Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Ihminen ei taaskaan ole osoittanut järin suuria älynlahjoja harjottaessaan minulla “odota” ja “jätä”-komentoja. Aina välilä, ilmeisesti että muistaisin ihmisten olevan luontaisesti taipuvaisia kidutukseen, minut on komennettu makaamaan mahalleni lattialle ja kummankin etutassun päälle on jätetty herkkupala joihin ei ole saanut koskea ilman “saat ottaa”-käskyä. Olen melkein onnistunut pullauttamaan silmäni ulos kuopistaan yrittäessäni nähdä kummatkin herkkupalat yhtäaikaisesti ja vahtimalla etteivät ne katoa minnekään ennen kuin “saat ottaa”-komento on kuulunut.
Tämän lisäksi (aivan kuin tässä ei jo olisi ollut tarpeeksi!) lattialle on jätetty, aivan kuononi eteen, makupala johon en ole saanut ollenkaan koskea! Ihminen on pyytänyt katsomaan silmiin, laskenut herkun lattialle ja sanonut “jätä”. Kun olen yrittänyt tuijottaa herkkua ja saada se siirtymään suuhuni koskematta siihen, olen kohottanut kärsivän katseeni ihmiseen ja hän on ojentanut toisesta kädestään makupalan ja sanonut “hyvä”. Lattialla olevaa makupalaa en ole saanut ollenkaan. Siis en ollenkaan. Riittävän monta tällaista harjoitusta vielä niin käyn kostoksi syömässä seinän.
Ja mitä on sanottu ruualla leikkimisestä?
 |
| Kas, vetonaruni on otettu esille. Hetki, jota olen odottanut. |
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Impulssikontrolli ei ole edennyt sitten viime puhuman juuri ollenkaan mitä tulee ovikellokäyttäytymiseen. Syynä on, mikäs muu, kuin ihmisten saamattomuus. Hyvällä alulla oltiin joitakin aikoja sitten, mutta nyt on selkeää taantumista tapahtunut, sekä koiran käyttäytymisessä ovikellon soidessa, että ihmisten innokkuudessa suorittaa harjoituksia.
Pitäisiköhän hienovaraisesti tiedustella naapureilta, että jos heillä ei ole iltaisin muuta, tärkeämpää, tekemistä niin voisivatkohan he, ystävällisesti, tulla värjöttelemään pakkaseen ulko-ovemme taakse ja pimputtamaan ovikelloa sen sata kertaa, tai miten kauan se nyt sitten kestäisikään että koira oppisi olemaan haukkumatta kuin mieleltään nyrjähtänyt?
Saattaisi olla seuraavissa taloyhtiön talkoissa hiljaista.
 |
| Kuuntelen ohjeita, tarkkaavaisesti. Todellisuudessa minua kiinnostaa ainoastaan se, miten pystyn päihittämään ihmiseni tässä leikissä. |
Hei te jotka olette kouluttaneet koiria ehkä enemmänkin kertokaa minulle mitä hyötyä on tuosta, että laitetaan jotain koirien tassulle johon se ei saa koskea? Nyt ei minun pää oikein ymmärrä. No tottelee Ossikin karjaisua ei koske....
VastaaPoistaYksi hupaisa huomio. Me kun asutaan "maalla" meillä ei ole lainkaan ovikelloa. Koputtaa saa ja suurimman osan päivästä ovi on oikeasti auki niinkuin junttilan tuvassa. Senkun avaa ja kävelle sisään. Yksi päivä kun Ossi kuuli telkkarista ovikellon pimputuksen se sai armoraivarin ja syöksyi alakertaan. Mistähän se senkinoikeasti tajusi että pimputus liittyi oveen - tosin ei meidän:) Terveiset Ossi ja Marja-Leena. ps: Ai kuinka kiva, että jaksat päivittää ahkerasti.
Voin vastata tähän vain omasta puolestani, muilla saattaa olla eri syitä kouluttaa ns. viettikontrollia, mutta mulla itselläni on selkeästi parikin syytä ko. toimintaan.
VastaaPoistaEnsiksikin, Alfie on kasvuvaiheessa "toope", siinä pennun ja aikuisen välimaastossa, ja vieläkin suhteellisen innokas haromaan suuhunsa maasta löytämiään "aarteita" ja opettamalla tuota "jätä"-käskyä, erityisesti kun edessä on suussasulavaa herkkua, sen täytyy aina ja kaikissa olosuhteissa totella omistajaansa kun tämä käskee jättämään herkun rauhaan. Täällä meillä päin on ollut esim. viime syksynä myrkyttäjä, joka on piilotellut ilmeisesti rotanmyrkkyä kananugetteihin ja on aivan selvää, että jos Alfie löytäisi lenkkipolulta moisen herkun, se katoaisi kitaan alta ajatuksen.
