Asioita, joita ei voi selittää

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tämä huusholli ei ole kovinkaan mäyräkoiraystävällinen. Kaikki on liian korkealla joko tahattomasti tai sitten tarkoituksellisesti ylös nostettuna. Reklamaation paikka. Vaadin tavaroiden madaltamista siedettävälle tasolle tai pieniä jakkaroita lattioille josta yletän paremmin. Kumpi tahansa ihmisille käy, on ok minulle.

Ja kun nyt tähän aiheeseen päästiin, on vielä erikseen mainittava, että talon jokainen ikkuna on minulle liian korkealla. Eikä minkään edessä ole edes tuolia, jolle voisin kiivetä komentamaan lintuja etu-ja takapihalla. Vaadin sohvan rahin siirtämistä takaoven eteen, että näen ikkunasta vaivattomasti ulos. Vaadin myös muita oikeuksia, mutta ne eivät ole tämän postauksen aihepiiriin kuuluvia vaateita. (Vinkkinä voin kertoa, että ne liittyvät ruokaan.)

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kun koira oli pennumpi, eli pienempi, olohuoneen torkkupeitto aiheutti aivan liikaa kiinnostusta ja se piti nostaa koiran ulottumattomiin. Akrobaattisia, mystisiä taitojaan hyväksi käyttäen se kuitenkin onnistui muiluttamaan peiton kulmissa olevat hapsut irti. Varmuudella yksi niistä syötiin; yhtenä aamuna hapsu nimittäin pyrki voimallisesti ylös ja tuli ruuan mukana lattialle. Kaksi hapsuista löytyi kaapin alta, mutta neljännestä ei ole olemassa näköhavaintoja. Olen vakuuttunut, ettei koira itsekään muista minne on sen piilottanut. Se ehkä löytyy siinä vaiheessa kun perikunta tekee jakoa tavaroista.

Muutaman kuukauden takainen aika sisälsi myös sen, ettei lehtikoria voinut pitää keittiön lattialla, koska lehdistä ei ollut tavuakaan jäljellä luettavaksi sen jälkeen kun - kirjalllisuutta edelleen kovasti rakastava - koira oli nauttinut journalistiikan hedelmiä suun kautta. Lehtikori nostettiin vast'ikään takaisin omalle paikalleen, mutta sen sijaan, että sen sisältö revittäisiin, sitä käytetään oivana päivä- ja yömajoituspaikkana.

Nukkumapaikkana myös öisin käytetty sohva kokee sisustuskärpäsen puraisun aina silloin tällöin, kuten esimerkiksi oli asian laita viime yönä. Toinen käsinojan tyynyistä pudotetaan lattialle ja jäljelläoleva siirretään keskelle sohvaa. Jos sohvatyynyt laittaa takaisin niiden oikeille paikoille, koira asettelee ne juuri samalla tavalla uudestaan: toinen lattialle, toinen keskelle sohvaa. Ehkä sen esteettinen silmä vaatii näin.

Ulkona lenkin aikana puolet matkasta käytetään siihen, että koira siirtyy syvälle umpihankeen. Etenemisvauhti ei päätä huimaa kun sukellusveneenä kulkeva koira haluaa kahlata upottavassa lumessa niin syvällä kuin mahdollista. Ainoastaan ylhäällä viuhahteleva hännänpää antaa viitteitä siitä, että hihnan toisessa päässä kulkee joku myyrää isompi. Toinen puoli lenkkiä hypitään frettimäisesti kärppävartaloa hyväksi käyttäen eteenpäin tien reunustoilla. Vahingossakaan pyörätiellä ei ilman erillistä komentoa kävellä. Voisi olettaa, että syvässä lumessa juokseminen on raskasta, mutta ilmeisesti on vielä raskaampaa kulkea ruodussa pyörätiellä, ihmisen vieressä. 

Tyypillisin puruluun pureskeluasento on asettaa takaraajat niin levälleen kuin mahdollista. Kuvassa myös osa lempilelua, pesukarhua, joka tosin tunnetaan nimellä "verokarhu". Huomatkaa erityisesti kännykkäkuvan suhruisuus (nuo epämääräiset tummat pläntit kuvassa) ja rakeisuus. Oli ilmeisesti liian kova vaiva kaivaa oikea kamera esille.