Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Minulla on tärkeitä rutiineja, jotka olen kehittänyt näiden seitsemän kuukauteni aikana ja joita hion ja jalostan jatkuvasti.
Joskus kun minulla on tylsää, asettaudun olohuoneen sohvan alle, josta minulla on näköyhteys suoraan keittiöön, ihmisten jalkoihin. Tarkkailen heitä ja odotan, kunnes näen heidän asettuvan keittiön pöydän ääreen. Sen jälkeen haukahdan. Ja odotan. Yleensä en kuule vastaukseksi mitään ja haukahdan muutaman kerran uudestaan. Tässä vaiheessa ihminen mutisee vastaukseksi jotakin näennäistä, mutta tämä ei tyydytä minua. En halua mitään puolivillaisuutta, vaan heidän sataprosenttisen huomionsa. Päästän kokoelman kurkkuääniä, aina kurlauksesta matalaan murinaan (joka kuulostaa omissa korvissani upealta. Välillä saatan jäädä myös ihastelemaan tuottamiani ääniä ja kokeilen eri korkeuksia ja äänen resonointia nenäonteloissani. Komeaa.)
Ihmiseni naurahtavat huvittuneina ja kumartuvat lattiatasoon katsomaan minua keittiöstä olohuoneeseen. Se on minun merkkini, tätä olen odottanut. Päästän matalan murinan ja ryömin sohvan alta heidän kimppunsa, nuolen kasvot, korvat ja päänahan, paukutan hännälläni lattiaa ja kiepun heidän päällään. Mitä enemmän ihmiset nauravat, sitä riehakkaammaksi minä muutun. Minä kutsun tätä leikkiä “Ihmissaaliin väsyttämiseksi.” Tämän jälkeen minä sitten lähdenkin tyytyväisenä töihini tai nukkumaan.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Koira tervehtii omaa väkeään tyylillä, joka näyttää siltä kuin se olisi menettänyt järkensä (tai ainakin unohtanut hetkellisesti minne on sen pistänyt). Kyseinen toiminta tapahtuu aina samalla tavalla: ensin kieputaan jaloissa ja pyöritetään häntää oman akselinsa ympäri (ei sivusuunnassa vaan kokonaista 360 astetta, niin että ei ole varma, kumpi heiluttaa kumpaa: koira häntäänsä vai häntä koiraansa.)
Tämän jälkeen hypitään polvia vasten, kielloista huolimatta. Tuntuu olevan mahdotonta saada kokorajoitteista koiraa ymmärtämään ettei hyppiminen ole suotavaa, mutta kun koiran ulottuvuus on mitä on, otetaan sen luontainen halu hyppiä takajaloillaan avuksi ja kas, elävä pomppukeppi on keksitty.
Kun pelkkä hyppiminen ei riitä, yritetään nuolla käsiä ja kasvoja. Tai vain napataan käsi suuhun ja pidetään sitä leukojen välissä. Koira ei yritä purra tai näykkiä, se ainoastaan haluaa pitää kättä suussaan. Tavasta yritetään opettaa pois, ettei se laajentaisi sitä koskemaan sisääntulevia vieraita. Tämä on osoittautunut vähintäänkin haasteelliseksi; koira kommunikoi suullaan, siinä missä muutkin, ja koska se ei kykene tuottamaan ihmiskielisiä sanoja (ainakaan toistaiseksi), se pitää ihmisen kättä suussaan ja vinkuu. Avuksi on otettu puruluu, joka on pistetty koiran suuhun kun ovesta on tultu sisään. Huvittavaa on kun koira hakee jotakin leukojensa väliin jo valmiiksi, kun ulko-ovi käy. Joskus vastassa on koira, jolla on leluporsas tai -lehmä suussaan ja josta se ei irrota otettaan ennen kuin tervehtimisrituaalit on kokonaisuudessaan käyty läpi.
