Suuressa viheliäisyydessään ihminen on keksinyt riesakseni käskyjä ja temppuja. On täysin omassa harkinnassani milloin tottelen niitä, vaikka naisihmiseni kehuukin minua monesti ylenpalttisesti hienoista suorituksistani. Seuraavana päivänä saatan hyvinkin ottaa vahingon takaisin.
Seuraavat käskyt ja temput hallitsen:
"Toiselle puolelle" = tätä käskyä ihminen käyttää lenkillä halutessaan minun vaihtavan pyörätiellä puolta. En ymmärrä miksen saa venyttää hihnaani kulkemaan estottomasti tien poikki poukkoillessani puolelta toiselle. Haluan nähdä miten pyöräilijät kompastuvat siihen.
“Käännytään” = edelleen lenkillä kuultu käsky. Tämän pitäisi tarkoittaa juuri sitä miltä se kuulostaakin, mutta yleensä se tarkoittaa sitä, että ihminen haluaa edetä väärään suuntaan.
“Jätä” = vetoleikkejä leikkiessäni ihmisen kanssa hän pyytää minua irrottamaan otteeni lelustani. En ymmärrä miksi. Se on minun leluni. Ei hänen. Lenkillä joudun myös irrottamaan otteeni löytämistäni aarteista. Ihminen kutsuu niitä häijysti “roskiksi”.
“Odota” = minä vihaan tätä sanaa. “Odota” oven edessä ennen kuin pääset ulos. “Odota” ruokaa ennen kuin saat koskea ruokakuppiisi. “Odota” ennen kuin saat mennä tien yli. Jos ihminen saisi päättää, minun elämäni olisi yhtä odottamista. Yleensä vastustan hänen päätöstään sanella säännöt.
“Nätisti” = yleiskäsky ja -käsite jota ihminen soveltaa mielivaltaisesti. “Nätisti, älä vedä”- on useimmiten kuultu muoto siitä, kun olen ulkoiluttamassa ihmistäni. “Nätisti”, kun tassukarvojani tai kynsiäni leikataan, silmiä puhdistetaan. “Nätisti”, kun haluan leikkiä vähän rajummin hamsterinkokoisen lajitoverin kanssa.
“Takaisin” = tämä tarkoittaa sitä, että olen saanut hajun jäljestä, yleensä jostakin pikkujyrsijästä, ja ihminen on sitä mieltä, ettei ole tarpeellista lähteä kyseisen jäljen perään. Monesti käy niin, että ihminen joutuu toistamaan käskyn muutamia kertoja, enkä silloinkaan välttämättä välitä kuunnella.
“Eteenpäin” = ihminen käyttää tätä aina lenkillä mennessään itse väärään suuntaan ja yrittäessään muuttaa ennaltavalitsemaani reittiä.
“Katso tänne” = ennen kuin pääsen tien yli on minun odotettava ja katsottava ihmistä silmiin. Minun on myös katsottava ihmistä silmiin silloin kun minun oletetaan kuuntelevan ohjeita. Mielestäni silmiin katsominen on vahvasti yliarvostettua. Samoin se, että minun ylipäänsä oletetaan tekevän jotakin mitä en halua tehdä.
“Tänne” = minua kiinnostaa vähiten tämä käsky. Yleensä se on korvattu kolmella, lyhyellä vihellyksellä, jonka ihminen kuvittelee toimivan paremmin. Tottelen sitä aina, mutta monesti viiveellä. Minusta on mukavaa, että ihminen saa arvailla olenko kuulolla vaiko enkö. “Tänne”-komennosta on myös tavattavissa sen lievempi “tule”-muoto, jota ihminen välillä käyttää, ilmeisesti hämätäkseen minua.
“Mennään” = tarkoittaa yleensä sitä, että “ala tulla, älä jää venkoilemaan” ja “lopeta se, mitä olitkaan tekemässä ja lähdetään”. Monesti se, mitä olen tekemässä, kiinnostaa minua huomattavasti enemmän kuin "mennään".
