Kerran varas, aina varas?

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tässä on nyt viime päivinä tullut vähän noottia kiinnostuksestani lehtikoria kohtaan. En oikein enää mahdu sinne nokosille, joten olen palauttanut sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa eli käyn hakemassa sieltä aikani kuluksi lehtiä joiden parissa sitten työskentelen.

Olen kyllä vihjaillut ihmisilleni pariinkin otteeseen, että jos lehdet vietäisiin viipymättä paperinkeräykseen, olisi lehtikorissa enemmän tilaa makailla (jos pitää takapäätään lehtikorin viereisen lipaston alahyllyllä). Tehostin pyyntöäni siirtämällä sanomalehtiä sivuun korista, että pääsin paremmin asettumaan iltanokosille. Ihmiset ottivat onkeensa ja veivät ylimääräiset lehdet pois, mutta kasa kasvaa kiusallisen nopeasti. Täytynee ehdottaa “ei ilmaisjakeluja, kiitos”-lapun liimaamista postilaatikkoon, niin nokospaikkani säilyy käyttökelpoisena.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Lehtivarkaudet taloudessamme ovat yleistyneet. Tämähän ei tarkoita sitä, että joku kävisi anastamassa lukemattoman postin suoraan postilaatikosta, vaan salaperäisesti se katoaa sen jälkeen kun se on kannettu sisälle. Talon ulkopuolisia on turha syyttää, vaan syyllinen löytyy talon omista asukkaista. Se on helppo yksilöidä muiden asujien joukosta. Se on se hännällinen, joka tuhisee onnellisena lehtikasansa keskeltä.

Lehtikori on myllätty, päällimmäisenä olevat sanomalehdet eivät varkaalle ole kelvanneet, vaan niiden alta on kaivettu avattuja ja tyhjennettyjä kirjekuoria jotka odottavat paperinkeräystä. Tämän lisäksi liukkaalle, ohuelle materiaalille painetut mainoslehtiset on kuljetettu mm. sohvan alle josta ne löytyvät taitavasti riekaloituina ja/tai silputtuina.

Postivarkaan poskien sisäpinnoilta on ongittu esiin märäksi mytyksi jauhettua paperimössöä ja pieniä paperitulloja on myös tavattu petiin piilotettuina. Varkaalle tuntuu kelpaavan kaikki paperijalosteet; aina nenäliinoista talouspaperiin ja paksumpaan pahviin. Ehdin juuri ja juuri pelastaa paketin saapumisilmoituslapun, joka oli joutumassa sen ahnaaseen kitaan. Postissa olisi sitten voinut selittää, että “Hei, tulin hakemaan pakettia, mut sattumalta mulla ei ole saapumisilmoitusta kun koira söi sen.” Sehän olisi suoraan verrannollinen koulussa käytettyyn “koira söi mun kotitehtävät”-selitykseen. Paitsi että tässä tapauksessa kaikki “koira söi sen”-täsmennykset olisivat totisinta totta.

ps. ruokavarkaudet on saatu loppumaan. Välillä koiralle luodaan tarkoituksellisesti tilanteita joiden vastustamiseen sen täytyy käyttää kaikki luontainen ja kehittymässä oleva mielenhallintansa. Olohuoneen matalalle sohvapöydälle jätetään esille jotakin sille täysin vastustamatonta ja seurataan tilannetta kauempaa. Toistaiseksi se on luonut kaipaavia katseita ruokaan (houkuttimena on käytetty mansikkajugurttia, joka on viilin ohella sen ehdoton herkku) ja murhaavia katseita ihmisiin, mutta ruuan se on jättänyt koskematta. Edistystä on siis tapahtunut. Täysin kahdestaan sitä ei vielä kuitenkaan ole jätetty evästen kanssa, koska epäilen suuresti, että lautasella oleva mansikkajugu olisi kadonnut ääntä nopeammin sen pohjattomaan pötsiin.

Satunnaisten empiiristen tutkimusten perusteella tehdyt huomiot kertovat, että ainut ruoka joka siltä jää syömättä tällä hetkellä on salaatinlehti, vaikken, luvalla sanoen, ymmärrä miten se muka on eroavinaan esim. heinästä, jota se vetäisi naamariin jos vain lumen alta saisi sitä kaivettua. Kurkku, sitä vastoin, on sen mielestä hyvää. Mieltymykset ne on koirallakin.

Onko ruoka jo valmista? Ja jos, niin mitähän mahtaa päivän menyy pitää sisällään? Saako esittää toiveita?