Yksinkertaisempaa olisi, tietenkin, opettaa koira odottamaan kiltisi pedilllään kunnes ihmiset ovat saaneet riisuttua ulkovaatteensa ja aloittaa sitten maltillinen tervehtiminen. Tämä on toistaiseksi ajatuksena niin kaukainen ja utopistinen, että helvetti ehtii jäätyä ensin ja voimme kaikki luistella kotiin, ennen kuin koira odottaa rauhallisesti ihmisiään eteisessä.
 |
| Tarkkailen tilannetta. Jos en löydä itseäni kylliksi viihdyttävää toimintaa, hakeudun sohvan alle ja kiinnitän heidän huomionsa. Temppu toimii poikkeuksetta aina. Ihmiset ovat täysin hallinnassani. Saatan ehkä myös hakeutua verhojen taakse työstämään johtoja. Se vasta toimiikin. |
Meillä Topi tekee tuota ihan samaa! Teen sitten lattialla ihan mitä tahansa, tyyppi tulee viereen ja ottaa mun koko ranteen suuhunsa... Ei pure eikä tee mitään muutakaan, mutta saa ainakin jakamattoman huomion, kun tekeminen keskeytyy, kun on koiran leuat ranteen ympärillä! Sanon sille yleensä "pölvästi" ja tyyppi napittaa onnellisena, häntä heiluen mua, mutta leuat ei katoa mihinkään käden ympäriltä:)
VastaaPoistaJa juu, meillä hypitään ja riehutaan ihan riippumatta siitä, mitä on opetettu... Se on kuitenkin maailman ihanin asia, kun joku tulee kotiin! On se sitten oman perheen jäsen tai kyläilemään tuleva vieras. Tosin, meillä on pienoisena ongelmana ilopissaaminen ja vieraiden ei tarvitse kuin katsoa Topia ja sanoa yksikin sana ystävällisellä äänellä, niin jo tyypiltä lirahtaa... Siksi yritetään aina sanoa heti ovella ihmisille, että olkaa niin kuin tätä mun sylissä riuhtovaa tyyppiä ei olisikaan... Kun ihmiset ovat vähän aikaa huomioimatta Topia, se suurin innostus menee ohi ja sitten säästytään vahingoilta. Mikähän tänkin jutun pointti oli, en enää muista:)
Käykö Alfielle koskaan huonosti, kun se hyppii takajaloillaan? Meillä ei oo yks eikä kaks kertaa, kun Topi onkin lentänyt kyljelleen ja kalauttanut päänsä lattiaan... Pari kertaa sitä on selkeästi sattunutkin, mutta ei kyllä ole estänyt hyppimästä taas hetken päästä uudelleen...
Meillä auttoi tuo puruluun tai lelun suuhun tunkeminen, vaikka edelleen välillä yrittää ottaa ihmiskättä suuhunsa ja sitten kun turhautuu ettei voi sitä tehdä, ottaa oman takatassunsa suuhunsa niin syvälle kuin voi :)
VastaaPoistaAika monelta mäykkyihmiseltä olen kuullut, etteivät ole saaneet hallintaan tuota hyppimistä, vaikka koira olisi muuten miten hyvin totteleva tahansa; kai se on sitä kun koira on suht' matala eikä korkeutta ole riittävästi, niin sitä täytyy sitten keinotekoisesti lisätä, että yltäisi ;) Alfie ei ole selälleen kaatunut kertaakaan hyppiessään, mutta istuessaan ja taivastellessaan on kyllä humpsahtanut selälleen kun on yrittänyt nähdä taakseen kurottamalla päätään taaksepäin niin pitkälle kun on voinut. Aika koomisen näköistä, kieltämättä :) Pienenpänä pentuna kun se tuli meille, se tapasi istua keskellä olohuoneen lattiaa ja katsella ihmetellen ympärilleen, varsinkin seiniä ja kattoa se tiiraili pää kenossa ja monesti kaatui siitä selälleen kun yritti nähdä taakseen :)
Meillä ei sinällään tule ilopissaa, vaan lähinnä jännityspissa. Jos on ollut vieraita kylässä, niin heti kun lähtevät (jos ei ehdi koiran kanssa välittömästi ulos), saattaa lattialle lirahtaa. Koskaan se ei ole pissannut kun ovat tulleet ovesta sisään vaan vasta siinä vaiheessa kun ovat lähteneet; aivan kuin jännitys laukeaisi. Alfie suhtautuu aika epäluuloisesti uusiin ihmisiin jotka tulevat ovesta, mutta on hyvä kaveri heti kun saa rauhassa, omassa tahdissaan, tutustua. Sen jälkeen onkin sitten ketarat oikosenaan kerjäämässä maharapsutuksia :)
