Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Muutettuani alkukodista tähän pysyvään malliin ja aloittaessani ihmisteni kouluttamisen sekä kasvattamisen, omaksuin uuden nimeni lähes välittömästi. Opin nopeasti myös ihmisteni nimet, paitsi naisihmiseni nimeä en koskaan ole osannut yhdistää häneen, ihan siitä syystä, että nuorin ihmiseni kutsuu häntä nimellä "äiti". Joten naisihmiseni on äiti. Sillä nimellä minä hänet tunnen, eikä auta, vaikka sitä yritetään välillä koettaa muuttaakin, että omaksuisin hänestä käytettävän lempinimen, saati oikeaa etunimeä. Tämä riittää minulle. Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun paikalla on muitakin äitejä. Kun äitejä ei minun logiikkani mukaan voi olla kuin yksi.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Näin unta, noin puolitoista vuotta sitten, että meillä oli pitkäkarvainen mäyräkoira jonka nimi oli Alphonse (siis Alfons, mutta unessa sen kirjoitusasu oli "Alphonse"). Mäyräkoirat olivat lähestulkoon suuri tuntematon minulle, mutta muistan nuoruudestani kaverini pitkäkarvaisen version, joka vihasi naisia; erityisesti minua ja kävi nilkkaani aina sumeilematta kiinni kun tavattiin. Tämä kyseinen koiraherra otti myös muutaman kerran lukua otellessaan isokokoisen palveluskoiran kanssa. Jopa kaksi eri kertaa, kun ei suostunut uskomaan ettei pärjäisi matsissa sitten mitenkään. Tuloksena kipsi jalkaan. Kaksi kertaa. Eri jalkoihin. Mietitäänpä hetki sitä hiljaisuudessa...
Rupesin työstämään ajatusta mäyräkoirasta perheen miesten keskuudessa. Taktiikkana toimi näännytysmetodi useilla toistoilla: livauttelin mäyräkoirainfoa keskustelun lomaan (täysin asiayhteydestä riippumatta) häpeilemättä ja sumeilematta. Asia hautui jonkin aikaa, mutta muistuttelin aiheesta tasaisin väliajoin ja sujuvasti korvasin lauseeni "jos meillä olisi mäyräkoira" muotoon "kun meillä on se mäyräkoira".
Kun minulle näytettiin perheen miehistönkin osalta vihreää valoa mitä mäyräkoiran hankkimiseen tuli, niin paluuta entiseen ei enää ollut, ja Alfie muutti meille. Nimekseen se sai Alphonse Demetrius Jokinen. Alfons Jokinenhan on ruotsalaisen lastenkirjan hahmo, alkuperäiseltä nimeltään Alfons Åberg, joka sitten taipui muotoon Alfons Jokinen eli Mikko Mallikas. Nimenhän sanotaan, jo ikiaikaisen latinankielisen "nomen est omen"-sanonnan mukaan, olevan enne, mutta tuota Mallikas-osuuden toteutumista odotellaan vielä. Demetrius toisena nimenä on itsellenikin arvoitus. Se vain pyllähti jostakin Alphonsen jatkoksi ja siihen jäi.
Alfiella on useita lempinimiä ja se saa niitä jatkuvasti lisää. Sen nimi taipuu kotoisasti moneen eri versioon ja se tunnistaa niistä jokaisen. Yleensä se on vaan Alphonse, mutta useasti myös Alfie, Talonmies Pikkarainen, Kapellimestari, Pikku, Pieni ja Malfoy. Rakas lapsi ja monet nimet, tiedättehän.
