan kytätä, että mitä se nappaa mukaansa, mihin suuntaan sen ampaisee, yrittääkö se kenties napata pulkassa istuvalta lapselta pipon päästä ja ruveta leikkimään sillä...mutta näin on vain niinä päivinä kun se on poikkeuksellisen villillä tuulella. Kyllä meillä niitä tosi mahtavia lenkkejäkin on, onneksi, sillä muuten saattaisi usko loppua tyystin ;)

    Tsemppiä sinne lenkkeilyyn...ehkä nuo koirat joskus oppivat tavoille! :)

    VastaaPoista