Jännä!!! Ihan selkeesti reagoi jännityksen laukeamiseen. Mun mies, joka on kasvanut viiden tyttömäyräkoiran kanssa, on kertonut, että toiset mäyräkoirat on just hitaammin lämpeneviä ja jotkut ei jopa välitä kuin omista perheenjäsenistään ja sitten nonsoleeraa kaikki vieraat. Meillä Topi on sellainen, että se rakastaa kaikkia, ihmisiä ja koiria, menee vieraiden luo, pyytää syliin, pyrkimyksenä päästä pusuttelemaan naamaa. Lenkillä jokainen ohikulkija (niitä ei yleensä siis tule vastaan, kun täällä metsän keskellä asutaan) on potentiaalinen rapsuttaja ja jos esim. lenkkeilijä juoksee ohi, Topi jää suunnilleen suu auki loukkaantuneena katsomaan mua "miten tuo saattoi mennä ohi rapsuttamatta mua?!?!?" :)
VastaaPoistaJep, mulla on stressipäänsärkyä ja koiralla on stressipissa =) Meillä Alfie kanssa tykkää ihmisistä ja koirista, mutta sen pitää itsensä saada tehdä aina, poikkeuksetta, aloite. Jos joku lähestyy sitä yhtäkkiä ja esim. ojentaa kätensä rapsuttaakseen, Alfie ottaa heti takapakkia. Kotona kun ollaan ja tulee vieraita, se haukkuu ja hyörii ensin tohkeissaan, mutta vetäytyy sitten olohuoneeseen tyynylleen pöydän alle ja mulkoilee sieltä epäluuloisesti hetken, ennen kuin tulee haistelemaan ja rapsutettavaksi. Mieliala muuttuu siis hyvinkin nopeasti, ollaan sitten sen omalla reviirillä tai ulkona.
VastaaPoistaVoi Topia! :) Hellyttävää! Siinä taas kumotaan se yleinen ja monesti hyvinkin väärä käsitys, että mäyräkoirat ovat vihaisia. En ole vielä henkilökohtaisesti tavannut muita kuin joviaaleja mäykkyjä! :)
Alfiella on hyvä omanarvontunto, ollaan kavereita, mutta mun ehdoilla:) Oikein! Niinpä, en mäkään ole tavannut yhtäkään vihaista mäyräkoiraa! En tosin monia tunne hirveän hyvin, mutta kun kerrottiin ihmisille keväällä, että meille tulee mäykky, niin monet meni jotenkin vaikean näköisiksi, et aijaa, miten päädyitte ko.rotuun ja yksi sun toinen tiesi kertoa, että mäyräkoira on kaikkein puruherkin koira (tyyliin jonkun iltapäivälehden perusteellisen tieteellisen tutkimuksen tulos...), mutta ketään ei kuitenkaan ollut purrut mäyräkoira! Äly hoi. Vihaisia koiria on varmasti jokaikisessä rodussa ja rodusta riippumatta... Mäykyt on ihania!
VastaaPoistaMä kanssa kuulin ihmettelyjä rotuvalinnasta, mutta lähinnä tyyliin: "Mut eihän teillä kukaan metsästä, miks teille tulee metsästysrotuinen koira?" Samaa logiikkaahan voisi käyttää ja kysyä paimenkoirien omistajilta, että "Tehän asutte kerrostalossa eikä teillä ole lampolaa parvekkeella...mites teillä on paimenkoira kun teillä ei ole paimennettavia lampaitakaan?"
VastaaPoistaTörmäsin myös tuohon ns. tieteelliseen tutkimukseen silloin kun se julkaistiin ja mietin, että mitkä olivat olleet ne perusteet jolla tulokseen oltiin päädytty? Edelleen peräänkuulutan sitä faktan lyömistä pöytään. Osoittaa yksisilmäisyyttä iskeä jollekin tietylle rodulle negatiivisia leimoja otsaan; voin vaikka vannoa, että ihan kaikki dobberitkaan eivät ole aggressiivisia räyhääjiä ja kaikki pitbullit eivät ole purreet ihmistä.
Ja kyllä, mäykyt on ihania :) <3
Heh, ainoa koira, joka mua on purrut, on pienen pieni chihuahua! Ja prkl, että puri lujaa, sormenpää oli ihan jauhelihaa niitten naskaleitten jäljiltä! Olin vanhan koiran kanssa lenkillä ja tää tyyppi tuli mun luo, ojensin käteni, niin kuin tapana on ja sepäs nappasikin sormeen kiinni... Ja sit taas nykyään lenkillä tulee vastaan staffordshirenbullterriereitä 2kpl ja ihanampia ja ystävällisempiä koiria ei voi olla! Mun yks kaveri varoitti, että "noi on niitä taistelukoiria", niin jouduin toteamaan sille, että sohvatyynyjä ne on pikemminkin :) Kyllähän kasvatuksella ja elinoloilla saa pilattua koiran kuin koiran, jos niin haluaa. Mukavaa päivää!