Millä logiikalla mahtavat muut mäyriäiset – tai miksei muutkin koiruudet – olla nimettyjä?
ps. Jos meille tulee toinenkin mäyräkoira jossakin vaiheessa (olen jo aloittanut asian pohjustamisen, luonnollisesti. Tämä on pitkä kaava ja vaatii samanlaista väsytystaktiikkaa kuin aikaisempikin koiran muiluttaminen perheeseen.) olen jo päättänyt, kaikessa yksinvaltijan ominaisuudessani, että siitä tulee Oliver. Oliver Dimitri Jokinen, että tietty yhdenmukaisuus säilyisi nimeämisessä. Tämä siis tiedoksi myös miesväelle jotka käyvät täältä sen toteamassa.
 |
| Kärmeskielinen, mustanpuhuva hahmo ei jaksa seurata television säätutkan havaintoja. |
Hei oikeesti, mä kirjoitin kilometrin pituisen sepustuksen äsken ja se katosi... voihan voihan.
VastaaPoistaMut mä olen mainonnan uhri, tilasin eilen mainitsemastasi nettikaupasta pojalle t-paitoja ja itselleni pari tote bagia (miten voi mäykkyaiheisia kasseja olla 19.300 erilaista? luovutin jossain 400 paikkeilla, kun ei siitä kuitenkaan palkkaa makseta:), ihan mahtavia!!! En ollut kuullutkaan ko. kaupasta. Niissäkin kasseissa monissa viitattiin siihen, että yksi mäyräkoira on hyvä alku:) Kun tulee yksi, rupeaa haluamaan jo toista. Anopillani niitä oli viisikin samaan aikaan ja monta sukupolvea peräkkäin:) Mies lipsautti yksi päivä, että "sit kun meillä on toinen mäykky, sen nimeksi tulee Mauri" :) Saas nähdä, itse en juuri nyt jaksa yhtäkään ei-sisäsiistiä otusta, nautin tuosta yhdestä, joka alkaa olla hyvällä tiellä kohti mallikansalaisuutta, mutta eihän sitä tiedä, ensi keväänä saatan taas jo olla ihan eri mieltä, kun aika on hieman kullannut muistoja:) Mut lentäminen ei taida onnistua kahden koiran kanssa? Käsitykseni mukaan ottavat yhden otuksen/matkustajaluokka eikä noilla kotimaan lennoilla juuri businesta ole näkynyt... Mut ottaisko ne sit koko koneen turistiin kuitenkin kaksi koiraa? En tiedä, se pitäisi ehdottomasti selvittää, koska jos mökkireissut vähenisivät sen takia, en voisi elää asian kanssa:)
Ja miten Topista tuli Topi? Oltiin 3,5 vuotta sitten Caprilla, pojalla oli jokseenkin mahtava kolmen vuoden uhma eikä hän kerran suostunut kävelemään yhdellä kujalla mihinkään ja kysyin sitten, että mikäs nyt t-a-a-s rassaa, niin tyyppi huusi "mä haluun pikkusiskon, pikkuveljen ja ruttunaamaisen rotukoiran, jonka nimi on Topi K. (hän käytti meidän koko sukunimeä, mutta en nyt tähän sitä kirjoita). Tämä jäi elämään jopa meidän kavereiden keskuudessa niin, että kun keväällä laitoin viestiä, että meille tulee koiranpentu, niin sain vastauksena viestejä tyyliin "malja Topi K:lle" eikä nimestä oltu puhuttu vielä mitään ja matkastakin oli siinä vaiheessa jo melkein 3 vuotta aikaa:)
Ihanaa, että Alfie on jo kunnossa! Aika huikea ja uskomatonkin tuo sinun enneunesi pitkäkarvaisesta mäyräkoirasta:) Eihän siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin saada sellainen!
Toivottavasti tää nyt tulee perille... (jos se ekakin kommentti jostain syystä tuli, tuhoa pliis tää toinen:) Mukavaa iltaa!
Olli muutti Noora-emännälle 1,5-vuotiaana ja oli tuolloin nimeltään Oliver. Meillä nimi kääntyi saman tien Olliksi, joka kuvaa poikaa niin hyvin.
