Ei vääryydellä vaan viekkaudella

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Luonteeni kulmakivet: näppäryys ja oveluus ja suunnaton viekkaus. Toivon, että ihmiset tajuaisivat ottaa minulle kaveriksi pentukoiran, sitten kun olen vanhempi. Olisi nimittäin sääli, jos en voisi siirtää hankkimiani taitoja eteenpäin oppipojalleni. Minulla riittäisi paljon kerrottavaa ja näytettävää...

Vanhakansa sen tietää: "50% kettujen oveluudesta perustuu kanojen tyhmyyteen"

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kun elää tunneilmaisultaan artikulatiivisen koiran kanssa, tulee vastaan päivittäin tilanteita, joissa selvästi huomaa, miten se ilmentää mielipiteitään naamanilmeillään. Tulee myös huomanneeksi miten koira jatkaa kehittämiään tapoja edes näennäisesti, vaikkeivät ne enää tuntuisikaan tarkoituksellisilta. Otetaan esimerkkinä eteisen vaatekaappi josta olen aikaisemminkin kirjoittanut raporttia kuinka koirapoika käy kähveltämässä sieltä vaatteita ja laukkuja. Se harrastaa sitä edelleenkin, mutta yleensä vain silloin kun se varmasti tietää jäävänsä siitä kiinni rikoksentekohetkellä eli sillä siunaamalla sekunnilla. Logiikka? Noh, se luullakseni johtuu siitä, että viime ajat siltä on kerätty varastettu omaisuus pois pärstä peruslukemilla, sanoitta. Tämähän ei sovi sille, se haluaa show-meininkiä ja jahtaamista. Joten nykyään se, ikään kuin muistutukseksi, käy avaamassa kyseisen kaapinoven selälleen, muttei vie sieltä mitään, istuu vain oven vieressä tietäväinen ilme itsetyytyväisellä naamallaan.

Jos menen ottamaan kaapista ulkovaatteita, se hiipii vatsa maata viistäen (tähänhän ei paljoa tarvita noilla lyhykäisillä jaloilla) luokseni ja tuijottaa ovelasti silmiin. Irrottamatta katsettaan hetkeksikään se ryömii kaapin sisuksiin ja ottaa sieltä yhden villasukan suuhunsa. Silmiin tuijottaen se lähtee peruuttamaan sukka suussaan. On hyvin vaikeaa olla nauramatta sille, koska se näyttää perinjuurin viekkaalta.