Vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Eilen pääsin pitkästä aikaa omaan kauppaani mukaan. Ooh, kaksi säkkiä ruokaa, kuivalihaa ja uudet Y-valjaat, jotka ovat oikein mukavat päällä. Ihmiseni syynäsivät erilaisia valjaita ja mukaan valikoituivat Topcanis-merkkiset härpäkkeet, jotka täyttivät heidän asettamansa ehdot: hyvä istuvuus rintakehästä, kiinnityslukko selän päällä ja kiristysverme vatsan alla, ei kainalossa. Ihan kiva, mutta enemmän minua kyllä kiinnostivat ruokasäkit ja pemmikaani.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Meillä on ongelma, joka haittaa jokapäiväistä lenkkeilyä. Kyseessähän on Alfielle niin kovin tyypillinen jumittaminen jota tapahtuu sen nähdessä toisen koiran. Ja niitä koiriahan täällä meidän kulmilla riittää! Koirasta ei tarvitse näkyä kuin vähän korvia lumipenkkojen takaa ja mäyräkoirapoika laskee pyrstönsä maahan eikä liikahda mihinkään. Eikä liiku eteenpäin millään konstilla eikä mitenkään, ennen kuin koira on joko kääntynyt toisaalle ja kadonnut horisonttiin tai kävellyt ohitsemme. Eikä sitä edes ole tervehditty, koska en halua palkita Alfieta tervehtimisellä sen jälkeen kun se on nököttänyt käskyistä huolimatta paikallaan aivan kuin sen takalistoon olisi vedetty runsaalla kädellä pikaliimaa ja juntattu maahan kiinni. Tämähän ei tietenkään ole mikään vakava ongelma, koska se ei ole aggressiivinen kohtaamiaan koiria kohtaan, päinvastoin; sen ylenpalttinen iloisuus, uteliaisuus ja halu tavata lajitovereita puskee kaikkien muiden asioiden läpi ja ohi. Mutta rasittava se on, yhtäkaikki.

Viimeksi tänä aamuna se iski peräpeilinsä maahan kun se näki kaukaisuudesta lähestyvän koiran. Minulla oli mukanani yhtä sen lempiherkuista: naudanmahalaukkupalleroita ja yritin niillä saada sen huomion käännettyä, että oltaisiin päästy jatkamaan matkaa. Ei auttanut vaikka työnsin makupalan ihan sen nokkareikiin kiinni; se lipoi huuliaan ja nuuskutti kuonollaan, muttei kääntänyt hetkeksikään katsettaan koirasta joka oli tulossa sitä kohti, eikä edes yrittänyt napata herkkua kädestäni. Sitä ei vain kiinnostanut riittävästi. Vasta kun koira oli kääntynyt kokonaan toiselle tielle ja kadonnut näkyvistä, mäyräkoira osoitti mielenkiintoa herkkua kohtaan, jota se ei tietenkään enää siinä vaiheessa saanut kiitokseksi tottelemattomuudestaan.

Eilen nähtiin yksi kulmakunnan ärhäkäimmistä uroksista, jota omistajat ovat alkaneet kouluttaa pois remmirähjäämisestä. Meidät ohitettiin mallikkaasti kuljettamalla makupalaa koiran kuonon edessä, eikä se edes kääntänyt päätään mäyräkoiraan päin. Tämä ei siis toimi meillä ja kaikki mahdolliset temput ja viritykset on jo kokeiltu: tiukat komennot, maanittelut, mukaan nykäisemiset ja makupalat, eikä auta edes se, että koiran nappaa syliinsä ja kantaa sitä eteenpäin vähän matkaa, koska siinä vaiheessa kun se laskee maahan, se ei suinkaan ole unohtanut, että jossakin kauempana on koira. Mielestäni ajoituksenikin on ollut kohdallaan, joten siitäkään homma ei voi kiikastaa. Alkaa olla keinot vähissä ja itsepäinen muuli istuu maassa. Pitääkö tässä ruveta kantamaan mukanaan purkillistä lehmäverta? Lehmänhermojahan kannan jo mukanani ihan omasta takaa ja nekin on venytetty äärimmilleen.

Olisiko, siis, kenelläkään jotakin muuta konstia jota en ole edes tullut ajatelleeksi? Olisin kovin kiitollinen kaikista mahdollisista vinkeistä ja neuvoista, nimittäin nyt alkaa tosissaan rassata se, että koiran karvainen berberi jämähtää maahan kiinni aina kun jossakin edes etäisesti vilahtaa jokin koiraa muistuttava olento.

ps. lisäperspektiiviä ongelman laajuuteen antaa ehkä se, että kun Alfie kuulee parhaimman ystävänsä äänen ulko-oven takaa, eli kun seinänaapurimme iso uros lähtee lenkille, mäyräkoira saattaa puoli tuntia (kyllä, tämä on kellotettu) itkeä kaverinsa perään, kynsiä ulko-ovea ja pyytää päästä ulos leikkimään. 

Minulla olisi ratkaisu ongelmaan: otetaan meille toinenkin karvanaama asumaan. Yksi puoltoääni lähtee välittömästi naisihmiseltä, tiedän.