VastaaPoistaOlen pitkään halunnut toisenkin koiran huusholliin, mutta kaikki käytetyt keinot ovat olleet tehottomia. Toiselle koiralle olen toki miettinyt nimeä. Suosikkeja on Paavo, Sisu ja viimeinen suosikkini Arvo.
Ihan muuten vaan tuli mieleen kysyä, oletko koskaan kuullut sanontaa, että koira ja omistaja alkavat muistuttaa toisiaan...
VastaaPoistaVäsytystaktiikkasi muistuttaa siinä määrin mäyräkoiran arkista toimintamallia, että perheesi miesväki on ansainnut pienen osaa ottavan ajatuksen täältä mäyräkoiran puhki jankuttamalta emännältä ;)
Kerro sitten kun olet päässyt toisen Dimitrius Von Kakkosen suhteen "kun"-vaiheeseen. Seuraan mielenkiinnolla.
Hyviä nimiä oletkin keksinyt, Maria.
VastaaPoistaOlen saanut nimeni äipän isoisältä ja jos meillä olisi toinen mäykky, niin sen nimi olisi Tuisku. Pyry ja Tuisku.
Anu: tuttua huttua, että blogger herjaa; mullakin katoaa välillä tekstit minne sattuu ja nyt tänäänkin kun yritin pistää tämänpäiväiseen postaukseen pari riviväliä ranskalaisilla viivoitettujen kohtien jälkeen, niin blogger päätti toisin. Pah.
VastaaPoistaJeps, toi saitti oli aika kattava :) Neljänsadan jälkeen minäkin luovutin ja siellä alkoi tulla vastaan samaa kamaa joka sivulla. Mutta ihania jutskia siellä oli. Pitäsköhän tilata tollanen valkoinen huppari jossa on blingblingiä ja lukee Doxie Mama? :D
Hauska tuo kertomus siitä miten Topista tuli Topi! :) Kaksi koiraa olis kyllä kiva, olisi sitten mäyriäiselle kaveri kaikkiin kujeisiin, mutta joo, en kyllä haaveile minäkään moisesta ihan vielä. Antaa nyt tuon yhden ensin kasvaa n. kahden-kolmen vuoden ikään ja katsotaan sitten ;)
Olli: Hyvä nimi tuo Oliver ;) Eikä lempparikaan ole, tietenkään, hassumpi. Kyllähän se Oliver varmasti meilläkin heti muuttuisi Olli-muotoon (tai Ollie, että ollaan uskollisia kirjoitusasulle joka Alfienkin nimessä on ;)
VastaaPoistaMai: siis joo, mä luotan kivenkovaan näännytystaktiikkaan, harmi vaan, että miehistö on siitä niin hyvin perillä, eikä käänteinenkään psykologia toimi, kokeiltu on ;) Sehän menee just näin, että koirat ja omistajat monesti muistuttavat toisiaan, joko luonteeltaan tai ulkonäöltään ;)
VastaaPoistaTosiaan, ainakin se pari vuotta odotellaan, että kersa kasvaa ennen kuin voi edes haaveilla toisesta koirasta ja saadaan silläkin tavoin sitten edes näennäisesti pienennettyä mahdollisuutta reviirikiistoihin kun molemmat eivät ole muksuja. Sikäli mikäli niiltä nyt sitten voi edes välttyä. Kemioistahan se on kiinni. Mutta nyt ainakin osataan katsoa, että minkälainen koira sopisi luonteeltaan meidän poitsulle kaveriksi, kun tiedetään minkälainen siitä itsestään on kehkeytymässä. Ja sillähän jo vähän voi karsia sitä, miten koirat tulevat keskenään toimeen.
Pyry: Pyry ja Tuisku olisivat mainio aisapari! :) Mä tykkään kun nimissä on jokin juju =) Ja kiitos kehuista, vaikka ensikuulemalta moni onkin ollut, että "siis mikä se teidän koiran nimi oikein on?" :D
VastaaPoista