Impulssikontrolli

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Impulssikontrolli on jotakin mitä ihmisen itsensä pitäisi harjoittaa silloin kun haluan jotakin. Hänen pitäisi, nimittäin, kontrollioida impulssiaan kieltää kaikkea kivaa ja antaa minun toteuttaa itseäni. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Arkitottelevaisuuden lisäämiseksi on kotona harjoitettu ns. impulssikontrollia. Käytännössähän se tarkoittaa sitä, että mäyräkoira yrittää mennä ja tehdä ja ihminen estää ja odotuttaa. Tämä ei sovi koiran pirtaan kovinkaan hyvin, mutta iloisesti etuovelle ryntäävän koiran hidastamiseksi on harjoituksia tehtävä useasti.

Naapureiden (epäilemättä suureksi) riemuksi on myös jatkettu ovikello-harjoituksia. Joku talossa-asuvista menee muina ihmisinä ulos niin ettei koira huomaa (tässäkin on jo tekemistä; yleensä koira on kuulolla kaikista liikkeistä ja ihmisten monimuotoisten toimien seuraaminen on koiran mielestä kiehtovaa puuhaa) ja soittaa ovikelloa. Koira aloittaa haukkumisen ja tekee keskitetyn ryntäyksen tuulikaappia kohti vauhdilla joka saisi pikajuoksijatkin kalpenemaan. Ihminen toimii seuraavasti:

Vaihe I

1. Ihminen ei noteeraa koiraa, joka hyppii vuoroin oven edessä ja vuoroin ihmisen polvia vasten, hokien: “Avaa ovi, avaa ovi, hyvä ihminen! Siellä on vieraita, vieraita, vieraita! Avaa ovi, avaaaaa oviiii!” Ihminen jatkaa näennäiskeskittyneesti tekemisiään ja yrittää olla kiristelemättä hampaitaan haukulle joka todennäköisesti pyöräyttää vainajatkin kertaalleen ympäri haudoissaan. 
2. Kun koira jää hölmistyneenä ja epäuskoisena tuijottamaan ihmistä ja rauhoittuu vähitellen paikoilleen, ihminen kävelee vihdoin hitaasti ovelle ja avaa sen.

Vaihe I toistetaan tarvittaessa niin kauan, että koira oppii olemaan reagoimatta voimakkaasti ovikelloon (tai kunnes naapurit soittavat poliisit).

Vaihe II

1. Ihminen soittaa ovikelloa, koira tekee ilmoitushaukkunsa (yleensä toistuvasti, valitettavasti) ja ihminen vastaa siihen koiran vihaamalla “Riittää, kiitos”, lauseella (tai muulla vastaavalla. Talossa on kuultu komennosta myös arkipäiväisempiä versioita, kuten “Alfie, nyt justiinsa se nokka tukkoon”-tyyppisiä lausahduksia.)
2. Ihminen komentaa koiran taakse ja odottamaan. Koira poistuu taakse ja odottaa, vaihtelevasti. Ihminen avaa oven, kun koira on paikoillaan. (Ja tässä vaiheessa yleensä koira tekee ryntäyksen ovelle.)

Alfien kanssa harjoitellaan sitä, ettei ovelle rynnätä senkään jälkeen kun on menty kiltisti odottamaan haukkumatta. Kovin on haasteellista. Senpä takia impulssikontrollia lisäävät harjoitukset on nyt toden teolla otettu käyttöön niiden kaikissa moninaisissa muodoissaan. Näitä ovat mm. 1) Ihminen, tuo koiran riesaksi ja riemuksi tehty olento, keskeyttää lupaavan metsälenkin huudahtamalla “odota!”, vaikkei mitään sinällään näkyvää syytä olekaan odotuttamiseen. Koira kykenee vastustamaan kiusausta rynnätä eteenpäin päästäisen jäljille tai muiden koirien hajuille. 2) Koira komennetaan “maahan” ja toisen etutassun päälle asetetaan kuivalihapala. Koiran täytyy odottaa ja ottaa katsekontakti ihmiseen, joka vapauttaa koiran “saat ottaa”-komennolla. (Koira hotkaisee purematta kuivalihan ennen kuin “kissaa” ehtii sanoa).

Kyseisten käskyjen noudattamisessa ei sinällään ole koiralle kovinkaan suurta haastetta, mutta ovikellossa tuntuu olevan. Se on kerrassaan vastustamaton kapine, jota soittelemalla koiran saisi pidettyä hereillä vaikka viikon yhtäjaksoisesti.

Täytyisiköhän naulata wittenbergiläisessä hengessä teesi ulko-oveen, jossa lukisi koirankokoisin kirjaimin: “Meillä koulutetaan koiraa. Ulina, mölinä, haukahtelu ja ulvonta ei välttämättä ole ihmislähtöistä. Kiitos ja anteeksi.”

 

Haluatko kuulla mitä mieltä minä olen sinun impulssikontrolleistasi? Haluatko? No, kysy nyt. Kysy vaan.