“Seuraa” = naisihmiseni sanoo, että tämä on minulla vielä ns. “hakusessa”. Oli miten oli, käsky on täysin turha. Mäyräkoira ei seuraa. Mäyräkoira johtaa.
“Vierelle” = kts. ylläoleva. Mäyräkoira ei tule vierelle. Mäyräkoira tulee edelle.
“Etsi” = tämä on yksi käskyistä joista vilpittömästi pidän. Etsiminen on hauskaa, oli sitten kyseessä herkun, jäljen, lelun tai ihmisen etsintä. Joskus myös ihmisen henkisen kipukynnyksen etsintä, ja se vasta hauskaa onkin.
“Ei” = onko koiraa joka ei vihaisi tätä sanaa? Se pitäisi poistaa ihmisen sanavarastosta. Kokonaan.
“Väisty” = miksen saa makailla ihmisten tiellä? Eivätkö he voisi, vaihteeksi, väistää minua?
“Älä hauku” = siinähän yrittävät...
“Istu” = sinällään tämä käsky on suhteellisen turha, koska minä yleensä istun aina kun odotan jotakin, kun minulla ei ole tekemistä, kun ihminen ei tee tahtoni mukaisesti. Istun ja odotan. Ja tuijotan merkitsevästi. Ihminen on lisännyt tähän käskyyn vaikeusastetta tekemällä sen ei-verbaalisesti; käsimerkein. Sanomattakin on selvää, että tämä ei lisää mitenkään käskyn ymmärtämisen hankaluutta.
“Maahan” = tämäkin tehdään käsimerkein, osaan senkin. Monesti minua vain ei huvita.
“Ylös” = nousen seisomaan. Käsky tehdään käsimerkein ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nousen vikkelästi ja istun takaisin yhtä vikkelästi,tästä johtuen ihminen onkin joutunut sen takia erikseen opettamaan minulle “seiso” käskyn.
“Seiso” = minun pitää seisoa paikoillani. Seisoa. Paikoillani. Kuinka tavataan sana t-y-l-s-ä-ä.
“Peruuta” = käsimerkein tehty käsky, jota käytetään aina silloin kun olen, asemani mukaisesti, ensimmäisenä menossa jonnekin, esim. ruokakaapille. Tässä tilanteessa ihminen käyttää ko. ilmaisua. Vastustan. Vastustan periaatteessa.
“Annapa olla” = tämä on lievempi muoto käskystä “jätä” jota ihminen käyttää “annapa sen maton olla rauhassa” tai “annapa sen lehden olla siinä pöydällä”-tyyppisissä lauseissa. Yleensä en anna olla.
“Riittää” = tällä käskyllä lopetetaan kaikki se, mikä on mielestäni kivaa, mutta ihmisen mielestä ei. Meillä on joitakin erimielisyyksiä mm. siitä, että saako haukkua niin kauan, että tulee hikka tai hyppiä tuttuja ihmisiä vasten. Ihminen vetää “riittää”-korttinsa esiin aina kun on hauskaa.
“Pois” = kaikki koirat tietävät mitä tämä tarkoittaa. Leikin joskus etten ymmärrä koko sanaa.
“Omalle pedille” = tämä tarkoittaa poikkeuksetta sitä, että kaikenlainen hauskanpito on tullut päätökseen. Ja haluan korostaa, että eritysesti päätökseen juuri ihmisen toimesta, ei minun itseni.
