Kuriton Kersa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ehkä olen viime aikoina venyttänyt naisihmiseni pinnaa lenkeillä hieman liikaa. Tänä aamuna kuului nimittäin selkeä napsahdus. Olen varma, että se oli se pinna joka katkesi.

Esittelen teille, täysin avoimena ja rehellisenä, aamulenkkini syntilistan:

Jos näitte laikukkaan mäyräkoirapojan yrittämässä jahdata lumiauraa, se olin minä.

(Jos näitte tämän tapahtuvan kaksi eri kertaa, se olin varmasti minä.)

Jos näitte laikukkaan mäyräkoirapojan yrittämässä jahdata kahta lenkkeilijää, yhtä koululaista ja kolmea pyöräilijää, se olin minä. (Tarkennus lienee paikallaan: jahtaaminen on sitä, että yritän rynnätä ihmisten perään, tarkoituksenani juosta heidän rinnallaan.)

Jos näitte laikukkaan mäyräkoirapojan hyppäämässä tiikerinloikalla syvälle hankeen ja sen jälkeen, n. 5 minuutin tuloksettoman neuvonpidon seurauksena, ihmiseni hyppäävän perään hakemaan minua pois, se olin minä. (Tämä saattoi olla se, mihin ihmiseni viittaa sanonnoilla “viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän” tai “nestepisara joka valutti maljan lopullisesti yli”. Eikä asiaa tainnut auttaa se, että hän oli jo valmiiksi aamuäreä ja maastokengät hörppäsivät reilusta lunta sisäänsä hangesta, joka ulottui häntä reisiin asti.)

Jos näitte laikukkaan mäyräkoirapojan yrittävän syödä toistuvasti hiekkaa, jota lumiaura oli nostanut tienpenkalta esiin, se olin minä.

Jos näitte laikukkaan mäyräkoirapojan jarruttamassa, pysähtelemässä istumaan kesken matkan ilman näkyvää tai ilmeistä syytä, se olin minä. (Jos näitte tämän tapahtuvan n. 600 kertaa kilometrin matkalla, se olin varmasti minä.)

Jos näitte laikukkaan mäyräkoirapojan yrittämässä merkata kaikkea mahdollista irtaimistoa kotipihalta, aina postilaatikoista rappuralliin asti, se olin minä.

Ihmiseni on langettanut tuomionsa. Se on pahin kaikista: panta ja kelautumaton talutin eli nahkainen hihna. Saattoivat meikäpojan lenkkivenkoilut olla vähäksi aikaa venkoiltu. Voi minua. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoirasta riippumattomista syistä aamu alkoi sadattelulla ja ärtymyksellä, mutta asiaa tuskin auttoi lenkillä huonosti käyttäytyvä KK eli Kuriton Kersa.

Yleensä suhteellisen leppoisa aamunavauslenkki päättyi hampaiden kiristelyyn, lievästi pullottaviin otsasuoniin, tuskanhikeen ja laajakirjoiseen kokoelmaan äänettömästi lausuttuja kirosanoja, jotka olisivat saaneet kaukomaiden satamien paatuneet merimiehetkin vilkaisemaan toistamiseen.

Toivomme suopeampia tuulia illaksi; paikattua, kiristymätöntä pinnaa ja kirosanavapaata oloa.

Eilen illalla yritin seurata agenteista kertovaa elokuvaa, mutta tarinassa ei ollut yhtään koiraa eikä edes kissaa. Juonen kuljetus oli nuivaa, eivät näyttelijätkään mielestäni suoriutuneet kaiken sen hybriksen arvoisesti, jonka olin olettanut kuvaruutuvälitteisesti kohtaavani. Näin siis kävi. Omat uneni ovat mielenkiintoisempia.