Kun aamu ei ala hyvin

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Perjantaina ja lauantain välisenä yönä minulla oli mukavaa puuhaa, mutta kuten niin monesti aiemminkin, aaltopituudet ihmiseni kanssa eivät aivan kohdanneet tässä asiassa. Olen ymmälläni. Yleensä hän on hyvin tyytyväinen kun keksin omia leikkejäni, enkä oleta että kanssani touhuttaisiin kun koko lauma on koossa. Minulle on tullut hienoinen aavistus, ettei tämä koske yöaikaa?

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Joidenkin aamujen yli pitäisi voida hypätä näin halutessaan. Olen sitä mieltä, että huonoissa aamuissa täytyisi olla automaattinen hätä-nappula, jota painella raivokkaasti kun asiat menevät pieleen. “Keskeytä! Keskeytä! Keskeytä!” Lauantaiaamu oli tällainen aamu.

Kun pakkasta on – 22.3 astetta ja tuulee, koira jäkittää paikoillaan mielenosoituksellisesti, koska ajattelematon ihminen on tällännyt sen päälle talvipompan, jota se ei mielestään tarvitse, ihminen on väsymyksestä sekaisin kuin seinäkello ja se varsinainen kello näyttää vasta seitsemää, ei voida olettaa, että koossa olisi välttämättä ainekset lempeään lauantaiaamuun.

Hyvä on, kyseessä ei ole maailmanluokan kriteerit täyttävä kriisitilanne, mutta riittävästi ärsyttäviä yksityiskohtia pilatakseen aamuun. Erityisesti sen takia, että yöuni oli ollut vähintääkin katkonaista, yön pimeydessä vaeltavan yksinäisen hahmon, piinahengen, eli Alfien takia. Muistan katsoneeni kelloa pitkin yötä n. tunnin välein, joten uskallan väittää, että minua heräteltiin vähintään kerran tunnissa.

Koira kävi rapistelemassa sängyn alla ja yrittämässä avata makuuhuoneessa olevan vaatehuoneen ovea (se on taiteovi, ja kun sitä tökkii tassuilla ja kuonolla, siitä lähtee kova ääni. Niin väsynyt ei voi koskaan olla etteikö siihen heräisi.). Kun sängyn alla ei ollut mitään mielenkiintoista ja olin komentanut sen toistuvasti omalle pedilleen pahoinpitelemästä vaatehuoneen ovea, se kävi nykimässä sängyn helmalakanaa ja kurotteli työntämään kosteaa kuonoaan vasten kasvojani. Välillä heräsin siihen, että se makaili selällään sängyn vieressä, häntä paukuttaen vimmatusti lattiaa ja odottaen rapsutuksia, joita se mielestään ansaitsi aina kun oli onnistunut saamaan minut hereille.

Se myös kuuli epäilyttäviä ääniä yön täysin hiljaisina tunteina. Niille sen tietenkin piti haukkua ja ulvahdella kuin susi.  Puhumattakaan siitä, että se kävi nuolemassa makuuhuoneen mattoa sillä seurauksella että se sai nukkaa nieluunsa, jonka se oksensi yläkerran aulan lattialle. (Ehdin juuri ja juuri siirtää sen sivuun petinsä edestä, koska se ilmeisesti tähtäsi siihen). Tässä vaiheessa annoin periksi, nappasin koiran kainalooni ja siirryin alakertaan. Napsautin sekä kahvinkeittimen että tietokoneen päälle, vain huomatakseni ettei netti toiminut.

Aamun arvosana kouluasteikolla on viisi. Neloseksi sen olisi tiputtanut kahvimaidon puuttuminen. Kiitän kaikkia jumaliani, ettei minua koeteltu sentään sillä.

ps. Lauantain ja sunnuntain välinen yö puolestaan meni nukkuessa kuin huoneilmaan olisi pumpattu puhdasta eetteriä. Koira ei inahtanutkaan, eivätkä ihmiset. Sitä kutsutaan autuudeksi.

 

Lauantaina tuijottelin väsymyksestä lasittunein silmin ympärilleni. Naisihmiseni näytti samalta.