“Leikitään” = haen leluni, joskus. Yleensä odotan ensin, keksiikö ihminen oma-aloitteisesti minua viihdyttävää toimintaa. Jos näin ei ole, pudotan hänen eteensä valitsemani lelun. Yleensä se on lelu jolla voin osoittaa ylivertaisuuteni ihmiseen nähden, kuten esim. vetoleikkeihin tarkoitettu rengaslelu. Vielä on näkemättä se päivä jolloin ihminen vetää rengasta yhtä lujaa hampaillaan kuin minä. Toisaalta, en ole koskaan nähnyt ihmisen käyttävän suutaan tavaroiden vetämiseen. Ihmisellä on nimittäin peukalot tassuissaan joilla vetäminenkin onnistuu näkemäni mukaan mallikelpoisesti. Peukalottomuus on valtava puute josta kärsin päivittäin.
“Reporanka” = menen selälleni. Ihminen huvittaa itseään säälittävästi tällä tempulla, sillä minähän teen tämän kymmeniä kertoja päivittäin kerjätessäni rapsutuksia. Se on ensimmäinen asia jonka aamuisin teen.
“Kumarra” = tätä käskyä käytän myös omatoimisesti silloin kun haluan jotakin. Ihmisen mielestä on suloista kun nyökyttelen tarmokkaasti ja suurieleisesti. Eilen se tuotti tulosta. Naisihmiseni otti uunista pellillisen lihapullia ja minä asettauduin uunin viereen kumartelemaan kohteliaasti. Sain iltapalallani lihapullaa. Iloani himmensi hieman tosin se, että olisin saanut sen lihapullan nyökyttelemättäkin, koska naisihmiseni oli tarkoituksella jättänyt sen maustamatta. Yleensä saan aina lihani raakana, joten tämä oli erityinen herkku.
ps. olen perso kehuille ja kiitoksille, joten korviani (ja itsetuntoani) erityisesti hiveleviä sanoja ovat “hyvä” ja “hienosti tehty”. Ihmiset ovat onnekseni oivaltaneet, että kehuilla saavat aikaiseksi enemmän kuin millään muulla. Lukuunottamatta herkkuja. Niiden avulla kävisin vaikka kaupassa itsenäisesti.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Koira tunnistaa ällistyttävän määrän sanoja. Se, miten ja missä, ne on opittu, on arvoitus. Huvittavaksi asian tekee se, että monesti tarkoituksella opetetut jutut katoavat jonnekin korvien ja avaruuden välimaastoon, mutta koiran oman, sisäänrakennetun piilo-opetussuunnitelmaoppimisen mukaisesti sanoja napataan suoraan ihmisen suusta ja tiedetään mistä on kyse.
 |
| Mitä nyt? Voin jo etukäteen sanoa, että minua ei kiinnosta. |
Oi, oletpa ollut tosi ahkera, Alfie osaa jo valtavasti komentoja!!! Me käytiin Topin kanssa syksyllä tokon pentukurssilla ja sieltä sain muutamia hyviä neuvoja, miten tuota jästipäätä pitää kouluttaa, mutta mä olen ollut vähän laiska opettamaan sille mitään ylimääräistä, mikä ei liity ihan perusarkitottelevaisuuteen. Tietty kaikki mitä se oppisi, lisäisi myös arkitottelevaisuutta, luulisin. Viimeiseksi opetin Topille, että kun annan ruokakupin, sen pitää istua ja katsoa mua silmiin, sitten sanon "saa ottaa". Topi teki pitkään niin, että se joko tuijotti ruokakuppia tai sitten mun yläpuolella olevaa seinää, ihan vain etsiäkseen sitä henkistä kipukynnystä... Ihanaa, nauroin taas vedet silmissä tälle postaukselle:) Mukavaa päivää!
