Leikitään!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kumpi käsi?

Kaikki leikit joihin liittyy, edes etäisesti, mahdollisuus syödä herkkuja ovat niitä parhaita leikkejä. Uusin suosikkini on “kumpi käsi”-leikki, jota olen leikkinyt naisihmiseni kanssa parina päivänä.

Leikin kulku on seuraava: ihminen piilottaa kämmeneensä herkun (tässä tapauksessa nappulan. Viili ei, kuulemma, oikein sovi tähän käyttötarkoitukseen. Miksei?) ja sen jälkeen hän ojentaa nyrkkiin puristetut kätensä, kämmen ylöspäin eteeni. Sivuhuomiona voin todeta, että käsi nyrkissä, kämmen alaspäin ei toiminut, koska se tarkoittaa “istu”-käsimerkein ja aiheutti minussa kummastusta. Minähän istuin jo. Mitä se nyt sitä pyytää?

No, joka tapauksessa, kun olimme päässeet yksimielisyyteen käsien asennosta (ja siitä, että leikki oli viilitön, suureksi harmikseni), naisihmiseni antoi minulle käskyn: “katso tänne, etsi herkku” ja korosti sitä ojentamalla käsiään melkein kuonooni kiinni. Minä nuuskin käsiä ja nuolaisin sitä, jossa herkku oli piilossa. ( Tätä voi vaikeuttaa käsittelemällä molempikätisesti jotakin voimakkaamman tuoksuista herkkua, esim. kuivalihaa, jolloin haju tarttuu kumpaankin käteen). Kun olin tunnistanut oikean käden, jossa aarre oli piilossa, ihmiseni antoi seuraavan käskyn: “koske” ja minä napautin tassullani napakasti kättä. Sain palkinnoksi sen piilotetun herkun ja kehuja. Seuraavalla kerralla osasin jo heti koskea oikeaa kättä tassullani. Mainio leikki! (Täytyy kyllä tosin myöntää, että samalla kun koskin tassullani ihmiseni kättä, hän huomasi, että kynteni olivat kasvaneet liian pitkiksi ja ne leikattiin vielä samana iltana. Minua vähän kadutti koko leikki siinä vaiheessa.)

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Koira istuu lattialla, tapittaa ruskeilla silmillään ja heiluttaa häntäänsä suu virneessä. Leikkiinkutsusta ei voi erehtyä. Hyödynnän tilanteen ja opetan “kumpi käsi”-leikin, josta koira innostuu. Samalla harjoitellaan lisää keskittymistä, koska koira joutuu ottamaan kesken leikin katsekontaktia ja noudattamaan ohjeita.

Näiden keskittymiskykyä lisäävien leikkien myötä ohjeiden kuunteleminen esim. lenkeillä on parantunut entisestään. Koiraa ei enää juuri koskaan tarvitse erikseen pyytää odottamaan ja katsomaan silmiin autotietä ylitettäessä, vaan se tapahtuu jo pitkälti automaattisesti. Valjaissa vetäminen on vähentynyt huomattavasti ja suurimmaksi osaksi se vähäinenkin kiskominen loppuu “nätisti”-käskyllä.

Yleensä opetan temput sarjassa, kuten istu-maahan-selälleen-kieri-tempussa, jota myöskin on viime aikoina hiottu. “Kumpi käsi”-leikkiä voi myös modifioida, koiran oman keskittymisen ja jaksaminen mukaisesti. Pääasia on, että kun koira osoittaa herpaantumisen merkkejä, leikki lopetetaan, että hauskuus säilyy. Ja hauskaahan meillä aina on: koira nauttii kun saa suorittaa tehtäviä ja minä nautin, kun koira oppii ajattelemaan itsenäisesti ja huomaa miten voi ratkaista ongelmia. Ohjatuissa leikeissä on sekin hyvä puoli, että myös leikkiessän yksin koira on selvästi kehittynyt ja keksii itselleen uusia tapoja viihdyttää itseään, ilman että ihmisen tarvitsisi tarjoilla sille mitään valmista kaavaa huvituksiin. Esim. siinä missä Alfie ennen pureskeli vinkupallojaan, se nykyään tönii niitä tassuillaan eteenpäin ja pallottelee yksinään pitkiäkin aikoja.

Leikkien jälkeen otan pienet nokoset keittiön alakaappeja vasten (se on suosikkipaikkani päiväunille.) Kuvassa näkyy myös ns. harjoitusmatto, jollaisia ihminen on kylvänyt huusholliin. Ne, kuulemma, otetaan pois siinä vaiheessa kun minä lakkaan järsimästä mattojen hapsuja ja oikeat matot pistetään tilalle. Miesihmiseni mielestä kyseiset harjoitusmatot ovat rumia, minun mielestäni oikein maukkaita. Kukin tyylillään.