Toisekseen, impulssikontrolli opettaa koiralle pitäjänteisyyttä, sen täytyy kyetä odottamaan jos näin käsketään. Varsinkin kun kyseessä on Alfien kaltainen höseltäjä :)
Kolmanneksi, Alfie on osoittanut taipumuksensa eteväksi ruokavarkaaksi ja "jätä"-komento on siinäkin mielessä ehdoton, ettei kävisi napsimassa safkaa omatoimisesti. Se, miksi palkkaan välillä komennon suorittamisesta oikeaoppimisesti on sitä positiivista koulutusta jonka nimeen vannon ja johon uskon. Varsinkin Alfien kanssa, joka on aika jääräpäinen se toimii paremmin (yleensä) kuin karjaisu. Tästäkin on, tietenkin, olemassa poikkeuksia :) Joskus sitä ääntä joutuu korottamaan oikein kunnolla, ennen kuin menee viesti perille, hehe.
Silloin kun laitan sen tassujen päälle makupalan, se saa aina ottaa ne "saat ottaa"-komennon jälkeen, mutta jos käytän "jätä"-komentoa, se ei saa niihin koskea ollenkaan, vaan saa kädestäni toisen herkun. Se tietää eron näiden asioiden välillä ja tietää senkin, että "jätä" on ehdoton käsky.
Lisäksi käskyjen ja erilaisten temppujen opettelu on Alfielle hyvää aivojumppaa. Se keskittyy täysillä ja tykkää suorittaa kaikenlaisia pikkujuttuja ja se on kivaa puuhastelua yhdessä :) Nyt viime aikoina meillä on opeteltu sulkemaan kuonolla ja tassulla kaapinovia, mutta se on vielä vähän vaiheessa. Oli tosi kiva huomata, että se tiesi heti eron "koske tassulla" ja "koske kuonolla" välillä =)
Ps. Kiva kun jaksat seurata blogia! :)
Onneksi Ossi on tosi varovainen kaiken sen suhteen mitä se postää suuhunsa. Kerkiäisin hyvin estää kananugetin pääsyn suuhun. Ossi syö ruokia vain omasta kupistaan. Kyllä on kurjaa, että ihmiset keksivät tuollaisia koiranmyrkytyskeinoja ilkeyttään.
VastaaPoistaTuollaiset "kerjäämistemput" Ossi on opetellut ihan itse. Kun se haluaa puruluun se menee koputtelemaan kaapin helaa missä säilytän sen puruluita.Kyllähän aivojumppa tekee koiralle kuin koiralle tietysti hyvää... Terveisin Ossi ja Marja-Leena
Hihii! Meidän täytyy myös opetella tuo tassuherkku juttu. Meillä on Riitun kanssa "nokkapala", eli Riitu istuu paikallaan ja nenälle asetetaan lihapullan, nakin tai juuston pala ja ei saa ottaa ennen kuin tulee "ole hyvä" käsky. Samoin voi joutua tekemää muutaman tempun, kieri, ympäri tai pupu. Ukin ja mummon mielestä me kuulemma rääkätään Riitua, vielä sekin ettei ruokaan saa koskea ilman lupaa....?
VastaaPoistaÄärettömän antoisia lukukokemuksia täynnä koko blogi, kiitos niistä! Monet naurut saatu :))
VastaaPoistaMarja-Leena: mä odotan sitä päivää, että Alfie hieman kasvaa ja viisastuu ja tuo aarteiden popsiminen jää taakse, osaksi pentuvaihetta. Kyllä meillä napataan suuhun ruoka joka lattialle tipahtaa, ellei ehdi sanoa "jätä", mutta omaa ruokaansa odottaa tosi kiltisti, eikä koske ennen kuin kuulee "saat ottaa" :)
VastaaPoistaTuula: Hei ja tervetuloa! :)
VastaaPoistaTuota "nokkapalaa" en ole edes vielä haaveillut kokeilevani, myöhemminkin kylläkin :) "Pupu" on kanssa meillä ollut hankala, tasapaino on vielä hieman hakusessa ;) Juu, monet pitävät temppujen tekemistä täysin turhana hommana, mutta kaikki opitut temput kasvattavat arkitotteliaisuutta, ainakin meillä, joten eivät ne hukkaan mene :)
Ansku: Kiitos kaunis ja tervetuloa mukaan! :) Kiva kuulla, että olet saanut postauksesta nauruja irti :)
VastaaPoista