VastaaPoistaHeh, nämä komennot ovat niitä juttuja, jotka näyttävät ehkä paperilla hieman paremmilta kuin käytännössä ;) Mutta, kyllähän tuo poika nuo kaikki hallitsee, halutessaan...ei vain aina halua :)
VastaaPoistaJust toi mitä mainitsit tuosta arkitottelevaisuuden lisääntymisestä kun oppii ylimääräisiä temppuja etc., on se syy, miksi mäkin Alfien kanssa niitä teen. Jos poika on kovin vallaton, niin sen saa aina keskittymään kun sanoo, että "tehdäänkö temppuja"; istuu alas ja napittaa silmiin, odottaa, että mitä siltä pyydetään :) Parantaa meillä ainakin siis keskittymiskykyä :)
Mut en sinällään ole opettamalla opettanut kuin muutaman jutun, esim. tuon "kumarra" joka on vaikeaa oppia muuten, kun koira ei luonnostaan ihan kauheasti nyökyttele :) Lenkkikäskyt ovat tulleet tutuiksi toistojen kautta; heti ekasta päivästä asti kun ollaan pissalla käyty ja Alfie on seilannut tien laidasta toiseen, olen joka kerran sanonut "toiselle puolelle" juuri kun on ollut vaihtamassa puolta. Ja aika nopeasti sitten kokeilin, että onko kuunnellut sanojani ja oli, vaihtoi toiselle puolelle tietä kun sanoin sanat kesken lenkkiä. Sama muiden lenkkikäskyjen kanssa, eli ne ovat tarttuneet mukaan vähän niin kuin vahingossa, koiran itsensä niitä huomaamatta :)
Meillä on kanssa tuon katsekontaktin kanssa vähän niin ja näin :) En hyväksy mitään nopeaa vilkaisua jonnekin pään yläpuolelle heitettynä tai sitten kulmien alta mulkoilua, vaan Alfien pitää katsoa kunnolla silmiin. Välillä sitten, erityisesti ulkona, odotellaan tovi ennen kuin päästään tien yli, kun poika taivastelee, katselee autoja, lintuja, ihmisiä, tassujaan...kaikkea muuta kuin mun silmiä :D Mutta kyllä se katse sieltä ennen pitkää aina tulee, kun tietää, että matka ei muuten jatku.
Pentukurssi olis varmaan kyllä hyvä, ihmisillä kuulostaa olevan niistä ihan positiivisia kokemuksia.
Mikä teillä on Topin kanssa ollut haasteellisinta koulutuksessa? Meillä, ainakin tällä hetkellä, näyttäis olevan koirakoitten ohitustilanteet ulkona; Alfie jää tuijottamaan muita koiria ja suorastaan kasvattaa juuret itselleen; ei liiku sitten mihinkään. Ei räyhää eikä juurikaan hauku noissa tilanteissa, mutta sitä ei välillä meinaa saada liikahtamaan milliäkään. Sillä on myös suhteellisen kova dominanssi, mitä suurempi uroskoira, sitä kiinnostuneempi se olis mittelemään voimiaan koiran kanssa. Tyypillinen mäyräkoira, ei kauheasti pelota isotkaan lajitoverit, mutta peruuttavat roska-autot, ne ovat hirvittäviä :)
Mukavaa lauantaiaamua sinne ja Topille rapsutuksia :)
Me asutaan "maalla" ja harvoin nähdään lenkillä ketään, joten aina kun vain jossain näkyy joku, pitää jäädä odottamaan, oli se sitten ihminen, koira, auto, mikä vaan. Välillä hieman rasittavaa, mutta koirat ovat kavereita ja ihmiset potentiaalisia rapsuttajia, ei sellaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä! Ja autot pelottavia muuten vaan. Topi jähmettyy tien viereen aina, kun jostain on tulossa auto (joudutaan kävelemään pitkästi maantien vartta, kun lähdetään lenkille) ja odottaa, että se menee ohi. Topi ei kanssa pelkää mitään eikä ketään (muuta kuin autoja:), mutta se on hirveän hyväluonteinen, ei ole koskaan murissut kenellekään ja rakastaa kaikkia, mutta painimisesta se kyllä tykkää kovasti ja jaksaisi sitä loputtomiin:) Eli oliskohan tuo jumittaminen se haasteellisin juttu? Tosin en ole sille asialle onnistunut myöskään tekemään mitään...