VastaaPoistaVaikkakaan en erityisemmin pidä yleistyksistä, niin täytyy kyllä myöntää, että kärttyisimmät ja aggressiivisimmat koirat jotka olen tavannut, ovat juuri olleet noita pikkukoiria.
VastaaPoistaMonesti tulee mietittyä, että jos vastaavassa tilanteessa esim. rotikka tai dobberi käyttäytyisi samoin, niin siitä tehtäisiin loppu tosi nopeasti (joko käytöksestä...tai sitten koirasta). Joidenkin mielestä se on vissiin söpöä kun sellainen nilkanpurija ärhentelee ja puree, mutta mun mielestä siinä ei ole mitään söpöä; koira se on minikoirakin ja tarvitsee koulutusta siinä missä isompikin otus.
Vastaehdollistamisella saa yleensä hyviä tuloksia aikaiseksi. Meillä Alfie vähän pelkää pienempiä lapsia, kun ei ole niihin tottunut, mutta siitäkin ollaan oppimassa pois, kun hoen sille "lapsi" ja annan jotakin superherkkua kun nähdään ulkona lapsia tai meille tulee niitä kylään, enkä päästä lapsia tunkemaan sen iholle, ennen kuin se on itse valmis lähestymään niitä ja sen elekieli kertoo, että se on itse positiivisella asenteella liikenteessä.
Ollaan myös ohitettu päiväkodin pihaa ihan sen takia, että näkisi laumoittain pieniä ihmisiä, mutta turvallisesti aidan takaa...jää ihmettelemään suurinpiiritein monttu auki sitä menoa ja meininkiä, mutta ei näytä enää pelokkaalta. Joten edistystä on selvästi tapahtunut :)
Wau, hienoa Alfie! Kyllä ehdollistaminen tehoaa:) Meillä Topi-parka joutui melkoiseen kouluun heti meille saapumistaan seuraavana aamuna. Otin sen mukaan, kun vein poikani eskariin ja siellähän oli 19 lasta vastassa naulakolla. Käskin kaikki lapset istumaan lattialle, jotta kukaan ei tallannut Topia ja Topi sitten vaelsi ympäriinsä yhden lapsen luota toisen luo ja kaikki olivat onnellisia:) Topi rapsutuksista ja lapset pienestä koirasta, monet kertoivat, miten haluaisivat koiranpennun tai kenen mummolla oli minkäkinlainen koira jne. :) Sen jälkeen Topi kävi joka aamu kesäkuun alkuun saakka eskarissa ja nykyään myös koulunkin pihalla aina välillä ja tykkää lapsista tosi kovasti. Ihan pienimpien kanssa mä oon aika varovainen, kun sellaiset vuoden ikäiset tietty kiinnostaa kovasti, mutta niistä ei oikein tiedä, mistä kohtaa koiraa ne nappaavat kiinni. En pelkää, että Topi purisi, mutta en halua sillekään yhtään huonoja kokemuksia:)
VastaaPoistaTeillä on hienosti asiat Topin kanssa! :) Mä vaan jatkan vähitellen tuon meidän pojan altistamista lapsille. Vielä nykyäänkin se joskus väistää kaartoliikkeellä vastaantulevia lapsia ja se on ihan hyvä, että tekee sen, jos tuntee olonsa epävarmaksi just esim. kapealla kulkuväylällä.
VastaaPoistaps. Mies tuossa lähti just Alfien kanssa lenkille iltaruuan jälkeen ja mä huomatin hänelle, että mulla on kaikien mahdollisten ulkovaatteiden taskut täynnä kakkapusseja, että on sama minkä takin nappaa kaapista mukaansa jos tulee koiran kanssa kiire ulos. Mies vastasi siihen, että "homma on ok niin kauan kun taskuista ei löydy täysiä pusseja!" :D Mä olen joskus niin ajatuksissani tuolla ulkona, että sekin saattaisi olla hyvin mahdollista, että kakkaroskiksen sijasta sujauttaisin täyden pussin taskuuni! Mikä puistattava ajatus! :D