Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Lenkillä pääsin käymään kaupassa eli kaupan häkissä. Minut palkattiin kiltistä odotuksesta naudan mahalaukkupalleroilla. Nuolin huuliani jo valmiiksi kun näin naisihmiseni lähestyvän ostostensa kera. Maltoin odottaa, että hän avaa häkin oven, antaa minulle palkkani ja tulin sieltä ulos vasta pyydettäessä. Tähän asti kaikki meni mallikkaasti, kuten aina.
Mutta sitten huomasin, ettemme kääntyneetkään siihen suuntaan mihin olin suunnitellut meidän menevän, vaan lähdimme kulkemaan pyörätietä pitkin täysin väärään suuntaan. Minä vihaan sitä suuntaa. Siinä on muutaman sadan metrin pituinen pätkä tietä jota en voi sietää. Niskuroin siihen malliin railakkaasti, että naisihmiseni tilitti myöhemmin miesväelle, että vaihtaa minut ensimmäiseen hihnassa nätisti kulkevaan koiraan jos en ala korjata tapojani.
Julmalla toteamuksella oli kyllä jonkin verran realistista kaikupohjaa, minä myönnän. Tiedän, että tein kaikkeni jotta etenemisemme olisi ollut mahdollisimman vaivalloista: heittäydyin selälleni ja potkin ilmaa, piehtaroin lumipenkoissa niin että sain valjaat irti (kolme kertaa), käännyin joka toisella askeleella takaisinpäin, istuin alas, jarrutin neliraajaisesti, hypin penkkaan ja yritin karkuun, kiepuin ihmisen jalkojen ympärillä niin että hihna meni mahdollisimman paljon solmuun, yritin rynnätä ohikulkijoiden perään (he loivat paljonpuhuvia katseita ihmiseeni) ja hypätä bussipysäkillä bussin kyytiin.
Kun tienpätkä oli kuljettu loppuun ja käännytty toisaalle, minä muutuin – kuten aina – kuin taikaiskusta ja etenin kevyttä ravia ihmiseni vierellä kotiin asti.
 |
| Jos olenkin syyllistynyt niskurointiin, minä korvaan sen olemalla suloinen. Mieti tätä naamaa kun haluat äristä minulle. |
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Jostakin itselleni käsittämättömästä ja tuntemattomasta syystä mäyräkoira suhtautuu nurjamielisesti joihinkin teihin ja katuihin. Sen hyväksy-ja-hylkää-päätöksissä teiden suhteen ei tunnu olevan minkäälaista logiikkaa (tosin eihän sen logiikassakaan ole mitään logiikkaa). Päällisin puolin tämä tierasismi on siis täysin selittämätöntä, sillä en ole kyennyt saamaan selville miksi jokin osuus kadusta tai tiestä on sille niin totaalisen vastenmielinen, että sen pitää tehdä kaikki vanhat temput ja kasa uusia joka kerta kun niitä pitkin kuljetaan.
Enkä tietenkään anna sille periksi ja luovuta erävoittoa, että se voisi valita reitin. Ensinnäkin, jos tuolle rutjakkeelle antaa periksi tuon kaltaisissa asioissa voi olla varma, että siitä lähtien kuljetaan ainoastaan sen nenän viitoittamaa tietä ja toisekseen, minulla ei ole mitään halua päästää karvaista metriheikkiä niskan päälle, koska sitä ei sieltä enää saisi ikinä pois.
Yhden ainoan kerran se on kulkenut edellä mainittua tieosuutta nätisti eteenpäin, mutta silloinkin se seurasi kahden edellään kulkevan isokokoisen koiran jälkiä. Pitäisi varmasti ottaa selville missä karvakuonot asuvat ja kysyä, että haluaisivatkohan ne kulkea edellämme sen parisen sataa metriä että Herra Mäyräkoira pääsee vikuroimatta kulkemaan tienpätkänsä.
Ihan uskomattomalta kuullostaa kertomasi! Ehkä mäyräkoiraan on jalostettu aina ja kaikessa vastaanolemisen ominaisuus.
VastaaPoistaIhan mysteeri, ja jos se toistuu aina samoilla teillä, ei voi selittää pelkästään niskuroinnilla. Joku sen mielestä nyt noilla poluilla harmittaa.
Huuruista huomenta, Mai :) Täällä näyttää lämpötila (ehdotan virallisesti termin 'lämpötila' poistamista kun siirrytään pakkaslukemiin, ja sen korvaamista sanalla 'kylmätila') - 28 astetta. Nyt ei kyllä naurata, ei.
VastaaPoistaJep, mystistä on Alfien lenkkikäytös munkin mielestä. Ainahan se on hannannut vastaan pyöräteillä; metsässähän se juoksisi vaikka kuinka kauas. Se haluaisi mennä aina samoja reittejä ja pienikin poikkeama aiheuttaa niskurointia, mutta sitten on näitä kummallisia tienpätkiä joilla ei ole sattunut mitään poikkeavaa, niiden varrella ei ole mitään erityistä tms. ja vastaanhangoittelu alkaa välittömästi.
Yleensäkin se suhtautuu aina uusiin reitteihin todella epäluuloisesti, haluaisi aina ja kaikkialla määrätä suunnan ja mennä vain tuttuja teitä, monesti vain niitä joiden varrella joku sen koirakavereista tai ylipäänsä lajitovereista asuu. Esim. yhden pikkutien varrella on pari isoa rotikkaa monesti ulkona ja niiden ohi sen pitäisi ehdottomasti päästä menemään. Koirat tuijottavat sitä aidan takaa ja se hyppää lumikinoksen päälle tuijottamaan niitä takaisin, kukaan niistä ei hauku, mutta mulkoilukilpailu on joka kerran käynnissä.
Olen yrittänyt miettiä mikä noissa joissakin reiteissä on sen mielestä niin vastenmielistä, mutta en ymmärrä, en. Ja jos päästänkin sen valitsemaan kuljettavaa tietä, niin hyvin nopeasti se alkaa hylkiä muitakin polkuja ja haluaisi aina edetä täsmälleen yhtä ja samaa reittiä.
Se on koira jolla on tarkat rutiinit ja suhteellisen hyvä ajantaju; mä yritän rikkoa noita sen systeemejä jonkin verran, ettei se oleta että kaikki asiat tapahtuvat aina samaan aikaan, samalla tavalla, mutta kovasti se tuntuu niistä kiinni pitävän. Tämä ilmeisesti koskee lenkkejäkin: samat lenkit, samaan aikaan. Hmph. On siinä taas pähkinää purtavaksi tuon pojan kanssa.