VastaaPoistaVälillä Topi vetää ihan kamalasti, eikä siihen ole tähän päivään mennessä auttanut pysähtelyt tai käskyt. Välillä se ei sitten taas vedä ollenkaan.
Vapaana en sitä uskalla pitää ollenkaan eli uskoisin, että siinä olisi meidän suurin haaste, metsät täynnä riistaa, koloja, luolia jne. että tulisiko se "tänne" ikinä, kun käskisin. Kavereitten täysikokoinen karkkari vietti juuri yönsä luolassa (taas kerran), kun isäntä ei kertakaikkiaan saanut sitä sieltä pois, tappeli siellä supin kanssa... Aamun valjettua tuli sitten pois lopen uupuneena, silmät täynnä hiekkaa, joi kotona monta litraa vettä ja nukkui noin 20h putkeen. Mun verenpaineelle ja jaksamiselle tuo olisi vähän liikaa:)
Kotona sisällä haasteellisinta on ollut lampaantaljojen rauhaan jättäminen, niissä on jotain, mikä tekee Topin hulluksi. Se kertakaikkiaan käy niiden kimppuun ja yrittää "tappaa" saaliinsa. Meillä on keittiössä sohvalla ja tuoleilla taljoja ja niitä kyllä löytyi aluksi milloin mistäkin... Mutta suihkupullon kanssa ne ovat jääneet vähitellen rauhaan:) Topilla on jopa oma talja sohvan alla, minne se pistää usein nukkumaan:) Toinen juttu, missä olen onneksi onnistunut, on ollut sen opettaminen, että jos menee itse esim. suihkuun tai viemään roskia,Topi jää käskystä kiltisti "odota, ei mene" eikä jää oven taakse raapimaan. Mun vanha koira (tiibetinspanieli) ei ikinä oppinut tuota käskyä, se jäi raapimaan, jos sitä huvitti ja se vihasi suljettuja ovia. Topi onneksi on alistunut siihen helpommin, pistää kerälle oven taakse odottamaan, että tulen takaisin.
Haasteita siis löytyy hyvin paljon edelleen:) Mukavaa viikonloppua!
Mä en myöskään ole voinut pitää vapaana Alfieta; metsät ovat aivan liian houkuttavia paikkoja ja täällä taajama-alueellahan (asutaan omakoti/rivitaloalueella) ei edes saa pitää koiria irti (eipä sillä, että sitä täällä irti haluaisinkaan päästää). Yhden kerran se on ollut vapaana, mutta silloinkin oltiin mäykkytapaamisessa sen sukulaisten kanssa ja hyvin se pysyi koiralaumassa mukana eikä edes olisi malttanut lähteä mihinkään kun painikavereita löytyi riittävästi ;)
VastaaPoistaSuljettujen ovien kammosta meilläkin kärsitään, vaikka toisaalta Alfie viettää yönsä yksin alakerrassa, vieläpä lapsiportin takana ettei lähtisi hortoilemaan yöllä yläkertaan (portaat ovat liukkaat ja takaa auki...ei maailman turvallisimmat koiralle jonka ei muutenkaan kauheasti olisi suotavaa rappusia kävellä ylös ja alas). Mutta auta armias jos se jää oven taakse, niin mikään mahti maailmassa ei estä sitä raapimasta lattiaa oven edessä. Tässäkin suhteessa on kyllä sellainen koominen piirre, että esim. eilen kun menin käväisemään illalla ulkona, niin se oli heti raapimassa ovella mukaan, mutta kun tulin parin minuutin kuluttua takaisin sisään, niin Alfie makasi laiskasti kyljellään ja rappasi hitaasti ovea toisella tassullaan...vähän niin kuin näönvuoksi vaan :D Että eipä se taida niin suuri ongelma sille todellisuudessa olla, jostain syystä se vain haluaa pitää tavasta kiinni, vaikkei olisikaan niin kovin närkästynyt ja tyrmistynyt, että jäi oven taakse, heh.
Kivat viikonloput sinnekin! :)